Arvostelu: The Hustle

 Tänään suunnittelin katsovani jonkun taide-elokuvan, katsoin The Hustlen. Enkä edes häpeä sanoa, että pidin. Ehkä jopa enemmän kuin olisin pitänyt siitä taide-elokuvasta. En usko vielä tähän päivään mennessäkään nähneeni huonoa elokuvaa, jossa olisi näytellyt Anne Hathaway. Myös Rebel Wilson - paikoittaisesta yliyrittämisestä ja teennäisyydestään huolimatta - on todistanut itsensä ihan takuuvarmaksi merkiksi, että elokuva ei ainakaan hierrä liikaa. Vaikkei nyt liiemmin naurata, niin on ainakin kevyttä katseltavaa.

Juonessa ei tietysti ollut järjen hiventäkään.

The Crown, 4. tuotantokausi

 En oikeasti ymmärrä The Crownin tekijöitä. Joka toisella kaudella (1. ja 3.) he keskittyvät kuvauksissaan voimakkaisiin naishahmoihin murtamassa lasikattoja, määrittämässä uudelleen merkityksiä ja tarpomassa omia teitään. Esimerkiksi ykköskauden Kuningatar Elizabeth, sarjan keskushahmo, on jäänyt minun sydämeeni yhtenä televisiohistorian tulisimmista hahmokuvauksista. Nähdä nuoren tytön kasvavan vaikutusvaltaisen kuningattaren rooliin oli huimaa. Myös 3. kaudella esiteltiin esimerkiksi hurja Prinsessa Anne sekä peloton Prinsessa Alice, molemmat naishahmoja, jollaisia ei ole televisiohistorian aikana juuri saatu tarkastella.

Ja joka toisella kaudella sarjan pyörittäjät päättävät - kuin vastareaktiona - palauttaakin kerronnan rytmin ja fokuksen taas mitä imelimpiin ja kliseisiin juonikyhäelmiin. 2. tuotantokaudella Kuningatar Elizabethista muutettiin heti keski-ikäinen, miehelleen nalkuttava tantta ja nyt 4. tuotantokausi tutustuttaa meidät tytönheitukka Prinsessa Dianaan, jonka mielessä ei ilmeisesti liiku mitään muuta kuin vaikutusvaltaisen miehen kanssa naimisiin pääsy tai vaihtoehtoisesti kyseiselle miehelle mariseminen omista pienistä ongelmistaan - koko tuotantokauden ajan.

Pakko myöntää, että nyt tuli hypittyä näitä marinoita yli ihan huolella. En vaan jaksanut kuunnella sitä enää, kun miljoonas kohtaus lävähti käyntiin, jossa nämä hemmotellut kakarat, Prinssi Charles ja Prinsessa Diana lähtivät parkumaan toiselleen omaa karua kohtaloaan. Prinsessa Dianan hahmo on ehkä vähiten kiinnostava henkilökuvaus, jota olen nähnyt televisiossa - tai elokuvissa pitkään, pitkään aikaan. Enkä oikein ymmärrä miksi hänestä ei ole saatu mielenkiintoisempaa tai monitahoisempaa kuvausta aikaan. Kyllähän oikea Diana - vaikka ei erityisen kouluttatunut tai älykäs nainen ehkä ollutkaan - eli paljon kompleksisemman elämän kuin mitä tässä annettiin ymmärtää? Tai sitten olen ollut ihan väärässä luulossa hänestä. Sarja pisti kyllä miettimään, että senkö takia hän on ollut niin valtavan suosittu naisjulkkis aikanaan, että hän on ollut niin pliisu? Kotiäiti, edustusvaimo, kaunis, mutta sisältä tyhjääkin tyhjempi. 

Jos sarjassa onkin siis valittu realistisempi suunta ja haluttu esittää ontto nainen onttona naisena, niin ainakin hänet olisi voitu jättää sivurooliin. Ja tuoda esille niitä voimakkaampia naishahmoja, jotka nyt jäivät täysin paitsioon. Prinsessa Anne unohdettiin jonnekin sivuosaan patsastelemaan ihan täysin. Vaikka hänenkin elämästään olisi kyllä saanut aineksia kunnolliseen draamaan. Hänen Olympia-osallistumiset kuitattiin yhdellä kohtauksella ja kidnappausta ei tämän sarjan tekijöiden mielestä edes tapahtunut?

Samoin jäi Prinsessa Margaretin osa nyt yhden jakson mittaiseksi. Se olikin tämän tuotantokauden ehdoton - ja ainoa valopilkku. Lukuun ottamatta Gillian Andersonin esittämän Margaret Thatcherin kohtauksia. Vaikka hän ehti toimia yli kymmenen vuotta Britannian pääministerinä - ja ensimmäisenä naisena, jäi hänenkin kohtauksensa melko minimaalisiksi.

Mutta Gillian Anderson kyllä veti roolinsa niin rautaisilla hermoilla, että heikompi katsoja varmasti jäi täysin hänen voimansa alle. Hän sai viimeisillä kohtauksillaan jopa pari kyyneltä revittyä silmäkulmistani. Hänen politiikastaan voi tietysti olla monta mieltä, mutta hienoa, että tässä päätettiin kuitenkin ottaa päähuomion kohteeksi hänen uraauurtava asemansa yhtenä ensimmäisistä vaikutusvaltaisista naispuolisista ison valtion päämiehistä ja etenkin hänen suhteestaan toiseen vaikutusvaltaiseen, naispuoliseen valtion päämieheen. Ja nämä kaksi naista olivat vielä niin erilaisia keskenään, mutta silti osasivat tunnustaa toinen toisilleen toinen toisensa arvon silmissään. Se oli minusta hienoa televisiodraamaa.

Jos lyhyen matematiikan laskutaitoni pitävät paikkansa, nyt kun tämä kausi oli taas heikompi ja joka toinen kausi antaa itsestään lupausta paremmasta, niin seuraavaa kautta siis odotellessa.