Reflektio: miten olen muuttunut

Sain lukijapalautteesta ihanan kattavankysymyspatteriston, johon tietenkin vastaan niin laajasti kuin vain pystyn. Valitettavasti annan kuitenkin jo etukäteisvaroituksen, että teksti ei tule olemaan kauhean syvästi analysoiva, sillä niinkin antiklimaattista kuin se onkin, en välttämättä koe muuttuneeni ainakaan niin paljon, mitä saattaisi odottaa.

Ootko millä lailla omasta mielestäsi kasvanut elokuvaharrastajana siitä lähtien, kun aloit leffoja katsoa? 

Ennen saatoin katsoa leffoja hyvinkin vain näön vuoksi. Hakeuduin tekodramaattisten taide-elokuvien pariin tai todella vanhojen klassikoiden luokse, jotta voisin sanoa nähneeni jonkun, jonka pitäisi olla nähtynä. Tänään olen ehkä vähän armollisempi itselleni ja yritän laajentaa näkökulmiani erillä lailla. Haluan ymmärtää enemmän kuin teeskennellä ymmärtäväni. Kirjoittajana ja arvostelijana olen muuttunut huomattavasti sekä paljon enemmän kuin elokuvankatselijana. Viime aikoina olen tutkiskellut paljon sitä teemaa, että editoi itseään niin paljon kuin pystyy. Eli että ei yritä kattavasti analysoida elokuvan joka osa-aluetta, vain kriittisesti valikoida sieltä ne, minkä uskoo ruokkivan arvostelun tarkoitusta.

Mitä hait leffoilta ennen vs. mitä haet niiltä nyt?

Tämä osa-alue ei ole hirveästi muuttunut. Pidän edelleenkin vahvoista naispääosista draamaelokuvissa, romcomeista sekä Hollywood-hömpistä melkein minkä tahansa muun elokuvataiteen osa-alueen sijaan. En edelleenkään pidä kauhusta, musikaaleista tai sotaelokuvista. (Voitte vain arvata, mikä kädenvääntö minulla on ollut tuon Dunkirk -elokuvan kanssa, kun se pitäisi periaatteessa nähdä, jos se kerran on Nolanin parhaita elokuvia ja hyvin tehty ja vaikuttava tarina, mutta siinä vain ei ole mitään, mikä itseä kiinnostaa - trailerikin oli jo niin puistattava, että taitaapa jäädä väliin)

Onko jotain, mistä et ennen pitänyt, etkä välttämättä pidä vieläkään, mutta ainakin ymmärrät?

Lars Von Trier

Onko jotain, mitä koet tajuavasi paremmin nyt kuin ennen?

Ennen saatoin tai arvostelinkin jotain vain sen perusteella, kuinka hyvin se istui omaan järjenjuoksuun. Nykyään pyrin etsimään jokaisesta elokuvasta sen ytimen, mitä tekijät ovat lähteneet hakemaan. Jos mielestäni yritys on ollut hyvä, palkitsen siitä avokätisesti. Jos ei, niin sen perusteella en pysty elokuvaa suosittelemaan. Tämä on ehkä myös johtanut siihen, että kunhan ymmärrän elokuvan ja -tekijän vaikutuksen ja motiivin, pidän elokuvaa ehkä vähän liiankin hyvänä. Mutta se on minun ongelmani eikä kenenkään muun.

Onko arvostus noussut tiettyä genreä kohtaan? Tai laskenut?

Ainoa genre, joka on silmissäni saanut enemmän arvoa on länkkärigenre. Sen tyylilajin teoksia olen oppinut arvostamaan ja todella pitämään niistä, vaikka vieläkin tietyt ennakkoluulot muhivat sisälläni. Arvostus laskenut tyylilajia kohtaan: jos vain mahdollista niin toiminta. Erityisesti kaikki massatuotetut toimintapläjäykset, jotka ovat vain toinen toistensa kopioita.

Onko ollut aikakausia, jolloin teki mieli lopettaa harrastus? Mikä sai palaamaan takaisin?

On, ehdottomasti. Ensimmäisen kerran pistin blogin jäihin, kun kohtasin ihmisen, joka vihasi elokuvanörttejä ja tämän sanat satuttivat niin pahasti, että päätin, että tämä ei ole sen arvoista. Mutta sitten puoli vuotta myöhemmin huomasin, että sormet vain syyhyävät kirjoittamaan. Sitten on ollut aikakausia, kun en vain yksinkertaisesti ole katsonut elokuvia. Joskus se saattaa liittyä siihen, että katson tv-sarjoja tai katson uudelleen jotain vanhoja suosikkeja. Joskus se liittyy siihen, että olen kyllästynyt elokuviin, joskus siihen keskinkertaisen elokuvien massaan. Useimmiten kuitenkin kamppailen sen kanssa, että löydän tähän intohimoa. Ihminen ei ole mikään robotti, johon voi asettaa tietyt kiinnostuksen kohteet vakioksi ja aina uhraisi saman ajan samasta päivästä samoille asioille.

...=)