Osasyy, miksi kirjoitan elokuvista on, koska rakastan hyvää näyttelijäntyötä. Mitkään kitarasoolot tai kubistiset maalaukset eivät ole koskaan iskeneet allekirjoittaneeseen, mutta näyttelijöiden tuottama taide on itselle se rakkain muoto. Niistä vaan ei voi kirjoittaa alituiseen, sillä niitä tulee vastaan vain harvoin ja kerran täysikuussa. Nyt viimein, kun Timothee Chalamet pöllähti Hollywoodin kirkasvalojen välkkeeseen ja pyöritti ulos niin pamahtavan roolisuorituksen elokuvassa Call Me By Your Name, sain valmiiksi listani niistä roolisuorituksista, jotka jäivät mieleeni pyörimään jopa liian pitkäksi aikaa.
Angelina Jolie (Girl, Interrupted)
Leikkii kauniisti epäinhimillisyyden ja inhimillisyyden peilauksilla.
Timothee Chalamet (Call Me By Your Name)
Arka sekä paljas ja sitä kautta rajattoman rohkea.
Alan Rickman (Harry Potter and the Deathly Hallows, part II)
Syvä - kuin samettivaltamereen upotettu kyynel.
Viola Davis (The Help)
Davis käyttää kohtauksensa rakentaakseen hahmonsa tunteista patsaan, jonka sitten rikkoo otollismmalla hetkellä paljastaakseen syvällisen viestin ihmisyydestä.
Trevante Rhodes (Moonlight)
Katse, johon kätkeytyy ikuisuus ja sen timanttinen kuori.
Tom Hanks (Bridge of Spies)
Saa tulkittua tematiikan sankaruudesta kaikilla kullan sävyillä.
Brandon Walters (Australia)
Rikkoo sydämesi.
pssstt... Tällä tunnisteella löydät aiemmat roolisuorituslistaukset...
P.T. Barnum (Hugh Jackman) on 1800-luvulla sirkuksen keksinyt viihdyttäjä. Hänen tarinansa lähtee surkeista oloista liikkeelle ja rehkittyään töitä tehdäkseen itsestään menestyksen, Barnum riskeeraa kaiken saavuttaakseen unelmansa. Hän keksii koota yhteen joukon kummajaisia ja yhteiskunnan hyljeksimiä yksilöitä ja tehdä heistä shownsa tähtiä. Vielä sirkuksen tuomasta menestyksestä huolimatta Barnumia kuitenkin vaivaa taustansa ja pohtii jatkuvasti mihin asti hänen tulee mennä saavuttaakseen eheän olon, arvostusta häntä hylkimiltä ihmisiltä ja oikeutta hänen perheensä tahratulle maineelle. Michelle Williams esittää vaimoa, Zac Efron viihdetuottajaa ja liikekumppania, Zendaya trapetsitaitelijaa, Keala Settle parrakasta naista ja Rebecca Ferguson ruotsalaista oopperalaulajaa, joka voisi olla mahdollisuus tuoda korkeampaa arvostusta hylkiöiden rahvaanomaiselle sirkustaiteelle.
The Greatest Showman on täsmälleen, mitä se lupaakin olevansa. Puhtaasti viihdyttävää, elokuvallista ilotulitusta. Viihdyin elokuvateatterin penkissäni ensimmäistä kertaa pitkään aikaan niin paljon, että elokuvan kesto tuntui liian lyhyeltä. Sen sanottuani elokuva kuitenkin muodosti kauniin arkin, P.T. Barnumin tarina oikein huutaa elokuvallisuutta ja vaati kameran huomiota. Hänen nousunsa New Yorkin laidalta kadulta orvosta leipävarkaasta, rikkaaksi viihdetaiteilijaksi muodostaa oikein juhlallisen tarinan, jonka lomassa käsitellään hyvin erilaisuuden hyväksymistä ja sitä, mikä on tärkeää elämässä.
Musikaalinumerot olivat yksinkertaisesti hulppeat. Usein musikaalit, vaikka ovatkin hyvin tehtyjä, omaavat aika latteita kappaleita, joiden mukana ei juuri innostu hytkymään. Mutta The Greatest Showmanin jokainen kappale antaa kokemuksen, kuin tekisi mieli nousta penkistä ylös tanssimaan. Harvoin jokainen kappale musikaalissa on yhtä osuva. Ja niitä on vielä suhteellisen runsaasti The Greatest Showmanissa - paljon ei hiljaisia hetkiä tule, mutta silti katsoja ei turru musiikkinumeroihin vaan niitä jää haluamaan lisää. This Is Me on tietysti aivan mahtava voima-anthemi, mutta parhaimman maun suuhun jättää Rewrite the Stars, joka on visuaalisestikin mahtava numero elokuvassa.
Hugh Jackman on löytänyt ehkä ainoan roolin maan päällä, jossa hänen teatraalinen karismansa oikeasti sulautuu osaksi elokuvaa, eikä anna teennäistä vaikutelmaa. Jopa hänen lauluunsa on joku ohjaaja osannut neuvoa lisää vivahdetta. Hänet uskoi sirkustirehtöörin roolissa, rooli, joka vaatii näyttelijän, jolla on ylipursuavaa karismaa jopa siihen pisteeseen asti, että ihmiset olisivat oikeasti valmiita maksamaan lipusta nähdäkseen hänen luotsaamansa shown. Lisäksi Jackmanilla on aina ollut taito huokua hyvyyttä, joten katsoja on luontaisesti hänen hahmonsa puolella, vaikka hänen päätöksensä ajavatkin hänen lähimmäiset kuilun partaalle, mutta silti me ymmärrämme, miksi hänen rinnallaan pysytään ja häntä kannustetaan ja hänen menestystä toivotaan.
Zac Efronin karismaa toivoo aina näkevänsä elokuvissa enemmän. Hänen äänensä on kaunis ja jättää vain arvailemaan kuinka hyvin se voisi vaikka myydä miljoonia levymyynneissä, jos Efron ei olisi päättänyt omistaa huomattavia lahjojaan elokuvataiteen pariin. Hänellä on harvinainen lahja olla energinen, eläväinen ja karismaattinen, olematta siirappinen, kliseinen tai korni. Hän on uskottava.
Keala Settle on vakuuttava. Hänen ääntänsä toivoisi puolestaan kuulevan enemmän, kun sekin hukutetaan ajoittain kuoron sekaan ja ison taustaorkesterin äänen alle. Hänessä on potkua, mutta eniten vaikutti kuinka hyvin hän tuntui omaksuneen elokuvan viestin erilaisten ihmisten hyväksymisestä. Hän tekee elokuvan anthemista sen mitä se on.
The Greatest Showman on elokuva, jota toivoo aina elokuvateatterissa käydessään katsovansa. Mahdottoman elokuvallinen, mahdottoman viihdyttävä, koskettava, hauska, mielenkiintoinen, hulppea - kaikkea, mitä elokuvantaialta haluaisikin saada. Elokuvan lavastus on todella hienoa, samoin kuvaus. Musikaalinumerot ovat aivan kuolemisen arvoisia ja tähtivälkettä säihkyvä näyttelijäkaarti huimassa vireessä. Lisäksi elokuva ampuu räävittömän huolettomasti täysin yli. Silkkaa fantasiaspektaakkelia.
Elokuvien arvostelijanakin, sinulla on käsissäsi hirveä taakka totuuden kantamisesta. Sitä joutuu aina painimaan, millaisen arvostelun elokuvasta kirjoittaa - mikä totuus on paras esittää; missä valossa elokuva on lukijalle paras kertoa. The Greatest Showmanin kanssa totuudesta tulee ongelmallinen siinä vaiheessa, kun periaatteessa se on täydellisen viihdyttävä, elokuvallinen spektaakkeli, josta ei haluaisi valittaa valituksen valitusta. Mutta jos haluan totuuden selventää, niin elokuva on ehkä hitusen ennalta-arvattava ja aavistuksen verran pintakorea. Musikaalinumerot ja hienot showt pitävät huomion kuoressa, eikä sisälle päästä juuri P.T. Barnumin hahmoa pidemmälle. Haluan silti antaa sanoa, että omassa tyylilajissaan elokuva on täydellinen ja en voi olla painottamatta kuinka paljon nautin elokuvakokemuksestani, pitkästä aikaa, katsoessani sellaista elokuvaa, jota lapsuudessani ajattelin kaikkien elokuvien olevan.
Downsizing kertoo mielenkiintoisen tarinan. Ilmastonmuutosta ja muita globaaleja uhkia vastaan kehitetään uniikki ratkaisu; ihmisten kutistaminen. Matt Damon ja vaimonsa Kristen Wiig päätyvät pitkän pohdinnan jälkeen muuttamaan tulevaisuuden uudenlaiseen yhteisöön, jossa rahalla on arvoa, ihmiset onnellisia ja hyttyset dinosauruksen kokoisia. Valitettavasti kuitenkin elokuva jää vain hyvän idean taholle. Melkein jopa harmittaa kuinka loistavasti elokuva hukkaa näin nerokkaan premissin täysin mielikuvituksettomaan haahuiluun. Kun ajattelee, kuinka innovatiivisella tavalla elokuvan visuaalisuutta pystytään tänä päivänä käyttämään, pidän sitä surullisena, että Downsizing ei ota mitään näistä mahdollisuuksista hyväksi, vaan koko elokuva on erittäin laahaava ja lattea.
En ole Alexaner Paynen suurin fani alun alkaenkaan, joten voin kuvitella, että hänen ihailijansa saavat paljon enemmän irti esimerkiksi elokuvan allamakaavasta huumorista, jonka olemassaolon ohitin täydellisesti. Tiesin, että jotkin elementit elokuvassa olivat tarkoitettu jonkinlaiseksi huumorin muodoksi, mutta en kuollaksenikaan osannut keksiä, miten niistä saisi oikeasti hauskoja.
Mielenkiintoista lähtöideaa lukuunottamatta, käsikirjoitus ontuu todella suuresti. En tiedä, minkälaista elokuvaa tässä on edes lähdetty hakemaan. Joo, Matt Damon kutistetaan, mutta sen sijaan, että siitä tehtäisiin mielenkiintoista draamaa, saamme tyytyä siihen, että uuden elämänsä hän käyttääkin rikkaiden ihmisten asuntojen siivoamiseen tai yläkerran naapurin metelistä valittamiseen. Eikä meille anneta missään kohtaa syytä, miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita näistä juonikuvioista.
Jo alusta alkaen, kun katsojan tekisi mieli päästä näkemään tämä kutistumisprosessi ja kutistuneiden ihmisten elämä, niin haaskaamme aikaa jossain luokkakokouksessa märehtimiseen tai sairaan äidin huolehtimiseen. Ja mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä epämääräisemmäksi käy elokuvan huomionkohteet, lopusta puhumattakaan. En suoraan sanottuna ymmärrä sitä ja kun lopputekstit alkoivat rullaamaan, niin totesinkin itselleni, että "tässäkö tämä? Olipa tapa lopettaa elokuva..."
Mutta mielestäni tämä on aina ollut tyypillistä Paynelle. Hän ei osaa rakentaa arkkia elokuviinsa. Ja minä rakastan kunnon tarina-arkkeja, joissa on vahva alku ja vahva loppu. Väliin jäävä osuus voikin sitten vähän madella ja käyttää aikaansa vähäpätöisempiin asoihin - mitä hitaampi kerronta, sen parempi oikeastaan. Sitä enemmän katsojalla on aikaa imeytyä elokuvaan. Mutta jos koko elokuva on vain asioiden passiivista seuraamista ja virran mukana ajelehtimista, vailla päämäärää tai parempaa syytä asioille tapahtua - jään pakostakin vähän raapimaan päätäni.
Sen sanottuani, voin kuitenkin todentaa, että Downsizing on hienosti toteutettu elokuva. Ne harvinaiset kohdat, joissa oikeasti pääsemme tarkastelemaan tätä mahtavan villiä tulevaisuuden skenaariota, niin sisäinen lapsi herää tietyllä tapaa eloon. Pidin myös elokuvan kuvauksesta, joka ei lähtenyt tekemään tuhatta ja sataa temppua, vaan oli jopa hyvin rauhallinen tyyli kuvata näitä tapahtumia. Jokainen kohtaus tuntui juuri sopivan pitkältä - ei liian lyhyeltä, ettei katsojalle jäisi mitään käteen. Ja etenkin yksi näyttelijä käyttää jokaisen hänelle suodun sekunnin hyväkseen; Hong Chau.
Osasin odottaa hyvää roolisuoritusta, sillä Chau on saanut runsaasti ylistystä osastaan, mutta en ajatellut, että hänen näyttelijätyönsä hiipisi yllättämään aivan samanlaisella iskulla. Ensinnäkin hänellä on sisäistä ja ulkoista kauneutta hehkuvat kasvot, jotka vaativat kameran huomiota, mutta sen lisäksi hänellä tuntuu olevan ainutlaatuinen kyky kuin sytyttää sähkölaitteen katkaisijasta erilaisia tunnetiloja päälle. Hän menee hämmennyksestä kaihouteen tai päättäväisyydestä suruun niin sulavasti, että voisi luulla hänen näytelleen tuhannessa elokuvassa, vaikka tämä on vasta hänen toinen elokuvaroolinsa. Erityisen kaunista on hänen kykynsä olla laskelmoivan tarkka, ja silti vaikuttaa sielukkaan eläväiseltä. Jokainen katse, jokainen silmänräpäytys, jokainen päänkääntö osuu juuri oikeaan rytmiin ja jättää katsojan haluamaan lisää.
Hän myös näyttelee Matt Damonin suohon. En kuvittele, että on helppoa vastanäytellä niin surkeaa roolityötä vastaan, mitä Matt Damon tekee tässä leffassa. Mitä ihmettä hänelle on tapahtunut? On kuin elokuvatähti Matt Damon olisi korvattu taustaan sulautuvalla, olemassaoloaan anteeksipyytelevällä hiirulaisella, josta on kaikki elinvoima imetty pois erittäin pitkällä letkulla. Valtaosa hänen reploistaan tuntuivat järkyttävän korneilta ja vain ja ainoastaan Damonin surkean ulosannin takia.
Kaikista puutteistaan huolimatta Downsizing ei putoa mitenkään huonojen elokuvien laariin. Se onnistuu pitämään katsojan mielenkiinnon läpi elokuvan, mikä on sinänsä Alexander Paynelta suuri saavutus. Lähtöidea on nerokas ja rakastin elokuvan rytmiä. Jotkin huomioista ja efekteistä saadaan todella tehokkaiksi ja tulkinta tälläisen skenaarion vaikutuksista ihmismieleen ja yhteiskuntaan on kiinnostavaa. Tästä olisi voinut tulla jotain todella hienoa.
Kuvittele kaksi sydäntä, joilla on juuret. Nämä juuret ovat kietoutuneet yhteen. Jos kaksi toisiaan rakastavaa eivät voi olla yhdessä, se tuntuu siltä, kuin nämä juuret katkaistaisiin. Elio (Timothée Chalamet) on 17-vuotias poika, joka viettää kesänsä perheensä kanssa Italian maaseudulla. Hänen isänsä (Michael Stuhlbarg), taidehistorian professori, kutsuu joka vuosi yhden oppilaistaan mukaan perheen maalaiskartanolle. Vuoden 1983 kesällä se opiskelija oli Oliver (Armie Hammer), joka muodostaa lujan siteen Elion välille.
Kun elokuva on todella hyvä, siitä tulee niin paljon enemmän. Siitä tulee kokonaisuus, johon liittyy myös se kokemus, jonka koit elokuvaa katsoessa. Ja tästä kokemuksesta haluaa pitää kiinni, vaikka se olisi jotain, mikä tuhosi sinut sisältä. Tästä kokemuksesta haluaa pitää kiinni, kuin rakkaasta muistosta.
Call Me By Your Name tuntuu kuin muistolta jo sitä katsoessa. Kuvauksen laineileva tunnelma on kuin maailma unesta. Leikkauksen ajoittainen hektisyys katkaisee kohtauksia poikki kuin kesken kaiken - kuin muisto pätkittäin leikkaisi siinä kohtaa. Ohjauksen painavuus pitää huomion voimakkaissa yksityiskohdissa, joiden merkityksen ymmärtää vasta jälkiviisauden tuomalla ajatuksen kirkkaudella. Nämä piirteet ovat omiaan luomaan tarinasta menneen maailman - jotain, mikä tuntui liian hyvältä jo silloin kun se tapahtui.
Timothée Chalamet tekee työstään sinulle henkilökohtaisen, kuin jotain, mistä et halua edes puhua. Hän kantaa elokuvan ja nostaa myös muiden näyttelijöiden tasoa, mukaan lukien Hammerin. Tapa, miten Chalamet kietoutuu Hammerin ruumiin ympärille tai kuinka luonnolliselta jatkolta suudelma heidän välillään tuntuu sille jännitteelle, mikä oli jo ilmassa ennen kuin mitään oli ehtinyt tapahtumaan, ovat vain osa niistä asioista, mitkä tekevät tästä roolisuorituksesta yhden parhaita koskaan - puhumattakaan hänen viimeisestä finaalikohtauksesta. Chalamet, vaikka on niin nuori, tuntuu tavoittaneen jotain, mitä kokeneimmatkaan näyttelijät eivät pysty vangitsemaan; armottoman vaistonvaraisuuden. Sen vain sanon, että maailma, jossa Chalametin roolisuoritus ei voita Oscaria, ei ole tämän roolisuorituksen arvoinen.
Ohjaaja Luca Guadagninon ote elokuvaan on täydellinen sovitus. Jo aikaisemmassa elokuvassaan, A Bigger Splash, hän kiusoitteli kyvyllään luoda intensiivinen tunnelma, joka tuntuu kuin sykkivän. Siinä elokuvassa tunnelma vain ei johtanut mihinkään. Tavallaan se oli kuitenkin kuin täydellinen esinäytös sille loistavalla finaalille, mikä on Call Me By Your Name. Tässä elokuvassa käsinkosketeltava tunnelma lunastaa lupauksensa. Hetkistä tulee tärkeitä. Vuorosanoista taidetta. Katseista ikuisuus. Rakkaudesta tarkoitus.
Mikä oli todella koskettavaa oli, miten hahmot eivät uskaltaneet paljastaa tunteitaan aluksi toisilleen.
Voisit kutsua elokuvaa kasvutarinaksi. Voisit kutsua sitä kuvaukseksi ensirakkaudesta. Voisit kutsua sitä opetukseksi siitä, mikä on tärkeää elämässä. Elokuva voi kertoa kahden miehen rakkaudesta yhtä paljon kuin taidehistoriasta. Se on elokuva, joka on kesäidyllin kuvaus, mutta myös kuvaus roihuavasta takkatulesta kylmän talven keskellä. Se on kuvaus rakkaudesta perhettä kohtaan ja ihmisten muodostamasta turvaverkosta. Se on kuvaus seksuaalisuudesta ja sitäkin enemmän aidosta, rakkauden täyttämästä yhteydestä toiseen ihmiseen. Mutta totuudessa elokuva on kaikkea tätä ja ei mitään näistä. Tämä on nimittäin puhdasta tunnetta, joka koskettaa syvemmin, kuin uskoit elokuvan olevan mahdollista koskettaa.
Tämä elokuva täytti minut. Se kulutti minut loppuun. Se kietoutui ympärilleni ja hukutti minut itseensä. Pystyn laskemaan ne kerrat, kun elokuva on tehnyt näin, yhden käden sormilla. Se tuntuu siltä, kuin et haluaisi kuulla kenenkään muun nimeä. Se tuntuu siltä, kuin et haluaisi avata silmiäsi enää, jos et pysty katsomaan tätä elokuvaa. Se tuntuu siltä, kuin et haluaisi elää, jos se tarkoittaa elämistä maailmassa, jossa tämä tarina ei ole olemassa. Elio ja Oliver ovat tämän maailman kaksi osaa, joiden täytyy olla olemassa ja heidän täytyy olla yhdessä. Mutta loppujen lopuksi heistä tulee, kuten kaikesta muustakin, vain muisto. Muisto, joka rikkoi sydämeni. Muisto, jota en unohda koskaan.
On aika taas kumartaa kohti uusia palvottavia. Elokuva-alan parhaat on valittu. Heti alkuun paljastan, että rakastan tämän vuoden ehdokkaita. Jos ei mistään muusta syystä, niin kerrankin saatiin ainakin pienimuotoisia yllätyksiä. Ehdokaslistoihin kerääntyi uusia nimiä ja muissa palkintogaaloissa kierineet elokuvantekijät jäivät puille paljaille. Oscarit jaksavat vuodesta toiseen vangita mielenkiintomme. Eniten ehdokkuuksia sai The Shape of Water (13). Gaala järjestetään tänä vuonna 4.3. ja Suomessa se näytetään televisiossa 5.3. aamuyöstä. Pidemmittä puheitta, käännetään huomio ehdokkaisiin:
Best Picture
Call Me by Your Name
Darkest Hour
Dunkirk
Get Out
Lady Bird
Phantom Thread
The Post
The Shape of Water
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
|| Yksi suuria yllättäjiä oli Get Out. Itse en ajatellut sen olevan Oscarkuvatasoa, mutta selvästikin se johtuu vain siitä, etten ole elokuvaa nähnyt. Hienoa se, että nyt myös vähemmistöjen ehdokkaat pääsevät ehdolle - harmi vain, että Hong Chau jäi ilman ehdokkuutta - sillä omasta mielestäni jopa tummaihoisia näyttelijöitä enemmän on Hollywoodissa syrjitty aasialaisia elokuvantekijöitä.
Directing
Christopher Nolan, Dunkirk
Jordan Peele, Get Out
Greta Gerwig, Lady Bird
Paul Thomas Anderson, Phantom Thread
Guillermo del Toro, Shape of Water
|| Greta Gerwig on vasta viides nainen Oscareiden 90 -vuotisessa historiassa, joka on ehdolla parhaaksi ohjaajaksi. Kuten itse uumoilinkin, niin Phantom Thread otti loppukirin ja pääsi ihan hyvin kiinni ehdokkuuksiin. Akatemia on täysin persona PTA-leffoihin.
Actor in a Leading Role
Timothée Chalamet, Call Me by Your Name
Daniel Day-Lewis, Phantom Thread
Daniel Kaluuya, Get Out
Gary Oldman, Darkest Hour
Denzel Washington, Roman J. Israel, Esq.
|| Sekä Tom Hanks että James Franco jäivät ehdokaslistan ulkopuolelle. Hanksin poissulku nyt ei ole mitään uutta - säälittää. Mutta Francon tapauksessa on jopa voinut vaikuttaa hänen kohunsa. Hienoa kuitenkin, että Kaluuya pääsi ehdokkaaksi ja myös Washington. Eipähän #OscarsSoWhite-kohu liene vievän huomiota ehdokkaiden kunniasta tänä vuonna. Eniten olen kuitenkin mielissäni Chalametin ehdokkuudesta. Nyt minulla ei ole edes väliä kuka voittaa... niin paljon, sillä ainakin nyt poikkeuksellisesti myös nuori miesnäyttelijä on saanut Oscar-kunniaa. Olen joka vuosi tästä asiasta marmattanut - toivottavasti trendi on tästä vain ylöspäin.
Actress in a Leading Role
Sally Hawkins, The Shape of Water
Frances McDormand, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Margot Robbie, I, Tonya
Saoirse Ronan, Lady Bird
Meryl Streep, The Post
|| Tämä lista ei tuottanut yllätystä näiden muiden kategorioiden tapaan. Tyytyväinen olen siihen, että Streepiin ei olla kyllästytty. Olisi huutava vääryys, että hänen lahjakkuutensa aliarvioitaisiin vain siksi, että hän omaa niin laajan repertuaarin ja pitkän urahistorian. Päin vastoin, minusta häntä pitäisi arvostaa entistä enemmän siitä, että vuodesta toiseen tekee, mitä tekee.
Actress in a Supporting Role
Mary J. Blige, Mudbound
Allison Janney, I, Tonya
Laurie Metcalf, Lady Bird
Lesley Manville, Phantom Thread
Octavia Spencer, The Shape of Water
|| Tätä kategoriaan julistettaessa haukoin jo henkeäni. Holly Hunter ja Hong Chau tipahtivat pois, vaikka olin etenkin jälkimmäisen kohdalla erittäin toiveikas, että sana "diversity" sisällyttäisi myös aasialaiset näyttelijät sisäänsä. Tuntuu jotenkin yhdentekevältä vaatia mustille näyttelijöille enemmän oikeuksia, kun samaan aikaan muut vähemmistöryhmät ovat edelleen reunoilla. Lesley Manville on Mike Leighn ohjauksessa jo vuosia hionut kykyjään ja en epäile yhtään, ettei hän olisi täysin omillaan Daniel Day-Lewisin vastanäyttelijänä ja heidän yhdessä työskentelyään on varmasti mahtava seurata. Ja Octavia Spencer on tietysti aina jumalani, joten ylistäköömme kaikki häntä.
Actor in a Supporting Role
Willem Dafoe, The Florida Project
Woody Harrelson, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Richard Jenkins, The Shape of Water
Christopher Plummer, All the Money in the World
Sam Rockwell, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
|| Vaikka epäilinkin jo SAG-ehdokkuuksia pohtiessani, että Woody Harrelson saa luultavasti ehdokkuuden, olin silti vähän yllättynyt. Hän ei ole kampanjoinut ollenkaan, mutta en voi sanoa olevani pettynyt. Pidän Harrelsonista. Hän on hyvä näyttelijä ja yksi aidoimmista persoonista itseään niin täynnä olevassa Hollywoodissa. Plummerin ehdokkuus on vielä oudompi. Ehkä olisin itse suonut Hammerille ehdokkuuden CMBYN:sta. Mutta Richard Jenkins, luojan kiitos sai ehdokkuuden. Jumalattoman hyvä näyttelijä. Tämän kategorian on varmasti silti voittanut jo Sam Rockwell.
Adapted Screenplay
James Ivory, Call Me by Your Name
Scott Neustadter and Michael H. Weber, The Disaster Artist
Scott Frank, James Mangold, and Michael Green, Logan
Aaron Sorkin, Molly’s Game
Virgil Williams and Dee Rees, Mudbound
|| Suosikki: CMBYN
Original Screenplay
Emily V. Gordon and Kumail Nanjiani, The Big Sick
Jordan Peele, Get Out
Greta Gerwig, Lady Bird
Guillermo del Toro and Vanessa Taylor, The Shape of Water
Martin McDonagh, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
|| Suosikki: The Big Sick
Animated Feature Film
The Boss Baby
The Breadwinner
Coco
Ferdinand
Loving Vincent
|| The Boss Babyn ehdokkuus yllätti, mutta en valita, koska Lisa Kudrow.
Foreign Language Film
A Fantastic Woman (Chile)
The Insult (Lebanon)
Loveless (Russia)
Body and Soul (Hungary)
The Square (Sweden)
|| Yllättävää, että In the Fade ei ollut ehdolla, sillä se voitti sekä Kultaisen maapallon, että SAG-pystin.
Documentary Feature
Abacus: Small Enough to Jail
Faces/Places
Icarus
Last Men in Aleppo
Strong Island
|| Ennakkosuosikki: Faces/Places
Cinematography
Roger A. Deakins, Blade Runner: 2049
Bruno Delbonnel, Darkest Hour
Hoyte van Hoytema, Dunkirk
Rachel Morrison, Mudbound
Dan Laustsen, The Shape of Water
|| En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että Rachel Morrison on kaikkien aikojen ensimmäinen nainen ehdolla tähän palkintoon. Melkein pistää vihaksi, että kesti näin kauan, ennen kuin tämä tapahtui.
Film Editing
Paul Machliss and Jonathan Amos, Baby Driver
Lee Smith, Dunkirk
Tatiana S. Riegel, I, Tonya
Sidney Wolinsky, The Shape of Water
Jon Gregory, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
|| Oliskohan tämä jo Lee Smithin taskussa?
Production Design
Beauty and the Beast (Production Design: Sarah Greenwood; Set Decoration: Katie Spencer)
Blade Runner: 2049 (Production Design: Dennis Gassner; Set Decoration: Alessandra Querzola)
Darkest Hour (Production Design: Sarah Greenwood; Set Decoration: Katie Spencer)
Dunkirk (Production Design: Nathan Crowley; Set Decoration: Gary Fettis)
The Shape of Water (Production Design: Paul Denham Austerberry; Set Decoration: Shane Vieau and Jeff Melvin)
Costume Design
Jacqueline Durran, Beauty and the Beast
Jacqueline Durran, Darkest Hour
Mark Bridges, Phantom Thread
Luis Sequeira, The Shape of Water
Consolota Boyle, Victoria & Abdul
|| Durranilla taisi olla hyvä päivä tänään. Myös Mary J. Blige sai tuplaehdokkuudet (naissivuosa, laulu - Mudbound).
Makeup and Hairstyling
Kazuhiro Tsuji, David Malinowski, and Lucy Sibbick, Darkest Hour
Daniel Phillips and Lou Sheppard, Victoria & Abdul
Arjen Tuiten, Wonder
|| Ennakkosuosikki: Darkest Hour
Original Score
Hans Zimmer, Dunkirk
Jonny Greenwood, Phantom Thread
Alexandre Desplat, The Shape of Water
John Williams, Star Wars: The Last Jedi
Carter Burwell, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
|| Itse luulin Williamsin saavan (ansaitun) kiintiöehdokkuutensa The Postista, mutta keräsikin sen Star Warsista!
Original Song
“Mighty River,” Mudbound
“Mystery of Love,” Call Me by Your Name
“Remember Me,” Coco
“Stand Up for Something,” Marshall
“This Is Me,” The Greatest Showman
|| Tästä on tullut yksi rakkaimmista kategorioista itselle tänä vuonna. This Is Me:sta on muodostunut jo itselle jonkinlainen voima-anthemi, jota soitan joka aamu, että pääsen ylös lämpimästä vuoteesta kylmään ulkoilmaan ja Mystery of Love on yksinkertaisesti niin lumoavan kaunis ja kaikenlisäksi erilainen siitä, mitä yleensä Oscar-ehdokkuuksissa rinkutetaan parhaan laulun kategoriassa.
Sound Editing
Julian Slater, Baby Driver
Mark Mangini and Theo Green, Blade Runner 2049
Richard King and Alex Gibson, Dunkirk
Nathan Robitaille and Nelson Ferreira, The Shape of Water
Matthew Wood and Ren Klyce, Star Wars: The Last Jedi
Sound Mixing
Julian Slater, Tim Cavagin, and Mary H. Ellis, Baby Driver
Ron Bartlett, Dough Hemphill, and Mac Ruth, Blade Runner 2049
Mark Weingarten, Gregg Landarker, and Gary A. Rizzo, Dunkirk
Christian Cooke, Brad Zoern, and Glen Gauthier, The Shape of Water
David Parker, Michael Semanick, Ren Klyce, and Stuart Wilson, Star Wars: The Last Jedi
|| Voi luojan tähden, yhdistäkää nämä kaksi yllä olevaa kategoriaa nyt jo yhdeksi ja samaksi höskäksi. Samat leffat ja samat nimet ehdolla kuitenkin molemmissa.
Visual Effects
Blade Runner 2049 (John Nelson, Gerd Nefzer, Paul Lambert, and Richard R. Hoover)
Guardians of the Galaxy Vol. 2 (Christopher Townsend, Guy Williams, Jonathan Fawkner, and Dan Sudick)
Kong: Skull Island (Stephen Rosenbaum, Jeff White, Scott Benza, and Mike Meinardus)
Star Wars: The Last Jedi (Ben Morris, Mike Mulholland, Neal Scanlan, and Chris Corbould)
War for the Planet of the Apes (Joe Letteri, Daniel Barrett, Dan Lemmon, and Joel Whist)
|| Tämän jopa soisin menevän Blade Runnerille. Vaikka pidänkin vähän outona, että leffa sai näin paljon ehdokkuuksia, keräämättä yhtäkään tärkeimmistä kategorioista ja vaikka se onkin maailma historian tylsin elokuva - sen erikoistehosteet olivat kieltämättä kauniit. Jo yksinomaan se Ryan Reynoldsin ja tekoälyhologrammin rakastelukohtaus ansaitsisi jonkin pystin toteutuksestaan.
Animated Short Film
Dear Basketball
Garden Party
Lou
Negative Space
Revolting Rhymes
|| Yhdellä tutulla on jalka pelissä lyhärianimaatioiden maailmassa, joten aina innolla odotan myös näitä kuulumisia. Hienoa, että Oscar-akatemia tunnustaa myös valtavirran ulkopuolelta elokuvia.
Live Action Short Film
DeKalb Elementary
The Eleven O’Clock
My Nephew Emmett
The Silent Child
Watu Wote: All of Us
|| Näiden lyhärien nimet ovat paljon kauniimpia kuin kokopitkien elokuvien.
Documentary Short Subject
Edith and Eddie
Heaven Is a Traffic Jam on the 405
Heroin(e)
Knife Skills
Traffic Stop
Laitan tähän loppuun vielä ehdokkaiden julkistusvideon. Tänä vuonna he olivat vähän muuttaneet formaattia. Ehdokkuudet luetteli näyttelijät Andy Serkis ja Tiffany Haddish ja lukuisat tunnetut tähdet näyttelivät lyhäripätkissä, jotka esittelivät kategoriat niille, ketkä eivät ymmärrä, mitä kategoriat ovat.
En muista, että olisi ollut toista vuotta jolloin SAG-palkinnotkin ehdittiin jakamaan, ennen kuin Oscar-ehdokkuuksia on edes julkistettu. Ja sanon tämän ihan vain omasta happamuudestani johtuen. Taas joutuu tuskastumaan siihen, että Oscarit tosiaan palkitaan vasta maaliskuussa. Ihan naurettavaa, että vuodesta on mennyt 1/4 osaa, kun vasta jaetaan viime vuoden palkinnot. Ei siinä, nämä SAG-palkinnot nyt jo periaatteessa sanelivat myös Oscareiden osoitteet, kuten aavistelinkin. Ei ehkä yksinään nämä SAG-palkinnot, mutta koska ainakin näyttelijävoittajat olivat tismalleen samat kuin Globeissa ja Critics' Choiceissa. Miksi Oscar sitten menisi enää kenellekään muulle, kun kerran nämä ovat jo todettu näin ylivertaisiksi. Ainoa kysymysmerkki, mikä ilmassa vielä leijuu on Three Billboardsin kohtalo. Se on viime viikkoina saanut ympärilleen kohun - koska mistäpä aiheesta ei näinä päivinä kohua saataisi aikaan. Jopa Morgan Freeman (joka palkittiin elämäntyöstään gaalassa) alkoi valittelemaan, että SAG-pystin ulkonäkö on liian miehinen.
Theatrical Motion Pictures
Outstanding Performance by a Male Actor in a Leading Role
WINNER: Gary Oldman, Darkest Hour ~ On jännä, että ihmiset, jotka valittelevat ns. Oscar-bait rooleista, joka vuosi hyppäävät samaan hype-junaan juuri sellaisen leffan ja roolin kanssa. Esimerkki A: Gary Oldman. Suomalainen Episodi-lehtikin on mielestäni aika äänekkäästi valitellut Oscareiden kaupallisuutta ja mitä lie, mutta hehkuttavat tätä leffaa ja suoritusta päästä varpaisiin. ~
Outstanding Performance by a Female Actor in a Leading Role
WINNER: Frances McDormand, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
~ Three Billboardisin kohusta voi lukea lisää täältä. Jännä nähdä onko sillä vaikutusta Oscar-äänestäjiin. Ehdokkaat on varmaan pitänyt jo äänestää, mutta voittajalistauksiin voi tulla muutoksia jos jostain syystä ennakkosuosikiksi noussut Three Billboards sysäistäisiinkin ykköspallilta. ~
Outstanding Performance by a Male Actor in a Supporting Role
WINNER: Sam Rockwell, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri ~ Oma ongelmani Three Billboardsin kanssa on alusta alkaen ollut se, että kukaan ei tunnu intohimoisesti rakastavan elokuvaa. Minusta tuntuu, että se palkitaan sen keskinkertaisuudesta. Kukaan ei vihaa sitä (paitsi nyt ilmeisesti jotkut), joten se saa paljon ns. check-list ääniä, eli ihmiset vain rastittavat sen ruksin äänestyslipukkeissaan, koska heille on ihan sama, voittaako se vai eikö. Eikä heillä ole ehkä mitään muuta äänestettävää, koska saattavat vihata muita leffoja, jotka ovat vahvemmin mielipiteitä jakavia. ~
Outstanding Performance by a Female Actor in a Supporting Role
WINNER: Allison Janney, I, Tonya
Outstanding Performance by a Cast in a Motion Picture
WINNER: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri — Abbie Cornish, Peter Dinklage, Woody Harrelson, John Hawkes, Lucas Hedges, Željko Ivanek, Caleb Landry Jones, Frances McDormand, Clarke Peters, Sam Rockwell, Samara Weaving ~ Vasta näitä nimiä lukiessani huomaan Lucas Hedgesin tähdittävän tätäkin pätkää. Miksi kukaan ei tätä kertonut? Haluaisin ehkä silti, että näitä palkintoja napsisi enemmän joku CMBYN, jota jengi rakastaa intohimoisemmin. ~
Television Programs
Outstanding Performance by a Male Actor in a Television Movie or Limited Series
WINNER: Alexander Skarsgård, Big Little Lies ~ Noita filmilistauksia väkertäessi en voinut kuin olla tyytyväinen siirtyessäni näiden TV-palkintojen luo ja tuntien kiitollisuutta Big Little Liesista. Ei mistään muusta syystä kuin siitä, että tässä ei olla menty siitä mistä aita on matalin. Ja tällä hetkellä elokuvataiteen parissa aita tuntuu olevan matalin siinä, että hahmoista tehdään homssuisia, likaisia, maskeerattuja täysin eri näköisiksi kuin mitä ovat. Ja sitten on Big Little Lies, jossa elokuvatähdet näyttävät itseltään ja tekevät paljon parempaa draamaa siitä huolimatta. Pidetty fokus näyttelijöiden ammattitaidossa - ei meikkiosaston budjetissa tai muissa gimmick-tempuissa. ~
Outstanding Performance by a Female Actor in a Television Movie or Limited Series
WINNER: Nicole Kidman, Big Little Lies ~ Aikaisemmin sekä Laura Dern, että Nicole Kidman napsivat vuoron perään naispääosan ja naissivuosan pystit Emmyissa, Globeissa ja Critics' Choiceissa, mutta SAGeissa heidät dumpattiinkin samaan kategoriaan. Oli hauska nähdä kisan kiristyvän ja Kidmanin päihittävän Dernin kun he olivatkin samassa kategoriassa. Jännä olisi miettiä, että jos Kidman olisikin ollut kaikissa muissa gaaloissa Dernin tapaan sivuosassa ja voittanut Dernin sijaan siellä - olisiko Witherspoon voinut voittaa pääosassa - mitä hän ehkä oli enemmän kuin Kidman... ~
Outstanding Performance by a Male Actor in a Drama Series
WINNER: Sterling K. Brown, This Is Us
Outstanding Performance by a Female Actor in a Drama Series
WINNER: Claire Foy, The Crown ~ Hienoa ja etenkin hienoa, että Foy voitti vaikka myös Moss oli ehdolla Handmaid's Talesta ( ja ehti jo nappaamaan muutaman muun pystin Foyn nenän edestä ).~
Outstanding Performance by a Male Actor in a Comedy Series
WINNER: William H. Macy, Shameless ~ Kahdessakymmenessä vuodessa ei ole kyllä juuri mikään ehtinyt muuttua. Frances McDormand ja William H. Macy napsivat palkintoja jo silloin. Enkä kyllä ymmärrä ihan täysin näiden kahden näyttelijän ylistystä. En siitä nyt suutu, jos McDormand menee ja ottaa toisen Oscarinsa, mutta olisi se vähän outoa, että jos niin monet legendat eivät ole voittaneet ainoatakaan, niin Frances McDormandilla olisi kaksi. ~
Outstanding Performance by a Female Actor in a Comedy Series
WINNER: Julia Louis-Dreyfus, Veep ~ Louis-Dreyfus ei voinut osallistua gaalaan, sillä hän taistelee hengestään rintasyöpää vastaan, joten sinänsä hienoa, että sai nyt tämän (ansaitun) kunnianosoituksen.~
Outstanding Performance by an Ensemble in a Drama Series
WINNER: This Is Us — Eris Baker, Alexandra Breckenridge, Sterling K. Brown, Lonnie Chavis, Justin Hartley, Faithe Herman, Ron Cephas Jones, Chrissy Metz, Mandy Moore, Chris Sullivan, Milo Ventimiglia, Susan Kelechi Watson, Hannah Zeile
Outstanding Performance by an Ensemble in a Comedy Series
WINNER: Veep — Dan Bakkedahl, Anna Chlumsky, Gary Cole, Margaret Colin, Kevin Dunn, Clea Duvall, Nelson Franklin, Tony Hale, Julia Louis-Dreyfus, Sam Richardson, Paul Scheer, Reid Scott, Timothy Simons, Sarah Sutherland, Matt Walsh
Stunt Ensembles
Outstanding Action Performance by a Stunt Ensemble in a Motion Picture
WINNER: Wonder Woman
Outstanding Action Performance by a Stunt Ensemble in a Comedy or Drama Series
WINNER: Game of Thrones
Life Achievement Award
54th Annual SAG Life Achievement Award: Morgan Freeman ~ Vaikka SAG-palkintogaalaa ja näitä muita pystejä on jaettu vasta 90-luvun alusta, tätä elämäntyöpalkintoa on jaettu jo 60-luvulta lähtien. ~
