Matkalla Idahoon kertoo Mike Waterista (River Phoenix), joka asuu Portlandissa, myyden itseään rahaa vastaan. Hän sairastaa narkolepsiaa. Eräs vanhempi rouva ottaa hänet kyytiinsä ja vie talolleen, jossa kaksi muuta naisen palkkaamaa prostioitua. Toinen heistä on Scott Favor (Keanu Reeves), joka on varakkaasta perheestä, mutta harjoittaa silti ammattiaan ja elää kadulla. Mike saa narkolepsia-kohtauksen ja herää seuraavana päivänä Scottin seurasta. He ystävystyvät ja Mike toivoisi, että heidän välilleen kehittyisi jotain muutakin. Scott on heteroseksuaali. Mike ikävöi äitiään ja he matkustavat Idahoon häntä etsimään, josta heidän matkansa johtaa Italiaan. Sinne päästyään he kuulevat Mike äidin palanneen kuitenkin takaisin Yhdysvaltoihin. Scott tapaa italialaisen naisen, johon rakastuu ja Mike palaa Yhdysvaltoihin yksin. Scott ja Carmella palaavat noutamaan Scottin perintöä ja kun Scottin entiset kaverit kadulta yrittävät saada kontaktia tähän, hän torjuu heidät. Scott on jättänyt katuelämänsä taakseen.
Elokuvassa on niin paljon hyviä puolia. Van Santin ohjaus on ennen näkemätöntä. Koko elokuvan tunnelma ja tyyli ovat taidetta. Van Sant ohjaa visiolla. Hän on luova ja ennalta-arvaamaton ja edustaa neroutta. Elokuva on mielenkiintoinen. Se tutkii erilaisella tavalla hahmojen motiiveja ja antaa katsojan kokea jotain ainutlaatuista. Elokuva on jo niin upea, että siitä ei pysty puhumaan, se täytyy katsoa. Minun silmiini se loistaa virheettömänä. Jokainen osa elokuvaa on tarkaan harkittu ja jokainen osa sopii yhteen. Kliseisyydestä ja teennäisyydestä ei ole tietoakaan. Elokuvaa ei voi olla ylistämättä tarpeeksi. Se on surullinen, koskettava mestariteos, jossa riittää ihailtavaa ikuisuuksiksi. Elokuva on ehkä hienoin, jonka olen nähnyt.River Phoenix on komeetta. Hän loistaa kirkaammin kuin kukaan näyttelijä häntä ennen tai hänen jälkeensä. Hänen roolisuorituksensa on puhdasta laatua. Se sisältää uskottavaa luontaisuutta ja hän heittäytyy paremmin rooliinsa kuin kukaan muu näyttelijä. Hänen upea karismansa tekee elokuvasta unohtumattoman. Phoenix paljastaa hahmostaan niin paljon niin täydellisesti. Hän tulkitsee hahmoa kuin parhaaksi katsoo ja tekee roolisuorituksesta oman näköisensä. Hän on realistinen, tarkka ja koskettava. Hän tekee roolisuorituksesta parhaan mitä siitä voisi tehdä. Phoenix luo uusia tasoja näyttelemiseen. Hän on varma ja roolsuoritus ainutlaatuinen. Hänestä ei voi kirjoittaa tarpeeksi, sillä hän on niin täsmällinen ja samalla luova. Hän ottaa hahmon syvälliseen käsittelyyn ja hioo hahmosta taidetta. Yksi parhaista roolisuorituksista koskaan, ehdottomasti. Hän ymmärtää loistavasti sekä elokuvan että hahmon ja saa siihen aikaan niin paljon vaihtelua. Hän näyttelee tunteella.
Keanu Reeves jää todella Phoenixin jalkoihin. Hän on uskottava ja persoonallinen ja eläytyy rooliinsa hyvin. Hänen intohimonsa näkyy ja hänestä huokuu selvää kunnioitus elokuvaa kohtaan. Reeves on syvällinen ja mielenkiintoinen sekä myös karismaattinen. Hän pelaa hyvin yhteen Phoenixin kanssa ja yrittää parhaansa pysyä hänen vauhdissa.
Matkalla Idahoon on ainutlaatuinen, täydellinen, koskettava kokemus. Gus Van Sant ja River Phoenix tarjoavat meille unohtumattoman mestariteoksen, joka jokaisen tulee nähdä itse.
10
...=)




.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
