"Eräässä aiemmassa haasteessa kyseltiin Mary Suen, epärealistisen täydellisten naishahmojen perään. Nyt vuorossa on tietysti hänen toinen puoliskonsa eli Gary Stu - täydellinen mies. Gary Stulla ei ole huonoja puolia; hän on komea, rehellinen, urheilullinen, sankarillinen, peloton, hyvä kaikessa mitä tekeekin ja pelastaa kaikki pulassa olevat naiset vaikka yhtä aikaa - eli toisin sanoen sellainen jota naiset voivat huokaillen elokuvissa katsella ja miettivät sitten elokuvan päätyttyä miksei tällaisia miehiä ole oikeasti olemassa?Joko keksit kuka on sinun Gary Stusi?"
Haasteenanto on mielestäni vieläkin ristiriitainen. Jos hahmo on mielestäni täydellinen, niin miksi vihaisin sitä? Periaatteessa ymmärrän, että tässä pitäisikin vihata niitä hahmoja, jotka ovat paperilla täydellisiä, ja jotka ovat elokuvan epärealistisia sankareita, mutta kuka minä olen sanomaan, mikä on edes paperilla täydellistä. Ehkä niitä ei olekaan tarkoitettu täydelliksi.
Instead imma talk about music...
Parasta elokuvasoundtrackia onkin Movie Mondayn puolella kyselty, mutta olen taas vähän yllättynyt, kuinka ei ole yhdessäkään haasteessa penätty elokuvasäveltäjien listan perään.
Näin ollen:
- John Williams
-duh- silkka hänen työnsä määrä moninkertaistaa nerokkuuden, sillä hän on onnistunut omalla nerokkuudellaan painamaan elokuvat osaksi ajattomuuden historiaa. Mitä olisikaan Indiana Jones tai Harry Potter ilman niille tunnusomaista musiikkia, josta muutamasta ensimmäisestä sävelestä matkaa heti näihin unohtumattomiin maailmoihin. Erityinen oma suosikkini on juurikin tuo Hedwig's Theme, joka on mielestäni paras leffamusiikki koskaan. En kuollaksenikaan ymmärrä, miten joku on voinut niin hyvin paketoida sen maagisen lämpimän, seikkailullisen tunnelman yhteen musiikkiin. Suosittelen myös kuuntelemaan Geishan muistelmien soundtrackia, joka on mielestäni hänen viimeisin paras työ.
- Philip Glass
Hänet olenkin nimittänyt suosikkisäveltäjäkseni. Ei siksi, että hän olisi kaikkien aikojen paras elokuvasäveltäjä (se kunnia kuuluu hra Williamsille ja sitä ei voi kukaan kieltää), vaan koska hän pystyy luomaan todella harmonisen tunnelman elokuviinsa. Esimerkiksi sellainenkin elokuva kuin No Reservations (Rakkauden resepti) on mielestäni musiikiltaan upea. Tietenkin Tunnit on yksi hienoimpia soundtrackeja koskaan.
- Rachel Portman
Mitä muuten on tapahtunut Rachel Portmanille? Hän ei ole juuri ollut esillä Oscareissa moneen vuoteen, vaan unohtunut jonnekin tv-scorejen puolelle. En ole edes nähnyt elokuvaa Cider House Rules, mutta sen musiikki on vain niin hypnoottista, mutta mikä on itselle täydellistä on elokuvan One Day soundtrack, jota olen kuunnellut melkein rikki asti. Täydellisesti vangitsee sen tarinan merkityksen.
- Howard Shore
Lentäjä & Spotlight <3
- Alexandre Desplat
Hän on mielestäni nykyajan John Williams, jonka työ on niin legendaarista kaikissa elokuvissaan. Erityisesti The Imitation Gamen soundtrack osui jonnekin syvälle sisimpää itsellä.
- Carter Burwell
Uusin elokuvasäveltäjä ihastukseni on Carter Burwell, jonka aiemmasta työstä en ole itse asiassa pitänyt kovinkaan paljoa, mutta toivon, että Carolin myötä hän pitää loistavuuden linjan.
___________________________________
Jotta en vaikuttaisi siltä, että lätkäisin tähän vain tunnetuimmat elokuvasäveltäjät, haluan vastapainoksi listata muutaman arvostetun, Oscareita napsineen säveltäjän, jotka ovat yliarvostettuja mielestäni.
- James Newton Howard (tyhjä)
- Danny Elfman (helposti unohtuva - ei tule mieleen yhtäkään hänen säveltämää melodiaa)
- Randy Newman (mitäänsanomaton)
- Michael Giacchino (ärsyttävä)
- Hans Zimmer (mahtipontinen)
...=)
Danny Elfman = Burtonin Batmanit.
VastaaPoistaRohkenisin väittää, että Elliot Goldenthalin Batman Forever-soundtrack on parempi.
PoistaElfman vaan jättää minut kylmäksi.
"Rohkenisin väittää, että Elliot Goldenthalin Batman Forever-soundtrack on parempi."
PoistaO__O'
I need a moment...
To each his own...
PoistaYlipäänsä ei tule juuri mieleen supersankarielokuvista soundtrackia, joka mielestäni toimisi. Ne ovat aina vähän liikaa yrittäviä.
Toivottavasti nämä lausahdukseni ei nyt aiheuta kenellekään mitään sydäriä...
John Williams... Superman :D
PoistaPaljastusten sarja jatkuu: en ole sitä Supermies-leffaa nähnyt. Annanpas nyt itsestäni todella epävarman leffanörtin kuvan... XD
PoistaSupersankari-leffoissa on tosiaan hyvin geneerinen musiikki. Etenkin kaikki Marvelin tuotannon ja X-men leffat ovat hyvin saman kauran musiikkia. Parhaimmistoa ovat juuri tuo Burtonin Batman sekä Hans Zimmerin ja Junkie XL:n Batman V Superman.
PoistaWilliamsin Superman on myös klassikko ja antaa sen sellaisen tietyn fiiliksen, tosin ei mikään lemppari sävellykseni herralta. :)
Totta joka sana.
PoistaMutta toisaalta kun ajattelee, niin kuinka innovatiivinen säveltäjä oikeastaan voi olla supersankarielokuvassa? Pahikselle täytyy säveltää tietynlainen musiikki ja hyvikselle omanlaisensa, enemmän herooinen...
Mutta jos vertaat vaikka Man of Steelin General Zod-teemaa (Zimmer) ja Harry Potterin Voldermot's End-teemaa (Desplat), kyllä minun vaakani kallistuu joka kerta Desplatille.
Toinen helposti unohtuva on Simpsoneiden tunnusmusa.
VastaaPoistaMutta ymmärrän pointin. Omasta mielestäni Alf Clausenin huisi työsarka Simpsoneissa on jäänyt täysin Elfmanin yhden minuutin alle.
En niitä Simpsoneita niin hirveästi fanita, niin totta puhuen on mennyt ihan ohi, että Elfmanilla on niiden kanssa ollut jotain tekemistä. Pointtini onkin ehkä se, että Elfmanin sävelmät eivät vain aiheuta sen syvempiä tunteita allekirjoittaneessa. Joku sanoo, että hyvän elokuvamusiikin erottaa siitä, että sitä ei elokuvaa katsoessa edes huomaa, niin ehkä tämän atribuutin voi antaa hänelle. Mutta se ei häntä minun kirjoissani kovin korkealle nosta.
PoistaElfman ja Zimmer ovat aikalailla jääneet ns. oman tyylinsä vangeiksi, mutta edellisen kohdalla väitän kyllä että siellä on paljonkin sävellyksiä jotka eivät todellakaan ole unohdettavia, vaan jopa rasitteeksi saakka korvamadoiksi muodostuneita (Beetlejuice, Batman, Simpsonit, Painajainen ennen joulua) ja vaikka Zimmer onkin tunnettu mahtipontisesta musiikistaan (jonka tekeekin hyvin) niin siellä on kuitenkin vastapainoksi Sademiestä ja Thelma & Louisea.
VastaaPoistaJerry Goldsmith on kuitenkin se paras.
Kyllä. Elfmanin tyyli on johdonmukaista tasapaksuudessaan ja keskiluokkaisuudessaan.
PoistaZimmerin kohdalla ne Interstellarin urut olivat yksi isku liikaa allekirjoittaneelle.