Hyvää uutta vuotta

 

Arvostelu: 6 Underground

 Minä olin ollut jotenkin siinä käsityksessä, että tämä leffa kertoisi kuudesta kaivostyöläisestä, jotka joutuvat luukkuun maan alle jonkun onnettomuuden seurauksena. Tulipahan tämäkin vääräluulo korjattua. Leffa kertookin sen sijaan yhteiskunnan silmissä kuolleiksi julistetuista (oman kuolemansa lavastaneista) varjomaailman toimijoista, jotka yrittävät parantaa maailmalla vaikka sitten lakeja rikkomalla, koska eihän kuollut, kansalaisuutensa menettänyt ihminen joutua vankilaankaan.

Tai jotain sinnepäin.

Leffa on tyypillistä Michael Bayta (ohjaaja). Keskitytään enemmän toiminnan dynaamisuuteen kuin juonenkuljetuksen uskottavuuteen tai hienosäätämiseen. Löytyy päällespiikkaukset ja välitekstit tekemään elokuvantekijöiden työtä heidän puolestaan, jotta yhtään ylimääräistä sekuntia ei turhalle litinälle ja lätinälle uhrata, vaan voidaan syöksyä suoraan vauhdikkaisiin toimintasekvensseihin.

Eniten ehkä petyin siihen, kun elokuvan alussa huokaisin helpotuksesta, kun näin, että Dave Franco olisi leffassa mukana ja siten ehkä estäisi elokuvan paatoksellisuutta jossain määrin, hänen ruutukarismansa kun perustuu pitkälti siihen, että hänen läsnäolonsa on kevyempää osastoa, humoristisempaa, kuinka hänet sitten heti ensimmäisen kohtauksen jälkeen tapettiin pois päiväjärjestyksestä. Melkein sammui leffa siihen. Ei kuulu ainoaa valttikorttia tuollaiseen uhrata.

Leffa ei sen jälkeen oikein suuntaansa enää löydäkään. Tämä varjomaailman sankarijoukko jostain syystä päättää syöstä vallasta jonkun fiktiivisen Lähi-Idän maan diktaattorin ja se ilmeisesti jollain syy-seuraus-suhteella muuttaa maailman tapahtumien kurssin positiivisempaan suuntaan. Katsojalle unohdetaan selittää, miten ja miksi. Ja miten nämä tapahtumat vaikuttaisivat loppuihin 200:n maahan.

Elokuvaa oli kiusallista katsoa. Jopa se toiminta, johon kaiken muun uhraamisella keskityttiin, oli jotenkin teennäistä ja liian tekemällä tehtyä. Asetelmallista. Yleensä itseään lainkaan vakavasti ottava Ryan Reynoldskin oli jostain syystä valinnut vaihteeksi jonkun ihmeellisen otsaryppymeiningin, joten edes hänestä ei ollut tämän pateettisen virren elävöittäjäksi.

Arvostelu: Hitman's Wife's Bodyguard

Niukasti toimivampi kuin edeltäjänsä, vaikka tätä attribuuttia en laskisi kummankaan ansioksi.

Arvostelu: Don't Look Up

Don't Look Up on amerikkalaisen poliittisen ohjaajan Adam McKayn uusin yhteiskuntakritiikki. Sen näyttelijäkaarti on vähintäänkin vaikuttava. Löytyy Meryl Streep ja Leonardo DiCaprio, on Jennifer Lawrence ja Timothee Chalamet, jopa Cate Blanchett, Ariana Grande ja näyttelijäsuuruus Mark Rylance.

Elokuva on allegoria tai metafora ilmastonmuutoskeskustelulle. Kuinka media ja poliittiset päättäjät ovat haluttomia suhtautumaan siihen sen ansaitsemalla vakavuudella. Don't Look Upin maailmassa tosin ilmastonmuutos on korvattu maahan törmäävällä asteroidilla, jonka DiCaprion ja Lawrencen esittämät tiedemiehet löytävät.

Idea on toimiva ja kutkuttava. Harmi vain, että elokuva ei oikein tunnu hyödyntävän premissiään tarpeeksi tai pikemminkin nojaa siihen liikaa. Oivallukselle rinnastaa maahan törmäävä asteroidi ja ilmastonmuutos hymähtää aluksi kerran, mutta melkein kahden ja puolen tunnin elokuvan jälkeen vitsi on imetty jo kauan ennen päättymistään kuiviin.

Sinänsä kaikki elokuvan tekemät havainnot ovat ihan aiheellisia, vaikkakin kärjistettyjä - tehokeino, jonka suurin ystävä en ole. Erityisen nautinnollista on tietysti kääntää katse mediaan, jonka moraalittomat tavat saada musta näyttämään valkoiselta katsojalukujen vuoksi ovat saaneet etenkin Yhdysvalloissa aivan sietämättömät mittasuhteet. Cate Blanchett asiaa raportoivan toimittajan roolissa saa herkullisesti kiinni sellaisesta ihmisestä (vertauskuvasta), joka on teeskentelyllään kaivertanut itsensä ontoksi.

Vähemmän tyytyväinen olin tapaan suhtautua poliitikkoihin. On tietysti helppo paeta trumpilaisten sarjakuvapelkistysten taakse, mutta jäin kaipaamaan syvällisempää sukellusta politiikan koukeroihin ja kaikkiin niihin nyansseihin, mitkä vaikuttaa siihen, miksi ongelmia ei saada ratkaistua. Syyn vierittäminen jonkun tällaisen karikatyyrin niskaan - saaden sen vaikuttamaan, että kaikki on "jonkun" syytä - mielestäni pahentaa ongelmaa. Kukaan ei näe ongelmaa omassa käyttäytymisessä. Politiikassa on aivan liikaa jo yleistynyt sellainen ajattelutapa, että oma katsantakanta on ainoa oikea ja kaikki muut jotain leffamaisia "pahiksia", vaikka toisten ihmisten ajattelun ymmärtäminen olisi avainasemassa ongelmien ratkaisemiseen.

Mutta toisaalta, voiko tällaiselta Hollywood-viihteeltä odottaakaan mitään sen syvällisempää analyysia?

Hyvää joulua

Vuosi on taas ollut pitkä, vaikea.

Eikä joulu ole siitä riittävä korvaus.

Mutta toivottavasti se on kaikille silti

hyvä.

Suomalaisia sarjoja

 Olen yrittänyt viimeisen vuoden tai parin ajan katsoa enemmän suomalaisia draamasarjoja. Tässä potpuri.

• Kaikki synnit, 1. tuotantokausi

Yllättävän kovatasoinen suomalaissarja. Ihan on omaksuttu kansainvälisen tekemisen raamit, kirjoitettu oikein kovan luokan rikostrilleri. Virkistävää on naispäähenkilö, jota niin upeasti luotsaa Maria Sid. Hahmosta on vielä uskallettu kirjoittaa aika peloton ja omavaltainen. Koska tässä on selvästi matkittu isomman maailman meininkiä, on sarja myös aavistuksen kaavamainen ja geneerinen. 2. kauden pariin en ole palannut, sillä jostain syystä Maria Sid heivattu menemään ja tylsästi, tietysti kaikki miehet jätetty sarjaan mukaan.

• Rauhantekijä, 1. tuotantokausi

Tätä sarjaa voin suositella aivan antaumuksella. Mielenkiintoinen, jännittävä, äärettömän hyvin tehty. Se kertoo Suomen entisestä ulkoministeristä (Björklund), joka toimii nykyään YK:n edustajana Lähi-Idän rauhanneuvotteluissa. Björklund vetää ihan käsittömättömän kovan roolisuorituksen. Ihmettelen, miksi tälle ei ole tehty jatkoa, sillä olisin ensimmäisenä katsomassa.

• Syke, 1. - 7. tuotantokausi

Tarkkaan ottaen, en ole vielä katsonut 7. tuotantokautta loppuun. Ensimmäiset kolme tuotantokautta olivat aivan timantteja, silloin Yle tuotti sarjaa ja jaksot olivat noin 40 minuutin mittaisia itsenäisiä jaksoja. Erityisesti Tiina Lymin esittämä huumeriippuvainen röntgenhoitaja oli upea roolihahmo ja hienosti tulkittu Lymin taholta. Neljännellä kaudella sarjan taso tippui kuin lehmän häntä. Sarjan tuotanto siirrettiin Neloselle ja Ruutu-palvelulle, jaksot puolitettiin, noin kahdenkymmenen minuutin mittaiksi kokonaisuuksiksi, jotka muodostavat aina noin neljän jakson arkkeja. Lymin hahmo tapettiin pois ja tilalle tuotiin teinejä ihmissuhdeongelmineen. En kuollaksenikaan ymmärrä enää sarjan suuntaa, joten on jäänyt odottamaan sitä päivää, kun jaksan palata sen pariin, jos jaksan.

Arvostelu F9

 

Katsoin, mutta hädin tuskin muistin katsoneeni. Tällä kertaa Mirreni oli sentään viimein tajuttu laittaa ratinkin taakse, eikä vain ohivilahtaviin kohtauksiin taustalle kyhjöttämään. Noloa on edelleen se, että Stathami ja Rock varjostivat Dieselin hänen omassa elokuvasarjassaan omalla spin-off-leffallaan, joka oli valovuosia näitä Dieselin "pääsarjan"-leffoja parempi. Pohjanoteeraus oli John Cenan mukaan köyttäminen tähän sarjaan, olen pahoillani, mutta häntä ei vaan enää katu-uskottavana juuri missään usko, kun on oman elämänsä kävelevä meemi.

Arvostelu: Wonder Woman kakkonen

 

Melkein yhtä kiva kuin ykkönen, ehkä vähemmän syvällisempi, mutta jotenkin intiimimpi ja inhimillisempi - helpommin lähestyttävä. Pidin siitä, että keskiössä oli naiskollegat (Gal Gadot ja Kristen Wiig töissä tutkijoina museossa) ja heidän väliset ongelmat, harvoinpa - varsinkaan supersarnkarigenressä - lähtöasetelma keskittyy naispuolisiin työkavereihin. Tähän leffaan oli löydetty (kuvaaja Matthew Jensen?) tosi pehmeän kuvan luovat filtterit, joka teki elokuvan katsomisesta vielä erityisen miellyttävää. Pakko vielä erikseen nostaa esiin Gal Gadotin karisma, joka näköjään kantaa melkein mitä vaan.

Arvostelu: A Beautiful Day in the Neighborhood

 

Hurmaava pieni draamaelokuva. Tom Hanks onnistuu joka kerta.