Mietin kauan minkä elokuvan arvostelisin seuraavaksi. Hetken ajattelin jopa että en jaksa arvostella nyt mitään elokuvaa. Sitten mieleeni tuli Lost in Translation. Olin vältellyt sen katsomista ehkä jopa muutaman vuoden, koska luulin sen olevan tylsä opetusmainen elokuva kielen kääntämisestä. Sitten lopulta ostin elokuvan DVD:n ja katsoin sen...
...muutti maailmani!
Lost in Translation on vuonna 2003 valmistunut draamaelokuva. Sen ohjasi ja käsikirjoitti Sofia Coppola ja pääosissa oli
Bill Murray ja Scarlett Johansson. Elokuva voitti ainoastaan yhden Oscarin, se meni parhaasta käsikirjoituksesta Sofia Coppolalle. Bill Murray oli oikeutetusti ehdolla, mutta hävisi.
Lost in Translation kertoo amerikkalaisesta näyttelijästä Bob Harrisista (
Bill Murray), joka kuvaa viskimainosta Tokiossa, Japanissa. Hänen perheensä on USA:ssa ja hän viettää vapaa-aikansa yksin Tokiossa. Hän tapaa kauniin Charlotten (Scarlett Johansson), joka on Tokiossa valokuvaaja-miehensä kanssa. Kun hänen aviomies, John viettää päivät töissä myös Charlotte on yksin. Bob ja Charlotte alkavat viettää aikaa keskenään. He seikkailevat Tokiossa ja he kokevat kulttuurieroja Amerikan ja Japanin välillä ja myös keskenään sukupolvien välillä. He ystävystyvät ja löytävät kumpikin seuraa toisistaan.
En yleensä kirjoita elokuvien juonien loppuja, mutta teen nyt poikkeuksen. Bob viettää yön hotellin (jossa asuu, ja jossa Charlotte asuu) laulajan kanssa. Charlotte saa selville tämän ja heidän välilleen syntyy kitkaa. He kuitenkin sopivat ja pian Bob lähteekin takaisin Amerikkaan. Charlotte hyvästelee Bobin surullisena. Matkalla lentokentälle, Bob huomaa taksista Charlotten kävelevän kadulla. Hän nousee pois taksista ja juoksee Charlotten kiinni. Hän kuiskaa jotain Charlotten korvaan ja he suutelevat. Sitten Bob palaa taksiin ja lähtee pois.

Lost in Translation käsittelee todella vakavia aiheita, kuten rakkaus, yksinäisyys ja eksistentialismi. Kulttuurishokki on myös iso osa elokuvan juonta. Lost in Translation tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä Hukassa käännöksessä. Yhdessä kohtaa elokuvaa viskimainoksen ohjaaja antaa ison liudan ohjeita Bobille japaniksi ja tulkki kääntää sen "Käänny katsomaan kameraa". Tämän ohessa myös Bob ja Charlotte ovat hukassa. Hukassa omissa elämissään. Tunnetta vielä vahvistaa heidän olonsa Tokiossa, joka on ikään kuin kaupunki lasikuvussa tai leijuva kaupunki tai alien-kaupunki. Kaikki hymyilevät kohteliaasti toisilleen, ikään kuin mikään ei koskaan olisi huonosti. Kunnia on liian suuri asia siellä. Bob ja Charlotte joutuvat hukkaan myös siis Tokion kulttuuriin. He kokevat kulttuurishokin. On kuin he katselesivat tyhjien kuorien kävelyä kadulla.
Sofia Coppolan käsikirjoitus on upea. Vaikka useammankin Oscarin arvoinen. Ehdottomasti paras käsikirjoitus, johon olen törmännyt. Hän on myös ohjannut elokuvan upeasti. Hän tuo hienosti esiin paineen, mikä Bobilla Japanissa on. Hänen tunnetilansa. Tyhjyys on jotain mitä sekä Bob että Charlotte tuntevat. Käsikirjoitus on nerokas sen tasapainossa. Coppola luo täydellisyyden painottamalla juuri oikein sitä mitä ei kerro ja sitä mitä kertoo. Dialogi ei anna liikaa irti elokuvan sisällöstä ja siksi ohjaus, käsikirjoitus ja Murrayn roolisuoritus toimivat täydellisesti yhteen. Ei tapahdu liikaa painottamista tai alleviivaamista, mutta silti katsojalle tulee ilmi, mistä elokuva kertoo ja hän kokee tapahtumat kuin ne tapahtuisivat hänelle itselleen. Upeaa. Sitä ei pysty ehkä sanoin ilmaisemaan mutta kuvin pystyy. Elokuvan estetiikka niiden suhteen on ainutkertaista.
Bill Murray on elämänsä roolissa Lost in Translation-elokuvassa. Hän onnistuu roolisuorituksessaan moitteettomasti, enkä usko, että kukaan toinen näyttelijä pystyisi samaan suoritukseen. Tuntuu melkein kuin hän toisi teatterin hienostuneen näyttelemisen valkokankaalle. Jos aina sanotaan, että teatterinäyttelijät ovat parempia kuin elokuvatähdet niin he eivät ole nähneet tätä elokuvaa. Minulla ei riitä sanat kuvaamaan Murrayn nerokkuutta. Murray pystyy luomaan kaikkien aikojen parhaimman pääosasuorituksen. Hän loistaa roolissaan ja vahvistaa oleellisesti elokuvan sävyä, juonta, teemoja ja sen syvyyttä. Hän uppoaa rooliinsa ja on kuin hän ei näyttelisi, hän sävyyttää roolinsa melkein jopa ylitäydellisesti ja on kuin katsoisimme dokumenttia Murrayn roolihahmosta. Hän käyttää hyväkseen Coppolan mestarillista käsikirjoitusta ja sytyttää valkokankaan tuleen. Hän kuvastaa juuri sitä, mitä paras elokuvanäytteleminen on: kertoo kaiken silmillään, kuvaa tunteita, joita sanat eivät voi kuvata ja painottaa juuri täydellisesti sitä, mitä joka kohtauksesta roolihahmostaan katsojalle antaa. Hän luo hahmoaan syvästi ja varmasti. Murray antaa parhaimman oppitunnin näyttelemisestä, eikä ketään tule koskaan pystymään yhtä hyvään roolisuoritukseen. Se on realistinen, esteettinen, vaikuttava, koruton ja ankaran reaali elokuvalle. Roolisuoritus on elokuvan sydän ja Murray saa sen sykkimään. Oli suuri vääryys, että hän ei voittanut Oscaria.
Scarlett Johansson puolestaan pärjää... ihan hyvin... Murrayn rinnalla, mutta ei yllä läheskään samoihin sfääreihin. Hän pystyy ilmaisemaan silmillään hyvin paljon, myös oleelliset tunteet, jotka Charlottella on. Se on hyvin hienovaraista näyttelemistä, mutta siinä on parannettavaa. Hyvä.
Lost in Translation on haikea elokuva. Tuntuu kuin seisoisit utuisen niemen nokassa ja katselisit usvaista merta, vaikka katselet Tokion keskustaa. Se on hyvin kaunista elokuvan tekemistä. Bill Murray on täydellisen elokuvan täydellinen miespääosan näyttelijä.
Murray ja elokuva ovat ikonisia, legendaarisia ja ovat klassikko. Kiitos. Uskaltaisin väittää elokuvaa parhaimmaksi, jonka olen nähnyt. Se lumoaa heti ensi hetkistä lähtien ja heti kun katsoja luulee, että se ei voisi enää parantua, se tekee niin. Se ei ole ylidramaattinen, se ei ole liian elokuvallinen. Se on lojaali, aito ja uskottava. Se on, mitä draaman tulisi olla. Sanoinkuvaamatonta.
10+
...=)