...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Loppu

Maaliskuun 13. päivä vuonna 2013 päivänvalon näki ensimmäistä kertaa eräässä internetin nurkassa pieni elokuvablogi nimeltä Cinema Lozenge. Yli kymmenen vuotta myöhemmin tämä samainen blogi - joidenkin muodonmuutosten ja nimenvaihdoksenkin jälkeen - on saapunut lopputekstiensä kohdalle. 

En oikeastaan edes halunnut lopettaa blogia. Kunnes tajusin, että ainoa syy siihen on se, etten uskalla päästää irti. Ja se on aina huonoin mahdollinen syy pitää kiinni jostain. Ja kun annan itselleni luvan lopettaa, huomaan ajatuksen tuntuvan hyvältä. Aika on yksinkertaisesti oikea. 

Blogi on antanut minulle ihan hurjan paljon. En edes pysty aloittamaan sen kaiken erittelyä. Kymmenen vuotta tuntuu menneen nopeasti, mutta sitten taas toisaalta, kun mietin, mitä kaikkea siihen aikaväliin on sisältynyt, on se ollut elinikä. Tuntuu hurjalta ajatella, että koko tämän ajan blogi on matkassani kulkenut, en olisi uskonut, että pääsen näin pitkälle, kun ensimmäisen kerran tätä aloin kirjoittamaan. En uskalla edes ajatella, mistä löydän itseni seuraavan kymmenen vuoden päästä. 

Jään kävelemään hiljaisia polkuja metsässä. Jään kuuntelemaan radiota ja katsomaan ikkunasta, kun takapihan nurmikon valtaa routa. Jään tekemään töitä, joista nautin. Jään opiskelemaan asioita, joita pidän mielenkiintoisena. Jään elämään omaa, itseni näköistä elämää, joka on pieni, mutta minulle niin kovin rakas.

Haluan vain kiittää kaikkia, jotka olette blogissa käyneet, kommentoineet ja välittäneet. Minäkin joudun nyt esittämään viimeisen kumarrukseni ennen esirippujen sulkeutumista. 


2 kommenttia:

  1. Kymmenen vuotta on komea elinkaari! Kiitos näistä blogivuosista, tekstejäsi on ollut aina todella mukava lukea. Ehkäpä vielä jossain toisessa internetin nurkassa tai nettimaailman ulkopuolisessa sfäärissä törmätään.

    VastaaPoista