Rakkautta vain (Love Actually)

Rakkautta vain on 2003 ilmestynyt brittiläinen jouluteemainen romanttinen komedia. Sen ohjasi Richard Curtis. Elokuva tuotti yhteensä 246 miljoonaa dollaria. Elokuvassa on nimekäs ensemble-kasti, johon kuuluu Oscar-voittajat Emma Thompson, Colin Firth ja Billy Bob Thornton sekä Oscar-ehdokkaat Keira Knightley, Liam Neeson ja Laura Linney ja Alan Rickman, Hugh Grant, Bill Nighy, Chiwetel Ejiofor, Martin Freeman, Rowan Atkinson ja Elisha Cuthbert.
     Elokuvassa on monta rinnakkaista tarinajuonta, sijoittuen ajalle muutamaa viikkoa ennen joulua. Pääosassa on muun muassa Britannian pääministeri, entinen rock-legenda, vastanaineet Juliet ja Peter sekä syrjähypystä toipuva Karenin ja Harryn pitkäaikainen avioliitto. Kaikki rakkautta etsimässä.
     Mitä tulee romanttisten komedioiden luonteeseen, on tämäkin elokuva täysin romanttinen komedia. Tämän tyylilajin piirteet ovat vahvat ja eivät mitenkään luontevat, realistiset vaan teennäiset sekä imelät. Vahvasti läsnä on myös epäuskottavuus. Koska, piirteet ovat niin vahvat, helposti nämä elokuvat juontuvat yhteen, yhdeksi epäonnistumiseksi. On erittäin raskasta katsoa elokuvaa, kun tietää täysin mitä tulee tapahtumaan lopussa, kun on nähnyt ne samat kohtaukset jo ennenkin, monta kertaa, kun hahmot ovat toistensa kopioita ja kun mikään ei vastaa todellisuutta, mutta on kuin näkisin itsensä karikatyyrinä. Miksi sitten katsoa romanttinen komedia? Miksi katsoa Rakkautta vain? Samaa voisi kysyä kaikilta niiltä romanttisten komedioiden ystäviltä, jotka auttoivat tuottamaan tällekin elokuvalle 246 miljoonaa dollaria. Miksi katsoa romanttinen komedia? Koska Rakkautta vain. Jos ihmmettelee, mikä romanttisissa komedioissa oikein on niin hienoa, kannattaa katsoa elokuva Rakkautta vain. Miksi katsoa Rakkautta vain? Koska tunnelma. Jos ihmettelee, mikä on niin hienoa elokuvassa Rakkautta vain; tunnelma. Vaikka kaikki muu elokuvassa olisi huonoa, riittää sen pelastamaan hyvä tunnelma. Elokuvien taika ja henki tekevät elokuvan mediamuodosta parhaimman taiteenlajin koko maailmassa. Elokuvien henki on parasta elokuvissa ja se saa sadat miljoonat ihmiset vuosittain katsomaan elokuvia. Elokuvassa Rakkautta vain on elokuvien henki läsnä parhaimmillaan.
      Koko näyttelijäkaarti ihastuttaa pelkällä valovoimallaan ja lämmöllään. He onnistuvat hyvin kaapaamaan mukavan tunnelman ja aktualisoimaan sen roolisuorituksissaan. Loistava ohjaus saattaa olla myös syynä tähän outoon ilmiöön, kaikki näyttelijät ovat yhtä hyviä ja yhdessä elokuvassa. Keira Knightley on kaunis, Emma Thompson ihastuttava, Alan Rickman syvällinen, Hugh Grant läsnä, Liam Neeson nöyrä, Laura Linney kärsivällinen, Martin Freeman vapaa.
      Rakkautta vain on katsottava romanttinen komedia. Jos minun pitäisi valita yksi elokuva edustamaan koko tyylilajia se olisi Rakkautta vain. Tässä elokuvassa toteutuu elokuvien taika puhtaimmillaan.

8 1/2

Minulla on ollut tapana olla olematta julkaisematta teksteissäni elokuvien julisteiden kuvia, vaan ainoastaan kuvia kohtauksista. En välttämättä haluaisi poiketa nytkään tästä periaatteestani, mutta, koska juoni on niin monihahmoinen, ei ole välttämättä parhaan edun mukaista asettaa tekstiin suurin piirtein yksi kuva per hahmo, niin poikkean vähän tottumuksistani ja pistän tekstiin elokuvan soundtrackin kuvan, ihan vain siksi, koska se on jo saavuttanut lähes yhtä tunnetun aseman kuin elokuva itse. Soundtrack-kuvan alla on näyttelijöiden jälleen näkeminen kymmenen vuoden päästä elokuvan kuvauksista. 
-Cilo.

...=)

Pientä säätöä (It's Complicated)

Nancy Meyers ohjasi ja käsikirjoitti vuonna 2009 romanttisen komedian, jonka pääosissa on Meryl Streep, Steve Martin ja Alec Baldwin. Elokuva tuotti yhteensä huomattavan 219 miljoonaa dollaria. Elokuva oli ehdolla muun muassa Golden Globe-palkinnon saajaksi.
     Jane ja Jake Adler (Meryl Streep ja Alec Baldwin) ovat eronnut aviopari, joka aloittaa suhteen. Jake on uudelleennaimisissa ja Jane on tapaillut talonsa laajennuksesta vastaavaa arkkitehtiä (Lake Bell ja Steve Martin). Janen ja Jaken lapset ovat myös mukana setvimässä rakkauskuvioita.
      En haluaisi negatiivisen reaktioni vaikuttaa arvostelun sävyyn, mutta lainaten Meryl Streepiä "I don't care". Pientä säätöä on ehkä typerin romanttinen komedia, jonka olen nähnyt. En ymmärrä, miten kolminkertainen Oscar-voittaja Meryl Streep on suostunut tälläiseen, suoraan sanottuna, roskaan. Käsikirjoitus on imelä ja naiivi. Se on, toistaen tätä sanaa ehkä liian usein, kliseinen. En siedä katsoa kliseistä elokuvaa ja siksi Pientä säätöä oli aivan kamalaa katsottavaa. En edes jaksa rueta luettelemaan käsikirjoituksen aukkoja, koska niitä oli monta. Ja kuinka tahansa hurmaavaa oli kuunnella alkupuolella alituiseen rimputtavia kitaratunnelmointeja, alkoivat ne lopussa hiertää ainakin minun korviani. Elokuva oli myös täysin kuorrutettu, ei tippaakaan realistisuutta, niin lavasteissa, henkilöissä kuin missään muussakaan. Myös valaistus oli teennäinen.
     Meryl Streep on surkeassa elokuvassa, joskeenkin keskinkertainen ja kertokoon se hänen taidoistaan. Mitä pidän hänestä, on, että hän ei karta tämänkaltaista elokuvaa, vaikka hänen pitäisi. Hän tekee miten itse haluaa ja uskaltaa laittaa itsensä likoon. Jos minä olisin hänen managerinsa, käskisin hänen julkaista julkisen anteeksipyynnön elokuvan puolesta, mutta Meryl Streep pärjää huomattavasti paremmin ilman minua ja hyvä niin. Hän osaa heittäytyä ja käyttäytä kuin oikea elokuvatähti. Siitä hänelle kunnia.
      Alec Baldwin on mielestäni surkea näyttelijä, juuri tälläisten elokuvien takia. Hänellä voisi olla hieno filmografia ja ura takanaan, jos hän olisi esimerkiksi kieltäytynyt tämän sortin elokuvasta. Hän pilaa maineensa ja häntä ei voi ottaa tosissaan. Hän osaa tosin olla hyvin ärsyttävä, hahmon sitä vaatiessa. Onko se hyvä juttu, sitä en tiedä.
      Steve Martin on koomikko. Hän tuntee itsensä ja tietää, mitä tekee. Valitettavasti hänen tarvitsee olla elokuvan ympärillä ja jos elokuva, kuten tässä tapauksessa, on hänen ympärillään, ei hän toimi. Martin ei toimi.
     Pientä säätöä onnistuu komediallisesti; se on suuri vitsi. En tiedä pitäisiko itkeä vai nauraa, koska minun oli kamala katsoa jotain näin suurta imelyyttä.

4+

TV Thursday #13: Paras tiimi?

Teevee TORSTAI poikkeuksellisesti perjantaina, koska myönnän, että unohdin täysin sen eilen.
Eilen siis kysyttiin parasta tiimiä:

Aiemmin ollaan jo kyselty parhaan tv-hahmon sekä parhaan tv-duon perään, mutta entäs paras tiimi (eli tässä tapauksessa ihmisjoukko jossa on kolme tai enemmän hahmoja)? Tekeekö sinusta parhaan tv-tiimin se, että kaikki osaavat näytellä hyvin, vai kenties se että hahmojen persoonat täydentävät toisiaan?

Vastaukseni saattaa olla hieman tylsä ja ennalta-arvattava, mutta mitäs totuudelle voi? Vastaus on yksiselitteisesti Frendit (1994-2004). Kymmenen vuotta pyörinyt sarja koostuu kuudesta henkilöstä, Monicasta, Joeysta, Phoebesta, Chandlerista, Rachelista ja Rossista. He ovat kaikkien aikojen parast tv-kokoonpano. Aika siirappista, mutta silkka lämpö, joka huokuu tästä kuusikosta on jotain, mihin mikään tv-sarja ei ole pystynyt Frendejä ennen tai jälkeen. Heihin kiintyy automaattisesti ja heti ja heidän luokseen haluaa aina palata.

Moulin Rouge! (Moulin Rouge!)

Moulin Rouge! on Baz Luhrmannin ohjaama musikaali vuodelta 2001. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Nicole Kidman ja Ewan McGregor. Sivuosassa on Oscar-voittaja Jim Broadbent. Elokuva on tuottanut melkein 200 miljoonaa dollaria. Se oli ehdolla muun muassa parhaan elokuva Oscariin ja Nicole Kidman hävisi parhaan naispääosan Oscarin Halle Berrylle (Monster's Ball), mutta voitti seuraavana vuonna elokuvasta The Hours. Moulin Rouge! katsotaan olevan klassikko. Se on tekijöidensä ehkä tunnetuin elokuva. Se on tunnustettu jopa niin paljon, että sen katsotaan elvyttäneen kokonainen genre musikaalielokuvia.

     Elokuva kertoo Christianista (McGregor) nuoresta kirjailijasta, joka viettää köyhää boheemitaiteilija-elämää Pariisissa. Hän rakastuu tulisesti Moulin Rouge-kabareen tähtilaulajaan ja kurtisaaniin Satineen (Kidman). Kabareen omistaja Harold Zidler (Broadbent) yrittää yhdessä Satinen kanssa muuttaa kabareeta oikeaksi teatteriksi ja siksi Satinen täytyy vietellä varakas The Duke of Monroth. Christian yrittää saada Satinea itselleen, mutta Satine sairastuu ja tauti on hänelle kuolemaksi.
      Moulin Rouge! on kaikkien Luhrmannin elokuvien tapaan todella spektaakkelimainen. Luhrmann ei jätä yhtäkään serpentiinipaukkua käyttämättä ja osaa kyllä luoda show'n. Mikä on poikkeuksellista Moulin Rougessa, on että se on musikaali. Musikaalilta saattaa jopa odottaa tämän sortin koristeellisuutta. Luhrmann siis osuu maaliin yhdistäessään omat voimavaransa tämän genren elokuvaan ja lopputulos on erittäin mieleenpainuva. Moulin Rouge! ansaitsee kyllä kiitoksensa. Sen pramea ulkokuori tavallaan sulkee sisäänsä mielestäni todella osuvaa tulkintaa ja teeman hyväksi käyttöä. Kokonaisuus on valloittava, tarkkaan harkittu ja loppujen lopuksi täysin tasapainossa. Mikä oli minusta upeaa oli nimenomaan pastissinomainen kunnianosoitus elokuvan aikakaudelle ja koko kabaret-kulttuurille sekä 1800-luvun taiteelle. Moulin Rouge! on innovatiivinen ja tosiaankin uudistaa koko tyylilajia. Luhrmannin tyyli on purevaa. Samalla se viihdyttää, samalla se antaa kokemuksen aidosta syvällisyydestä ja juuri se on elokuvan tehtävä. Kaikkein eniten elokuvassa ihastuttaa Nicole Kidman.
     Tällä elokuvalla Kidman lähettää oman tähtensä nousuun. Hänestä on tullut 2000-luvun aikana yksi maailman suurimmista elokuvatähdistä ja kuten Moulin Rouge! osoittaa, täysin omilla ansioillaan. Hän yhdistää todella luovasti teatterimaisen tulkinnan, syvälliseen melkein jopa Art House-tyylisen näyttelemisen. Kidman kantaa elokuva todella upeasti. Hänen näyttelemiseen uppoutuu. Hän osaa tehdä itsensä kiinnostavaksi ja osaa käyttää hyödykseen kohdevaloja. Hän on aito pääosanesittäjä. Kidman on monipuolinen. Hän osaa yhdistää lauluunsa paljon tunnetta, viihdettä, aitoa tulkintaa ja tehdä yhtenäisen roolisuorituksen musikaalinumeroiden ja perinteisen näyttelemisen välille. Kidman on vahva.
     Ewan McGregor ei ulotu yhtä syvälliseen näyttelemiseen kuin Kidman, mutta hän on täydellinen valinta musikaaliin. McGregor tuntuu työskentelevän todella hyvin yhteen ohjaajan kanssa. Hän jäsentää roolisuoritustaan ja yrittää kovasti tulkita hahmoaan, välttämättä siinä onnistumatta. Joka tapauksessa hän on viihdyttävä musikaalitähti ja siksi täydellinen valinta rooliin. Myös Jim Broadbent tekee hyvän musikaalisen roolisuorituksen, eikä jätä mitään toivomisen varaan.
      Moulin Rouge! on todellinen spektaakkeli. Se juhlistaa sen teatraalisuutta ja viihteellisyyttä; Luhrmann on täydellinen musikaaliohjaaja, ja samalla elokuva onnistuu luomaan yhtenäisen tunnelman, sekä syvällisen tulkinnan. Nicole Kidman on täydellinen. Moulin Rouge! on kaunis pastissi musikaalista.

8

...=)

8 Mile (8 Mile)

8 Mile on Curtis Hansonin ohjaama rap-tähti Eminemin tähdittämä hip-hop draama vuodelta 2002. Eminemin rinnalla tähdittävät Brittany Murphy ja Oscar-voittaja Kim Basinger. Elokuva tuotti upeat 242 miljoonaa dollaria. Eminem voitti Oscar-palkinnon parhaasta laulusta (Lose Yourself).
     Elokuva kertoo B-Rabbitistä (Eminem), nuoresta valkoihoisesta rappaajasta, joka yrittää päästä huipulle, vaikkakin mustaihoisten hallitsemassa genressä. Häntä auttaa hänen ystävänsä Future (Mekhi Phifer). B-Rabbit on köyhästä perheestä, he asuvat kurjassa naapurustossa ja hänen päivätyönsä on tehdastyö. B-Rabbit tajuaa pitkin elokuvankulkua olevansa itse vastuussa omasta elämästään ja ei voi siitä syyttää ketään muuta. Hän yrittää suojella pikkusiskoaan heidän äitinsä Stephanien (Kim Basinger) ja hänen miesystävänsä vaikutukselta. B-Rabbit myös rakastuu Alexiin (Brittany Murphy). B-Rabbit tekee nimeä itselleen paikallisissa rap-battleissa.
      Tämä elokuva on todella mielenkiintoinen arvostella. Ensinnäkin se on täysin poikkeuksellinen, nimittäin se on ainakin ensimmäinen minun katsomanin rap-elokuva. Toiseksi sen ohjaajana on upea Curtis Hanson. Mies, jonka monipuolisuutta voi vain ihmetellä. Kolmanneksi Eminemin mystistä näyttelijyyttä voi vain ihmetellä, koska (paremman sanan puutteessa) ihmeellistä kyllä hän onnistuu näyttelemään hyvin, mutta miksi hän ei ole näytellyt tämän jälkeen? Joka tapauksessa en voi muuta kuin nostaa hattua 8 Milelle. Vaikka tarina on hieman nähty. Nimittäin alkuasetelma ja tyypillinen "ryysyistä rikkauksiin" kuvio on ennalta-arvattava, elokuva pelaa aivan muilla vahvuuksilla. Se on yksityiskohtaisen, huumaavan tarkka kuvaus päähenkilön ympäristöstä. Maailma, jossa B-Rabbit elää on kuvattu todella mielenkiintoisesti ja katsoja on elokuvan pauloissa. On kuin täten katsoja jopa pääsisi lähemmäs päähenkilöä ja kykenee ymmärtämään tätä. On todella nerokasta ottaa miljöö toiseksi kertojaksi ja se on jotain, mistä muiden elokuvien tulisi ottaa mallia. Elokuvan tunnelma on upeaa, sopii täydellisesti miljöön kuvaukseen. Näyttelijäsuoritukset istuvat myös kokonaisuuteen, mutta pääosaan nousee nimenomaan musiikki. Pystyn nimittäin suosittelemaan elokuvaa, myös niille, jotka eivät hip-hop/rap-musiikista niin innosta. Eminem täysin kyllä ansaitsee pystinsä parhaasta laulusta. Ehdottomasti yksi parhaista musiikin esille tuovista elokuvista. Pidin myös erittäin paljon koristeettomuudesta sekä aitoudesta.
      Eminem on elokuvan tähti. En usko, että hän muuta edes voisi. Hänhän on lahjakas. Hän onnistuu tuomaan hahmoon niin paljon ulottuvuutta ja sitä perään kuulutettua aitoutta. Heti ensimmäiset sekunnit, kun näemme hänet istumassa bussin takaosassa koviksen näköisenä, pystymme erottamaan lahjakkaan näyttelijän, sillä hän antaa katsojan tulla aivan lähelle. Eminem on syvällinen ja mikä vielä tärkeää hän on läsnä, hän uskoo itseensä ja näyttelee todella luontevasti.
      Olin tietysti myös täysin Kim Basingerin haltioissa. Hän saa tuotua hahmoon tarvittavaa emotionaalista raakuutta ja Eminemin tapaan läsnäolevuutta. Basinger tuo hahmoon juuri oikeat elementit ja osaa painottaa hahmon juuri oikein ja tehdä yhtenäisen, uskottavan roolisuorituksen, jota ei voi kuin kunnioittaa. Hän on kaikesta huolimatta katu-uskottava.
      8 Mile on poikkeuksellisen upea elokuva. Vaatimattomasta juonesta huolimatta, elokuva valloittaa katsojan vavisuttavalla miljöön kuvauksella ja musiikin edukseen tuomisella. Myös näyttelijäsuoritukset sopivat kokonaisuuteen. Tätä elokuvaa ei kannata missata.

9

...=)

TV Thursday #12: Kuka minä olisin?

Nyt onkin Tv Torstaissa vaikea haaste. Eli kuka hahmo minä olisin?

Ensimmäisenä tulee yllättävästi mieleen Kohde-sarjasta itse asiassa kaksikin hahmoa: itse päähenkilö Reese, jota Jim Caviezel esittää. Olisi siistiä olla niin ammattimainen, asiallinen, moraalintajuinen, päättäväinen, rohkea jne.

Sitten samasta sarjasta Zoe Morgan, jota esittää Paige Turco, näyttelijä, josta en ole tätä aikaisemmin kuullut yhtään mitään, hyvin hän kyllä näyttelee, Wikipedian hahmon kuvaus on aika osuva: a "fixer" who specializes in crisis management.  Hän on mystinen, hänellä on paljon kontakteja ja hän saa aikaan. Hän asuu New Yorkissa ja on niin sanotusti sisäpiirissä. Sellainen henkilö, joka osaa neuvotella. Todella "cool".

No tästä voin sitten jatkaa samaa linjaa sarjaan nimeltä Game of Thrones.

Siitähän sarjasta voisin olla ketä tahansa, mutta juuri King's Landingin tämä hovin (en nyt muista suomeksi nimeä) "Small Council" , joilla on kätyreitä ja jotka pelaavat todella mielenkiintoista valtapeliä. Hahmot muun muassa
Varys
Petyr Baelish
Grand Maester Pycelle
                    --Jostain syystä tälläiset valehtelevat ja manipuloivat hahmot ovat mielenkiintoisia...--

((FYI Cersei Lanniser olisi sarjan paras hahmo, mutta nyt en vastaa siihen kysymykseen))

Jatkan vielä pitkää listaani ja siirryn sarjaan nimeltä Parks and Recreation
Donna Meagle , en edes tarvitse syitä... Katsokaa sarja...=)

Kuningattaren sisar (The Other Boleyn Girl)

Kuningattaren sisar on vuonna 2008 ilmestynyt Justin Chadwickin ohjaama draamaelokuva. Peter Morgan käsikirjoitti elokuvan pohjautuen Philippa Gregoryn samannimiseen romaaniin. Elokuvassa on todelle nimekäs tähtikaarti johon kuuluu Oscar-voittaja Natalie Portman, Scarlett Johansson, Eric Bana, Jim Sturgess, Kristin Scott Thomas, Benedict Cumberbatch ja Eddie Redmayne. Elokuva tuotti yli 70 miljoonaa dollaria.
     Anne (Natalie Portman) ja Mary (Scarlett Johansson) Boleyn ovat siskoksia 1500-luvun Englannissa, Tudors-suvun hallintakaudella ja monista rakkaussuhteistaan tunnetun Henry VIII:n valtakaudella. Kun käy ilmi, että Henry kahdeksannen vaimo Katarina Argonialainen ei saa synnytettyä perillispoikaa kruunulle, Annen ja Maryn isä ja setä juonivat Annen Henry kahdeksannen huomioon. Kuningas kuitenkin kiinnittää huomionsa Maryyn ja Marysta tulee Henryn rakastajatar, kun Anne lähetetään Ranskaan, Ranskan kuningattaren hoviin. Mary tulee raskaaksi, mutta tämän ollessa vuoteenomana, Anne palaa ja viettelee kuninkaan itselleen. Mary synnyttää kuin synnyttääkin pojan, mutta Anne on juoninut kuninkaan hylkäämään sisarensa ja kuningattaren. Hylätäkseen kuningattaren Henryn täytyy erottaa Englanti katolisesta kirkosta, koska paavi ei suostu mitätöimään kuninkaan avioliittoa. Tämä todistaa Annen vaikutusvallan. Lopulta kuningas hylkää Maryn ja oman poikansa ja nai Annen. Anne kuitenkin synnyttää tyttären Elisabetin ja saa keskenmenon eli ei saa poikaa. Anne ja Mary eivät kuitenkaan kanna kaunaa toisilleen. Mary on täysin tyytyväinen jättäessään hovin ja muuttaessaan maalle. Anne joutuu turvautumaan epätoivoisiin tekoihin pitääkseen kuninkaan tyytyväisenä ja käy ilmi, että sekään ei auta.

      Olin todella koukussa elokuvaan heti ensimmäisten minuuttien aikana. Elokuva on koristeellista draamaa. Se on juuri sellaista mielenkiintoista juonittelua, josta ei voi olla kiinnostumatta. Elokuvan käsikirjoitus on parasta, jota olen nähnyt pitkään aikaan. Menin elokuvan katsottuani googlaamaan Anne Boleyn ja tiedot eivät elokuvassa ihan vastaa todellisuutta, mutta ei kai niiden edes tarvitse. Olen todella tyytyväinen ratkaisuihin, joita oli tehty elokuvan mielenkiinnon ylläpitämisen puolesta. Elokuva on tietysti traaginen ja surullinen, mutta ei kuitenkaan liikaa. Syvällinen ja hienostunut jännite on hiottu upeaksi ja elokuvan teeman tarkastelu on toteutettu virheettömyyteen. Elokuva vierähtää ohi hetkessä ja mielestäni tarina on todella mielenkiintoinen, toteutettu intohimolla ja tarkkuudella. Olen nyt hiljattain todella ruennut kiinnostumaan nimenomaan keski-ajasta ja kaikesta hovielämän kierottelusta. Tämäkin elokuva todistaa, että hovissa olo ei varmasti ollut mitään juhlaa. Tietenkin elokuvan aihe on suuri syy, miksi pidän tästä elokuvasta. Mikä on myös tärkeää on hyvät näyttelijät ja niitä ei tästä elokuvasta puutu.
     En ymmärrä miten Natalie Portman ei ole vielä voittanut kymmeniä Oscar-palkintoja. Hänhän on ilmiömäinen. Hänen sulava kauneus, rauhallinen energia, viimeistellyt liikkeet ja hiottu elekieli on upeaa katsottavaa. Hän saa niin paljon tunnetta aikaan, että kuka tahansa näyttelijä ei pysty samaan. Hän keskittyy täysillä kohtaukseen ja hänen vuorosanansa ovat kuin kaunis melodia. Hän on uskottava, aito, varma ja syvällinen. Hän on yksi parhaita näyttelijöitä ja todistaa sen myös tässä elokuvassa. Nimenomaan sulavuus ja tietty tarpeellinen mystisyys ovat toteutettu täydellisyyteen. Portman on todellinen taitelija.
        Scarlett Johansson jättää, taas kerran, valitettavasti, paljon toivomisen varaan. Toisin kuin Portman, Johansson ei pysty rauhoittamaan tasapainoaan keskittyäkseen yhteen kohtaukseen, vaan on kuin hänellä olisi kiire näytellä kohtaukset pois loppuhuipennuksen tieltä. Hän antaa liian paljon itsestään ja lopputuloksena on horjuva roolisuoritus.

    Eric Bana on upea tässä elokuvassa. Hän pystyy upeasti yhtenäistämään roolisuorituksen sekä tuomaan todella paljon maanläheisyyttä ja uskottavuutta rooliinsa, joka niin helposti olisi fantasioitavissa, mutta tähän ei Bana sorru. Hän on jopa järkkymätön. Hän on anteeksipyytelemätön ja saa upeasti aikaan luotua auktoriteettisen vahvan, inhimillisen uskottavan hahmon.
     Kristin Scott Thomas on täysin aliarvostettu näyttelijä. Hänessä piilee tiettyä arkisuutta, mikä on olennaista minkä tahansa hahmon luomisessa. Hän saa aikaa hiottua draamaa, kuitenkaan ylinäyttelemättä. Hänen roolisuoritus on uskottava ja koskettava.
      Jim Sturgess tekee hienoa työtä, vaikean hahmon kanssa. Hän onnnistuu saamaan kaikki palaset paikoilleen ja hänen luoma hahmo on olennainen elokuvan kannalta. Sturgess ymmärtää omat vahvuutensa ja tietää tarkalleen mitä tekee. Vain erittäin taidokas näyttelijä, pystyy tekemään näin läsnäolevan roolisuorituksen. Hän ja Portman ovat erittäin vahva kaksikko ja he näyttelevät loistavasti yhteen. Sturgess on nöyrä näyttelijä, mikä on ehkä paras piirre, mikä näyttelijällä voi olla. Hän näyttelee näyttelemisen vuoksi.
       Tämä on elokuva seurauksista.

9

...=)