Travis (Robert De Niro) on newyorkilainen taksikuski, joka rakastuu presidenttiehdokkaan vaalikampanjassa työskentelevään Betsyyn (Cybill Shepherd). Entinen merijalkaväen sotilas, Travis on eleissään karkea ja tulee tahtomattaan loukanneeksi Betsyä, jonka takia tämä dumppaa Travisin. Seuraukset ovat kohtalokkaat.Juonikuvauksen kirjoittaminen on oikeastaan 100-prosenttisesti yhdentekevää Taxi Driverin kanssa. Kirjoittaisin juonesta mitä vaan, vaikka loppuratkaisun auki, niin se ei siltikään aloittaisikaan kuvaamaan elokuvaa. Niin ikään minun säälittävät yritykseni riipustaa mietteitä elokuvan rajoja rikkovasta ilmaisuvoimasta tulevat jäämään auttamattoman säälittäviksi.
Scorsesen paras elokuva. Jonkinlainen surrealistinen, ekspressionistinen ja impressionistinen mestariteos. Elokuvan jokainen solu tikittää tiiviisti samaa rytmiä - kuvauksesta, musiikkiin ja roolisuorituksiin. New Yorkin kaduista tulee todellisuuden ja mielikuvituksen rajamaastossa häilyvä kanvas, jolle Scorsese maalaa verisen tematiikkansa räjähdyksen muodossa.
En tiedä pystynkö koskaan pääsemään sisälle De Niron roolityöhön. Ne psykologiset ulottuvuudet, joihin hän ulottuu, ovat todella syvällisiä. Kohtaus kohtauksella hänen hahmonsa kokee asiat niin syvällä pinnan alla, että katsojan on sitä vaikea edes huomata, mutta silti hän tietää, että ne tapahtuu. Olen jokseenkin hämmästynyt, kuinka moni on vain tyytynyt leimaamaan Travisin psykopaattiseksi hulluksi, mutta minä en lukenut hahmoa jotenkaan ollenkaan niin. Minusta tällainen tulkinta on liian pelkistävää ja yksinkertaistavaa. Mitä tapahtuu tämän hahmon mielessä on jonkinlainen kemiallinen reaktio lapsuuden kasvatusta, sodasta aiheutuvia traumoja sekä egon, super-egon ja idin käymää kamppailua moraalista.
Jotkut ovat katsoneet elokuvaa komediana, toiset kauhuna, kolmannet trillerinä, neljännet yhteiskunnallisena satiirina. Minulle tämä näyttäytyy puhtaasti psykologisena draamana, joka tällä kertaa mielenkiintoisesti manifestoituu myös ympäröivässä miljöössä. Mutta tämä monitulkintaisuus lienee vain osoitus elokuvan nerokkuudesta. Luultavasti tulee vaatimaan monia uusintakatselukertoja, että pääsee paremmin analysoimaan elokuvan kerroksia, tematiikkaa ja kerrontaa.
