Kuinka hienoa onkaan päästä tutkimaan mennyttä vuosikymmentä, jota on minulle määrittänyt kuitenkin vahvasti elokuvaharrastus ja elää uudelleen näitä elokuvahetkiä näiden listausten parissa. Nyt on vuorossa parhaan miespääosan Oscar-voittajat parhausjärjestykseen laitettuna. Ehkä tämä lista myös kuvastaa koko blogiuraani, kaikkia näitä vuosia, jolloin olen elokuvista kirjoittanut. Ehkä minulla on jostain näistä jotain sanottavaa. Ehkä ei. Mutta nauttinut olen.
10.
Daniel Day-Lewis - Lincoln (2012)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Bradley Cooper (Silver Linings Playbook)
Tämä jonon hännillä lähinnä siksi, etten ole nähnyt Lincolnia ja se on näistä 2010-luvun voittaneista miespääosasuorituksista ainoa, jota en nähnyt ole. Enkä tulekaan katsomaan. Oman pään irtisahaaminen jänne kerrallaan kuulostaa houkuttavammalta puuhalta kuin Spielbergin pömpöösin ja pölyisen 150-minuuttisen läpi kärvistely.
Bradley Cooperille olisin antanut tämän pystin. Surkuhupaisaa on, että vuosikymmenen suurin tähtinäyttelijä ei lukuisista ehdokkuuksistaan huolimatta sitä pystiä vielä napannut. Eikä ehkä tulekaan saamaan, valitettavasti. Silver Linings Playbook oli hänen läpimurtonsa ja oikeutetusti niin. Ikimuistoinen roolisuoritus. Ja sellaista näyttelemistä, jota emme ole ennen oikein nähneet. Samaan aikaan todellinen voimakas miespääosa, mutta kuitenkin hennoilla nyansseilla varustettuna. Cooper on uniikki lahjakkuus.
09.
Gary Oldman - The Darkest Hour (2017)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Timothee Chalamet (Call Me By Your Name)
Jos Cooper edusti vuosikymmenen alussa jonkinlaista uutta miesnäyttelijää, niin vuosikymmenen loppupuolella Timothee Chalamet astui näyttämölle ja vei määreen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Hän on samaan aikaan sekä kuin antiikin roomalainen, viktoriaaninen aristokraatti että 2010-luvun nuori. Hento ja valoisa aura, jota ei voi kuin katsella ihmetelläkseen. Ja miten kytköksissä Chalamet on omaan olemukseensa ja käyttämään sitä hyväkseen luodakseen jotain niin kauniin särkyvää, mitä Call Me By Your Namessa.
08.
Joaquin Phoenix - Joker (2019)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Rhys Stone (Sorry We Missed You)
En saa Rhys Stonea Ken Loachin elokuvasta Sorry We Missed You pois mielestäni. Hänen alkuvoimainen, elohopeinen roolisuoritus oli niin soliseva, uskottava yhdistelmä aitoutta ja terävää dramaattisuutta. Kun hän astuu huoneeseen, paino kohtauksessa muuttuu. Katse seuraa häntä. Mutta huomaamattomasti. Luontaisesti.
Phoenixin kuorrutettu ja koristeltu roolisuoritus tuntuu melkein päinvastaiselta. Sen päälle on rakennettu kerros kerroksen jälkeen. Katsojalta loppuu henki kesken, kun Phoenix yrittää niin kovin ja painaa päälle sellaisella voimalla, että takariviin nukahtanutkin tajuaa Phoenix näyttelevän tosissaan ja vakavasti ja dramaattisesti. Silti; pakko sanoa, että Phoenix saa ainakin ajoittain taitettua hahmon teatraalisuuden kohti realistisempaakin. Ehkä kysymykseksi jää, miksi ei tarpeeksi?
07.
Rami Malek - Bohemian Rhapsody (2018)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Tomasz Kot (Cold War), Timothee Chalamet (Beautiful Boy)
Ihan pidän siitä, että Rami Malek on Oscar-voittaja. Hänkin on raikas läsnäolo Hollywoodin tähtitaivaalla. Näyttelijänä en ehkä vielä ole nähnyt häneltä parastaan. Jäänyt sellaiselle ihan kiva -asteelle, mikä on aika kohtalokas ansa usealle näyttelijälle. Ei sinänsä, kaikista ei voi mestareita tullakaan ja ehkä Malekin osana on tehdä huolellista työtä ja nähdä mihin se riittää.
Mutta sitten meillä on taitelijoita, jotka käyttävät jokaisen saamansa sekunnin katsojien silmien edessä ilmentääkseen monitahoisempia ajatuksia maailmasta, ihmisyydestä, elämästä. Esimerkiksi Tomasz Kot (josta muuten tulisi aivan täydellinen seuraava James Bond) tai jo mainittu Chalamet.
Kotin syvä hiljaisuus piinaa minua vieläkin Cold Warista.
Ja Chalamet'n ikuisuuden joka suuntiin kimpoileva voima Beautiful Boyssa olisi ansainnut enemmän huomiota Oscar-akatemian suunnalta aikanaan - kyllä, nimenomaan parhaan miespääosan kategoriassa.
06.
Jean Dujardin - The Artist (2011)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Michael Fassbender (Shame), Ryan Gosling (Drive), Anton Yelchin (Like Crazy)
Voih, minulla on kyllä sydämessä heikko kohta The Artistin lumolle. Ja ah, mikä läsnäolo Dujardinkin on nykyajan elokuvassa. Haluaisin, että hän tekisi mustavalkoleffoja kuukaudesta toiseen ja hymyilisi tuolla 1920-luvun karismaattisella hymyllään.
Mutta miksi, oi miksi hänen piti voittaa vuotena, joka on tarjonnut meille ehkä - ehkä- kaikkien aikojen parhaita roolisuorituksia sellaisissa elokuvissa, jotka eivät päässeet edes ehdolle. Mieleen tuleen etenkin Michael Fassbenderin järkyttävä muotokuva oman itsensä riivaamasta miehestä Steve McQueenin hätkähdyttävässä elokuvassa Shame. Tai Ryan Goslingin paljon puhuva sanomattomuus Nicolas Winding Refnin upean mykistävässä Drivessä. Tai Anton Yelchinin kultainen sympaattisuus Like Crazyn kohtalokkaassa rakkaustarinassa.
05.
Matthew McConaughey - Dallas Buyers Club (2013)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Leo DiCaprio (Wolf of Wall Street), Oscar Isaac (Inside Llewyn Davis), Joaquin Phoenix (Her), James Gandolfini (Enough Said),
Niin kuin Malek, niin kuin Oldman, niin kuin monet muut, myös McConaugheyn veto tässä Dallas Buyers Clubissa on sellaista Oscar-syöttiryönää, jollaisia tehdään lähinnä vain nimenomaan pystejä kalastellakseen. On ulkoista muodonmuutosta ja tekohengitettyä draamaa ympärillä. Mutta sydäntä ei löydy.
Ehkä McConaugheyn olisi kuulunut voittaa Magic Mikesta? Tai Wolf of Wall Streetista? Tai monista niistä muista tykityksistä, joita olemme häneltä saaneet McConaissancen jälkeen.
Tämä pysti olisi voinut olla Leon tai Oscarin (ensimmäistä kertaa muuten Oscareiden historiassa (vai olisikohan joku puvustaja nimeltä Oscar joskus voittanut?)) tai jopa Joaquinin. Oma ääni olisi ehkä mennyt James Gandolfinille. Matthew nyt näinkin ylhäällä listassa sen takia, että 2013 vuonna ei oikein ollut sellaista juggernauttia miespääosan suoritusten puolella, jonka ehdottomasti olisi pitänyt voittaa McConaugheyn sijaan. Ainakaan minulle tullut vielä vastaan.
04.
Leonardo DiCaprio - The Revenant (2015)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Karl Glusman (Love)
Ei mitään pahaa sanottavaa Leosta. Heitän ajatuksen ilmoille: ratsastaako kaikki muut elokuvan tekijät Lubezkin satumaisen kauniilla kuvauksella?
Mutta Glusmanin näyttelijäntyö Gaspar Noen uskaliaassa mestariteoksessa Love oli rajoja rikkova, rohkea, räjähtävä, upea, uljas, paljas, koskettava. Miten näyttelijä edes pystyy tuomaan hahmonsa niin raa'aksi? Sellainen näyttelijäsuoritus, jolle ei oikein löydy sanoja, niin täytyy käyttää kaikkia.
03.
Colin Firth - King's Speech (2010)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Colin Firth (The King's Speech)
Samoin kuin McConaughey, samoin kuin Oldman, samoin kuin Malek, Firthile plätkähi pysti tällaisesta ruikusta. Hän ehkä vetää parhaiten joukkiosta, mutta voi että kun miespääosan voittajissa onkin paljon tällaisia puisia ja elottomia muotokuvia. Firthista sentään pidän ja hän ansaitsee tituleerata itseään Oscar-voittajaksi. Ehkä jos joku, Helena Bonham Carter oli tämän elokuvan sydän. Ja kyllä ihan pidin elokuvasta ja kaikesta siinä, mutta onko se täysin Oscareiden arvoinen?
Voihan tätä toisaalta ajatella lohdutus-Oscarina Firthille, kun ei voittanut edellisenä vuonna A Single Manin aivan käsittämättömän koskettavasta roolisuorituksestaan. Hänen tekemät sielukkaat, herkät, vavisuttavat valinnat sen elokuvan näyttelytyössään sykkivät vieläkin jossain syvällä sydämeni kammioissa.
02.
Eddie Redmayne - The Theory of Everything (2014)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Eddie Redmayne (The Theory of Everything)
Eddie <3
01.
Casey Affleck - Manchester by the Sea (2016)
Kenen olisi pitänyt voittaa: Casey Affleck (Manchester by the Sea)
Voin valehtelematta sanoa, että Manchester by the Sea on minuun eniten vaikuttanut elokuva. Palaan sen ajatuksiin kerta toisensa jälkeen. Mukaan lukien opiskelemaan Affleckin hienovaraista tulkintaa surusta, elämästä yhdessä kivun kanssa, syyllisyydestä, katumuksesta, asioiden tekemättömyydestä. Niistä maailmoista, joissa elämme ja joissa emme elä.