...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Traileri: Downton Abbey: A New Era

 Ruudukko on aina niin hyvä hypettämään tykkäämiään asioita, joten ajattelin itsekin kokeilla nyt, kun kerrankin jotain, josta itse olen innostunut sattui ilmoittamaan itsestään. Ei nimittäin ole montaa asiaa jäljellä, josta innostuisin niin paljon kuin Downton Abbeysta. Kirjaan hoitotahtooni: jos joskus menetän muistini, minut voi rauhassa lopunajan hoitokodissa istuttaa televisiossa pyörivän Downton Abbeyn eteen ja jättää siihen päivästä toiseen. Oikeastaan näin voi tehdä, vaikka muisti toimisi moitteettomasti.

Viimeksi olen katsonut Downton Abbeyn kokonaisuudessaan miljoonannen kerran läpi viime kuussa. Se kertonee jo jotain. 

Vaikka sarjalla on maine historiallisena hömppänä - mitä se tietenkin eittämättä on, siksi siitä niin pidän - mutta joka kerralla, kun sitä katsoo, sitä huomaa uusia asioita. Sen hienovireinen - joku voisi sanoa liiankin hillitty - yhteiskuntakritiikki paljastaa kasvonsa joka kerta enemmän ja enemmän. Ajankuvan pienet yksityiskohdat nousevat enemmän esiin. On myös hauska katsoa, miten viihdeala on muuttunut niiden vuosien aikana, kun Downton Abbey on alkanut, pyörinyt ja loppunut. Ensimmäisillä kausilla nimittäin jaksot koostuivat melko pitkälti yksittäisestä tai muutamasta illallispöydän ääreen sijoittuvasta kohtauksesta, jossa hahmojen välistä dialogia kuvattiin minuuttikaupalla. Viimeiselle kaudelle ehdittäessä illallispöytään hädin tuskin ehditään istumaan tai jos hahmot sinne siirtyvät, leikkautuu nämä kohtaukset pois - nykykatsojat eivät enää jaksa seurata rauhallista keskustelua pöydän ääressä. Tahti on tiuhentunut niin kovasti. 

Mutta nyt Downton Abbeysta on siis luvassa jo järjestyksessään toinen elokuva. Maaliskuun 18. päivä saa ensi-iltansa Downton Abbey: A New Era.

Traileri on jo julkaistu ja se näyttää taatulta Downton Abbeylta, höttöiseltä, hahmovetoiselta yläluokan ongelmiin pakenevalta kuvaukselta, jonka tahdissa omat murheet unohtuu. 


That's it. That's the whole tweet.