Matthew Damon (1970, USA) on amerikkalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Damon kasvoi Massachusettsissa lähellä ystäväänsä Ben Affleckia, myös tulevaa yhteistyökumppaniaan. Damon larppasi lapsena, koska hänen äitinsä kasvatti häntä erittäin säntillisesti ja tämä sai Damonin kokemaan, että ei voinut määritellä itseään muuten kuin roolipelaamisella. Koulussa Damon oli tunnollinen oppilas. Nuorena Damon oli erittäin yksinäinen. Lukiossa Damon teki Affleckin kanssa näytelmiä ja myöhemmin hän opiskeli englantilaista kirjallisuutta. Damon teki elokuvadebyyttinsä kahdeksantoista- vuotiaana Julia Robertsin elokuvassa Mystic Pizza (1988), jossa hänellä oli yhden repliikin osa. Damon kuitenkin kamppaili saadakseen rooleja koko alku-uransa, kunnes sai osan vuonna 1996 elokuvassa Courage Under Fire, Denzel Washingtonin tähdittämä hittielokuva. 90-luvulla Damon myös käsikirjoitti yhdessä Ben Affleckin kanssa elokuvan nimeltä Good Will Hunting. Heillä kesti kauan, ennekuin ketään Hollywoodissa tarttui heidän elokuvaansa, mutta lopulta vuonna 1997, siitä tehtiin elokuva, Matt Damon oli pääosassa ja Ben Affleckilla oli myös rooli. Sen ohjasi kuuluisa ohjaaja Gus Van Sant. Näyttelijäkonkari Robin Williams kiinnittyi myös projektiin. Good Will Hunting oli ehdolla yhdeksään Oscariin, mukaan lukien paras elokuva, paras ohjaus, paras naissivuosa (Minnie Driver), paras miespääosa (Damon) ja voittaen ansaitusti parhaan käsikirjoituksen Oscarin (Affleck ja Damon) ja parhaan miessivuosan Oscarin (Williams). Elokuva tuotti yli 200 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti ja sekä Damonista että Affleckista tuli välittömästi tähtiä. Sen jälkeen Damon on kiitänyt menestyselokuvasta toiseen tehden itsestään yhden Amerikan suosituimmista näyttelijöistä. Heti seuraavana Good Will Huntingin menestyksestä Damon näytteli osaa yhdessä kaikkien aikojen menestyneimmissä ja ylistetyimmässä sota-elokuvassa Saving Private Ryan. Vuonna 1999 hän näytteli Gwyneth Paltrow:ta, Cate Blanchettia ja Jude Law:ta vastapäätä ylistetyn Anthony Minghella suositussa elokuvassa The Talented Mr. Ripley. Hän palasi näyttelemään Ben Affleckia vastapäätä Dogmaan (1999) ja näytteli Penelope Cruzia vastapäätä elokuvassa All The Pretty Horses (2000). Hän aloitti tuottoisan yhteistyön ohjaaja-näyttelijä George Clooneyn kanssa elokuvasarjan ensimmäisessä osassa Ocean's Eleven (2001), elokuva tähditti Clooneyn ja Damonin lisäksi Julia Roberts ja sen ohjasi Oscar-palkittu Steven Soderbergh, elokuva oli suuri menestys. Omaa tähteyttään Damon lisäsi ottaessaan pääroolin Robert Ludlumin kirjoihin perustuvassa The Bourne Identity (2002). Tämä teki Damonista kovan luokan tähden, pääosanesittäjän ja toimintatähden. Hän palasi elokuvan jatko-osaan vuonna 2004 The Bourne Supremacy ja räjäytti potin ylistetyllä kolmannella osalla elokuvasarjaan The Bourne Ultimatum, joka tuotti tuplasti enemmän mitä aikaisemmat osat ja jota kriitikot jumaloivat. Siinä välissä Damon myös esiintyi jälleen Clooneya, Julia Robertsia ja tällä kertaa myös Catherine Zeta-Jonesia vastapäätä jatko-osassa Ocean's Twelve ja Clooneya vastapäätä ylistetyssä draamassa Syriana (2005). Vuonna 2006 hän näytteli Angelina Jolieta vastapäätä Robert DeNiron ohjauksessa elokuvassa The Good Shepherd ja Martin Scorsesen Oscar-palkitussa The Departed näyttelijöiden Leonardo DiCaprio, Mark Wahlberg, Jack Nicholson ja Alec Baldwin kanssa. Vuonna 2007 hän palasi taas jatko-osaan Ocean's Thirteen, tehden elokuvatrilogiasta päätöksen ja menestyksen. Vuonna 2009![]() |
| Will Hunting, Good Will Hunting |
Damon on ollut naimisissa Luciana Bozán Barroson kanssa vuodesta 2005 ja heillä on kolme tytärtä. Damon on monesti valittu seksikkäimmäksi mieheksi eri lehtien toimesta ja hän on yksi Amerikan rikkaimmista näyttelijöistä. Hänen kynästästään syntynyt Good Will Huntingin käsikirjoitus on yksi parhaimpia käsikirjoituksia Hollywoodissa ja Damon on myös aktivisti mm. demokraattien puolesta puhuja ja hän on perustanut puhtaan veden kampanjoita ja hyväntekeväisyysyhtiöitä. Hänen uransa on täynnä menestyselokuvia ja se on tehnyt Damonista yhden Hollywoodin legendaarisimmista nykynäyttelijöistä.
Matt Damonin polttava roolisuoritus tekee elokuvasta vielä täydellisemmän. Hän saa tehtyä hahmosta uskottavan. Damonin Will Hunting on aito, se ei ole epäuskottava, vaan inhimillinen. Hän saa tehtyä kokonaisuudesta yhtenäisen ja tuotua jokaiseen kohtaukseen aitoa voimaa ja tekee roolista henkilökohtaisen. Hän käyttää omia vahvuuksiaan hyödyksi. Hahmo on hänen käsittelyssään luonteva. Hän on todella lähellä täydellisyyttä, ellei jopa saavuta sitä. Van Sant ohjaana käyttää Damonin upeaa hallintaa hyväkseen ja antaa tälle intensiivisiä lähikuvia, joita Damon käyttää kuin kokenut ammattilainen. Avainkohtaus roolisuoritukseen mielestäni on kohtaus loppupuolella elokuvaa, jossa Will lähtee Robin Williamsin esittämän psykiatrin toimistolta ja psykiatri sanoo "Good luck, champ" ja Van Sant suuntaa kameran lyhyeksi aikaa Damonin kasvoille ja sanomatta mitään, hahmo sanoo kaiken. Näin vähäeleinen täydellisyys tekee roolisuorituksesta mielenkiintoisen, elävän, syvällisen ja nerokkaan. Damon ei vain näyttele hahmoa vaan saa siihen energiaa ja luonnetta. Hän tekee siitä aidon persoonan, mikä on saavutus, jota ei tule vähätellä. Yksi harvoista roolisuorituksista, jossa pääsemme tarkastelemaan oikeaa elävää ihmistä, kuitenkin "vain" näyttelijän tulkitsemaa.
Trivia:
- Ansiot: 75 miljoonaa dollaria.
- Intohimoinen pokerin pelaaja, pelannut sitä ammattilaisittainkin
- On näytellyt kahdeksan elokuvan nimiroolia
- On joskus polttanut tupakkaa.
- Opettelin pianon soittoa elokuvaa The Talented Mr. Ripley varten.
- Kieltäytyi Aaron Eckhartin roolista Christopher Nolanin elokuvassa The Dark Knight.
- Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.
- Henkilökohtainen kommentti: "It's just better to be yourself than to try to be some version of what you think the other person wants."
![]() |
| Bryan Woodman, Syriana |
![]() |
| Jason Bourne, The Bourne Series |
![]() |
| Tom Ripley, The Talented Mr. Ripley |
![]() |
| La Boeuf, True Grit |
![]() |
| Staff Sgt. Colin Sullivan, The Departed |
![]() |
| Francois Pienaar, Invictus |
![]() |
| Mark Whitacre, The Informant! |
![]() |
| Private James Francis Ryan, Saving Private Ryan |































