Neljäs merkintä: Oscareiden uudet vaatimukset

 

Olin suunnitellut jo siirtyväni kirjoittamaan elokuva-arvosteluja viime aikoina katsomistani elokuvista - niitä ei kylläkään montaa ole, mutta niin vain meni tämän viikon blogisuunnitelmat uusiksi, kun Oscar-akatemia julkisti uudet vaatimuksensa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ehdokkaille. Keskitytään siis avaamaan tätä auki. Eli siis seuraavanlaiset kriteerit on elokuvan täytettävä tullakseen harkituksi parhaan elokuvan Oscar-voittajaksi vuodesta 2024 eteenpäin:

• Ollakseen hakukelpoinen parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi, elokuvan on täytettävä kaksi seuraavasta neljästä kriteeristä (jotka olen tähän nyt hieman tiivistänyt ja suomentanut):
1. On-Screen Representation, Themes and Narratives (ruudulla näkyvä representaatio, teemat ja narratiivit) - täyttääkseen tämän kriteerin elokuvan on täytettävä yksi kriteeri seuraavasta listasta:
1. Vähintään yksi pääosan, tai merkityksellisen suuren sivuosan esittäjän on oltava joko aasialainen, latino, musta, alkuperäisamerikkalainen, lähi-itäläinen, pohjois-afrikkalainen, hawaijilainen tai vastaava tyynenmerensaarelainen tai jonkun muun aliedustetun ihonvärin edustaja.
2. Vähintään 30% sivuosista on oltava vähintään kahdesta seuraavasta ryhmästä: naiset, rodullinen vähemmistö, LGBTQIA+, kehitysvammaiset.
3. Pääjuonilinjan on keskityttävä johonkin seuraavista aliedustetuista ryhmistä: naiset, rodullinen vähemmistö, LGBTQIA+, kehitysvammaiset
2. Creative Leadership and Project Team (luova johtajuus ja projektitiimi) - täyttääkseen tämän kriteerin, elokuvan on täytettävä vähintään yksi seuraavista kriteereistä:
1. Vähintään kaksi seuraavista johtopaikoista (Casting director, cinematographer, director, editor, hair stylist jne.) on täytettävä naisella, rodullisella vähemmistöllä, LGBTQIA+-vähemmistöllä tai kehitysvammaisella
2. Vähintään 30% elokuvan tekijäryhmästä oltava naisia, rodullista vähemmistöä, LGBTQIA+-vähemmistöä tai kehitysvammaisia
3. Industry Access and Opportunities (alalle sisäänpääsy ja mahdollisuudet) - täyttääkseen tämän kriteerin, elokuvan levitys- tai tuotantoyhtiön on palkattava huomattavissa määrin palkallisiin harjoittelujaksoihin naisia, rodulliseen vähemmistöön kuuluvia, LGBTQIA+-vähemmistöjä tai kehitysvammaisia.
4. Audience Development (en osaa suomentaa) - täyttääkseen tämän kriteerin elokuvan on palkattava markkinointiinsa henkilöitä seuraavista aliedustetuista ryhmistä: naiset, rodulliset vähemmistöt, LGBTQIA+ tai kehitysvammaiset.

Että näin. 

Ottaen huomioon, kuinka suuri vaikutusvalta Oscareilla maailman isoimpana elokuvapalkintona on, voisiko tätä kriteeristöä jo tituleerata elokuvataiteen uusiksi vaatimuksiksi? Mikäpä vähänkään taiteellisempaa elokuvatuotantoa pyörittävä elokuvastudio haluaisi pelata itsensä myös poiskaan parhaan elokuvan Oscar-palkinnon harkinnasta? Tai vaikka haluaisi, olisiko se oikein?

En vielä ehtinyt tutkia alan reaktioita uutiseen, puhumattakaan Suomeen asti kerenneestä keskustelusta, mutta näyttelijä Kirstie Alley ehti jo tituleeraamaan kriteeristöä yksilöllisen ajattelun ja taiteilijuuden kontrolloimiseksi, vertaamaan Oscaria Orwelliin ja kysymään olisiko Picassoakin voitu kehottaa maalaamaan tietyllä tavalla.

Pakko myöntää, että viimeistään siinä vaiheessa, kun käänsin tätä uunituoretta Oscar-tietoa suomeksi, jouduin omiakin silmiä hieraisemaan, että suomensinko tämän nyt oikein. Mutta pakko se on uskoa. Jos ei minun sanaani, niin ainakin niin vaikutusvaltaista tahoa kuin Los Angeles Timesia: Vastuullisesti kunnon bloggaajana linkki luotettavaan lähteeseen.

Erityisesti tietysti harmittaa näistä kriteereistä tuo ensimmäinen, jossa pureudutaan suoraan siihen, mitä valkokankaalla näkyy. Minulla ainakin menee tässä jokunen aika, ennen kuin pystyn täysin sulattamaan, että elämme nyt tosiaankin todellisuudessa, jossa jokin ylhäällä oleva komitea sanelee, mitä taitelijat saavat (no, saavat ja saavat, tästä tietysti pystyy saivartelemaan, mutta) elokuvissaan esittää. 

Eikä nämä muutkaan kriteerit ihan luontevasti minun maailmankuvaani oikein istu. Miten esimerkiksi jonkun elokuvan työryhmäläisen LGBTQIA+-status lähdetään jatkossa määrittelemään? Biseksuaalisuus esimerkiksi ei liene mitenkään todistettavissa, enkä tiedä onko tämä nyt ihan oikea polku lähteä tallaamaan, että pakotetaan ihmisiä luopumaan yksityisyydestään jonkun julkisen tahon niin vaatiessa. Ihmisen seksuaalisuuden luulisi sitäpaitsi olevan vieläpä kaikista yksityisintä tietoa, josta kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanottavaa. Eikö sen eteen nimenomaan olla kamppailtu? 

Ja mihin nämä aliedustetut statukset perustuvat? Eikö valkoihoiset ole maailman pienin rodullinen vähemmistö, mutta jostain syystä sitä ei nyt ilmeisesti lasketa rodulliseksi vähemmistöksi? Enkä halua nyt pilkata tai vähätellä tärkeää työtä yhdenvertaisuuden puolesta, mutta tämä ei minusta vain ole paras reitti siihen. Että työntekijän arvoa aletaan määrittämään niinkin epämääräisen tekijän kuin ihon tietyn värisävyn perusteella. Ja eikö tällainen segregaatio ole askel väärään suuntaan?

Itse ainakin haluaisin seistä niiden rintamassa, jotka puolustavat pakkovallasta vapaata taidetta. Elokuva tulisi kertoa tarinan vaatimilla edellytyksillä, ei jonkun (aina kulloinkin vallitsevan poliittisen trendin mukaisen) komitean vaatimuksilla? Viime vuosina olemme kuitenkin nähneet vieläkin Oscareissakin elokuvia kuten 1917 tai vastaavia historiallisesti tärkeitä elokuvia, jotka eivät näihin uusiin vaatimuksiin pystyne muotoutumaan, ainakin mikäli taiteellista integriteettiä tai selkärankaa on kunnioittaminen. Mikä niiden kohtalo tai asema kulttuurissa tulee olemaan jatkossa? Oscarit ovat kuitenkin olleet useasti se portti tärkeiden elokuvien esiintuomiselle. 

Jos katsoo tuota kriteeristöä oikein suurennuslasin kanssa, niin vasta-argumenttina tässä kyllä pystytään todentamaan, että elokuvan juonta ja ruudulla näkyvää tilpehööriä ei kyllä tarvitse välttämättä sörkkiä, jos pitää huolta aliedustettujen ryhmien esillepääsystä kameran takana, mutta en tiedä onko tällainen semanttinen viisastelu sitten kuitenkaan, mihin olisi toivottavaa, että elokuvantekijät joutuisivat turvautumaan. 

Ja onhan sillä kameran takanakin tapahtuvalla paljon arvoa. Ja tiedän, että nykypäivän diskurssisssa meritokratiakin katsotaan argumenttina rasistiseksi, mutta heitän sen siltin ilmoille. 

Ja onko jonkun argumentin kuvailu - esim. rasistiseksi - vielä vasta-argumentti? Tehokas retorinen keino eittämättä, mutta että looginen argumentti? En siis tiedä, mutta riippunee siitä, kenellä on valta määritellä esimerkiksi rasismi. 

Mutta onko se tarkoituksenmukaista, että jos parhaat tekijät sattuvat syntymään tietyn värisiksi tai sukupuolisiksi, että heitä sitten siitä rangaistaan. Kun 70% filmin työryhmästä on jo vaikka miehiä, niin se todella lahjakas miespuolinen leikkaaja saakin potkut, kun tilalle on pakko palkata nainen, jotta täytetään Oscareiden uudet vaatimukset?

Nythän olemme jo alkaneet nähdä myös tietynlaista liikehdintää meritokratian kunnianpalautukseksi. Näin jossain kohtaa uutisen, että aasialaiset opiskelijat ovat lähteneet jo Harvardin kanssa käräjille näistä ihonvärikiintiöistä johtuen, jotka on käytännössä katsoen tehneet sen melkein mahdottomaksi päästä aasialaisena sisään huippuyliopistoon, vaikka omat koulutodistukset ja numerot siihen riittäisi, jos olisi tasaisella viivalla kaikkien hakijoiden kanssa, ei vain kanssa-aasialaisten. 

Tarkoitusperä varmasti kaikilla kiintiöillä on jalo ja kuten jo totesinkin, varmasti joidenkin taholta tarkoitettu keinotekoiseksi ja väliaikaiseksi keinoksi tilapäisesti nostaa tiettyjä vähemmistöryhmiä samalle viivalle. Mutta usein väliaikaisesta tulee lopullista, ja vaikka ei tulisi, niin ihmisten elämät kuitenkin pyörii täällä taustalla koko ajan. En pysty edes ajattelemaan kuinka moni lahjakas oppilas on saattanut vuosien varrella jäädä ilman unelmiensa opiskelupaikkaa, vaikka olisi tehnyt tarpeeksi töitä, vain siksi, minkänäköiseksi on sattunut syntymään. 

Ja vielä lopuksi (vaikka tässä riittäisi kyllä pointti jos toinenkin vielä analysoitavaksi), mitä käy Oscareille itselleen? Jo viime Oscareiden jälkeen surkuttelin niiden valjahtanutta tunnelmaa ja vesittynyttä laatua. Ajattelin tosiaan silloin vielä puoli vuotta sitten, että ainakaan elokuviin ei voida viivottimella mitata saman verran ruutuaikaa jokaiselle mahdolliselle erilaiselle ihmiselle. Mutta kas, olinkin väärässä.