Katsoin viikonloppuna muutaman Katharine Hepburnin elokuvan. Jotenkin minulle tuli vain kauhea halu nähdä hänen leffoja enemmän. Ja hän on siis ehdottomasti ansainnut paikkansa elokuvahistorian ikonisimpina tähtenä. Samaa ei voi sanoa Deborah Kerrista. Siinä, missä Hepburnin karisma jopa janoaa kameran huomiota, Kerriä hädin tuskin erottaa satunnaisesta taustanäyttelijästä. Hän osaa kyllä näytellä kuin näyttelijöistä parhaimmat, mutta vetovoimaa hänessä ei ole piirun vertaa. Hän on tylsä ja tavanomainen. Ehkä siksi elokuva itsessäänkin on yhtä vetistä puuroa.Cary Grant rakastuu Deborah Kerriin risteilyllä. Harmi vain, että molemmat ovat tahoillaan sitoutuneet. He tekevät sopimuksen tavata kuuden kuukauden päästä Empire State Buildingin huipulla, mikäli molemmat yhä jakavat rakkautensa. Kohtalo kuitenkin työntää sormensa peliin ja vaikutukset ovat tuhoisat.
Ohjaaja Leo McCarey on kuvannut saman elokuvan kaksi kertaa. Ensimmäisessä versiossa pääosassa oli Irene Dunne ja se tehtiin joskus 30-luvulla. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän kuvasi itse remaken elokuvaansa nyt pääosissa siis charmantisti ikääntynyt Cary Grant ja se Kerr. En kuollaksenikaan ymmärrä, miksi hän on kokenut tarpeen kuvata sama leffa kahdesti. Alkuperäistä en ole nähnyt, mutta jos se omaa puoltakaan tämän uneliaan pätkän tylsyydestä, on kyseessä harvinaisen mitäänsanomaton elokuva.
Olen todella ylpeä itsestäni, että väänsin elokuvan loppuun asti. Kovimman väännön jouduin käymään itseni ja sormieni välillä, kun ne niin herkästi löytyivät aina kiusoittelemasta kelausnappulan kohdalla, kun jotkut ärsyttävät räkänokat alkoivat hoilata jotain vihoviimeistä veisua taas miljoonannen kerran. Sain kuitenkin maltettua - tai kärsittyä - senkin episodin läpi. Se, miksi elokuvaan oli nähty tarpeen mahduttaa tälläisiä lapsien minikonsertteja on yhtä suuri kysymysmerkki kuin elokuva itse.
Katsojalle ei anneta mitään syytä rakastua pääpariin, joten heidän romanssinsa tuntuu kuin haalealta ja lutratulta vedeltä. Kuka sellaiseta tykkää? Eikä elokuvassa ole muuta sisältöä. Täysin tylsää ja ankeata matelemista koko elokuva.En ymmärrä elokuva klassikkoasemaa ja tämä on suuren suuri pettymys. Deborah Kerria voisi katsella jossain haastavammassa, draamallisemmassa roolissa, mutta kovin suurta suosikkia hänestä ei tässä muodostunut. Cary Grantin karismaa olen aina pitänyt vastustamattomana, mutta tästä saimme varmaankin poikkeuden sääntöön. Tai sitten lähemmäs kuusikymppinen kosiskelemassa kaksikymmentä vuotta nuorempaa tytönheitukkaa ei vain ole tulkintana kestänyt aikaa niin hyvin, mitä haluaisi.
...=)