...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Fantasia (Fantasia)

Turussa oli tänään elokuvapäivä ja itsekin kävin bongaamassa tämän näytöksen Turun Konserttisalissa - mikä tietysti loi aivan erityislaatuiset puitteet minkä tahansa elokuvan katsomiseen, mutta erityisesti tälläisen klassiseen musiikkiin upotetulle kerronnalle.

Pettymyksekseni paikalla ei sentään ollut sinfoniaorkesteria, joka olisi säestänyt elokuvaa paikan päällä, vaan ihan elokuvan omaa ääniraitaa toistettiin, mutta hieno sitäkin oli kuunnella niin hienossa akustiikassa.

Myös se käy ihmetyksestä, miten tälläinen elokuva on voitu tehdä 1940-luvulla - toisin sanoen aikana, jolloin tietokonetta ei oltu vielä edes keksitty, puhumattakaan sen hyödyntämisestä animaatioimisessa.

Valitettavasti itse elokuvaa pidinkin sitten tylsänä, oli se hyvin tehty tai ei. Erityisesti elokuvan ensimmäinen puolisko, jossa ei tapahtunut narratiivisesti yhtään mitään, vaan pelkkä abstrakti animoitu kuva liikkui musiikin tahtiin. Loppupuoliskolla elokuvaa nähtiin erilaisia lyhyitä kertomuksia aina kunkin klassisen musiikin kappaleen aikana.

Tämä teki muutenkin varsin löyhästä ajatuksesta elokuvalle entistä heppoisempaa, sillä katsoja ei jaksa paneutua niin moneen erilaiseen, lyhyeen tarinanpoikaseen - sen sijaan jos tarina olisi yhtenäinen läpi klassisten kappaleiden.

 En myöskään oikein tiedä, kenelle tämä oli tarkoitettu. Yhdessä vaiheessa kuva on niin ympäripyöreää ja abstraktia, että siitä luulisi kiinnostuneen vain aivan pienten sylilasten, jotka vain näkevät kivoja värejä musiikin tahtiin hytkyen ja toisessa hetkessä Tyrannosauras Rex puraisee toisen dinosauruksen kuoliaaksi (jossa kohtaa pari muksua rupesi itkemään takarivissä).

Siitä vielä yksi valituksen aihe, että tälläiset lyhyet tarinat olisivat vielä jokseenkin järkeenkäyvät, jos niiden teemoissa olisi jokin koheesio. Mutta ne olivat niin ääripäistä haetut, ettei niitä saisi samaksi elokuvaksi yhdistettyä puhtaimmallakaan logiikalla.



...=)

2 kommenttia:

  1. Kakara viimeksi tämän nähnyt. Silloin taisin tykätä. Vaan mitenkähän tuon kanssa olisi nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tiedätkö tajusin itsekin tätä katsoessani, että joskus tämän aikaisemmin nähnyt, mutta enpä olisi osannut sanoa kahtaa sanaa, mitä elokuvassa tapahtuu...Josko nyt olisi jäänyt jotain edes mieleen ;)

      Poista