
Kyle Newacheck, jota on vaikea uskoa miehen oikeaksi nimeksi, ohjasi elokuvan Murder Mystery Netflixille, ja siitä on tullut yksi sen suosituimmista elokuvista (Roettgers, 2019). Elokuva on saanut valtaisaa suosiota esimerkiksi People's Choice Award-palkintojen ehdokkuuksissa (Evans, 2019). Kun vielä tähtinä on sellaiset nimet kuin Jennifer Aniston ja Adam Sandler, voi tästä päätellä, että elokuva on ollut valtaisan suosittu yleisön keskuudessa.
Kriitikot ovat olleet vähän vähemmän innoissaan. Hollywood Reporterin kriitikko John DeFore (2019) suorastaan sivalsi elokuvaa sanoilla: "Murder on the Bore-ient Express". Sama piirre oikeastaan leimaa koko Anistonin ja Sandlerin uraa. He takovat miljoonia lippuluukuilla, mutta kriitikot eivät lämpeä. Mielenkiintoisesti molemmat ovat kuitenkin tehneet sellaisia elokuvia kuin Punch-Drunk-Love tai The Good Girl. Synkempiä, monitahoisempia, draamallisempia. Vakavastiotettavia elokuvia. Mikä osoittaa, että he ovat kyllä kykeneviä tekemään niin sanottuja kunnon elokuvia, mutta varta vasten valitsevat projekteikseen suurta yleisöä miellyttäviä, kevyempiä elokuvia, kuten Murder Mystery.
Suomalaisista elokuvabloggaajista muun muassa Mutaa vai tähtiä? -blogi (2019) on käsitellyt elokuvaa: "Yllätyksekseni pätkä olikin viihdyttävä ja paikoittain jopa aidosti hauska." Mikä mielestäni hyvin korostaa elokuva-arvosteluja bloggaavien uniikin katsantakannan ja näkökulman elokuvien maailmaan. Kuin jonkinlainen välitaso ammattikriitikoiden ja suuren yleisön välissä. Erityisesti suomalaiset elokuvabloggaajat tuntuvat pystyvän ymmärtämään sekä kriitikoiden maailman että sen niin kutsutun suuren yleisön mielipiteet. Suomalainen elokuvabloggauskenttä on tärkeä, koska voisi ajatella sen toimivan tulkkina kahden ääripään välillä. Välillä bloggaajat tuovat kriitikoita ja heidän näkökulmaansa lähemmäs suurta yleisöä ja taas toisinpäin.
Käsitteenä suuri yleisö on tietysti hankala. Wikisanakirja (2014) määrittelee sen: "väestö jonkin pienemmän, tiettyyn asiaan vihkiytyneen väestöryhmän ulkopuolella". Käytän sitä tässä arvostelussa nyt paremman sanan puutteessa.
Kun ohjaajan nimi on Kyle Newacheck, on vaikea olla olematta kyyninen. Raha pyörittää maailmaa ja olisi naiivia ajatella taiteen olevan sen vaikutuspiirin ulottumattomissa. Jopa James Vanderbilt, joka ohjasi ja käsikirjoitti valtavan hienon, yhteiskunnallisesti kantaa ottavan poliittisen draaman Truth, vuodelta 2015, on löytänyt itsensä Murder Mystery-kaltaisen teoksen kynän takaa.
Elokuva selvästi hakee jonkinlaista kaikupohjaa vanhakantaisesta elokuvantekemisestä. Los Angeles Timesin kriitikko Justin Chang (2019) kirjoittaa osuvasti, että elokuva esittää itsensä kuin takaisinheittona menneen ajan elokuvantekemiselle, jossa isot elokuvatähdet, barokkityyliset aseet ja salonkikelpoiset temput pystyivät tuottamaan kohtuuttoman määrän iloa elokuvankatsojille.
Yleinen väite, jonka kuulee esitettävän Adam Sandlerin elokuvien yhteydessä, on että hän on keski-iällään muuttunut niin laiskaksi, että käyttää elokuvantekemistä vain tekosyynä päästäkseen matkailemaan pitkin Etelä-Euroopan maita ystäviensä kanssa (Mm. Greenblatt, 2019).
Olisi kuitenkin ehkä hieman yksioikoista olettaa, että tällainen kapitalistinen ahneus olisi yksinomaa halveksittava piirre. Ehkä toinen sana sille olisi myös voimautuminen. Riippuu kysymyksenasettelusta. Ehkä oikea kysymys olisikin, että mitä tulisi tässä maailmassa ja tässä ajassa juhlia? Korostaa? Keskittyä? Onko se väärin, että myös taitelija haluaa mahdollisuuden taloudelliseen riippumattomuuteen? Tai kerätä esimerkiksi pääomaa omien taiteellisempien projektien rahoittamiseen tällaisilla kaupallisilla projekteilla? Tuleeko mitään pesäeroa nykyään, Disneyn hallitsemassa elokuvateollisuudessa, edes tehdä kaupallisen ja itsenäisen taiteen välillä? Onko kaikki lopulta kiinni rahasta?
Vastausta kysymykseen valottaa erityisesti Aniston. Hänhän on tehnyt uraauurtavan uran Hollywoodissa. Säilynyt vuodesta toiseen korkeimmin palkatuiden näyttelijöiden listalla, haastaen jopa miespuoliset kollegansa. Tavoite saattaa tuntua ensi alkuun pinnalliselta, mutta etenkin näin #metoo-liikkeen jälkeisenä aikana, on se saanut osakseen myös erilaista sävyä. Se on voimauttavaa. On voimauttavaa, että Aniston tahkoo rahaa lippuluukuilla elokuvillaan. Ja hän tekee sen anteeksipyytelemättä. Hän tähdittää tasan niin monta suurta yleisöä miellyttävää hittielokuvaa kuin sielu sietää. Ja tasan tarkkaan kerää sen palkkasekin pitkän päivän jälkeen. Ja hyvä niin.
No sitten kysymyksen voi myös asettaa siihen muotoon, että miksi Adam Sandlerilla ei olisi oikeutta tehdä samaa? Maailmassa, jossa on enemmän nälkää näkeviä taitelijoita, kuin nälkää näkemättömiä taitelijoita, voisi ajatella, että Sandler sitten nauttii rahanteosta niidenkin edestä, jotka eivät tule siihen ikinä saamaan mahdollisuutta. On sitä huonompiakin tapoja tehdä rahaa, kuin elokuvat.
Olen kiinnostunut tästä kysymyksestä, että miten taide ja kapitalismi kulkevat käsi kädessä. Erityisesti koska hyvin harva tuntuu kuitenkaan tekevän varsinaisesti kapitalistisia elokuvia. Siinä suhteessa siis, että kapitalismia kritisoivia elokuvia löytyy paljon. Onko elokuvantekijöiden hegemonia vasemmistolaisten puolella? Missä ovat oikeistolaiset elokuvantekijät? Ja jos joku ajattelee, että kaikki elokuvat eivät ole poliittisia, niin turha tarkastella Murder Mysteryä tämän linssin läpi, niin minä sanon, että kaikki elokuvat ovat poliittisia. Enemmän tai vähemmän. Tahallisesti tai tahattomasti.
Oli Murder Mystery tarkoituksella kapitalistinen tai ei, sitä se kuitenkin on. Se on taidetta, joka on suunniteltu kapitalistisin periaattein. Se käsittelee vaurauseroja, mutta ei kritisoi niitä. Päin vastoin, ottaa hyväksyvän suhteen niihin. Kuin ylistää sekä keskiluokkaisia Audrey ja Nick Spitziä (Aniston ja Sandler) että heidän uusia rikkaita ystäviään (ml. Luke Evans, Gemma Arterton, Terrence Stamp). Vaurauseroista tehdään vitsejä, mikä osaltaan tarkoittaa niiden normalisointia.
Elokuvan loputtua viesti on, että keskiluokkaisetkin kansalaiset voivat saada elämänsä seikkailun ja vieläpä ilman rahaa. Tässä ei siis vaadita rikkailta mitään. Ei yritetä murtaa heidän etuoikeuksiaan. Ei mahdollistaa vallankumousta, jotta työssäkäyvällä väelläkin olisi mahdollisuus etelän lomaan edes kerran elämässään. Ei kritisoida millään lailla. Vaan ihaillaan.
Tämä on kapitalistinen elokuva.
Enkä sano, että se on huono tai hyvä asia. Negatiivista kritiikkiä tietysti voisi ajatella ympäristön ja maailman sietokyvyn näkökulmasta, ekologiselta katsantakannalta. Ja tämä on hyvä pointti. Ja tämä nyt solmii yhteen mielestäni pohdintani kapitalismin ja taiteen suhteesta. Mikä on niiden yhteisvaikutus etiikkaan? Voisi ajatella siis näiden kolmen käsitteen käyvän nyt kauppaa keskenään. Se, miten ja millaista taidetta katsomme, vaikuttaa meidän kokemuksiimme maailmasta, taloudesta, politiikasta ja niin edespäin. Mutta myös se, millaisessa maailmassa elämme - ja me elämme kapitalistisessa maailmassa - vaikuttaa siihen millaista taidetta teemme.
NYU-Stern School of Businessin sosiaalipsykologian professori Jonathan Haidt (2015) sanoo, että kapitalismi ja sen luoma vauraus muuttaa luontoa ja ihmistä samaan aikaan. Minkä tahansa keskustelun kestävästä tulevaisuudesta tulisi tunnustaa, ei pelkästään teollisen vallankumouksen tai konsumerismin mukanaan tuomat tuhot, mutta myös niiden tuomat ympäristötietoiset ja ekologiset arvot, teknologiat ja kutistuvat kansakunnat, jotka ovat sen suora seuraus - taloudellisen kehityksen. Kapitalismi muuttaa tietoisuutta. Kapitalismi toi meidät ekologisten kriisien äärelle, mutta kapitalismi myös mahdollistaa sen, että ihmisillä voi olla muitakin arvoja, kuin materialistisia.
Ehkä kapitalismia ei tulisikaan siis ajatella vain päämääränä vaan keinona. Keinona syvempien arvojen kanssa. Mikä tekee kapitalismista - niin ikään myös kapitalistisesta taiteesta - tarvittavaa.
No sitten meillä on murhamysteeri. Audrey ja Nick (edelleen Aniston ja Sandler) kutsutaan rikkaiden ystävien huvipurrelle ja joku kuolee. Köyhemmästä väestä tulee tietysti rikkaan väen syntipukki. Vieläpä ranskalainen etsivä nyrpistää nenäänsä amerikkalaiselle roskaväelle ja kunnon pakomatka sekä kissa-hiirijahti voi alkaa.
Vaikutteet on haettu Christiesta ja Doylesta. Klassista rikosjännitystä. Kaikki samassa huoneessa, yksi etsivä setvimässä monen syyllisen motiiveja, taustoja, alibeja ja niin edespäin. Tällä kertaa rikosjännitykseen on yhdistetty huumoria ja komediaa. Tällaisessa genrekikkailussa on aina vaarana se, että molemmat aspektit elokuvasta vesittävät toinen toisistaan. Murder Mysteryssa tätä paikoittain esiintyy, mutta ajoittain katsoja saa jopa ihan hymähtää jollekin hauskalle kohtauksella ja välillä miettiä hahmojen kanssa, että kukakohan syyllinen tosiaan on.
Oma kysymyksensä on teoksen kulttuurillinen viesti. Sitä kohtaa suhtaudun vähän nyrpeämmin kuin kapitalistista sanomaa kohtaan. Kulttuurieroja tässä elokuva pyöritellään lähinnä vitsien aiheena. Joku tietysti haluaa ajatella, että sananvapauden hengessä kaikelle pitäisi pystyä nauramaan. Mutta tämä piirre on häirinnyt minua Sandlerin elokuvissa aikaisemminkin - ja ehkä tämä limittyy hänen kapitalistiseen tapaansa tehdä elokuvia - hän pitää ihailtavana sellaista moukkamaista junttiutta. Ei ole mitään väliä miten hienotunteinen ihminen on, vaan vain sillä, että näkee asiat jokamiehen silmin. Tavallisen kaduntallaajan. Tällaisellahan ihmisellä on kapitalistisessa yhteiskunnassa sama arvo kuin kenellä tahansa. Oli toinen sitten kuinka sivistinyt, oppinut, kouluja käynyt, asiantunteva tahansa. Jokaisella on demokraattisessa hengessä oikeus mennä laukomaan toiselle omia totuuksiaan, ja näiden totuuksien osakseen keräämä suosio määrittää sen, mikä on oikea totuus.
Tällainen ajattelumaailma henkii ihan Trumpin Amerikkaa. Ei ole väliä onko kuinka osaamaton työssään tahansa, kuinka sopimaton presidentin virkaan, kuinka kokematon, sivistymätön, kykenemätön tahansa; jos osaa myydä itsensä ja huutaa koviten olevansa paras, niin sitten ansaitseekin maailman vaikutusvaltaisimman viran.
Murder Mysteryssä naureskellaan läpi elokuvan kirjoille. Nickin (vieläkin se Sandler) vaimo Audrey (Aniston) lukee murhamysteereitä - kirjoja. Niitä kapistuksia, joita jotkut vielä pitävät käsissään kuin museoesinettä. Ja jostain syystä ne kirjojen lukeminen päätyy elokuvassa vitsin kohteeksi useammin kuin melkein mikään muu. Sillä pelataan taas sen suuren yleisön viihdyttämisen pussiin. Koska tavallinen kansalainen ei enää lue, on siitä ok tehdä vitsiä. Heittää sellaista läppää, että lukeminen olisi tyhmää.
Hiljattain Joe Biden, Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä ehdokas sanoi The New York Timesissa julkaistussa artikkelissa (2019), että hänen vastaehdokkaansa Elizabeth Warren olisi elitisti. Ja hän käytti tätä nimenomaan haukkumismerkityksessä. Olen huomannut, että tästä sanasta on tullut todella yleinen poliittisessa retoriikassa. Kun halutaan vedota tavalliseen kansalaiseen, yritetään vieraannuttaa itsensä niin kauas eliitistä kuin mahdollista.
Tässä ehkä tulee ilmi myös sen suuri yleisö -termin vaikeus. Se aliarvioi tavallista kaduntallaajaa. Samoin kuin poliittisten vastustajien nimittely eliitiksi. Bidenin tapauksessa tuo heitto on tietysti kyseenalainen alunalkenkin. Mikä tekee hänestä vähemmän eliittiä kuin Warrenista? Puhumattakaan heidän poliittisista agendoista. Mutta miksi se on huono asia, että on eliittiä, tai kuten se suomeksi sanottaisiin: valiota, parhaimmistoa? Eikö meidän tulisi haluta joukostamme parhaat poliittisiksi päätöstentekijöiksemme?
Ja tässä tulee nyt ilmi, miksi Murder Mystery on ongelmallinen. Kyllä, se on anteeksipyytelemättömän rahanahnetta elokuvantekemistä - eikä siinä itsessään vielä mitään vikaa. Mutta se, että se ottaa pilkan kohteekseen sivistyksen, älykkyyden, oppineisuuden, tekee siitä laiskaa taidetta. Silloin kapitalismista ja rahasta itsestään tulee itseisarvo. Se ei ole enää väline, jolla tavoitella suurempia arvoja kuten kestävää tulevaisuutta, vaan raha itsessään on päämäärä. Tärkeintä on se, että saa ylennyksen töissä, pystyy maksamaan vaimolleen lomamatkan ja että kuolleen rikkaan ihmisen miljardiperintö ei joudu vääriin käsiin. Vaan oikeisiin käsiin. Ja ne kädet eivät kuulu nälkää näkeville lapsille Afrikassa, vaan sille hätää kärsivälle miesparalle, jonka tarvitsee ostaa lisää bensaa huvijahteensa.
Jos meillä ole muita arvoja kuin raha, niin mitä sitten käy? Emmekö silloin vain päädy Fight Clubin (1999) kuvaamaan tilaan, jossa elämme kuin zombit omassa arjessamme ja haaveilemme ainoastaan, että pääsemme ostamaan Ikean uusimman kulmapöydän ja heittämään vanhan pois.
Fight Club muuten viettää tänä vuonna (Suomen ensi-ilta 12.11.1999) jo 20. syntymäpäiväänsä. Hyvää syntymäpäivää, Fight Club. Olet jo reilusti täysi-ikäinen. Emmekä ole oppineet sinusta mitään. Emme vieläkään pidä huolta toisistamme. Sen sijaan menemme vain syvemmälle ja syvemmälle katatoniseen tilaamme ja kulttuuriimme. Katsomme Murder Mysterya sohvaltamme, koska Netflixissa ei ole muutakaan tai sitten olemme jo nähneet kaiken. Taiteesta on tullut kulutustavaraa. Vai onko se aina ollutkin?
Uuden ajan elokuvana Murder Mystery on aivan nerokas. Siinä ei ole kertakaikkiaan yhtään kulmaa. Se on pyöreä elokuva. Pomppii katsojan edessä, kuin se olisi huoleton lapsi. Kun katsoja työntää sormen sen sisään, se joustaa. Ja hymyilee kuin aurinko. Se sanoo: minäkin käytän yhtä kuluneita kielikuvia. Minäkin haaveilen etelän lomasta rahoilla, joita minulla ei ole, koska rikkaat haluavat lisää ja lisää. Minäkin äänestin Donald Trumppia, koska hän on hyvä äijä. Voittaja. Ja niin olen minäkin, koska niin minulle on sanottu. Trump sanoi niin.
Tai sitten Murder Mystery on vain huoletonta viihdettä, joka hauskuttaa pari tuntia. Ja joka on, oikeasti, ihan viihdyttävä. Päättäkää te. Täällä ei valmiita vastauksia jaella.
Pohdiskelussani käytetyt lähteet:
Chang, J. 15.06.2019. Review: Adam Sandler and Jennifer Aniston look for clues and laughs in a strained ‘Murder Mystery’. Los Angeles Times. Viitattu 07.11.2019. https://www.latimes.com/entertainment/movies/la-et-mn-murder-mystery-review-jennifer-aniston-adam-sandler-20190614-story.html.
DeFore, J. 14.06.2019. 'Murder Mystery': Film Review. The Hollywood Reporter. Viitattu 07.11.2019. https://www.hollywoodreporter.com/review/murder-mystery-review-1218179.
Evans, G. 04.09.2019. E! People’s Choice Awards Finalists Announced; Voting Open Through Oct. 18 – Complete List. Deadline. Viitattu 07.11.2019. https://deadline.com/2019/09/e-peoples-choice-awards-finalists-complete-list-1202710461/.
Glueck, K. 05.11.2019. Biden Attacks Warren as a ‘My Way or the Highway’ Elitist. The New York Times. Viitattu 07.11.2019. https://www.nytimes.com/2019/11/05/us/politics/joe-biden-elizabeth-warren.html.
Greenblatt, L. 17.06.2019. Jennifer Aniston and Adam Sandler breeze through featherweight Murder Mystery: EW review. Entertainment Weekly. Viitattu 07.11.2019. https://ew.com/movie-reviews/2019/06/17/murder-mystery-review/.
Haidt, J. 28.09.2015. How Capitalism Changes Conscience. Center for Humans and Nature. Viitattu 07.11.2019. https://www.humansandnature.org/culture-how-capitalism-changes-conscience.
Mutaa vai tähtiä? 28.07.2019. Murder mystery (2019). Mutaa vai tähtiä? Viitattu 07.11.2019. http://mudorstars.blogspot.com/2019/07/murder-mystery-2019.html.
Roettgers, J. 18.06.2019. Netflix Reveals Record-Breaking Stats for Sandler-Aniston ‘Murder Mystery’ Flick. Variety. Viitattu 07.11.2019.
https://variety.com/2019/digital/news/netflix-murder-mystery-stats-1203246899/.
Wikisanakirja 13.03.2014. Suuri yleisö. Wikisanakirja. Viitattu 07.11.2019. https://fi.wiktionary.org/wiki/suuri_yleis%C3%B6.