Elizabeth siis aloittaa kuumeisen tutkinnan omaan menneisyyteensä, samalla kun hän käy yhdessä tiedonantajansa, Reddingtonin kanssa sotaa pahamaineista rikollista Berliniä vastaan. Myöhemmin paljastuu kuitenkin, että Keenillä ja Reddingtonilla on paljon vaikutusvaltaisempia vastustajia kuin yksi pelkkä rikollinen.

Pidin paljon siitä, että FBI-porukka, johon Liz kuului, hiottiin tällä kaudella paljolti yhteen ja heidän välisiin suhteisiin panostettiin. Mukaan astui uusi agentti Samar Navabi (Mozhan Marnò). Pidin paljon tästä uudesta agentista, joka on täysi kovis. Kauden loputtua kukaan hahmoista ei ole enää entisessä asemassaan ja siksi oli hyvä ratkaisu panostaa heidän väliseen vuorovaikutukseen niin kauan kuin se samanlaisena vielä pysyi. Nyt kun katsoja on panostautunut heidän saumattomaan yhteistyöhön, on heidän tekemiin ratkaisuihin helpompi samaistua, kun jossain kohdassa käykin ilmi, että he ovatkin vastakkain. Tästä syntyy todella monitahoista tulkintaa sekä oikeudesta, oikeudenmukaisuudesta sekä arvaamattomuudesta, lojaaliudesta. Kaikki tämä tanssi tapahtuu vielä kansainvälisen politiikan näyttämöllä, joka arvatenkin on todella ailahtelevainen ja yhdessä hetkessä oikealta ratkaisulta tuntunut päätös tuomitaan hetkessä rikokseksi perustuslakia tai kansainvälistä oikeutta vastaan.

Olen aina mieltänyt itseäni jokseenkin anarkistiseksi luonteeksi ja rakastan salaliittoteorioita. Tässä pedataan täydellisesti ajankohtaista tematiikkaa tämän pienen maapallomme valtasuhteista, nykymaailman menosta ja lisäksi pohditaan äärettömän syvällisesti kysymyksiä etiikasta. Tulkinta ei voi olla mustavalkoista, kun päähenkilönä on pahamainen rikollinen, jonka puolelle katsoja väkisinkin asettuu. Tämä on myös kuin esileikkiä laajemmalle kysymykselle ihmisen elämisen muodosta... Mitä haluamme? Turvallisen valtion, jotta voimme nukkua yömme rauhassa? Haluammeko tavoitella omaa etuamme, vai olemmeko valmiita luovuttamaan oman identiteettimme sitä väärin käyttävien käsiin, vain oman onnellisen autaan tietämättömyytemme takia?
Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikesta nerokkuudestaan huolimatta tämä on "katso penkkisi reunalla, kynsiäsi purren"-kaltaista viihdettä, jossa on nerokkaat näyttelijät, mielenkiintoinen juoni eikä yhtään tylsää hetkeä.
...=)