Löytyykö sinulta elokuva-aiheisia oheistuotteita? Julisteita, kirjoja, vaatteita, leluja, pinssejä, astioita yms. Harrastatko oheistuotteita intohimoisesti vai et ollenkaan? Mistä hankit oheistuotteesi ja oletko valmis maksamaan suuriakin summia? Vai ärsyttääkö koko touhu?
En ole mikään suurin leffasälän harrastaja. Lähinnä siksi, että se krääsä on yleensä sitä supersankari - animaatio-osastoa suunnattu lapsille. Ja myös, koska en hirveästi tykkää täyttää pientä kämppää kaikella esineistöllä, millä ei varsinaista käyttötarkoitusta ole. Lisäksi olen suht pihi ja niistä leffakamasta, jota itseltä löytyy, suurin osa on tullut lahjoituksen muodossa rakkailta, joille on kanssa tullut aika harvinaisen selväksi tämä oma friikkiys elokuvia kohtaan. Kyllä minulle silti ajan saatossa on jotain varastoa syntynyt ja nyt ihan vain muutaman kuvan muodossa esittelen ne tärkeimmät.
![]() |
| Ehdottomasti tärkein: Lontoon Madame Tussauds-vahamuseosta haalittu Oscar-patsas ja kuvasin sen vielä yhtä tauluani vasten, jossa on elokuva-arvosteluja, leikattu Turun Sanomat-lehdestä |
Julisteita minulla on vielä iso kasa kaapin pohjalla, jotka odottavat isompaa asuntoa... Minulla on vielä myös Pirates of the Caribbean-leffasta tuttu se kirottu mikä lie -medaljonki, mutta en sitä tähän hätään keksinyt / ehtinyt / jaksanut kaivaa mistään. Tyytyminen on siis internetistä kaivettuun kuvaan:
p.s. tarkoitukseni ei ollut ollenkaan mollata leffakamojen keräilijöitä. Päin vastoin ihailen ihmisiä, jotka löytävät kaikkea siistiä ja ovat tarpeeksi ennakkoluulottomia, että päällystävät asuntonsakin ja ties vaikka vaattensakin leffoilla!!





Mistäs olet tuon Piratesin medaljongin hommaillut?
VastaaPoistaMuistaakseni Pariisin DisneyWorldista... Sieltä ostin kaikkea muutakin leffa-aiheista, mutta ne ovat pahin joutuneet jonnekin unohduksiin, josta en tietenkään niitä löydä :D
PoistaMinulla oli penskana huoneeni seinät tapetoitu leffajulisteilla. Nykyään se ei edes onnistuisi, sillä hyllyt peittävät seinät.
VastaaPoistaTosin ostin ehkä puoli vuotta sitten aika ison Tähtien sota-julisteen jonka kehystin keittiön seinälle, mutta ostin sen oikeasti vain saadakseni duunipaikan mainosta varten rekvisiittaa taustalle. Kyllä se edelleenkin keittiössä on, kun jotain se kuitenkin kaipasi seinälleen. Siellä kun ei ole ruokakaappien ohella ylimääräisiä hyllyjä. Eivätkä nuokaan ole täynnä elokuvia.
Tällä hetkellä seiniltäni löytyy tasan kaksi julistetta. Toinen niistä Yön Ritarin massiivisen kokoinen Batman juliste, toinen taasen Bitch Slapin julkkari. Keittiön ovessa on sitten vielä H.R. Gigerin näyttelystä hommattu posteri, mutta sehän ei ole leffajuliste, joten sitä ei lasketa.
PoistaMinulla on ehkä vähän liikaakin tauluja seinillä, mutta tyhjänään niitä on minusta hyödytöntä pitää. Minulla on myös Edward Hopperin maalaus (*köh juliste) seinällä ja muutama valokuva ihan omista muistoista sekä muutama ihan maisemakuva. Mutta olen sen verran anaalinen-ocd-häiriöinen, että jonkinlaista sisustuksellista silmää valehtelen omaavani ja siksi olen pitänyt leffat minimissään sisustuksessa. Minulla ei ole pokkaa peittää kämpän seiniä leffahyllyillä ja lukemattomilla julisteilla. Mutta kukin tehköön asunnostaan omansa näköisen! :D
PoistaOsuvasti tulin sitten juuri samana päivänä esitelleeksi oheiskrääsäni. :D Itselläni on haavee isosta leffahuoneesta, jossa on seinät täynnä leffoja, julisteita ja sitten noita erilaisia esineitä. Nyt kun asunnossa on vain yksi huone, niin se on sitten se. :D Tosin minulla on sama ongelma kuin ...noirilla, ettei nyt vain ole seinätilaa julisteille/tauluille.
VastaaPoistaTämä varmasti pitäisi tietää, mutta nyt ei raksuta. Milloin tuollainen Oscar-patsas on (ollut) käytössä? :)
Heh, onpa hauskaa keskustella näistä miten leffat ulottuu kaikilla myös ruudun ulkopuolelle! Kyllä se jossain veressä virtaa se cinefiilin persoona!
PoistaP.s. Oscarilla on omat sääntönsä ;)
Leo ja Kate, aws <3 Oscarista olen kade, mulla vain pieni avaimenperä. Samaa vikaa myös krääsän kanssa (johon silti joskus sorrun), haluaisin nykyisestäkin luukusta paljon askeettisemman :'D
VastaaPoista:D
PoistaNiinkin konkreettinen asia kuin pölyjen pyyhintä on vaikeaa jos asuu museossa. Mutta kyllä sitä silti jotain kivaa pientä saa olla näytillä!! XD
Mulla löytyy seinältä vierekkäin Jess Francon Dracula-leffan juliste ja Frankensteinin Hirviöt (Frankensteins castle of freaks)juliste, molemmista siis Suomi-julisteet. Kirjahyllyn päällä kaikenlaista pientä leffasälää.
VastaaPoistaLeffajulisteet on kyllä aika sympaattisia sisustuselementtejä! Leffahylly on tietysti myös aina "must" - tämän blogin puolella kirjahylly on tuntematon käsite! ;)
Poista