...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Arvostelu: Endings, Beginnings

Daphne (Shailene Woodley) toipuu pitkän parisuhteensa päättymisestä kämppäilemällä sisarensa allastalossa. Hän yrittää elää seuraavat puoli vuotta yksin, mutta hyvin pian päätyy tutustumaan jopa kahteen eri mieheen (Jamie Dornan ja Sebastian Stan). Suhteet mutkistuvat, kun paljastuu, että miehet ovat keskenään hyviä ystäviä.

Endings, Beginnings on kolmas ohjaaja-kirjoittaja Drake Doremukselta näkemäni elokuva ja jotenkin tuntuu, että jo ensimmäisestä elokuvasta alkanut rakkauteni niihin vain syvenee elokuva elokuvalta, vaikka sen ei kuvittelisi olevan mahdollista. Hän tuntuu tekevän elokuvia kuin vain ja ainoastaan minulle. Hän on harvinaislaatuinen elokuvantekijä siinä mielessä, että hänen estetiikantajunsa, musiikkimakunsa, käsittelemänsä aiheet, hahmot tuntuvat kaikki omalla tapaansa hyvin geneerisiltä, mutta samalla uniikeilta. Ja tavallaan pidän siitä enemmän kuin että hän olisi jotain todella uutta ja ihmeellistä. Pidän siitä geneerisyyden ja uniikkiuden yhdistelmästä.

Hän kuvaa erittäin tunnistettavasti tietyn maailman ihmisiä. Kalifornialaisia pari-kolmekymppisiä ihmissuhdekoukeroissaan. Ja elokuvien visuaalinen maailma on sellaista Tumblr-henkistä kaliforniaestetiikkaa. Josta todella pidän, vaikka joku sitä kliseisenä ja kuluneena voisikin pitää.

Pidin siitä, miten tätä tarinaa kuvattiin. Hahmot leijuivat pehmeiden filttereiden sävyttämissä kuvissa ja haahuilivat elämissään kuin maailmassa ei olisi suurempia ongelmia kuin se, että puutarhajuhlissa loppuu booli kesken.

Elokuva on siis ehdottomasti eskapismia. Romanttista höttöä, johon on ihana paeta. Vaikka Doremus osaa kyllä kuvata rosoisuuttakin. Elokuva ei ole missään vaiheessa imelä tai siirappinen, kamera löytää näyttelijät tarkoista lähikuvista, joihin uskoo. Tietysti hienot näyttelijät auttavat asiaa.

Shailene Woodley on kyllä mielenkiintoinen läsnäolo valkokankaalla. En ehkä vielä ole nähnyt häneltä uraa määrittävää roolisuoritusta, mutta tuntuu, että hän koko ajan rakentaa tietään sitä kohti. Kokeilee repertuaariaan, testailee sitä. Hän ei näyttele näyttelemisen ilosta, vaan kaivaakseen esiin jotain aidompaa. 

Sebastian Stan on tässä elokuvassa aivan upea. Häntä toivoisi näkevän useamminkin tällaisissa hahmovetoisissa draamoissa, sillä hänessä on jotain sanoinkuvaamattoman magneettista karismaa, jonka avulla hänen ei tarvitse tehdä tai sanoa mitään. Hän voi seistä salaperäisenä huoneen nurkassa ja katsojan huomio vangittuu häneen kiinni silti. 

Ja Drake Doremuksen uraa tulen seuraamaan jatkossakin. Hänenlaisiaan ei oikein ole muita. Heitä, jotka tekisivät elokuvia minulle. Melankolista romantiikkaa.




Good Witch, 1. tuotantokausi


 Hallmark Channel ja sen viihdetuotanto on minulle pienimuotoinen pahe. Pakkomielle. Päähänpinttymä. Kyllähän nyt jokainen, joka katsoo päinkään näitä höttötarinoita näkee, ettei näihin ole kahta ajatusta upotettu. Mutta joku niissä vetää puoleensa.

Good Witch on Hallmark Channelin (yhdysvaltalaisen alunperin onnittelukortteja valmistaneen yrityksen lanseeraama televisiokanava, joka brändillensä uskollisena on keskittynyt tuottamaan nimenomaan tällaisen hyvän mielen ja -onnen tarinoita) televisiosarja, joka pyöri jopa vuodesta 2009 lähtien aina tämän vuoden (2021) kesään asti, alkaen ensin televisioelokuvasarjalla ja vuodesta 2015 yhteensä seitsemän sarjatuotantokauden ajan.

Sen pääosassa on Catherine Bell, joka näyttelee pienen ja idyllisen yhdysvaltaiskaupungin asukasta Cassie Nightingalea. Hän omistaa Bed & Breakfast-toimintaa pyörittävän kartanon sekä pitää kynttilöitä ja muita tavaroita myyvää puotia kaupungin keskuskadulla. Ja oikeastihan Nightingale omaa jonkinlaisia taikakykyjä - pystyy lukemaan jossain määrin ajatuksia, ilmestymään tyhjästä, loihtimaan erilaisia lemmenjuomia ja niin edespäin. Hän on sarjan alussa menettänyt aviomiehensä, kaupungin entisen poliisipäällikön. Ja kuitenkin kasvatettavana olisi yhä teini-ikäinen tytär Grace (Bailee Madison). Kaksi vanhempaa (lapsipuolta) pärjäävät jo jonkin asteisesti omillaan. 

Kun naapuriin muuttaa komea ja salskea maalaislääkäri Sam Radford (James Denton), joutuu Cassie pohtimaan onko valmis uuteen rakkauteen. Myös Samilla on teini-ikäinen lapsi, Nick (Rhys Matthew Bond) huollettavanaan.

Good Witch on niin korni, imelä, siirappinen, melodramaattinen ja lapsellinen, että ihan pelkästään jo se hymyilyttää, että joku kehtaa. Tehdä näin räikeästi vastoin kaikkia taiteen sääntöjä. Kliseet toimivat kuin ohjenuorana.

Mutta samaan aikaan tällaista sarjaa on niin helppo katsoa. Se sopii täydellisesti vaikka lomamoodiin, kun haluaa napsauttaa aivot pois päältä ja olla ajattelematta yhtään mitään. Koska Good Witchissa ei haittaa, vaikka menisi kaikki kohtaukset ohi, kun oletkin nukahtanut päiväunillesi sen pyöriessä taustalle. Silti ei ole menettänyt mitään tärkeää. 

Itsekään en ole nähnyt näitä sarjaa edeltäneitä televisioelokuvia, joissa päähenkilön aviomies on ollut vielä elossa. Mutta eipä haittaa.

Jossain toisessa elämässä voisin nähdä itseni töissä jossain Hallmark Channelin kaltaisessa instituutiossa. Tuottamassa vain hyvää, pumpulimaista mieltä toisille ihmisille. Jotenkin niin tervehdyttävää, että tällaistakin tehdään. Anteeksipyytelemättä. Ja perustuen Good Witchinkin suosioon, sille on tilausta. Ei kaiken tarvitse aina olla synkkyydessä rypevää ja ankeudella mässäilevää.