TV Thursday #24: Paras animaatiosarja?

TV Torstai-haasteblogin järjestyksessään 24. haaste.
Ja se kuuluu:

Lapsien sarja tai ei...  mikä on sinun suosikkianimaatiosarjasi?

En katso paljon animaatiota ja minulla on siihen syy: koska se on minusta lapsille. Rankkaa? Ehkä, mutta ne eivät vain jotenkaan iske minuun. En pidä Simpsoneista, toisin kuin koko loppu planeettaa (mikä on muuten ärsyttävää, koska Simpsonit saa aina parhaan katseluajan), en katso Futuramaa, olen kyllä katsonut sarjaa King of the Hill, silloin kun se tv:stä tuli, mutta ei sekään kuulu lempisarjoihini. Nyt minulle tuli Deja vu-ilmiö, olenko puhunut tuosta sarjasta jossain aiemmassa haasteessa? No whatever. Vastaukseni ei ole siis King of the Hill, vaan upea vastaukseni on: En tiedä, ei varmaan mikään...
Sidenote: pidin kyllä Simpsonit-elokuvasta.
Sidesidenote: mitäköhän se muuten kertoo ihmisestä, että hän on katsonut Simpsoneita koko elämänsä? Onko se hyvä asia että hän pitää samasta sarjasta kaksikymppisenä kuin mistä piti 5-vuotiaana?
Ehkä se ei kuitenkaan ole huono asia, kuitenkin ainakin uskon kuvittelevani, että Simpsnit tarjoaa lapsille ihan vain piirrettyjen ilon ja aikuisemmat katsojat löytävät kiinnostuksensa sarjaan sen vitsien ja huumorin avulla. Jotenkin vain pistää mietityttämään....

a

Bio: Julia Louis-Dreyfus

Julia Scarlett Elizabeth Louis-Dreyfus (1961, USA) on amerikkalainen näyttelijä ja komedienne. Louis-Dreyfus on murtanut rajoja naisille ja luotsannut naiskoomikoiden tietä menestyneellä uralla niin tv:ssä kuin elokuvissakin. Hän on hionut koomiset voimavarat huippuunsa ja siitä on todisteena Golden Globe-palkinto, 7 Emmy-palkintoa, 5 SAG-palkintoa ja tähti Hollywood Walk of Famella.

Louis-Dreyfus syntyi New Yorkissa biljonääri-isälleen, Louis-Dreyfus Group-yhtiön toimitusjohtajalle. Hän jättäytyi pois yliopistosta tavoitellakseen näyttelijän uraa. Hän kouluttautui komedienneksi yhdessä Chicagon parhaimmassa improvisaatio-teatteri ryhmässä, The Second City, jonka muuhun alumniin kuuluu mm. Alan Arkin, Steve Carell, Tina Fey ja Amy Poehler. Vain 21-vuotiaana Louis-Dreyfus pyydettiin mukaan legendaariseen television viihde-ohjelmaan Saturday Night Live, vuosina 1982-1985. Louis-Dreyfus on myöhemmin kertonut, että SNL ei ollut siihen aikaan vieraanvarainen paikka naisille. Lähdettyään SNL:stä hän esiintyi elokuvissa kuten Woody Allenin Hannah and Her Sisters (1986). 1990-luvulla hänen tähteytensä kuitenkin räjähti, kun hän esiintyi yhdessä kaikkien aikojen menestyneimmässä tilannekomedia-sarjassa Seinfeld. Hän esitti Elaine Benesin roolin sarjan päätähden Jerry Seinfeldin rinnalla. Osastaan hän voitti useita palkintoja kuten Emmy-palkinnon ja viisi American Comedy Award-palkintoa. Sarja päättyi vuonna 1998, yhdeksän kauden jälkeen.

Louis-Dreyfus teki muutamia elokuvarooleja ja ääninäyttelijän työtä sellaisissa elokuvissa kuten taas Woody Allenin Deconstructing Harry, Bug's Life ja tv:n Simpsonit. Vuonna 2005 Louis-Dreyfus tähditti omaa tv-sarjaa The New Adventures of Old Christine vuoteen 2010 asti. Hänen osansa oli jälleen ylistetty ja hän voitti mm. Emmy-palkinnon. Vuonna 2011 hän saavutti vielä suuremman menestyksen näyteltyään televisio-sarjan Veep pääosassa, Selina Meyerin roolin. Hän hioo roolin koomisesti täydelliseksi ja on hänen ansiotaan, että sarjalla on mennyt niin hyvin. Upeasta roolisuorituksestaan hän on voittanut 4 Emmy-palkintoa sekä yhden tuottajana. Hänet nimettiin Huffington Post-lehden vuoden 2012 hauskimmaksi naiseksi. Vuonna 2013 Louis-Dreyfus palasi elokuviin, tällä kertaa pääosaan James Gandolfinia vastapäätä Nicole Holofcenerin ylistettyyn elokuvaan Enough Said, elokuva, jossa Louis-Dreyfus esittelee koomista osaamistaan ja hämmästyttävän upeaa näyttelemistään. Roolistaan Evana Louis-Dreyfus oli ehdolla moniin palkintoihin kuten Golden Globe-palkintoon ja keräsi paljon Oscar-huhua, mikä on huikea saavutus, sillä yleensä elokuva-alan arvostetuimmat palkinnot osoitetaan draama-näyttelijöille. Louis-Dreyfus todellakin on tienraivaaja ja täysin omilla ansioillaan.

Hän on naimisissa koomikko Brad Hallin kanssa. heillä on kaksi lasta yhdessä; Henry, synt. 1992 ja Charles synt. 1997. People-lehti on valinnut hänet yhdeksi 50:stä kauneimmasta naisesta. Louis-Dreyfus on totenut, että osoittaa paljon kunnioitusta naisia kohtaan, jotka eivät pelkää olla näyttämättä tyhmältä saadakseen ihmiset nauramaan.

Julia Louis-Dreyfus on elokuvan pääosassa täydellinen. Hän on koomisesti yksi lahjakkaimpia näyttelijättäriä koskaan. Hänen ajoituksensa on virheetöntä ja hänen luomat yksityiskohtaiset eleet ovat vain mausteena päällä. Hän pysyy todella aitona läpi elokuvan. Hän on luontainen ja läsnä. Hän on lämmin ja hän kiinnittää huomion. Hän valaisee valkokankaan ja luo unohtumatonta karismaa. Hän on luonnollinen. Mikään osa roolisuorituksesta ei tunnu väkinäiseltä ja hän saa roolisuoritukseen todella paljon ihmisyyttä. Hän tekee siitä uskottavaa, syvällistä, kevyttä, mutta aitoa tulkintaa. Sitä hän saa roolisuoritukseensa upeasti - tulkintaa. Elokuvan huippukohta, jossa hänen hahmonsa pyytää Gandolfinin hahmolta anteeksi, on häneltä tajunnanräjäyttävän täydellistä!

Trivia:
-Ansiot: 200 miljoonaa (suuri osa omasta työstä ja suuri osa perintöä)
-on hylännyt elokuvarooleja viettääkseen enemmän aikaa lastensa kanssa.
-Hän on ainoa näyttelijä, joka on ollut ehdolla Emmy-palkintoon kolmesta eri sitcomista (Huhtikuussa, 2013)
-Hän asuu Montecitossa, Kaliforniassa.
-Hänen isänsä on ranskalainen.
-Hän on tukenut sekä Al Goren että Barack Obama presidentti-kampanjoita.
-Hän on ollut aktiivinen ilmasto-asioiden puolesta puhuja
-Henkilökohtainen kommentti: "I love the film festival circuit. I think there's something about it"

Elaine Benes

Christine Campbell

Selina Meyer

Eva

The Butler (The Butler)

Lee Danielsin tyyli on omalaatuinen ja se toimii. Tässä loistavassa historian tunnissa, aiheena Pohjois-Amerikan 1960-luvun kansalaisoikeusliike, Danielsin taidot on yhdistetty Forest Whitakerin älykkääsen ja Oprah Winfreyn virheettömään näyttelemiseen.

The Butleriin ensin tutustuessa ei voi olla huomaamatta vaikuttavaa ensemble-kastia. Oscar-voittajat Vanessa Redgrave, Jane Fonda, Cuba Gooding Jr. ja Robin Williams näyttelevät pieniä rooleja elokuvassa Alex Pettyferin, John Cusackin, Mariah Careyn, David Oyelowon, Terrence Howardin, Lenny Kravitzin, Alan Rickmanin, Jesse Williamsin ja James Marsdenin kanssa. Pääosassa luonnollisesti hovimestarina Forest Whitaker ja hänen vaimonaan Oprah Winfrey.
     Forest Whitaker on siis valkoisen talon hovimestari Cecil Gaines. Hän palveli kahdeksaa presidenttiä ensimmäisenä Robin Williamsin Eisenhower ja viimeisenä Alan Rickmanin Reagan. Hän nousi asemaansa puuvillaplantaasilta, jossa näki isänsä murhan ja äitinsä menevän hulluksi, plantaasin omistajan Alex Pettyferin Thomas Westfallin toimien johdosta. Cecilin vaimo Gloria paranee elokuvan aikana alkoholiriippuvuudesta ja itselleni elokuvasta olikin kyse heidän rakkaussuhteestaan. Heillä on kaksi poikaa, toinen kuolee Vietnamin sodassa ja toinen uhmaa vanhempiaan liittymällä radikaaleihin mustien oikeus-liikkeisiin. Tietysti elokuva toimii myös hienona historian kirjan värityksenä, sen tarjoten jämptisti täydelliset tulkinnat kahdeksasta presidentistä ja heidän vaimoistaan ja Martin Luther King Junioirista. Erityisesti Jane Fonda ja Robin Williams onnistuivat rooleissaan - ensimmäinen Nancy Reaganina ja jälkimmäinen presidentti Eisenhowerina.

"Itse elokuva onnistuu siinä, että se esittelee vakavia teemoja ja ei jätä katsojaa kylmäksi."

      Elokuvan oikea voima makaa kuitenkin pääosissa. Oprah Winfrey ja Forest Whitaker kantavat jäätävän taakan harteillaan, johtaen elokuvaa ja tuoden siihen syvyyttä, lämpöä ja tunnetta. Winfrey erityisesti menee niinkin pitkälle, että jokainen ele on tarkkaan laskettu, täydellinen, ehkä myös siinä hän vähän eksyy, tekee roolisuorituksesta liian laskelmoidun, mutta joka tapauksessa täydellisyyttä hipova roolisuoritus.

     Itse elokuva onnistuu siinä, että se esittelee vakavia teemoja ja ei jätä katsojaa kylmäksi. Kyllä, Lee Daniels ja elokuvan käsikirjoitus ottavat vahvastikin kantaa asioihin. Ja se on elokuvan vahvin valtti. Tietenkin myös perhe elokuvan keskiössä tekee historiasta mielenkiintoisemman todistettavan, kun katsojalla on jotain mihin samaistua. Lee Danielsin tyyli puree, mutta sekään ei valitettavasti pysty pelastamaan elokuvaa omalta painoltaan. Elokuva ei ole täydellinen. Se uppoaa raskaaseen aikaväliin, muun muassa. Jos elokuvan juoniarkki ulottuu monta vuosikymmentä, on se tuomittu tuhoon. Se käsittelee aivan liikaa kahden tunnin elokuvaksi. Kahdeksan presidenttiä, kylläkin mielenkiintoisesti ja upeasti tulkittuna, siinä on liikaa ja kokonaisuudesta tulee kuorrutettu, emme oikein pääse koskaan tarpeeksi syvälle asioihin, kun jo seuraavan vuosiluvun teksti hypähtää katsojan silmille. Vielä yksi asia, josta en pidä; että kerrotaan tekstein mikä vuosi on kyseessä ja vielä mikä paikka ja jatkuvasti läpi elokuvan. Se jättää katsojan ulos, pitää tätä tyhmänä. Sen sanottuani kuitenkin The Butler on tärkeä elokuva ja erittäin hieno saavutus. Se on jotain, mihin ihmiset vastaavat ja heräävät.

Bio: Matthew McConaughey

Matthew McConaughey (1969, USA) on amerikkalainen näyttelijä. McConaughey syntyi Teksasissa nuorimmaiseksi kolmesta pojasta. Lukiossa hän asui vuoden vaihdossa Australiassa. Hän opiskeli yliopistossa mediaa ja valmistui vuonna 1993. Samana vuonna hän sai läpimurtoroolinsa elokuvassa Dazed and Confused (1993). Hän siirtyi sellaisiin menestyneisiin elokuviin kuten A Time To Kill (1996), Oscar-voittaja Sandra Bullockia vastapäätä, Steven Spielbergin historiallien draama Amistad (1997), EDtv (1999) ja U-571 (2000). 2000-luvun alun McConaughey siirtyi tuotokkaisiin romanttisiin komedioihin kuten The Wedding Planner (2001), Jennifer Lopezia vastapäätä, How To Lose a Guy in 10 Days (2003) Kate Hudsonia vastapäätä, Failure to Launch (2006) Sarah Jessica Parkeria vastapäätä ja Ghosts of the Girlfriends Past (2009), Jennifer Garneria vastapäätä. Hän näytteli myös vuoden 2005 seikkailuelokuvassa Sahara ja vuoden 2008 toimintakomediassa Tropic Thunder. Vuonna 2011 McConaugheyn ura koki suunnanvaihdoksen. Hän näytteli trillerissä The Lincoln Lawyer Oscar-voittajan Marisa Tomei kanssa. Siitä hän jatkoi mustaan komediaan Bernie (2011) Oscar-voittaja Shirley MacLainen kanssa. Seuraavana vuonna hän näytteli legendaarisen ohjaajan William Friedkinin elokuvassa Killer Joe (2012), sen käsikirjoitti Pulitzer-voittaja Tracy Letts. Samana vuonna hän näytteli myös ylistetyn ohjaajan Lee Danielsin draamassa The Paperboy (2012), Oscar-voittaja Nicole Kidmanin kanssa ja Steven Soderberghin Magic Mike (2012), Channing Tatumin kanssa, josta McConaugey keräsi paljon kiitosa kriitikoilta ja Oscar-huhua. Vuonna 2013 McConaughey saikin Oscar-palkinnon vaikuttavasta roolisuorituksestaan elokuvassa Dallas Buyers Club (2013). Hän näytteli myös Martin Scorsesen elokuvassa The Wolf of Wall Street (2013). Vuonna 2014 hän on Christopher Nolanin elokuvan Interstellar (2014) pääosassa. Hän teki myös hienon roolisuorituksen tv:ssä 2014 vuoden alussa HBO:n sarjassa True Detective.
     Hän tapasi brasiliaisen mallin Camilla Alvesin vuonna 2006. He menivät naimisiin ja saivat kolme lasta.

Matthew McConaughey on sisällä roolissaan ja on fyysisesti tunnistamaton. Hän on omistautunut hahmolleen ja uskoo elokuvan sisältöön. Hänen luoma hahmonkehitys on inspiroivaa ja hahmosta tulee syvällinen, aito, uskottava ja inhimillinen. McConaughey kannattelee elokuvaa ja on kehujen arvoinen. Hän pystyy hyvin näyttelemään vuorovaikutuksessa katsojan kanssa ja osaa pelata korttinsa juuri oikein. Vaikuttavinta roolisuorituksessa on juuri se, miten se johtaa koko elokuvaa. Mikä on yksi kriteeri mitata hyvää roolisuoritusta on miettiä, pystyisikö joku muu näyttelemään osan? McConaugheyn tapauksessa se ei ole niin selvää. Hän suoriutuu osastaan täydellisesti. Hän on virheetön ja tekee lähtemättömän vaikutuksen, eikä ketään muu varmastikaan pystyisi tähän samaan. Kuitenkin minusta tuntuu, että joku muu näyttelijä pystyisi luomaan emotionaalisemman, raaemman roolisuorituksen. Sen sanottuani uskon kyllä, että roolisuoritus on vaikuttava. Etenkin kohtaus ruokakaupassa vakuutti minut McConaugheyn näyttelijänlahjoista.

Trivia:
-Ansiot: 60 milj. dollaria.
-Hänellä on tila Teksasissa.
-John Mellencampin musiikin ystävä.
-Seurusteli Penelope Cruzin kanssa, hänen kanssanäyttelijänsä elokuvasta Sahara (2005)
-On amerikkalaisenjalkapallon fani.
-Hänen mottonsa on "Just keep living"
-Tunnettu kohtauksesta poliisien kanssa, jossa he ryntäsivät McConagheyn kotiin, koska heille oli soitettu häirinnästä, McConaughey soitti alasti bongo-rumpuja.
-Jake Gyllenhaalin ystävä.
-On matkustellut Malissa, Afrikassa.
-Willie Nelsonin iso fani.
-Hänellä on koira nimeltä Mrs. Hud
-Rock-bändi The Cultin iso fani.
-Henkilökohtainen kommentti: (On Hollywood) "I love it."
 

Matthew Trippina

Killer Joe Cooper

Ben "Finn" Finnegan

Connor Mead

Mark Hanna

Steve Addington

Ward James

Steve Edison

Dallas

Tilaa rakkaudelle (The Mirror Has Two Faces)

Viimeinkin olen nähnyt romanttisen komedian, joka ei ollut kliseinen, ennalta-arvattava ja siirappinen. Sillä, ketä on yhtä lahjakas kuin Barbra Streisand, on oikeus olla egoistinen.

Ihmiset tykkäävät kritisoida Hollywood-tähtiä. "Miksi heille maksetaan niin paljon palkkaa?" "Miksi he ovat joka elokuvan pääosassa?" "Palkkaisivat enemmän tuntemattomia näyttelijöitä, he eivät olisi niin kalliita!" Nämä väitteet ovat yhtä tyhjän kanssa. Olen vahvasti sitä mieltä, että ne ketkä huipulla ovat ansaitsevat siellä olla. He säteilevät sitä tiettyä karismaa, joka tekee heistä miellyttäviä ja joka saa katsoja menemään elokuviin heitä katsomaan. Lisäksi he osaavat näytellä...
      Barbra Streisand on itseoikeutetusti elokuvan Tilaa rakkaudelle pääosassa ja ohjaksissa - eli siis ohjaaja! Elokuvan miespääosaa esittää Jeff Bridges, tarkkaillessa tätä asetelmaa todella tulee mieleen, että naiset olisivat parempia kuin miehet, eikö niin juuri sanota? Nimittäin Jeff Bridges tekee vain haittaa elokuvalle. Hän on yksin syypää kaikkeen, mikä elokuvassa on vikana. Hänen roolisuorituksensa on ärsyttävää, ja se on minun mittapuuni kaikkein huonommaile näyttelemiselle. En ymmärrä, missä hän meni vikaan, yleensä niin vakaa näyttelijä.

"...elokuva itsessään onnistuu nousemaan käsikirjoituksen yläpuolelle. Siitä muodostuu ajaton."

     Jeff Bridges on Gregory Larkin, matematiikan opettaja Columbian yliopistolla, joka on kyllästynyt siihen, että ei saa suhdetta toimimaan. Hänen mukaansa täydellinen yhtälö toimivalle suhteelle olisi, että nainen olisi ruma, mutta mielenkiintoinen. Hän löytää Rose Morganin, Barbra Streisandin esittämän myöskin Columbian yliopiston opettajan, kirjallisuuden. Rose rakastuu Gregoryyn ja Gregory hurmaantuu Rosen luonteesta. Rose kuitenkin menee naimisiin Gregoryn kanssa haluten enemmän kuin pelkän ystävyys-suhteen. Gregory ei halua tavallista avioliittoa, vaan vain sellaisen, jossa he keskustelevat ja ovat kuin ystäviä. Rose päättää näyttää Gregorylle mistä romanssi on tehty ja laihduttaa ja kokee muodonmuutoksen, jolloin Gregory tajuaa, että onkin ollut rakastunut Roseen koko ajan. Rosen muodonmuutoksen mahdollistaa hänen parantunut suhde äitiinsä (Lauren Bacall). Juoni on jokseenkin nähty ja tavanomainen ja se onkin täynnä tyypillisiä romanttisen komedian piirteitä, mutta elokuva itsessään onnistuu nousemaan käsikirjoituksen yläpuolelle. Siitä muodostuu ajaton. Kaikki on toteutettu sellaisella virkistävyydeltä, että näihin asioihin ei voi olla tykästymättä. Kuten, että Rose syö salaattia tietyllä lailla ja vain, koska pitää salaatinkastikkeesta. Tälläisiä pikkuisia yksityiskohtia on yleensä romanttiset komediat täynnä, mutta Tilaa rakkaudelle tekee niistä, miksi ne on tarkoitettukin - sympaattisiksi ja miellyttäviksi, asioiksi, joihin voi samaistua ja jotka tuovat hahmot lähemmäs katsojaa.
     Miksi, Tilaa rakkaudelle on myöskin hieno elokuva, on Lauren Bacallin roolisuoritus. Bacall tuo ätihahmoon uutta energiaa, syvällistää tulkintaa ja aitoa tunnetta. Hän saa siitä uskottavan ja aidon. Hän osoittaa todellista kokemusta ja syvää tietämystä oikeasta elokuvanäyttelemisestä. Hän on sivuroolista, siitä johtuen osan ajasta pois kamerasta ja yht'äkkia huomaat kaipaavasi häntä. Tämä on elokuvanäytteleminen parhaimmillaan. Jo pelkkä kohtaus, jossa hän ensiksi astuu kameran eteen on ikimuistoinen ja osoittaa hänen vaikuttavan karisman. Barbra Streisand on myös valkokangaslegenda ja syystä. Hän on karismaattinen ja säkenöivä. Juuri, mitä tähden kuuluisikin olla ja se pelkkä suoritus, minkä hän saavuttaa ohjaamalla ja näyttelemällä pääosaa on täydellistä. Hän saa elokuvasta todella miellyttävän, elokuvallisen kokemuksen. Hän saattaa ottaa liikaa harteilleen, kuten joku idiootti saattaisi sanoa, egoistisesti, coveroimalla myös laulun elokuvaan, mutta toivon vain, että hän ei olisi palkannut Jeff Bridgesiä miespääosaan tai ainakin ohjannut häntä paremmin.

...=)

TV Thursday #23: Paras TV-lapsi?

TV Torstain 23. haaste = Paras TV-lapsi?

Aloitan toteamalla, että onpas erinomainen haaste! Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että lapsiroolisuoritukset ovat vaarallisen aliarvioituja niin elokuvissa kuin tv:ssä. Ehkä vielä enemmän tv:ssä. Sellaiset roolisuoritukset kuten Justin Henry elokuvassa Kramer vs. Kramer, Haley Joel Osment elokuvassa Kuudes Aisti ja Quvenzhane Wallis elokuvassa Beasts of the Southern Wild ovat saaneet paljonkin kunnioitusta. Kuitenkin esimerkiksi Modernin Perheen Nolan Gould, joka esittää Luke Dunphya tai Aubrey Anderson-Emmons, joka esittää Lilya ovat molemmat koomisesti lahjakkaita tai Game of Thronesin Isaac Hempstead-Wright, joka esittää Bran Starkia, onnistuu olemaan hyvinkin syvällinen. Kuitenkin ei tämä nyt näin negatiivista ole, sillä luin jostain, että Aubrey Anderson-Emmonsilla on nyt enemmän SAG-palkintoja kuin Judi Denchilla.... Nimittäin Modernin Perheen koko kasti on saanut niin monta ryhmäpalkintoa.

Kaksinaamaista peliä (Duplicity)

Julia Robertsin ja Clive Owenin kemia toimii. Elokuvan hienoin valttikortti onkin ollut laittaa heidät upeasti kirjoitettuihin pääosiin.

Roberts on Claire Stenwick ja Owen Ray Koval tässä romanttisessa-vakoojaelokuvassa. Näin ollen he ovat vakoojia - he ovat rakastuneita. He keksivät juonen päästä käsiksi miljoonaomaisuuteen ja sen aikana yrittävät pitää suhdettaan elossa. Tony Gilroy on "aivot eloku van takana" - käsikirjoittaja ja ohjaaja. Vakoojaelokuva-genre on ollut viime vuosikymmeninä jotenkin muiden tyylilajien varjossa, tai ainakin James Bond-elokuvien varjossa. Siis jo pelkästään siitä syystä Kaksinaamaista peliä on kuin tuulahdus raikkautta Hollywoodin toiminta-draama-romanttinenkomedia-maailmaan. Hyvin elokuva pyöriikin. Se on erittäin viihdyttävä ja aukkoja siinä ei ole. Virheetöntä työtä siis. Elokuva toimii pitkälti myös Robertsin ja Owenin kemian perusteella. Jännitys pysyy loppuun asti ja ennalta-arvattavuudesta ei tarvitse huolehtia. Käsikirjoitus onkin erittäin toimiva ja Gilroy ohjaa sitä hyvällä maulla. Hänen intohimonsa projektia kohtaan huomaa ja lopputuloksena on erittäin miellyttävä elokuva.

Mutta...

                       "Elokuva on hyvää viihdettä, mutta se jättää odotuksen enemmästä"

...ollakseen vakoojaelokuva, on elokuva vähän liian heppoinen. En tunne elokuvaa. Ja minä haluan aina tuntea elokuvan. Katsomisen jälkeen et välttämättä edes muista elokuvaa, 125 minutttia menee siis periaatteessa hukkaan. Elokuva hukkuu massaan, monen paremman elokuvan jalkoihin. Tätä sietääkin siis ihmetellä, miksi?
Elokuva ei toimi, koska kahta genrettä ei ole onnistuttu yhdistämään. Romantiikka ja vakooja-elokuva ei välttämättä ole edes lähtökohdaltaa paras yhdistelmä, mutta se on raikas ja jos taidolla tehtynä, siitä olisi mahdollisuuksia paljon parempaan. Kuitenkin se on vaikeaa, siitä syystä tälläisiä elokuvia ei useampia varmaan olekaan. Kyllä, elokuva tarjoaa hetkelliset jännityksen tunteet, kliimaksin kohdalla, mutta siihen se sitten jääkiin. Elokuva on hyvää viihdettä, mutta se jättää odotuksen enemmästä. Toinen syy, miksi elokuva ei toimi: Elokuva hylkää kaiken, mihin katsoja tarttuisi kiinni. Katsoja tarvitsee jotakin katsomisen arvoista, edes vaikka samaistuttavan päähenkilön. Tässä se ei toteudu. Robertsin ja Owenin hahmot ovat hyvin käsikirjoitettu ja niillä on haettu tiettyä huumoria, mutta jos se huumori ei iske, ei iske elokuvaan. Liikaa jätetään siis tiettyjen valttikorttien varaan.

Will Hunting (Good Will Hunting)

Draama on sekä paras tyylilaji elokuvissa, että vaikein tyylilaji hallita. Gus Van Sant hallitsee draaman. Matt Damonin ja Ben Affleckin eloisa käsikirjoitus pitää katsojan mielenkiinnon kahlittuna tyylilajiin, joka on sekä paras että vaikein tyylilaji hallita.

Good Will Hunting kuulostaa tylsältä. Älykködraama, jossa vitsit ymmärtääkseen täytyy olla yliopistotutkinto. Näin ei missään nimessä kuitenkaan ole. Rakenne on luotu niin, että elokuvan liikkuu syvällisemmän materiaalin ja esimerkkien välillä. Totta, teemat, joita päähenkilöt käyvät läpi elokuvassa ovat syvällisiä ja vaativat paljon pohdintaa ja jotain aivoliikettä korvien välissä. Kuitenkin elokuvantekijöillä on ollut tarpeeksi älyä varustaa tämä paketti täyteen kiinnikekohtia, joihin yleisön on helppo takertua. Oli ne kiinnikekohdat sitten rakkaustarina, veljestarina, tulevaisuudennäkökulma tai aito henkilömaailman kuvaus. Matt Damon esittää elokuvan nimiroolia. Will Hunting on älykäs ilman yliopistotutkintoa. Hänen älykkyytensä kuitenkin huomaa eräs professori, jota esittää Stellan Skarsgaard, matematiikan lahjakas osaaja, joka on niin älykäs, että on yksi harvoista, jotka ymmärtää kuinka älykäs hän itse ei kuitenkaan ole verrattuna Williin. Willillä on ollut rankka lapsuus ja siksi hän epätoivoisesti yrittää takertua siihen maailmaan, jossa ei joudu kokemaan hylkäämistä. Hänellä on hänen kaverit, muun muassa Ben ja Casey Affleckin esittämät Chuckie Sullivan ja Morgan O'Mally, jotka puolustaisivat häntä tilanteessa missä hyvänsä. Will on myös rakastunut Minnie Driverin esittämään yliopisto-opiskelijaan Skylariin. Siinä piilee Willin ongelma - hän ei pysty heittäytymään Skylarin mukaan tai professorin mukaan, koska hän pelkää. Hän on liian älykäs.

     Gus Van Sant on ollut juuri täydellinen valinta ohjaamaan Affleckin ja Damon käsikirjoitus. Hän on niin syvällinen, niin taitava, niin älykäs ohjaaja, että ei sorru heti alkumetreillä, mikä olisi voinut olla vain yksi monien joukossa-tarinaan, vaan hän melkein jopa leikittelee elokuvalla. Hän ei sorru tuomitsemaan yhtään osapuolta, hän ei ota kantaa, vaan ymmärtää nousta ylemmälle tasolle, jolloin hänellä on varaa leikitellä, niin elokuvan teeman kuin sävynkin kanssa ja hän saa kokonaisuudesta kutsuvan, pikemminkin kuin ankaran, vaateliaan tai edes paatoksellisen. Käsikirjoitus toimii, koska se on niin elävä ja monimuotoinen. Elokuva itsessään hengittää, kiitos käsikirjoituksen. Affleck ja Damon ovat saaneet siitä niin moniulotteisen, että se ei takerru vain yhteen aiheeseen vaan käsittlee luontevasti ja kokonaisvaltaisesti aihetta ja aukkojen syntymisen mahdollisuutta ei edes synny. Motiivit ja johdonmukaisuudet ovat kaikki toteutettu harkitusti. Elokuva hengittää.

"Kolme upeaa roolisuoritusta vakuuttavat katsojan"

     Matt Damonin polttava roolisuoritus tekee elokuvasta vielä täydellisemmän. Hän saa tehtyä hahmosta uskottavan. Damonin Will Hunting on aito, se ei ole epäuskottava, vaan inhimillinen. Hän saa tehtyä kokonaisuudesta yhtenäisen ja tuotua jokaiseen kohtaukseen aitoa voimaa ja tekee roolista henkilökohtaisen. Hän käyttää omia vahvuuksiaan hyödyksi. Hahmo on hänen käsittelyssään luonteva. Hän on todella lähellä täydellisyyttä, ellei jopa saavuta sitä. Van Sant ohjaana käyttää Damonin upeaa hallintaa hyväkseen ja antaa tälle intensiivisiä lähikuvia, joita Damon käyttää kuin kokenut ammattilainen. Avainkohtaus roolisuoritukseen mielestäni on kohtaus loppupuolella elokuvaa, jossa Will lähtee Robin Williamsin esittämän psykiatrin toimistolta ja psykiatri sanoo "Good luck, champ" ja Van Sant suuntaa kameran lyhyeksi aikaa Damonin kasvoille ja sanomatta mitään, hahmo sanoo kaiken. Näin vähäeleinen täydellisyys tekee roolisuorituksesta mielenkiintoisen, elävän, syvällisen ja nerokkaan. Damon ei vain näyttele hahmoa vaan saa siihen energiaa ja luonnetta. Hän tekee siitä aidon persoonan, mikä on saavutus, jota ei tule vähätellä. Yksi harvoista roolisuorituksista, jossa pääsemme tarkastelemaan oikeaa elävää ihmistä, kuitenkin "vain" näyttelijän tulkitsemaa.

     Minnie Driver on täynnä eloa itse. Hän käyttää loistavasti hyödykseen kaikkea aina käsikirjoituksesta ohjaukseen. Hän saa hahmoonsa pirteyttä ja väriä. Kuitenkin hän näyttää myös hahmostaa toisen puolen, syvällisen, emotionaalisesti raa'an ja aidon. Ehdottomasti upea roolisuoritus. Driver hioo hahmon täyteen nyansseja ja hallitsee valkokangasta. Hän vangitsee katsojan mielenkiinnon armottomasti ja käyttää myös sitä hyväkseen. Hän tekee hahmostaa monimuotoisen ja samalla yhtenäisen. Hän on täydellinen elokuvanäyttelijä. Osaa samaan aikaan olla haavoittuvainen ja raaka ja samalla sympaattinen ja mielenkiintoinen. Driver saa vielä kaiken tämän näyttämään helpolta. Upeaa.

    Robin Williams on myös upea. Hän hylkää täysin oman koomikkopersoonansa ja esittää katsojille armottoman pelkistetyn, uskottavan ja syvällisen hahmon, josta paljastaa kerroksen toisensa jälkeen. Hän on täydellinen. Roolisuoritus niin vahva ja niin läsnä. Williams on elämänsä roolissa.

      Good Will Hunting on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Kolme upeaa roolisuoritusta vakuuttavat katsojan jo ohjaajan Gus Van Santin luomasta tunnelmasta ja elokuvan kokonaisuus on väkevä, sydämmellinen ja hengittävä.

...=)

Bio: Jamie Foxx

Jamie Foxx (1967, USA) on amerikkalainen näyttelijä ja muusikko. Foxx syntyi Teksasissa - nuorena hän soitti pianoa ja lauloi kuorossa. Lukiossa hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa ja lauloi myös bändissä. Hän sai stipendin yliopistoon, jossa opiskeli klassista musiikkia ja sävellystä. Foxx aloitti uransa viihdeteollisuudessa tv:ssä sarjassa In Living Color vuonna 1991 ja näytteli myös sarjassa Roc, vuosilta 1996 vuoteen 2001 hän näytteli omassa sarjassaan The Jamie Foxx Show. Hänen läpimurtonsa elokuviin tuli vuonna 1999 Oliver Stonen elokuvassa Any Given Sunday. Hän näytteli rankasti juhlivaa amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa. Tästä hän jatkoi roolilla elokuvassa Ali (2001), josta Will Smith sai Oscar-ehdokkuuden. Ylistystä näyttelijäntaidoistaan hän sai vuonna 2004 elokuvilla Collateral, Tom Cruisea vastapäätä sivuroolissa ja pääroolissa elokuvassa Ray. Hän oli ehdolla vuoden 2005 Oscar-gaalassa sekä pää- että sivunäyttelijäkategorioissa ja voitti Oscar-palkinnon nimiroolistaan Ray, elokuva kertoo muusikko Ray Charlesista. Oscar-palkinnon ja noin 22 muuta palkintoa samasta roolisuorituksesta saatuaan Foxx jatkoi elokuviin kuten Stealth (2005), Jarhead (2005), Dreamgirls (2006) - kuuluisa musikaali, joka voitti useita Oscar-palkintoja, Law Abiding Citizen (2009), Valentine's Day (2010), Due Date (2010), Horrible Bosses (2011) ja Django Unchained (2012), Quentin Tarantinon ylistetty elokuva, jonka pääroolia Foxx näytteli. Siitä hän jatkoi elokuviin kuten White House Down (2013) ja The Amazing Spider-Man 2 (2014) sekä Annie (2014). Todella menestyksekkään elokuva- ja tv-uran ohella Jamie Foxx on tehnyt myös musiikkia, todella suosittu artisti, Foxx on räppääjä ja laulaja. Tyylillisesti hänen musiikinsa on R &B:tä. Hänen kappaleensa on saavuttanut listaykkösen aseman ja hän on voittanut musiikkialan arvostetuimman palkinnon Grammyn. Foxxilla on kaksi tytärtä.

"Jamie Foxxilla on kuitenkin ehkä kaikkein vaativin rooli. Rooli, josta hän suoriutuu täysin niin hyvin kuin siitä on mahdollista suoritutua. Koska Tarantinon käsikirjoitus on niin voimakas, mikä on hyvä asia, on se näyttelijöille suuri haaste. Foxx saa Djangosta pääroolin. Sen olisi helppo hukkua monien näyttävien sivuroolien alle, mutta Foxx pitää pintansa ja pärjää DiCaprion, Waltzin ja Samuel L. Jacksonin vauhdissa. Vaatii taitoa ja kokemusta saada Djangon roolista niin samaistuttava, karismaattinen ja valovoimainen sekä uskottava. Lisäksi Foxx saa siihen paljon energiaa, mitä ei voi olla kuin hämmästelemättä."

Trivia:
- Foxx on myös lahjakas koomikko. Hän oli niin hyvä kertomaan vitsejä, että ala-asteella opettaja käytti häntä palkintona - jos luokka käyttäytyi hyvin, Jamie saisi hauskuuttaa heitä.
-Hän on 1.75 metriä pitkä.
-Hänen viisi lempibiisiään on
   1) Do Me Baby - Prince
   2) Sexual Healing - Marvin Gaye
   3) Always and Forever - Heatwave
   4) It's All About the Benjamins - Sean Combs
   5) Lady - Lionel Richie
-Eläytyäkseen hänen Oscar-palkittuun Ray Charlesin rooliin, hän näytteli sokeana.
-Ensimmäinen näyttelijä joka on ollut ehdolla kolmeen Golden Globe-näyttelijäpalkintoon samana vuonna.
-"Kolminkertainen uhka" itse, Jamie Foxx on sanonut, että Richard Pryor on hänen esikuvansa komediassa, Denzel Washington näyttelemisessä ja Steve Hardin musiikissa.
-Hän ystävystyi Ray Charlesin kanssa kuvatessaan Ray-elokuvaa, Ray kuoli vähän elokuvan julkaisun jälkeen.
-Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.
-Ammattilaispainin suuri ystävä.
-Yksi harvoista näyttelijöistä, joka on voittanut ns. Big Fiven eli Oscar, Golden Globe, SAG, Critics' Choice Award ja Bafta samasta roolista.
-Henkilökohtainen kommentti: "So when I got to LA, I know it sounds funny, but I was like, 'Man, we free.' It was amazing to me what I had been missing."

Jamie Djangona

Jamie Staff Sargent Sykesina

Jamie Nick Ricena

Jamie Darrylina

Jamie Dean Jonesina

Jamie Curtis Taylor Jr:na

Jamie Ray Charlesina

Jamie Ronald Fleuryna