Penélope Cruz Sanchez (1974, Espanja) on espanjalainen näyttelijä. Hänellä on sisar ja veli. Hänen lapsuuttaan on kuvailtu onnelliseksi ja yksinkertaiseksi. Cruz oli alunperin kiinnostunut baletista. Cruz kiinnostui näyttelemisestä nähtyään espanjalaisen ohjaajan Pedro Almodovarin elokuvan Tie Me Up! Tie Me Down! 15-vuotiaana Cruz sai agentin. Katrina Bayonas on hänen agenttinsa vielä tänä päivänäkin. Aluksi Cruz pyöri musiikkivideoissa ja tv-sarjoissa, mutta sitten hän sai roolin elokuvassa Jamón Jamón (1992), Javier Bardemia vastapäätä. Esiinnyttyään elokuvassa alasti, hänestä tuli seksisymboli melkeinpä yhdessä yössä. Samana vuonna hän näytteli Oscarin voittaneessa elokuvassa Belle Époque (1992). Cruz näytteli osia espanjalaisissa elokuvissa aina vuosituhannen loppuun asti, sillä hän ei osannut englantia. Hän nousi vielä suurempaan suosioon, kun pääsi Pedro Almodovarin ohjaukseen elokuvaan All About My Mother (Kaikki äidistäni) vuonna 1999. Hän siirtyi englanninkieliseen pääosaan elokuvaan Woman on Top (2000) ja jatkoi siitä Matt Damonia vastapäätä elokuvaan All The Pretty Horses (2000).Hänen varsinainen läpimurtonsa maailmanlaajuisesti oli Vanilla Sky (2001), joka oli ohjaaja Cameron Crowen uusintaversion espanjankielisestä elokuvasta, jossa Penelope oli näytellyt; Open Your Eyes. Penelope näytteli Vanilla Sky:ssa vastanäyttelijöinään Cameron Diaz ja Tom Cruise. Samana vuonna Penelope edisti uraansa näyttelemällä Johnny Deppin kanssa hittielokuvassa Blow (2001). Seuraavat vuodet Penelope näytteli sellaisissa Hollywood-tuotannoissa kuten Waking Up in Reno (2002) Charlize Theronin kanssa, Gothika (2003) Halle Berryn kanssa, Sahara (2005) Matthew McConaugheyn kanssa ja Bandidas (2006) Salma Hayekin kanssa.
Cruzin ura kääntyi parempaan suuntaan, kun hän palasi Almodovarin ohjaukseen ylistettyyn Volveriin (2006). Cruz sai parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden ja vakuutti maailman näyttelijän taidoistaan. Vuonna 2008 hän löysi Woody Allenin. Toinen ohjaaja, jonka kanssa heidän yhteistyöstään tulisi legendaarista, nimittäin Cruz voitti parhaan naissivuosan Oscarin ilmiömaisesta roolisuorituksestaan Maria Elenana elokuvassa Vicky Cristina Barcelona (2008). Cruz näytteli jälleen Almodovarin ohjauksessa elokuvassa Broken Embraces (2009) ja sai uransa kolmannen Oscar-ehdokkuuden hänen elävästä roolisuorituksestaan elokuvassa Nine (2009), Daniel Day-Lewisia, Nicole Kidmania, Marion Cotillardia ja Kate Hudsonia vastapäätä - tällä kertaa elokuvamusikaali. Vuonna 2011, Cruz palasi valkokankaalle Johnny Deppin kanssa menestyselokuvaan Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (2011). Seuraavana vuonna hän näytteli toisessa Woody Allenin elokuvassa To Rome With Love (2012) ja vuonna 2013 palasi näyttelemään Vanilla Sky vastanäyttelijänsä Cameron Diazin kanssa Ridley Scottin arvostettuun elokuvaan The Counseler (2013), jossa näytteli myös Vicky Cristina Barcelona ja Jámon Jámon vastanäyttelijä ja nykyinen aviomies ja lapsen isä Oscar-voittaja Javier Bardem.Penélope tunnetaan ilmiömaisesta kauneudestaan, upeista hiuksistaan, tulisista roolisuorituksistaan ja yhteistyöstään Woody Allenin ja Pedro Almodovarin kanssa. Hän on toiminut monta vuotta kosmetiikkajätti L'Orealin mainoskasvona. Hän on tehnyt paljon hyväntekeväisyystyötä mm. Äiti Teresan kanssa, huumekäyttäjänuorten ja AIDSia vastaan.
Huomion elokuvassa vie Penelope Cruz. Hän on tulessa valkokankaalla ja johdattaa elokuvan uusiin syvyyksiin. Hän hyödyntää kaikki parhaat puolensa näyttelijänä ja luo valloittavan hahmon, jota katsoja seuraa silmät hohtaen. Hänen karismansa on huippuluokkaa ja hän iskee valkokankaan läpi uskottavuutta, luontevuutta ja hohtoa. Cruz on hysteerinen, intohimoinen ja roolisuoritus on täynnä nerokkaita vivahteita ja Cruz paljastaa hänen koko näyttelijäntaitopalettinsa ja luo täydellisen sekoituksen sävyjä. Cruz tuo esiin kypsyyttä ja Allen käyttää sen hyväkseen kääntäen sitä niin paljon väärinpäin kuin mahdollista.
Trivia:
- Ansiot: 55 miljoonaa dollaria.
- Hyvä ystävä Bandidas- vastanäyttelijänsä Salma Hayek kanssa.
- Hänellä on yhteinen agentti, Katrina Bayonasin ohella, kuin Kate Winslet ja Cate Blanchett; Hylda Queally.
- Hän on kasvissyöjä.
- Kissarakas
- Hän opetteli italiaa rooliaan elokuvassa Non Ti Muovere varten, ja voitti Italian vastineen Oscar-palkinnolle.
- Puhuu neljää kieltä; espanjaa, ranskaa, italiaa ja englantia.
- Toinen Oscarin voittanut espanjalainen näyttelijä; ensimmäinen oli aviomies Javier Bardem.
- Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.
- Hän on myös vaatesuunnittelija
- Henkilökohtainen kommentti: "You cannot live your life looking at yourself from someone else's point of view."
![]() |
| Raimunda, Volver |
![]() |
| Consuela Castillo, Elegy |
![]() |
| Carla Albanese, Nine |
![]() |
| Angelica, Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides |
![]() |
| Italia, Non ti muovere |
![]() |
| Eva Rojas, Sahara |
![]() |
| Maria Elena, Vicky Cristina Barcelona |








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti