Paras kisastudio, oma sohvannurkka:
Oma Oscar tietysti messissä mukana:
Eväiden puolella taisin mennä jopa liikaa terveyshifistelyn puolelle:
Oscareiden graafinen ilme oli tänä vuonna tuollainen aaltoileva animaatio:
Suurimmat naurut tulivat parhaaan puvustuksen palkinnonjakajien Melissa McCarthyn ja Brian Tyree Henryn taholta:
Heidän pukunsa edustivat ironisesti huonoa pukusuunnittelua. McCarthy vitsaili, että hyvä pukusuunnittelu ei vie huomiota pois tarinasta:
Tänä vuonna gaalalla ei ollut juontajaa, mikä osoittautui erittäin, erittäin toimivaksi ratkaisuksi.
Aina takuuvarmaa komiikkaa toteuttavat Tina Fey, Amy Poehler ja Maya Rudolph oltiin valjastettu ensimmäisen kategorian esittäjiksi ja heidän puheenvuoronsa toimi pienimuotoisena avaijaismonologina ja erittäin hauskasti he sen esittivätkin.
Mutta muutoin ei jäänyt juontajaa kaipaamaan yhtään. Se jopa toi vähän kauan kaivattua arvokkuutta gaalaan. Useana vuonna juontajan osaksi on jäänyt vähän vitsailla Oscareiden kustannuksella, mikä on mielestäni vähän syönyt niiden arvoa. Tänä vuonna kun kukaan ei ollut vitsailemassa gaalan pituudesta, tai sen ympärillä kuohuneista kohuista, tai Hollywoodin "nöyryydestä" tmv., niin gaala vaikutti erittäin arvokkaalta tilaisuudelta. Tätä korosti vielä esimerkiksi filharmonisen orkesterin tuominen lavalle. Se oli mielestäni hieno veto. Ja lisää tällaisia elementtejä toivoisi gaalaan seuraavinakin vuosina, jotka vahvistaisivat seremonia juhlallisuutta, sen sijaan, että siitä tehtäisiin vitsiä...
Jos jotain valitettavaa haluaa väen väkisin kaivaa ylös, niin punaisen maton osuudella joku älykääpiö oli hienosti keksinyt vetäistä jonkun elokuvakriitikon kommentoimaan jokaista näyttelijäkategoriaa ja kertomaan voittajaennakkosuosikin. Kun tajusin, mistä tässä oli kyse, niin sormet riensivät kaukosäätimen mute-nappulalle nopeammin kuin kissaa ehti sanoa. En ymmärrä mikä vitsi siinä oli spoilata kategorioiden voittajat, mutta minä en sitä halunnut kuulla.
En myöskään pitänyt gaalan ja lavan ulkonäöstä tänä vuonna - mielestäni oli jotenkin mummomainen. Mutta nämä ovat onneksi makuasioita.
Pakko myös saada mahdutettua joka vuotinen marmatuksen aihe, että voittajien puheita oltiin taas innolla keskeyttämässä. Tänä vuonna gaalan tuottajat olivat löytäneet mikrofoneista mutenapin, joten säännönmukaisesti joka kategorian voittaja joutui mumisemaan kuurolle kotiyleisölle puheiden loppukaneetit. Mautonta.
Mutta ei kiitos vellota tässä negaatiossa. Positiivisia juttuja on liian paljon lueteltavaksi. Illan upeita hetkiä oli esimerkiksi Lady Gagan ja Bradley Cooperin riisuttu veto parhaan laulun pystin napanneesta Shallowsta. Pidin siitä, miten kamera pysyi koko ajan heidän takanaan ja kuvasi yleisöön päin. Upean rauhallinen veto. En oikein tiedä oliko Queenin rock -konserttityylinen aloitus gaalaan istuva, mutta hienosti se Adam Lambert lauloi. Palkintojen jakajista vain kolme oli pienoisia pettymyksiä. Tom Morello (jonka nimi minun piti googlata), demokraattien kongressiedustaja John Lewis ja Krysten Ritter olivat jollain ilveellä keplotelleet itsensä mukaan gaalaan. En tiedä, mitä yksikään heistä Oscareissa tonttuili, Mutta muuten esittäjien lista oli vaikuttava.
Suurin hartschlaagi saatiinkin sitten parhaan naispääosan kategorian kohdalla, kun niin ikään ennakkosuosikiksi ajateltu Glenn Close teki Glenn Closet ja hävisi taas Oscareissa. Siinä ihan oikeasti sydän pomppasi kurkkuun, kun kamera zoomasikin Olivia Colmaniin ja hänen ilmeensä peilasi varmasti jokaisen kotikatsojan reaktiota myöskin. Tästä yllätyksestä olin enemmän kuin kiitollinen. Enemmänkin olisi saanut tulla yllätyksiä!
Lisäksi Colmanin hilpeästä puheesta tuli ehdottomasti gaalan kohokohta. Siinä on kyllä luonnonlapsi.
Toinen suosikkipuhe tuli parhaan maskeerauksen voittaneen trion Greg Cannomin, Kate Biscoen ja Patricia Dehaneyn (Vice) taholta, jotka olivat niin tohkeissaan, että hädin tuskin saivat puheitaan luetuksi. Myös Spike Leen pomppaaminen palkinnonjakaja Samuel L. Jacksonin syliin parhaan käsikirjoituksen voiton jälkeen oli näky nähtäväksi.
Ennen kuin listataan voittajat, niin on hyvä muistuttaa itseämme parhaan ohjaajan palkinnon julistaneen Guillermo Del Toron sanoista, että yksikään elokuva ei näiden Oscareiden myötä muuttunut toisenlaiseksi elokuvaksi. Ne ovat yhä samat elokuvat, joita ne olivat ennen gaalaa.
Mutta voittajat siis olivat:
Paras elokuva
Green Book
Paras ohjaaja
Alfonso Cuaron, Roma
Paras miespääosa
Rami Malek, Bohemian Rhapsody
Paras naispääosa
Olivia Colman, The Favourite
Paras miessivuosa
Mahershala Ali, Green Book
Paras naissivuosa
Regina King, If Beale Street Could Talk
Paras alkuperäinen käsikirjoitus
Green Book
Paras sovitettu käsikirjoitus
BlacKkKlansman
Paras vieraskielinen elokuva
Roma
Animaatio
Spider-Man: Into the Spider-verse
Äänieditointi ja -miksaus
Bohemian Rhapsody
Erikoistehosteet
First Man
Leikkaus
Bohemian Rhapsody
Lyhytanimaatio
Bao
Lyhäri
Skin
Dokkarilyhäri
Period. End of Sentence.
Sävellys
Black Panther
Laulu
Shallow, A Star Is Born
Lavastus
Black Panther
Kuvaus
Roma
Puvustus
Black Panther
Maskeeraus
Vice
Dokkari
Free Solo
Pystisaldo:
1. Bohemian Rhapsody (neljä)
2. Green Book (kolme)
2. Black Panther (kolme)
2. Roma (kolme)
5. Loput (á yksi)
Oma veikkaussaldo oli 15/24, mikä on pientä tiputusta viime vuodesta, mutta silti taputan itseäni selkään, että noinkin moni meni oikein näissä Oscareissa, joissa ei oikein voittajasuosikkeja ollut edellisten vuosien tapaan - mistä, haluan taas sanoa, olin enemmän kuin tyytyväinen.
Eritoten rakastan voittajista sitä, että Black Panther oli illan suuria voittajia, kolmella pystillä. Olisin toivonut vielä parhaan leffan Oscaria kuin kruunaamaan kuninkuuden ja viimeinkin lamentoimaan Hollywoodin uuden aikakauden, mutta täällä on ainakin sormet ristissä, että tämä aalto olisi nyt tullut pysyäkseen. Bohemian Rhapsodyn voittosaldosta yllätyin, että se ylsi noinkin moneen. Huima lippuluukkusuosio eittämättä auttoi. Mutta kaikkien suosikkileffa Green Book oli sittenkin lopulta pääpotin voittaja.
Sanon tämän joka vuosi, mutta kun minä elän ja hengitän Oscareita, tuntuu niiden päättyminen aina kuin kovaltakin kolaukselta sydämeen. Voisin jäädä elämään tätä yötä uudestaan ja uudestaan. Mutta ei auta. Arki edessä ja vuoden päästä taas nähdään. Itse asiassa ensi vuonna gaala näytetään jo 9. helmikuuta, joten 11 kuukautta enää!
Tässä vielä tunnelmia punaiselta matolta:
Oscar-gaala-vierailijaveteraani Jennifer Lopez (joku saisi todella laskea kuinka monessa gaalassa hän on jo ollut. Joissain klipeissä olen nähnyt hänet Oscareissa lampsimassa jo 90-luvun lopussa.)
The Favouritesta ehdokkaana ollut Oscar-voittaja Rachel Weisz edusti gaalassa aviomiehensä Daniel Craigin kanssa.
If Beale Street Could Talkin pääosanesittäjä, nouseva tähti Kiki Layne.
Massiivisen suosion keränneestä Sandra Bullock-leffasta, Bird Boxista maailmanmaineeseen pongahtanut Danielle Macdonald
Yalitza Aparicio oli ehdolla parhaasta naispääosasta elokuvasta Roma. Jostain syystä näyttelijät tykkäävät äänestää ehdolle henkilöitä, jotka eivät ole ammatiltaan näyttelijöitä. Usein ehdolta löytyy ensikertalaisia. Tänä vuonna oli myös ilahduttavaa, että voimakkaiden naispääosien elokuvat (The Favourite ja Roma) dominoivat Oscar-kisaa. Toivottavasti trendi jatkuu.
Entinen Bond-tyttö Michelle Yeoh tähditti vuoden kovimpaa hittielokuvaa Crazy Rich Asians
Octavia Spencer tuotti Green Bookin parhaan elokuvan voittoon
Melissa McCarthy oli ehdolla parhaasta naispääosasta elokuvasta Can You Ever Forgive Me?
Oscar-voittaja Helen Mirren
Pian jo Glenn Closen ikuinen luuseri-tasoa tavoitteleva Amy Adams hävisi taas, tällä kertaa osastaan elokuvassa Vice
Viime vuoden voittaja Allison Janney
Oscar-ehdokas Bradley Cooper, tässä vaimonsa ja äitinsä kanssa, käveli gaalasta kotiin tyhjin taskuin.
Erityisen mahtavaa oli, että tänä vuonna kaavoihin kangistuneita sukupuolinormia rikottiin ansiokkaasti sekä miesten että naisten tyylin taholta:
