...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Gilmore Girls, 1. - 7. kaudet

Gilmore Girls taitaa kuulua jo yleissivistykseen länsimaisen kulttuurin osalta. Ikoniseen asemaan noussut hittisarja sai ensiesityksensä vuonna 2000. Ja näki viimeisen kerran päivänvalon seitsemän vuotta myöhemmin, kunnes Netflix laski algoritmiensa kanssa sarjan niin tärkeäksi osaksi popkulttuurihistoriaa, että päätti tuottaa sarjalle jatkoa neliosaisen reboot-sarjan kanssa. Gilmore Girls: A Year in the Life julkaistiin suoratoistopalvelussa vuonna 2016. Nyt kun sarja on keräämässä taas osakseen huhua uudelleenlämmittelystä, ajattelin arvostella tämän legendaarisen televisioviihteen järkäleen, jonka Time-lehti on valinnut jopa yhdeksi kaikkien aikojen parhaista televisiosarjoista.

Sarja sijoittuu idylliseen ja kuvitteelliseen Star Hollow'n pikkukaupunkiin Connecticutin osavaltiossa. Pikkukaupunki on täynnä omalaatuisia hahmoja, kuten balettikoulun pitäjä Miss Patty (Liz Torres), antiikkikauppaa pyörittävä Kimin perhe (Keiko Agena, Emily Kuroda), kahvilan omistaja Luke Danes (Scott Patterson), pormestari Taylor Doose (Michael Winters) ja lukuisia muita. Sarjan keskiöstä löydetään tietysti Gilmoren tytöt, eli Lorelai (Lauren Graham), joka on paikallisen majatalon johtaja sekä hänen 16-vuotias tyttärensä Rory (Alexis Bledel), joka on pyrkimässä Harvardiin. Sitä varten köyhä yksinhuoltajaäiti Lorelai matelee rikkaiden vanhempiensa, Richardin ja Emilyn (Edward Herrman, Kelly Bishop) luokse pyytämään rahaa. He suostuvat, vaikka Lorelai karkasikin heidän luotaan itse 16-vuotiaana ja raskaana, mutta vain sillä ehdolla, että Lorelai ja Rory tulevat joka perjantai-ilta heidän luokseen illalliselle. Tästä alkaa seitsemän tuotantokauden kerronta, jota rytmittää nuo perjantai-illan illalliset Gilmoren kartanossa.

Olen katsonut sarjaa edes takaisin jo muutamiakin kertoja. Sarjan tunnelma on varsin valloittava. Seesteinen ja pumpulimainen. Pikkukaupungin lumo ilman niitä huonoja puolia kuten ahdasmielisyyttä, talousongelmia tai muita vastaavia. Kaikki ovat hyvää pataa keskenään, iloisia ja hyvin toimeentulevia.

Yksi sarjan kantavista temaattisista kysymyksistä tosin on luokkaerot modernissa Amerikassa. Ristivetoa haetaan nimenomaan Lorelain vaatimattomasta elämäntavasta verrattuna hänen vanhempiensa äveriääseen, sosiaalisten hierarkioiden ja velvoitteiden täyttämään elämään.


Emily Gilmore, suvun matriarkka, jota tulkitsee näyttelijä Kelly Bishop


Toki Gilmore Girls on myös teinisarjamainen. Erityisesti 16-vuotias Rory tuo teini-iän koulumaailmalla ja rakkaushuolihaasteillaan sarjaa pakostakin tälle osastolle. Sarjan mittaan hänelle esitellään peräti kolme sulhasehdokasta - paikallinen kilttipoju Dean (Jared Padalecki), kylään muuttava nuori kapinallinen kuin suoraan James Dean-elokuvasta tai Salingerista Jess (Milo Ventimiglia) ja myöhemmin yliopistomaailmasta hyväosainen college jock Logan (Matt Czuchry), joka paljolti Lorelain tapaan kamppailee oman yhteiskunnallisen asemansa ja sen vaatimusten kanssa.

Mutta mikä on mielenkiintoista, että sarja ei tunnu erityisemmin ottavan kantaa siihen, kuka näistä pojista Rorylle kuuluisi. Yleensähän teinisarjoihin muodostuu joku on-off-pääpari, jota kaikki kannustaa päätyvän yhteen ja tietäähän sen sitten, että yhteen sitä päädytään. Mutta Gilmore Girlsin suhtautuminen rakkauteen on rautaisampaa, realistisempaa, rosoisempaa. Jokainen hahmo esitellään omine hyvine ja huonoine puolineen, eikä Rory ole vielä reboot-sarjan loppuun mennessäkään valinnut heistä ketään. Tämä on tietysti laittanut sarjan fanit muodostamaan omia kuppikuntiaan ja leirejään. Kuka on Team Deanissa, kuka Team Jessissa, kuka Team Loganissa. Mutta Roryn elämän keskiössä tuntuukin olevan kunnianhimoinen suhtautuminen omaan akateemiseen uraansa sekä muut tärkeät ihmissuhteet elämässään, kuten ystävyyssuhde omaan äitiinsä. Todella poikkeuksellista kuvausta naishahmoista siis.

Ja tämä äiti-tytär-suhde sarjan tärkeimmäksi tekijäksi muodostuukin. Heidän keskinäinen kemiansa on verratonta. Harvoin on osattu kirjoittaa kahden ihmisen suhdetta niin aidoksi, samalla aaltopituudella olevaksi, oivaltavaksi, rikkaaksi, monitahoiseksi, yllättäväksi, mutta kuitenkin niin, että kumpikin on täysin oma hahmonsa ja persoonansa. Sarjan luojan ja pääkirjoittajan Amy Sherman-Palladinon kynä on poikkeuksellisen huolellinen. Tätä huomiota tukee ihan jo se silkka popkulttuuriviittausten määrä, mitä hän onnistuu dialogiin sujuttamaan. Sarjaa seuratessa välillä jopa hengästyy, kun keskittyy nappaamaan kiinni kaikista vertauksista ja heitoista milloin Tolstoihin milloin Rosie O'Donnellin tähdittämään televisioelokuvaan nimeltään Riding in the Bus with My Sister.

Nämä kulttuuriviittaukset ovatkin sarjan suola. Sarjaa seuratessa oppii yhtä sun toista. Muutenkin sarja on upealla pieteetillä tutkittu, valmistettu ja hiottu. Yksikään vuorosana ei tunnu kornilta tai myötähäpeää aiheuttavalta, kuten tällaisissa sarjoissa yleensä. Hahmot ovat upeasti veistettyjä ja hahmokavalkaadi uskomattoman laaja, olematta liikaa. Hahmoihin kiintyy sarjan edetessä. Valtava työ ollut kyllä tätä tehdessä. Hatunnosto.


Paris Gellerista muodostuu Roryn elämälle tärkeä vastapaino. Häntä näyttelee
Liza Weil.


Oma suosikkihahmo on ilman epäilyksen häivää Paris Geller (Liza Weil), Roryn koulukaveri. Tämä topakka ja tomera tyttö pistää kyllä tieltään oksat ja männynkävyt eikä hänelle jää kukaan kakkoseksi. Hän on hauska, mutta myös samaistuttava. Todella poikkeuksellinen, taaskin, myös naishahmona. Omaehtoinen, voimakas, aito. Ja hahmon hauskuutta ei voi korostaa liikaa. Ehkä huvittavin kohtaus on, kun hän nousee koulunlehden johtoon ja omaksuu neuvostoliittolaisen, diktaattorimaisen johtamistyylin, sillä "tuskin Solženitsynkaan olisi kirjoittanut Ivan Denisovitšin päivää ilman vastaavia olosuhteita."

Pidän myös Richardista ja Emilystä, Lorelain rikkaista vanhemmista. Mitä enemmän sarjaa katson, sitä enemmän ymmärrän myös heidän snobia maailmankatsomusta, mikä on jännä huomio. Viimeisimmillä katselukerroilla olen ollut jopa täysin heidän leirissään. Todella outoa sillä ensimmäisellä katselukerralla olin täysin Lorelain puolella. Mutta tämä vain tukee analyysia siitä, että sarja on loppupeleissä yllättävänkin syvällinen ja monitahoinen, ja tutkiskelee vaikeitakin kysymyksiä elämästä, rahasta, vallasta, syyllisyydestä, perhesuhteista, rakkaudesta ja niin edespäin. Helppoja vastauksia ei tarjota. Vaan erilaisia näkemyksiä, joissa näkee arvon kyllä kaikissa. Ymmärtää jokaista osapuolta.

Pakko nostaa myös Melissa McCarthyn esittämä Sookie, joka on Lorelain paras kaveri ja majatalon keittäjätär, yhdeksi suosikeista. Ihan vain McCarthyn saumattoman tulkinnan ansiosta. Tämän sarjan avulla minulle on auennut kuinka jumalattoman valtava repertuaari McCarthylla onkaan näyttelijäntaidoissaan hallinnassa.


Lorelai ja Luke, jonka piti alunperin olla vain satunnainen sivuhahmo,
mutta muodostuikin päähenkilön rakkaudenkohteeksi. Näyttelijöinä
Lauren Graham ja Scott Patterson.


Sarjasta tietysti löytyy myös vähän vähemmän tykättäviä olentoja. Stars Hollow'n kaupungin jokamiesjantunen Kirk (Sean Gunn) on suurelta osin ällöttävä. Myös Lorelain on-off-rakkaudenkohteeksi muodostuva kuppilanpitäjä Luke on hahmo, jota olen alkanut vihaamaan enemmän sitä mukaa mitä enemmän sarjaa olen katsonut. Tämäkin hassu havainto sinänsä, että pitkään hän oli vain Lorelain Luke, joiden pitikin päätyä yhteen. Mutta nyttemmin olen alkanut ärsyyntymään hänen tossumaiseen, saamattomaan ja aina vain ruikuttavaan olemukseen enemmän ja enemmän.

Tässä välissä teen sellaisen paljastuksen, että Lorelain rakkauselämän kanssa minä kuulun ehdottomasti Team Christopheriin. Inhosin Maxia, inhosin Jasonia. Christopher on siis Roryn isä, niille, jotka ei tiedä.

Roryn rakkauselämään en osaa ottaa kantaa. Menen vähän back-and-forth Loganin ja Jessin välillä. Mutta en ole täysin Deaniakaan vastaan. Hänen hahmonsa tosin muuttuu aikamoiseksi tapaukseksi sarjan edetessä, joten siksi hän jättää aina kylmimmäksi. Mutta kuten todettu, ehkä Roryn rakkauselämän kanssa tällaista pohdiskelua ei edes tule harrastaa. Ihanan poikkeuksellista, että naishahmon voi kirjoittaa sarjaan myös niin, että hän dumppaa kaikki poikaystävänsä. Määrittää itsensä muutenkin kuin vain rakastamansa miehen kautta. Eikä Lorelaikaan loppupeleissä, vaikka hän yhteen elämänsä rakkauden kanssa päätyykin, määrity pelkäksi rakkautta havittelevaksi romcom-sankarittareksi.



Lauren Graham toimi myös sarjan tuottajana.


Tästä pääsemmekin Lorelain henkilöhahmoon laajemmin. Hän on, minun mielestäni, nimittäin yksi kaikkien aikojen upeimmista hahmoista, elokuvissa tai sarjoissa. Hän on jatkuvasti inspiroiva, villi ja vapaa, mutta silti vastuuntuntoinen, oman äänensä kantava, jalat maassa seisova, selkärangan omaava, mutta silti virheitä tekevä, vahingoittuva, epätäydellinen hahmo, joka opettelee elämistä siinä missä kuka tahansa muukin. Äitinä hän on aivan uskomaton. Kuinka hän pystyy samaan aikaan olemaan tyttärelleen hänen paras kaverinsa, mutta kuitenkin kasvattamaan tätä, pitämään huolta ja asettamaan myös rajoja. Lauren Grahamin tulkinnalle minulla ei löydy edes sanoja.

Hän ei tunnu edes fiktiiviseltä hahmolta. Hän on niin omalaatuinen, mutta silti tunnistettava. Hänessä löytää ehkä itsensä. Jokaisen meistä on kiivettävä välillä järkyttävän suuria vuoria, yksin. Uhmattava meille rakkaimpia ihmisiä ilman tukea. Kannateltava itse itseämme ja usein myös muita. Löydettävä oma polku sen meille valmiiksi tampatun sijaan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tahansa.

Kaiken kaikkiaan siis Gilmore Girls on poikkeuksellisen vaikuttava sarja. Rikas hahmogalleria, pursuava ja nopeatahtinen dialogi, älykkäät teemat ja modernit päähenkilöt nostavat sarjan tyylajissaan täysin omiin korkeuksiinsa. Pikkukaupungin tunnelma lumoaa kerta toisensa jälkeen ja kutsuu viettämään sarjan parissa jopa aivan liikaa aikaa. Amy Sherman-Palladinon vangitseva kynänjälki tutkii identiteettiä, elämää ja tavallista arkeakin kuplivan filosofisesti. Lisäksi Gilmore Girls on hauska. Koskettava myös ja surullinen. Sen pariin palaa niin iloisina kuin ikävinä hetkinä. Sanat eivät varmaan tuo sarjalle kauheasti oikeutta, joten suosittelen kaikkia vain katsomaan omin silmin.

Loppuun muutamia triviaaleja huomioita. Tylsin tuotakausi on kuutonen, jossa Rory ja Lorelai joutuvat välirikkoon. Rorysta muuttuu sarjan edetessä muutenkin melko hirveä. Reboot-sarjassa hän on suorastaan kamala. Siitä enemmän jos/kun sen arvostelen. En myöskään pitänyt Richardin ja Emilyn välirikosta. Parhaimmat jaksot minulle ovat aina niitä, joissa on perjantai-illan illalliset. Toisin kuin monet muut, minä pidän seitsemännestä ja viimeisestä tuotantokaudesta. Sarjan luoja Amy Sherman-Palladino sai liian korkeiden palkkavaatimusten takia kuudennen kauden jälkeen potkut ja moni ajattelee tämän johtaneen tason laskuun, mutta minusta seitsemäs tuotantokausi on yksi parhaista. Suosikkijaksoja on esimerkiksi:

Lorelai's First Cotillion (kausi 7), 
But Not as Cute as Pushkin (kausi 5) (jossa Paris pikadeittailee), 
I'd Rather Be in Philadelphia (kausi 7), 
'S Wonderful, 'S Marvelous (kausi 7) (jossa Emily joutuu vankilaan), 
The Hobbit, the Sofa, and Digger Stiles (kausi 4), 
Those Are Strings, Pinocchio (kausi 3) (joka on ehkä sarjan koskettavin jakso) ja 
The Bracebridge Dinner (kausi 2). 










Oscar-gaala 2020


Viime yönä valvottiin taas Oscareiden parissa. Jo 92. vuoden ikään ennättänyt Herra Oscar löysi taas uuden kodin kahdenkymmenenneljän kategorian voittajan taholta. Parhaaksi elokuvaksi palkittiin historiallisesti ensimmäistä kertaa elokuva, jossa puhuttiin pääosin toista kieltä kuin englantia. Tosin Parasitessakin kuullaan englantia, joten täysin kokonaan se ei ole vieraskielinen elokuva. Kuten ei myöskään ensimmäinen elokuva Yhdysvaltojen ulkopuolelta, joka olisi voittanut parhaan elokuvan Oscarin. Ainakin The Artist vuonna 2011, ranskalainen elokuva, voitti myös parhaan elokuvan Oscarin. Siinä vaan ei puhuttu sanaakaan dialogia, joten vieraskieliseksi sitä oli vaikea laskea.

Myös parhaan ohjaajan pysti meni Parasiten Bong Joon-holle, joka kylläkin hänkin on Hollywoodissa jo työskennellyt, joten täysin ulkopuoliseksi ei häntä voi laskea. Silti tämä lienee nyt ollut jonkinlainen erävoitto Hollywoodin inklusiivisuutta ja representaatiota kovin ääneen vaatineille.

Gaalan juonsi tänä vuonna koomikot Steve Martin ja Chris Rock, joista ei hiiskuttu sanallakaan etukäteen. Ja koska kyseessä on Chris Rock, oli häneltä odotettavissa voimakasta saarnaamista tuttuun tapaansa afrikkalaisamerikkalaisten taiteentekijöiden asemasta.

Näyttelijäkategorioiden voittajat olivat ennakkosuosikit. Lavalle kipusi aina yhtä elegentti Renee Zellweger mykistävästä roolisuorituksestaan elokuvassa Judy. Parhaan miespääosan voittaja Joaquin Phoenix piti tapansa mukaan poliittisen palopuheen, tällä kertaa eläinten oikeuksista. Brad Pitt oli oma rento itsensä ja vitsaili parhaan miessivuosan kategorian voittajana. Laura Dern, parhaan naissivuosan kategorian voittaja piti koskettavan kiitospuheen, jossa kiitti vanhempiaan, näyttelijöitä Bruce Dernia ja Diane Laddia, joka istui kyyneleet silmissä yleisön joukossa.

Punaisella matolla juontajina toimi Ryan Seacrest, Tamron Hall, Billy Porter (joka myös lauloi gaalan avausnumerossa yhdessä näyttelijä-esiintyjä Janelle Monaen kanssa) sekä supermalliksi tituleerattu Lily Aldridge. Myös elokuvakriitikko Elvis Mitchell antoi painavan sanansa parhaan elokuvan ehdokkaista.

Suomen Oscar-valvomoa juonsi jokavuotiseen tapaansa Anna Möttölä seuranaan muotisuunnittelija Ervin Latimer sekä toimittaja J.P. Pulkkinen. Kiinnitin heidän selostustavassaan erityisesti huomiota siihen, että sitä hallitsi vallan Twitteristä tuttu stan -language, joka kuulosti oudolta somen kontekstista irrotettuna. Möttölä puhui useampaan otteeseen "hashtag Bong-hivestä" ja erityisesti Latimer viljeli vastaavia Twitter-ilmaisuja.

Omat veikkaukseni menivät mönkään. Luulin tänä vuonna pärjääväni oikeasti hyvin ja pääseväni ensimmäistä kertaa kahdenkymmenen oikein menneen veikkauksen yläpuolelle, mutta alle jäätiin vieläkin. Yhteenä sain 17 veikkaustani oikein. Mikä on kylläkin parempi kuin esimerkiksi viime vuonna. Taisi itse asiassa tulla kaikkien aikojen ennätys, kun nyt oikein muistelen taaksepäin. Kiva sinänsä.

Suosikkielokuvistani Jojo Rabbit voitti parhaan käsikirjoituksen pystin ja Taika Waititi piti hienon puheen alkuperäiskansojen merkityksestä taiteessa. Myös Little Womenin upea puvustaja sai Oscar-voiton, mikä oli ehdottoman ansaittua, Bombshellin maskeeraustiimi kävi ansaitusti nappaamassa pystin lavalta ja Once Upon a Time in Hollywoodin mahtavat lavasteet saivat kunniaa. Ja erityisesti tietysti lämmittää sydäntä se Reneen voitto parhaasta naispääosasta.

Tässä kaikki voittajat:

Best Picture
Ford v Ferrari
The Irishman
Jojo Rabbit
Joker
Little Women
Marriage Story
1917 (veikkaus)
Once Upon a Time in Hollywood
Voittaja: Parasite

Best Actress
Cynthia Erivo, Harriet
Scarlett Johansson, Marriage Story
Saoirse Ronan, Little Women
Charlize Theron, Bombshell
Voittaja: Renée Zellweger, Judy (veikkaus)

Best Actor
Antonio Banderas, Pain and Glory
Leonardo DiCaprio, Once Upon a Time in Hollywood
Adam Driver, Marriage Story
Voittaja: Joaquin Phoenix, Joker (veikkaus)
Jonathan Pryce, The Two Popes

Best Director
Martin Scorsese, The Irishman
Todd Phillips, Joker
Sam Mendes, 1917 (veikkaus)
Quentin Tarantino, Once Upon a Time in Hollywood
Voittaja: Bong Joon Ho, Parasite

Best Supporting Actress
Kathy Bates, Richard Jewell
Voittaja: Laura Dern, Marriage Story (veikkaus)
Scarlett Johansson, Jojo Rabbit
Florence Pugh, Little Women
Margot Robbie, Bombshell

Best Supporting Actor
Tom Hanks, A Beautiful Day in the Neighborhood
Anthony Hopkins, The Two Popes
Al Pacino, The Irishman
Joe Pesci, The Irishman
Voittaja: Brad Pitt, Once Upon a Time in Hollywood (veikkaus)


Best Animated Feature
How to Train Your Dragon: The Hidden World
I Lost My Body
Klaus
Missing Link
Voittaja: Toy Story 4 (veikkaus)

Best Animated Short
Dcera (Daughter)
Voittaja: Hair Love (veikkaus)
Kitbull
Memorable
Sister

Best Original Screenplay
Knives Out
Marriage Story
1917
Once Upon a Time in Hollywood (veikkaus)
Voittaja: Parasite

Best Adapted Screenplay
The Irishman
Voittaja: Jojo Rabbit (veikkaus)
Joker
Little Women
The Two Popes

Best Live Action Short
Brotherhood
Nefta Football Club (veikkaus)
Voittaja: The Neighbors’ Window
Saria
A Sister

*Olin ihan varma, että jalkapallofilmi voittaisi, koska missäpä koskaan jalkapalloaihe jäisi sivusijalle?

Best Production Design
The Irishman
Jojo Rabbit
1917
Voittaja: Once Upon a Time in Hollywood (veikkaus)
Parasite

Best Costume Design
The Irishman
Jojo Rabbit
Joker
Voittaja: Little Women (veikkaus)
Once Upon a Time in Hollywood

Documentary Feature
Voittaja: American Factory (veikkaus)
The Cave
The Edge of Democracy
For Sama
Honeyland

Documentary Short
In the Absence
Voittaja: Learning to Skateboard in a Warzone (If You’re a Girl) (veikkaus)
Life Overtakes Me
St. Louis Superman
Walk, Run, Cha-Cha

Sound Editing
Voittaja: Ford v Ferrari
Joker
1917 (veikkaus)
Once Upon a Time in Hollywood
Star Wars: The Rise of Skywalker

*Tämän itse asiassa tiesin menevän pieleen, koska arvasin kyllä, että ääniosaston voitot jakaantuisivat Ford v Ferrarin ja 1917 välille, mutta en kuollaksenikaan osannut veikata, että kumpi voitto menisi kummalle, joten pistin varmuuden vuoksi molempiin 1917. Tyhmät kategoriat, jotka joutaisi jo kyllä yhdistettäväksi.

Sound Mixing
Ad Astra
Ford v. Ferrari
Joker
Voittaja: 1917 (veikkaus)
Once Upon a Time in Hollywood

Best Cinematography
The Irishman
Joker
The Lighthouse
Voittaja: 1917 (veikkaus)
Once Upon a Time in Hollywood

Best Film Editing
Voittaja: Ford v Ferrari
The Irishman (veikkaus)
Jojo Rabbit
Joker
Parasite

* Tämä oli kyllä suurin yllätys. Schoonmakerin työ oli niin monumentaalinen The Irishmanissa, joten ihmettelen suuresti. Eikä Ford v Ferrari ollut vuoden kehutuimpia elokuvia, sillä yleensä parhaan leikkauksen kategoria on vahvasti synkassa parhaan elokuvan voittajan kanssa. Eli Parasiten olisin luullut peittoavan The Irishmanin, jos jonkun.

Best Visual Effects
Avengers: Endgame
The Irishman
The Lion King (veikkaus)
Voittaja: 1917
Star Wars: The Rise of Skywalker

Best Makeup and Hairstyling
Voittaja: Bombshell (veikkaus)
Joker
Judy
Maleficent: Mistress of Evil
1917

Best International Feature Film
Corpus Christi
Honeyland
Les Misérables
Pain and Glory
Voittaja: Parasite (veikkaus)

* Paljon näin uutisklipeissä keskustelua gaalan jälkeen, että onko tällä kansainvälisen elokuvan kategorialla mitään tarkoitusta, jos sen voittaja koetaan tarpeen palkita myös parhaan elokuvan kategoriassa. Ihan oleellinen kysymys, sinänsä.

Best Original Score
Voittaja: Joker (veikkaus)
Little Women
Marriage Story
1917
Star Wars: The Rise of Skywalker

Best Original Song
“I Can’t Let You Throw Yourself Away,” Toy Story 4
Voittaja: “(I’m Gonna) Love Me Again,” Rocketman (veikkaus)
“I’m Standing With You,” Breakthrough
“Into the Unknown,” Frozen II
“Stand Up,” Harriet


Gaala oli musiikin täyteinen. Oma suosikkini esityksistä taisi olla Eminemin esitys. On se vaan vieläkin niin pro hommassaan. Pidin myös montaasista, joka esitettiin biisejä, jotka ovat tulleet ikonisiksi elokuvissa. Se iski jollain lailla myös tunteisiin. Muita esiintyjiä oli muun muassa Idina Menzel, Randy Newman, Elton John, Questlove, Billie Eilish jne.

Oman yöni vedin pitkälti suklaan voimalla:



Päällisin puolin gaala jää kokonaisuudessaan harmittavasti ehkä kuitenkin parempien vuosien varjoon. Jos tätä voi jo näin aikaisin edes julistaa. Vaikka elokuvavuosi oli kova, en viihtynyt gaalan parissa ollenkaan niin hyvin mitä menneinä vuosina. Petyin siihen, että juontajat lavalle kärrättiin, vaikka toisin luvattiin. Petyin myös voittajiin ja siihen, että ne olivat niin turvallisia. Jäin kaipaamaan yllätysmomenttia. Petyin ehkä myös ehdokkaiden valjuuteen. Näyttelijäehdokkaat olivat nyt niitä naamoja, joita olemme pällistelleet monta kymmentä vuotta. Se teki gaalasta tylsän. Ei voinut bongata yleisön joukosta uusia suosikkeja.

Lisäksi nyt alkaa viimein tulla korvista ulos tämä väsyttävä ruikuttaminen Oscar-voittajien monipuolistamisesta. Jota on nyt siis harrastettu niin monta vuotta, että itse olen alkanut pitämään sitä melkein normina. Ihmettelisin suuresti, jos esimerkiksi ensi vuonna näkisimme Oscarit, jossa kaikki tyytyvät vain taputtamaan voittajille. Oscar-rutinasta on tullut järkyttävän kulunut klisee. Mikä on sinänsä myös säälittävää, sillä olemmehan nähneet ehdokkaina Parasitea, BlacKkKlansmania, Romaa, Black Pantheria... Ei taide kuitenkaan loppupeleissä taida olla mitään matematiikkaa, jossa viivottimen kanssa mitattaisiin kaikille saman verran ruutuaikaa, vuorosanoja tai palkintokultaa.

Ja kun se poliittinen saarnaaminen ei lopu. Jo siinä vaiheessa kun Chris Rock ilmestyi vinkuvan äänensä kanssa lavalle, ajattelin että noni, tässä sitä taas mennään. Brie Larsonin keimailu lavalla aiheutti saman reaktion. Joaquin Phoenix myös. Natalie Portman sai sentään suunsa pidettyä kiinni vaihteeksi. Alan olla Ricky Gervaisin leirissä aina vain enemmän ja enemmän. Se, että nämä maailman etuoikeutetuimmat ihmiset alkavat saarnaaman yleisölleen milloin mistäkin, saa lähinnä vain ärsyyntymään. Ja vielä tarpeettomasti. Katselisin aivan mielelläni näiden rikkaiden ja kuuluisten toistensa selkään taputtelua, jos minua ei koko ajan muistutettaisi omista ja maailmani ongelmista.

En ajatellut kritisoida tästä, sillä yleensä saan pidettyä itseni aisoissa, mutta nyt on pakko lopettaa näihin sanoihin:

Minulle taide on pääasiassa eskapismia. Sitä nämä Oscarit eivät nyt tarjonneet. Ja jos joku miettii syytä laskeneille katsojaluvuille, se on tasan tarkkaan tässä. Niin tärkeää kuin politiikka ja maailmanpelastaminen onkin, niille on aika ja paikka. Ja niin on taiteellekin. Ja ne ovat eri. Valitettavasti. Taiteella on arvo, itsessään. Ei vain välineenä saavuttaa kannatusta aatteelle. Toivoisin, että Oscarit muistaisivat oman tarkoituksensa. Jos ei, niin niistä tulee tarkoituksettomia.

Siinä vaiheessa kun näin suurella Oscar-fanilla alkaa tulla gaala ulos korvista, luulisi hälytyskellojen alkavan soida.

|| Päivitys (11.02.20.) Juuri kuten uumoilinkin, Oscareiden katsojaluvut romahtivat.




Oscar-veikkaukset

Hyvää Oscar-viikonloppua.

Julkaisen täällä vielä omat veikkaukseni iltaa varten:


Mukavia Oscar-valvojaisia kaikille!

Arvostelu: Bombshell

Roger Ailes oli Harvey Weinstein ohella yksi näistä #MeToo-liikkeen alkusyistä. Fox News-televisiokanavan johtajana hän alisti, nöyryytti ja seksuaalisesti ahdisteli naispuolisia työntekijöitään vuosikausia. Lopulta Gretchen Carlson (Nicole Kidman) haastoi Ailesin oikeuteen saatuaan potkut kanavan uutisankkurin pestistä. Hänen jalanjäljissään seurasi Megyn Kelly (Charlize Theron) ja monet muut (Margot Robbie).

Bombshell on elokuva, joka kertoo näistä tapahtumista. Se ei suinkaan ole ensimmäinen fiktiivinen teos, joka on tarttunut tähän kulttuurilliseen muutokseen aiheenaan (esimerkiksi televisio-ohjelma The Loudest Voice kertoi juurikin myös Roger Ailesin tarinan) eikä varmasti jää viimeiseksikään. Elokuvan ohjasi Austin Powers-leffoja aikaisemmin työstänyt Jay Roach ja käsikirjoitti The Big Short-elokuvasta Oscar-ehdokkuuden ansainnut Charles Randolph.

Myös 92. Oscar-gaalassa elokuvaa huomioitiin. Pääosan Charlize Theron sekä sivuosan Margot Robbie saivat Oscar-ehdokkuudet näyttelijäsuorituksistaan ja sen lisäksi elokuvan maskeeraaja Kazu Hiro sai myös Oscar-ehdokkuuden. Mielestäni ansaitsisi jopa voittaa. Sen verran hämäävästi eritoten Theron saatiin häivytettyä Megyn Kellyn habituksen taakse, että vaikka sen tiesi, välillä sitä unohti silti katsovansa näyttelijää esittämässä oikeaa ihmistä.

Ote on hyvin dynaaminen. Pitkästä kestosta elokuvaa ei voi syyttää, vain hieman yli sataminuuttia pitkä elokuva on melkoisen ytimekkääseen kehykseen puristettu kertomus, jossa yhtäkään sekuntia ei haaskata. Elokuvan rytmi on nopeatempoinen, kuten uutishuoneen tunnelmaan sopiikiin. Toinen toistaan nimekkäämpiä näyttelijöitä voi bongata sivurooleista juoksemassa nopeasti kameran eteen ja sieltä äkkiä pois. Esiintymisen tekee muun muassa Allison Janney, Connie Britton, John Lithgow, Rob Delaney, Mark Duplass, Malcolm McDowell, Liv Hewson, Kate McKinnon, D'Arcy Carden, Alice Eve, Brian d'Arcy James, Amy Landecker, Jennifer Morrison, Ahna O'Reilly ja Holland Taylor.


Ja nimet jatkuu, sillä pakko mainita Theodore Shapiron musiikit, joiden hienovarainen vivahteikkuus luo elokuvaan kutkuttavan kihelmöinnin. Barry Ackroydin poukkeileva kamera olisi ärsyttänyt missä tahansa muussa elokuvassa, mutta tähän tositapahtumia pohjaavaan elokuvaan tuollainen hötkyvä kamera sopi. Se vangitsi arjen tai pikemminkin kriisin (onko niillä toisaalta eroa?) hektisyyden hyvin. Randolphin käsikirjoitus on ihanan väljä. Kuorittu. Ilmava. Vaikka ajoittain ärsytti pieni selittämisen maku, ei teksti muuttunut liian paasaavaksi tai opastavan dokumenttimaiseksi, vaan elokuva iskee nimenomaan ytimekkäällä fokuksellaan.

Elokuvan hienoin hetki oli, kun elokuvassa päästettiin kirjamellisesti naiset ääneen. Elokuva leikkasi fiktiivisen (tai no, fiktiivisen ja fiktiivisen) narratiivin poikki ja esitteli kuusi oikeaa Roger Ailesin uhria, joiden kasvokuvat näytettiin ruudulla vierekkäin ja spottivalo liikkui kirjamellisesti naisesta toiseen ja antoi heidän sanoa sanottavansa. Ja katsoja kuunteli.



En ole nähnyt ennen tällaista kerronnallista keinoa fiktiivisessä elokuvassa. Se oli hieno. Raikas, uudenlainen, haastava, kokeileva, rajoja rikkova. Ja niin voimakas. Juuri näin tällaisesta aiheesta tulisikin kertoa - keskittämällä huomio uhrille. Sehän on #MeToo-liikkeen tarkoituskin ollut, että aikaisemmin hiljennetyt saisivat äänen kuuluviin. Ja se heijastettiin myös elokuvan konkreettiseen kerrontatapaan.

Vaikka kuinka yritän, en keksi elokuvasta mitään kritisoitavaa. Enkä odottanut pitäväni elokuvasta näin paljon. Se ei ehkä ole mikään suuren rahan historiallinen spektaakkeli tai katsojansa tunteilla leikkivä ja manipuloiva teatraalinen draama. Se yksinkertaisesti kertoo tarinansa hyvin, puhtaasti, älykkäästi, tehokkaasti. Puhuu tematiikastaan sen ansaitsemilla sävyillä. Elokuvan kerronta on ytimekästä ja dynaamista, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että elokuva tuntui jopa hämmästyttävän lyhyeltä. Ja sekin on hyvä asia, että katsoja imeytyy niin hyvin elokuvaan, että unohtaa ajantajun.



Pidän siitä, että katsojaan uskalletaan luottaa niin paljon, että kaikkea ei tarvitse selittää puhki. Vaan elokuvan voi ja saa lopettaa hyvällä hetkellä. Elokuvasta saa kuoria turhat repliikit pois ja luottaa siihen, että hyvät näyttelijät saavat kyllä katsojan uskomaan hahmoihin. Theron, Robbie ja Kidman tekevät kaikki vuoden parhaita roolisuorituksia ja ovat kaikkien kehujensa arvoisia, kuten arvata saattaa.

Bombshell on jollain lailla uuden ajan elokuva. Se yhdistää vaivattomasti faktaa ja fiktiota, oikeaa elämää ja leikkiä, kuten nykyajan taiteessa tehdään. Se on tyylikäs, toimiva, nopea, hyvin leikattu, hyvin kuvattu, hyvin kirjoitettu elokuva, joka luottaa katsojan kykyyn analysoida tapahtumia, ilman että hänen tunteitaan täytyisi manipuloida. Ehkä sellainen on muutenkin historian havinaa, aivan kuten Roger Ailes tai Harvey Weinstein.




Oscar-äänestyksen tulokset

Jokavuotisena perinteenä, kuten tästä nyt näyttää muodostuneen, kysyin 92. Oscar-gaalan kunniaksi, miten itse äänestäisitte, jos olisitte Oscar-akatemian jäsen. Ja te vastasitte. Osallistujien määrä kyselyyn ylitti taas odotukset ja näitä vastauksia oli ihana lukea ja koostaa. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille ja että jaksoitte urheasti 19 kategoriaa (lyhytkategoriat loistavat meidän palkintojen jaossa poissoalollaan) jopa pohtia analyysin muotoon, miksi äänestäisitte mitäkin ehdokasta.

Olen tyytyväinen myös tämän vuoden tulosten layouttiin. Aikaisempina vuosina yritin väkertää jotain kaavioita ynnä muita härpäkkeitä, mutta tänä vuonna kirjoitin vain teidän vastauksenne auki ja annoin niiden puhua puolestaan. Hieman pitkä tästä postauksesta nyt tuli, mutta mikäpä sen ihanampaa toisaalta, kuin lukea oikein olan takaa kunnolla Oscar-pohdiskelua. Ja sopiipahan vuoden leffojen teemaan, pitkä kesto.

Osallistujat:

Nimimerkki: Akkpl
Nimimerkki: Timppa
Kinokammio-blogin Brutus
Mutaa vai tähtiä? -blogin corum81
Elokuvia listalla -blogin Veikka
Ruudukko -blogin Ruudukko
Miiaumau -blogin Miiau


Näin äänet siis jakautuivat:



Paras elokuva


Once Upon a Time in Hollywood (25%)

- Kamppailin Parasiten ja Once Uponin välillä, ratkaisu syntyi tällä kertaa ihan täysin fiilispohjalta asiaa sen suuremmin analysoimatta.
~ Veikka

~ Timppa





1917 (25%)

- Melko vahva veikkaus, muttei varma
~ Ruudukko

- En odottanut pitäväni jostain "taisteluläheteistä" kertovasta elokuvasta näin paljon. Kokemus oli kuitenkin niin huikea kaikin puolin, että toivon sen voittavan pääpystin. Kivaa, että näin hieno mahdollisuus annettiin tuntemattomammille näyttelijöille.
~ corum81




Joker (12,5%)
~ Niin hyvä ja erilainen!
- Akkpl



The Irishman (12,5%)
~ Vanha veteraani palasi omimman genrensä pariin kypsempänä ja mietteliäämpänä kuin koiskaan aiemmin. Lopputulos on vuoden paras elokuva ja Oscarinsa ansainnut.
- Brutus



Parasite (12,5%)

~ Kyseessä on ennennäkemätön, fiksu, kantaaottava, monitasoinen teos.
- Miiau




Jojo Rabbit (12,5%)

- Kävin katsomassa tämän kaksi kertaa leffassa! Rakastuin siihen täysin. Valloitti kyllä minun sydämeni.
~ Waltsu



Paras ohjaaja

Sam Mendes, 1917 (37,5%)

- 1917 oli ohjattu niin hienosti, että pakko antaa Mendesille ääni. Ei mitään turhaa.
~ corum81

~ Ruudukko

~ Timppa

Bong Joon-ho, Parasite (25%)

~ Omaperäinen, tasapainoinen ohjaus saa näyttelijätkin loistamaan.
- Miiau

- Menin myöntämään Once Uponille parhaan elokuvan pystin, joten annetaan tasapuolisuuden vuoksi tämä ohjauspalkinto sitten Bong Joon-hon huomaan.
~ Veikka

Martin Scorsese, The Irishman (12,5%)

~ Scorsese teki elämänsä tempun Irishmanilla ja näytti nuoremmilleen miten tarinankerronta hoituu klassisen elegantisti ja ilman turhaa hätiköintiä. Syön hattuni ellei tästä hyvästä napsahda miehelle henkilökohtaista kultaukkoa.
- Brutus

Quentin Tarantino, Once Upon a Time in Hollywood (12,5%)

~ Olisi kiva jos Quentin voittaisi välillä ohjauksen pystinkin niiden ainaisten kässäripystien lisäksi (sijaan?) - onhan se rikollisen väärin, ettei hän vielä ole ohjauksessa Oscaria saanut. Kuitenkin oman sukupolvensa ehkä vaikutusvaltaisin ohjaaja.
- Waltsu


Todd Phillips, Joker (12,5%)

- Akkpl




Paras miespääosa


Joaquin Phoenix, Joker (75%)

~ Kyllä tämä on jo käytännössä taputeltu. Joaquin Phoenixin roolisuoritus lukeutuu vuoden parhaisiin, vaikkei itse elokuva kokonaisuutena ehkä aivan samaa olisikaan.
- Brutus

~ Syvällinen, kylmäävä roolisuoritus, jossa jokainen ele on viimeisen päälle hiottu ja harkittu. Phoenix irrottelee Arthurina oikein kunnolla ja on huikean karmiva niin ilmeineen kuin riutuvan luisevine olemuksineenkin siitä naurusta puhumattakaan.
- Miiau

- Joaquin häikäisi minut Jokerina. Ilmeisesti mies myös osallistui voimallisesti ohjaukseen, joten aika Joaquin vetoinen koko Jokeri. Oliko niin että ei ruutuakaan ilman Joaquinin naamaa?! No, joka tapauksessa mies ansaitsee pystinsä.
~ corum81

~ Ruudukko

~ Akkpl

~ Timppa

Leonardo DiCaprio, Once Upon a Time in Hollywood (25%)

- Willem Dafoe puuttuu joukosta, mutta aika kova kattaus tämäkin! Oli suorastaan vaikea valita vain yhtä.
~ Veikka

- Yksinkertaisesti upea roolisuoritus. En edes pysty aloittamaan pukeakseni sanoiksi kaikki roolityön hienovaraisuudet. Leo ja ohjaaja Quentin Tarantino käyttivät itsekin vartin puhuessaan pelkästään yhdestä roolihahmosta Vanity Fairin haastattelussa, joka kannattaa muuten ehdottomasti katsoa.
- Waltsu



Paras naispääosa


Renee Zellweger, Judy (50%)

- Scarlett Johansson myös vahvoilla, mutta veikkaan että menee Judylle
~ Ruudukko

- Hatunnosto Reneelle!
~ Waltsu

~ Akkpl

~ Brutus



Scarlett Johansson, Marriage Story (50%)

~ Muita roolisuorituksia en ole vielä nähnyt, mutta Johanssonin roolisuoritus on elämänmakuinen ja moniulotteinen.
- Miiau

- Aika moni näistä elokuvista on näkemättä, mutta Scarlett Johansson kyllä vakuutti.
~ Veikka

- Näistä en ole nähnyt kuin Marriage storyn, mutta Scarlett veti siinä niin hyvin, että toivon hänen voittoa.
~ corum81

~ Timppa


Paras miessivuosa


Brad Pitt, Once Upon a Time in Hollywood (50%)

~ Muut roolisuoritukset on vielä näkemättä, mutta Pitt on Tarantinon teoksessa todenmakuinen, tasapainoinen ja hauska.
- Miiau

- Aika meh kategoria kun kaikki ovat noin isoja. En oikeastaan antaisi kellekään noista tätä. Vanhat ukot ja oscar-hirmut viemässä kategorian paikkoja nuoremmilta lahjakkuuksilta ja yllättäviltä konkarisuorituksilta. Ei mitään tiettyä syytä olla katkera, mutta onhan tämä vähän naurettavaa...
~ Ruudukko

~ Akkpl



Joe Pesci, The Irishman (50%)

- Joe Pesci oli jotenkin niin hillityn vaarallinen eikä sellainen kiroileva hermoheikko kuin yleensä tottunut hänet näkemään, joten ansaitsee Oscarin. :D
~ corum81

- Järki sanoisi Pitt, joka ei ole aiemmin voittanut, mutta sydän sanoo Pesci.
- Waltsu

~ Veikka

~ Timppa

Paras naissivuosa


Laura Dern, Marriage Story (50%)

- Veikkaan Derniä, vaikkei rooli mikään ihmeellinen ollutkaan. Jostain syystä vaan kaikki tuntuu pitävän siitä esityksestä (minkä Dern tekee itseasiassa paremmin Big Little Liesissa)
~ Ruudukko

- Laura Dern oli vakuuttava kovapintaisena juristina, jolle se on kuitenkin vain työtä, ja ansaitsee saada siitä tunnustusta.
~ corum81

~ Veikka

Scarlett Johansson, Jojo Rabbit (37,5%)

- Liikuttava, sympaattinen ja syvällinen roolisuoritus. Samalla ekä Johanssonin uran hauskimpia rooleja.
- Miiau

- Johansson oli osassaan hieno ja menkööt voitto näin ikään kuin myös muille elokuvan huomiota vaille jääneille näyttelijöille.
- Waltsu

~ Akkpl

Florence Pugh, Little Women (12,5%)

~ Timppa


Alkuperäinen käsikirjoitus


Quentin Tarantino, Once Upon a Time in Hollywood (62,5%)

- Knives Out on näkemättä, joten siitä en osaa sanoa mitään. Kaikkien muiden käsikirjoitusta sen sijaan saatan kehua ihan mielelläni, joskin Once Upon oli tällä saralla virheettömin ja nokkelin.
~ Veikka

- Elokuva oli uniikki ja käsikirjoitus vähintäänkin mielenkiintoinen.
~ corum81

- Tarantino tekee aina kotiläksynsä elokuviaan varten. Yksityiskohtien ja maailman syvyyden määrä on tässä aivan pohjaton. Sen verran valtava työ on tämä käsikirjoitus jo itsessään, että toivon totisesti Oscar-akatemian äänestävän myös häntä.
~ Waltsu

~ Akkpl

~ Timppa

Bong Joon-ho, Han Jin-won, Parasite (25%)

- Pitää otteessaan alusta loppuun saakka ja joka kulmalla on yllätyksiä ja hienoja yksityiskohtia.
~ Miiau

- Mikään ei ollut sellainen mind blowing kässäri, mutta jos jollekin sen antaisin niin Parasite.
~ Ruudukko

Noah Baumbach, Marriage Story (12,5%)

- Viimeisen päälle harkittu ja katsojan omankin ajattelukyvyn huomioivaa tekstiä. Yksi vuoden aliarvostetuimmista leffoista ainakin Suomessa, saanee enemmän ansaitsemaansa huomiota tämän voiton myötä.
~ Brutus

Sovitettu käsikirjoitus


Taika Waititi, Jojo Rabbit (37,5%)

- Ennennäkemätön, omaperäinen, sympaattinen elokuva suurella sydämellä. Onnistuu hienosti sekä naurattamaan että liikuttamaan.
~ Miiau

- Jojo Rabbit oli niin hyvä ja monitasoinen, että soisin Taikalle tämän pystin.
~ corum81

- Yhtä mielikuvituksellista, valloittavaa, hauskaa ja samaan aikaan surullista elokuvaa ei varmaan tule enää ikinä vastaan!
~ Waltsu


Greta Gerwig, Little Women (25%)

- En ole nähnyt tätä versiota, mutta olen lukenut kirjan ja olen nähnyt sen edellisen elokuvan/minisarjan. Jos päästään lähellekään noiden charmia niin aika vahva voittajaehdokas.
~ Ruudukko

- En ole edes nähnyt Little Womenia vielä, mutta tämä nyt olkoon semmoinen "toivotaan toivotaan" -palkinto.
~ Veikka


Todd Phillips, Scott Silver, Joker (25%)

~ Akkpl

~ Timppa


Steven Zaillian, The Irishman (12,5%)

- Ei tästä ole kyllä epäilystäkään.
~ Brutus

Animaatio


Klaus (50%)

- Vuoden ehkäpä tärkein ja innovatiivisin animaatioleffa on Oscarinsa ansainnut, vaikka lieneekin kategoriansa epätodennäköisin voittaja.
~ Brutus

- Klaus ansaitsisi tämän jos katsotaan puhtaasti animointia. Ihan törkeän kauniisti animoitu ja juoneltaankin onnistuu olla olematta kliseinen jouluraina. Tykkään!
~ Ruudukko

- Katsoin Klausin juurin tänään ja teki niin suuren vaikutuksen saaden kuluneeseen joulupukki-tarinaan eloa ja kiinnostavuutta sekä liikuttavuuttakin.
~ corum81

~ Timppa

Toy Story 4 (25%)

- Toy Story 4 ei vedä tarinansa puolesta vertoja edellisosille, mutta onhan se tyylikkäästi tehty! Toisaalta olisi kiva, että pysti menisi vaihteeksi johonkin yllättävämpään osoitteeseen. Voitto on toki jo sekin, että Frozen II ei päässyt ehdolle.
~ Veikka

~ Akkpl

How to Train Your Dragon: The Hidden World (12,5%)

- Lopettaisikohan ne näiden iänikuisten lohikäärmepiirrettyjen tekemisen vähäksi aikaa, jos ne nyt viimein voittaisivat?
~ Waltsu

I Lost My Body (12,5%)

- Näistä olen nähnyt vain Toy Story nelosen, mutta I Lost My Body kuulostaa kiinnostavimmalta ja omaperäisimmältä.
~ Miiau

Dokumentti


American Factory (25%)

- Valitaan American factory jos kerran ihan Obamat on sen tuottanut. :)
~ corum81

~ Timppa

For Sama (25%)

- Elämä, kuolema, rakkaus, sota.... For Sama haisee palkintopysteiltä kilometrien päähän.
~ Brutus

- Nämä kaikki on vielä näkemättä, mutta For Sama kuulostaa kiinnostavimmalta ja ihmisläheisimmältä yksilönäkökulmansa kautta.
~ Miiau



Honeyland (25%)

- Jotenkin veikkaan, että kun on kahteen ehdolla niin voittaisi tän.
~ Ruudukko

- Tämä vaikuttaa näistä dokumenteista jotenkin mielenkiintoisimmalta. Muut ovat jotenkin todella poliittisia ja latautuneita tänä vuonna. Tekeekö aiheen tärkeys heti dokumentista itsestään hyvän?
~ Waltsu



The Cave (25%)

~ Veikka

~ Akkpl


Vieraskielinen elokuva



Parasite (Etelä-Korea) (62,5%)

- Tästä on puhuttu, kohistu ja hypetetty jo pitkään, joten pidän voittoa jo suhteellisen varmana.
~ Brutus

- Olen sen verran Parasiten fani, että tämä tulee nyt moneen kategoriaan. Elokuvassa on hieno tasapaino komiikan ja jännityksen välillä. Köyhiä ei kuvata tavalliseen tapaan säälittävinä uhreina ja rikkaita pahiksina, vaan he ovat inhimillisiä ja moniulotteisia. Kuvaustyyli, lavastus ja näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia käsikirjoituksesta puhumattakaan.
~ Miiau

- Ainut 100 % varma voittajaehdokas :D
~ Ruudukko

- Tämän menen vasta ensi viikolla katsomaan, mutta on saanut niin paljon suitsutusta osakseen, että valitaanpa se!
~ corum81

~ Timppa

Pain and Glory (Espanja) (12,5%)

- Myös Parasite ansaitsee voiton, vaikka ääneni nyt saakin Pain and Glory - jotain tunnustusta sillekin.
~ Veikka

Les Misérables (Ranska) (12,5%)

~ Akkpl

Corpus Christi (Puola) (12,5%)

- Villi kortti -ääni tälle. Traileri jo yksistään näytti niin poikkeukselliselta, että tämä vaikuttaa kiinnostavimmalta.
~ Waltsu


Sävellys



Hildur Guðnadóttir, Joker (62,5%)

- Kohtalokas, surumielinen musiikki tukee kerrontaa ja kuvausta Arthurin psyykestä. Puistattavat musiikit tukevat ahdistavaa tunnelmaa vahvasti; musiikki on ilmavan kaikuisaa ja kolahtelevaa, on niin sydämen pamppailua muistuttavia rumpuja kuin sydäntä riipiviä viulujakin. Synkkä yhteiskunta ja toivottomuus ihan kuuluu, ei vain näy.
~ Miiau

- Bathroom Dance ja Call Me Joker
~ Ruudukko

- Musiikki sopi hyvin mielenvikaisen päähahmonsa rinnalle.
~ corum81

~ Akkpl

~ Timppa

Thomas Newman, 1917 (25%)

- Thomas Newman ei ole vielä kertaakaan voittanut Oscar-palkintoa. Sanon sen uudestaan; Thomas Newman ei ole vielä kertaakaan voittanut Oscar-palkintoa.
~ Waltsu

~ Veikka

John Williams, Star Wars: The Rise of Skywalker (12,5%)

- Jokeria on hypetetty, mutta itse uskon akatemian taipuvan eläköityvän vanhan mestarin suuntaan, sillä miehen ttaatun laadukas musiikki taisi kuitenkin olla parasta, mitä tälläkin leffalla oli tarjottavanaan.
~ Brutus

Laulu



“(I’m Gonna) Love Me Again,” Elton John and Bernie Taupin, Rocketman (50%)

- Nimekäs veteraanitekijä ja perusvarma ote vaikuttanee päättävät tahot tämän taakse.
~ Brutus

- Ei mitään hajua, mutta veikkaan vähän hyvävelikerhon vaikutusta sekä haluan Taronin lavalle :D
~ Ruudukko

- Jopa on lattea kattaus tänä vuonna!
~ Veikka

~ Timppa

“Into the Unknown,” Kristen Anderson-Lopez and Robert Lopez, Frozen 2 (25%)

- Mikään kappale ei herätä sen suurempia tuntoja, mutta Frozen-biisi omaan korvaan hienoin.
~ Miiau

~ Akkpl

“I Can’t Let You Throw Yourself Away,” Randy Newman, Toy Story 4 (12,5%)

- Aika kämäsiä biisejä tänä vuonna. Valitsen Toy Storyn vaan sen takia kun tykkään niistä! :D Varmaan se Stand up voittaa.
~ corum81

“I’m Standing With You,” Diane Warren, Breakthrough (12,5%)

- Auttamattoman pliisuja ehdokkaita. Mutta äänestätään tätä, sillä kukapa olisi tiennyt, että Chrissy Metzistä lähtee tällainen lauluääni?
~ Waltsu


Maskeeraus



Joker (50%)

- Muista kuin Jokerista en osaa sanoa. Jokerissa maskeeraus ihan ok, ei ihmeemmin mieleen jäävä.
~ Miiau

- Ainakin meikattavaa löytyy...:D Ja hienosti oli saatu näyttämään sairaalloiselta.
~ corum81

~ Akkpl

~ Timppa

1917 (25%)

- Pohdin tätä hetken ääneen ja poikaystävä sanoi, että 1917 oli hienosti toteutettu se miten se lika ja muta pysyi hahmoissa koko matkan ajan johdonmukaisesti.
~ Ruudukko

~ Veikka

Bombshell (12,5%)

- Kyllä tämä Kazu Hiron pystiksi on jo kaiverrettu siitä hetkestä lähtien, kun Bombshellin traileri julkaistiin eikä kukaan tunnistanut Charlize Theronia Charlize Theroniksi. Upeaa työtä.
~ Waltsu

Maleficent: Mistress of Evil (12,5%)

- Vaikea kuvitella mitään muuta annettua ehdokasta tämän saajaksi.
~ Brutus


Puvustus


Jacqueline Durran, Little Women (50%)

- Kyseessä on ison rahan historiallinen elokuva, joten pikkutarkan autenttisen puvustuksen voikin olettaa olevan Oscar-tasoa.
~ Brutus

- Yleensä tälläiset periodidraamat taitaa saada puvustuspalkintoja. En ole vielä elokuvaa nähnyt, mutta trailerin perusteella on ollut ompelijalla töitä ja ansaitsee tunnustusta.
~ corum81

- Yleensä en lähde arvosteluissani puvustusta liiemmin ruotimaan, mutta Little Womenin kanssa omistin sille täysin oman kappaleensakin. Sen verran vaikuttavaa työtä Durranilta.
~ Waltsu

~ Ruudukko

Sandy Powell, Christopher Peterson, The Irishman (12,5%)

~ Timppa

Mayes C. Rubeo, Jojo Rabbit (12,5%)

- Puvustus tukee elokuvan kaunista visuaalisuutta.
~ Miiau

Mark Bridges, Joker (12,5%)

~ Akkpl

Arianne Phillips, Once Upon a Time in Hollywood (12,5%)

~ Veikka

Elokuvaus


Roger Deakins, 1917 (50%)

- Täysin selvä juttuhan tämä on. Deakins on tämän hetken johtavia kuvaajia maailmassa, ja 1917 vielä teknisesti erityisen taidokasta jälkeä.
~ Brutus

- Ihmettelen jos ei mene Deakinsille. Aivan törkeän hyvä kuvaus tässä!
~ Ruudukko

- Nyt oli visuaalisesti niin häikäisevä tapaus, että jos ei Roger hommaa voita, niin jo on kumma!
~ corum81

~ Timppa

Jarin Blaschke, The Lighthouse (25%)

- Upean omaperäinen ja tunnelmallinen kuvaus!
~ Miiau

- Roger Deakins teki jälleen loistotyötä, mutta upeasti kuvattu The Lighthouse ansaitsee silti edes yhden palkinnon.
~ Veikka

Lawrence Sher, Joker (12,5%)

~ Akkpl

Rodrigo Prieto, The Irishman (12,5%)

- The Irishman valloitti juuri kuvailmaisunsa ansiosta.
~ Waltsu

Lavastus


Jojo Rabbit (37,5%)

- Upea väritetty ajankuva.
~ Miiau

- Ihan oltiin saatu Natsisaksan tuntua..
~ corum81

- Voi kyllä! Jojo Rabbitille tämä pysti!
~ Waltsu



1917 (37,5%)

- Tämä voisi periaatteessa mennä mille tahansa, mutta laadukkaan autenttisen sotakuvaston tuottaminen luulisi olevan siinä määrin haastavaa ja suuruudenhullua hommaa, että palkinto menee 1917:lle.
~ Brutus

- Kun katsoi sen miten "näin tehtiin 1917" pätkän niin vakuutuin, että myös lavastus menisi tälle.
~ Ruudukko

~ Akkpl

Once Upon a Time in Hollywood (25%)

- 1960-luku eläköön ikuisesti, huusi myös filmin miljöö! Aivan hyvät ehdokkaat tässä kyllä muutenkin, enkä pahastu, vaikka joku toinen näistä lavastepystin pokkaisikin.
~ Veikka

~ Timppa

Leikkaus


Thelma Schoonmaker, The Irishman (62,5%)

- Kun elokuvaa katsoessa tulee jo itsekin miettineeksi miten nautinnollisen sujuvasti se on leikattu, tietää jäljen olevan aivan erityisen hyvää. Thelma on palkintonsa ansainnut.
~ Brutus

- Leikkaaja olisi voinut leikata vähän lisääkin, mutta hienosti oli saatu pitkä tarina kasaan.
~ corum81

- The Irishmanin kuvakulmat ja kuvakompositio kuljetti itse elokuvan tarinaakin. Leikkausjäljellä oli aivan uskomattoman oleellinen rooli tässä. Lisäksi saada kolme ja puolituntinen leffa soljumaan eteenpäin lienee aika haasteellinen tehtävä, mutta Schoonmakerin vuosikymmenien kokemuksella tämäkin haaste luonnistui.
~ Waltsu

~ Ruudukko

~ Veikka

Yang Jin-mo, Parasite (25%)

~ Miiau

~ Timppa

Jeff Groth, Joker (12,5%)

~ Akkpl

Erikoistehosteet


Avengers: Endgame (50%)

- Avengers: Endgame perustuu elokuvana käytännössä pelkälle erikoistehosteosaamisen viimeisimpien vipstaakkeleiden pramealle vyörylle, joten ihmettelen ellei se ansaitse siitä hyvästä myös Oscaria.
~ Brutus

- Sellainen rymistely, että erikoistehosteissa ei ainakaan oltu säästelty.
~ corum81

~ Miiau

~ Akkpl

The Irishman (25%)

- The Irishmanin digimaskeeraukset olivat kyllä aikamoiset. Vaikea sanoa, ansaitsevatko ne kuitenkaan pystiä - mutta menköön.
~ Veikka

- Olen vähän kahden vaiheilla, että oliko ne The Irishmanin nuorennukset nyt niin hyviä vai ei. Ei ne aikanaan haitanneet tarinankulkua. Ehkä siis pystin ansaitsevat siitä, että yrittivät tehdä jotain uutta. Avasivat oven. Ehkä tämä teknologia lähtee nyt tästä kehittymään.
~ Waltsu

Star Wars: The Rise of Skywalker (25%)

- Kunhan ei ole tuo typerä Lion King.
~ Ruudukko

~ Timppa


Kooste:

Eniten palkintoja: 1917 (neljä) ja Joker (neljä)

Parhaan elokuvan ehdokkaista pystittä kotiin lähtisi: Ford v Ferrari



Lopuksi:


Miiau: "Jokseenkin ei yllätyksiä näissä ehdokkaissa, mitä nyt Frozen kakkosen pois jääminen animaatiokategoriasta yllätti ja Jojo Rabbitin lukuisat ehdokkuudet yllättivät. Luulin että Waititin teos olisi liian erikoinen ja kyseenalainen akatemian näkökulmasta.

Parhaan elokuvan ehdokkaiden taso todella kova, hienoja teoksia.

Hienoa, että kansainvälistä elokuvaa päässyt Parasiten myötä niin moneen kategoriaan ehdolle ihan ansaitusti. The Lighthousen ja Midsommarin kaltaiset upeudet loistavat poissaolollaan, The Lighthouse sentään ansaitusti elokuvauksesta ehdolla. The Lighthouse olisi mielestäni ehdottomasti ansainnut parhaan käsikirjoituksen ehdokkuuden ja Willem Dafoe parhaan miessivuosan ehdokkuuden."


Ruudukko: "Monta tosi hyvää! Etenkin 1917 ja Joker ovat omia ehdottomia suosikkeja. Näkemättä on vastausvaiheessa vielä mm. Little Women, Jojo Rabbit ja Irishman, mutta laskin sen varaan etteivät nuo vaikuta päätöksiini."


corum81: "Parhaan elokuvan kategoriassa olevat elokuvat, mitä nyt olen nähnyt (kolme uupuu), on ollut kyllä todella positiivisia yllätyksiä vaikka noin niin kuin muuten ei hirveästi jäänyt muuta kuin Marvel-rymistelyitä vuodesta käteen. :)"


Waltsu: "Kiitos kaikille osallistujille. Kohta taas jännätään, ketkä kultainen mies kainalossaan gaalasta kotiin kävelee!"



Arvostelu: Little Women

Minulla oli muutamia kysymyksiä, ehkä jopa voisi kutsua epäilyiksi, ennen elokuvaa. Esimerkiksi, että tarvitsimmeko oikeasti taas uuden elokuvasovituksen Louisa May Alcottin kirjasta? Koskettaako sama vanha tarina enää uudelleen? Onko Greta Gerwig onnistunut luomaan tähän jotain uutta? Eli vastataan näihin kysymyksiin nyt heti alkuun: kyllä, kyllä ja kyllä.

Little Womenin tarinahan on riipaiseva. Neljä Marchin sisarusta elämässä sisällissodan aikaisessa 1800-luvun Yhdysvalloissa, jossa naisen asemakin oli mitä oli. Lisäksi kun tähän yhdistää vielä kohtalokkaat ensiyritykset rakkaudessa kunkin sisaruksen taholta, on lopputuloksena mahdottoman elokuvallinen, dramaattinen ja koskettava kertomus.

Jos asiallisen objektiivisesti puidaan elokuvaa ensin. Minusta Alexander Desplatin musiikit tässä olivat vähän liikaa. Hänen tyylinsä on niin valtavan sokeroitu ja täyteläinen, että yhdistettynä tällaiseen vanhan ajan ajankuvaan ja isoihin pukuihin ja voimakkaisiin tunteisiin, minusta musiikki alleviivasi elokuvaa liikaa. Olisin valinnut jotain koruttomampaa, ehkä jopa vähän nykyaikaisempaa. Se olisi luonut kivan kontrastin.

Olisin myös käsikirjoittajana karsinut vähäsen alkuperäisen lähdeteoksen kliseisempiä kohtia. Tietenkään se ei ole alkuperäisen teoksen vika, että niistä on sittemmin muodostunut kuluneita latteuksia (kuten esimerkiksi että tarinan päähenkilö on kirjailija ja päätyy kappas vaan kirjoittamaan juuri samaisen tarinan, jota tarinassa on jo eletty), mutta nykyajan yleisöä varten nuo osuudet olisi voinut jättää puhtaasti pois. Lisäksi tarina on ajoittain siirappinen, mutta onneksi Gerwigin ohjauksellinen ote on sen verran onnistunut, että elokuva ei ylly liian imeläksi.


Kuvaus myös jäi hapuilemaan. Välillä jopa näki jossain kuvassa, kuinka kamera horjui. En tiedä miksi sellainen otos oli elokuvaan jätetty. Eikä kamera onnistunut mielestäni tarpeeksi hyvin luomaan kuvastaan maagista. Nyt se oli lähinnä aika peruskuvausta.

Mutta pakko sanoa heti, että minä rakastuin elokuvaan. Tätä oli aivan mahdottoman ihana katsoa. Tarinan teemat tuntuvat ajankohtaisemmilta kuin ikinä. Sinänsä ironista, että elokuvassa itsessään puhutaan naisten tarinoiden merkityksestä ja arvostuksesta ja tärkeydestä. Kuinka 1800-luvulla ajateltiin, että naisten tarinat eivät voi olla yhtä tärkeitä. Mutta se johtui vain siitä, ettei niitä oltu kirjoitettu, kuvattu, esitetty. Ja sitten leikataan vuoteen 2020, jolloin Oscar-akatemia katsoo aiheelliseksi jälleen kerran jättää näin syvästi sykkivän "naisten" elokuvan pois esimerkiksi parhaan ohjaajan ehdokkuuksista.

Mielestäni nimenomaan ohjaus tässä toimii. Gerwigin ote on todella älykäs. Kun puhuin käsikirjoituksen kohdalla siitä, että tarinaa olisi voinut ommella paremmin sopivaksi nykyajan yleisön suuhun, niin ohjauksen puolella nämä huomiot tehdään. Tässä nimittäin selvästi jätettiin päähenkilön, eli Jo Marchin tarinaa vähän taaemmaksi (niin paljon kuin päähenkilön tarinaa nyt voi jättää) ja tuotiin framille kolmea muuta sisarta ja heidän päätöstensä tärkeyttä.


Emma Watsonin esittämän Meg Machin päätös keskittää oma elämänsä rauhallisen, köyhänkin, perhe-elämän pariin ja lasten kasvattamiseen. "Just Because My Dreams Are Different Than Yours, It Doesn’t Mean They’re Unimportant". Florence Pughin esittämän Amyn voimakas ja päättäväinen asenne rakkauteen, jossa hän pitää sitä mahdollisena päättää itse keneen rakastuu. Kuinka maailman realiteetit ohjaavat häntä tekemään pragmaattisia päätöksiä. Jopa melko poliittinen lausunto.

Ja myös Eliza Scanlenin esittämän Beth Marchin kohtalokas tarina on tuotu niin koskettavasti tässä elokuvan keskiöön, että se löi ainakin itsellä luun kurkkuun. Elokuvan muita näyttelijöitä on kehuttu vuolaasti ja pääosan Saoirse Ronan ja sivuosan Florence Pugh saivat osistaan jopa Oscar-ehdokkuudet, mutta itse ehkä laskisin Eliza Scanlenin työn jopa elokuvan parhaaksi. Hänen vähäeleinen sielukkuus oli äärettömän vavisuttavaa seurattavaa.

Mutta onnistuvat myös muut näyttelijät. Pugh on täysin Oscar-ehdokkuutensa arvoinen. Alussa hän ehkä hieman ylinäyttelee lapsellisen hahmonsa kiukkukohtaukset, mutta myöhemmissä kohtauksissaa hänen aikuiseksi kasvanut hahmonsa on hyytävä. Ja kuinka päättäväisellä tarmolla Pugh hänet tulkitseekaan. Rakastin taas nähdä Emma Watsonia pitkästä aikaa kunnon elokuvassa näyttelemässä. Laura Dern sopi pieneen osaansa loistavasti. Hänen kiltteytensä ja sydämellisyytensä oli melkein ylitsevuotavaa. Ja tietysti Timmy oli tapansa mukaan aivan uskomaton. Myös Meryl Streep aivan pienen pienessä sivuroolissaan uhkaa varastaa huomion.


Pääosan Saoirse Ronaniin en ole vielä koskaan ollut vakuuttunut. Saamansa Oscar-ehdokkuus tästä oli jo hänen neljäs. Mutta mielestäni hän oli vähän väärä tähän rooliin. Jo Marchin roolihahmo olisi tarvinnut jonkun tuimemman ja tulisemman näyttelijän. Saoirse Ronan näyttää liian kiltiltä, enkä oikein uskonut häntä tässä oman tien kulkijan roolissa.

Pakko oikein erityisesti nostaa elokuvan puvustus kunniaan. Ne asusteet olivat aivan jumalattoman kauniita. Ja niitä oli paljon. Joka kohtauksessa lähes tulkoon jokaisella elokuvan hahmoista eri vaatteet ja puvut. Enkä kuvittele, että näitä 1800-luvun pukuja oli helppo tehdä tai suunnitella. Mutta sen lisäksi, vielä kaiken kukkuraksi puvusteet sopivat niin täydellisesti elokuvan kuvaan. En tiedä oliko se tarkoituksella suunniteltu, vai vahingossa, mutta useassa kohtaukset puvut näyttivät sommitelluilta lavasteisiin ja miljöön tunnelmaan ja väreihin. Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan puvuista muodustuu jopa tärkeä osa tarinan rakennetta useassa kohtaa elokuvaa. Tässä ne kirjaimellisesti kertoivat omaa tarinaansa ja tukivat elokuvan tematiikkaa. Aivan uskomaton työ, joka voisi minun puolestani voittaa Oscar-palkinnon.

Mutta palatakseni Greta Gerwigin ohjaukseen, minusta se oli juuri elokuvan hienoin osuus. Kuinka ytimekkäästi hän oli saanut alleviivattua Louisa May Alcottin tarinan merkityksellisemmät osuudet tähän päivään sopiviksi. Kuinka hän pystyi vuodattamaan tarinasta niin paljon tunnetta, että sai minut kyyneleiden partaalle, tekemättä tarinasta kuitenkaan niin melodramaattista, mitä se olisi voinut olla eli välttäen aivan upeasti alkuperäisteoksen sudenkuopat, ja hän pystyi ohjauksellaan laittamaan minut seuraamaan tarinaa, jonka olen jo nähnyt monia kertoja, pidättäen henkeäni alusta loppuun asti.

Lisäksi kuinka Gerwig sai näyttelijöistää niin upeita roolisuorituksia ja sai kaikki näyttelijät toimimaan niin hyvin yhteen. Hän on myös kirjoittanut käsikirjoitukseensa vuorosanoja, jotka lausutaan toisten näyttelijöiden päälle. En kuvittele, että tällaisen elokuvan koostaminen on mitenkään helppoa, niin ettei katsoja kuuntele vain toinen toistensa päälle pälpättäviä roolihahmoja.


Little Women tuntuu ajattomalta vielä näin monen vuoden jälkeen. Tässä Gerwig on luonut upean elokuvan, joka pienistä puitteistaan huolimatta onnistuu valloittamaan katsojan uudelleen puolelleen. Oma työsarkansa ollut jo varmasti siinä. Rakastin myös elokuvallista tunnelmaa, vaikka se olikin hollywoodilainen, mutta ehkä se on Hollywood-elokuvassa sallittua. Elokuvan teho oli jopa niin voimakas, että se jäi vähäksi aikaa pyörimään päähäni. En pystynyt illalla edes lukemaan kirjaa, mitä yleensä teen, sillä halusin jäädä elämään Gerwigin visioon Little Womenista vielä vähäksi aikaa.