...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Golden Globe Award nominations 2018


Golden Globe-ehdokkuudet julkistettiin tänään suuren odotuksen päätteeksi. Tässä kohtaa palkintokautta alkaa olemaan veikkauslistat niin sekavat ja ympäripyöreät, että sitä janoaa aina jotain selventävää voimaa, että sitä jopa tyytyy niin epämääräiseen tahoon kuin Hollywood Foreign Press Association. Hehän ovat täysin surkeita ennustamaan Oscar-ehdokkaita ja lisäksi heidän kategoriansa (kaikessa laajuudessaan) ovat surkeat mallintamaan Oscareiden kategorioita. Ei näistä ehdokkuuksista nyt siis niin ollen paljoa irti saanut Oscareita ajatellen, mutta otan sen vähänkin, mitä irti saan, aivan mielelläni. Toki mukava myös juhlistaa näitä ehdokkaita ihan tämänkin pystin muodossa vaikka vähemmän tietysti merkitseekin.



Steve Carell, Battle of the Sexes
Ansel Elgort, Baby Driver

James Franco, The Disaster Artist
Hugh Jackman, The Greatest Showman
Daniel Kaluuya, Get Out

___________

Olen nyt todella itsepintainen ja sanon, että näiden herrojen on täysin turha Oscar-mahiksista haaveillakaan (Franco poisluettuna). Daniel Kaluuya on Francon lisäksi ainoa, kenellä sanotaan olevan mahdollisuus ehdokkuuteen, mutta itse en usko tähän. Veikkaanpa, että tänä vuonna saadaan taas kuunnella #oscarssowhite-ruinausta...




Timothée Chalamet, Call Me by Your Name
Denzel Washington, Roman J. Israel Esq.

Tom Hanks, The Post
Daniel Day-Lewis, Phantom Thread
Gary Oldman, Darkest Hour

___________

Näistä herrasmiehistä Oscareihin mennessä tippuu satavarmasti Denzel Washington ryhmän ulkopuolelle. Varmoja ehdokkaita sanoisi olevan Chalamet, Day-Lewis ja Oldman. Tom Hanks on aina yhtä suuri kysymysmerkki. Jos jotain, niin nämä ehdokkuudet nyt vahvistivat vain hänen asemaansa. Eli näin tulkitsisin tästä kategoriasta. Tulevat parhaan miespääosan Oscar-ehdokkaat oisivat näin ollen mielestäni: Chalamet, Day-Lewis, Oldman, Hanks ja Franco.




Judi Dench, Victoria & Abdul
Margot Robbie, I, Tonya

Saoirse Ronan, Lady Bird
Emma Stone, Battle of the Sexes
Helen Mirren, The Leisure Seeker

___________

Parhaan naispääosan kategorian voitto lienee tuleman vaikeimmaksi ennustaa tänä vuonna. Miespääosan kategoriassa käydään kovaa kädenvääntöä Timothée Chalamet'n ja Gary Oldmanin kanssa (eikä koskaan tule poissulkea maailman palvomaa Daniel Day-Lewisia). Oma visio olisikin, että ne Akatemian jäsenet, ketkä tykkäävät äänestää veteraaneja äänestäisivät sekä Oldmania että Day-Lewisia, jolloin he söisivät toistensa voittomahdollisuudet pois ja Chalamet kruunattaisiin voittajaksi.
Mutta naispääosassa ei ole selkeää ennakkosuosikkia. Frances McDormand olisi vahvoilla, ellei hänellä olisi jo aikaisempaa voittoa. Oscar-akatemia on tunnetusti nihkeä heittämään niitä patsaita runsain mitoin kenenkään suuntaan (Meryl Streepin piti odottaa kärsivällisesti monta vuosikymmentä ennen kuin voitti toisen parhaan naispääosan Oscarinsa). Sally Hawkins puolestaa on näyttelijä, jota palvotaan lahjojensa takia, mutta Akatemia ei tunnetusti tykkää nenänsä nyrpistelijöistä. Tämä tarkoittaa sitä, että Sally Hawkins ei käytännössä kampanjoi voittonsa eteen yhtään. Kaikki muut Oscar-toiveikkaat ja vähemmän toiveikkaammatkin kiertävät uljaasti haastattelusta toiseen ja käyvät lounailla Akatemian jäsenten kanssa ja osallistuvat elokuviensa näytöksiin yms. Esimerkiksi viime vuonna Emma Stone veti jäätävän urakan kamppanjansa kanssa ja oikeasti osallistui joka tilaisuuteen, johon hänet vain kutsuttiin ja kuinkas sitten kävikään... Saoirse Ronan ei ole voittanut vielä kertaakaan, mutta nauttii suurta suosiota Hollywoodissa tällä hetkellä. Hän voisi siis olla mahdollisesti Oscar-voittaja ensi vuoden maaliskuussa.



Jessica Chastain, Molly’s Game
Sally Hawkins, The Shape of Water
Frances McDormand, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Meryl Streep, The Post 
Michelle Williams, All the Money in the World

___________

Myös parhaan naispääosan ns. "viides slotti" on mielenkiintoinen. Se tuntuu olevan oikeastaan joka vuosi vähän avonainen kysymys. Neljä varmaa ehdokasta Oscareissa lienee: Hawkins, McDormand, Streep ja Ronan. Viidennestä slotista käydään kovaa kisaa Jessica Chastainin ja Margot Robbien välillä.


Mary J. Blige, Mudbound
Hong Chau, Downsizing
Allison Janney, I, Tonya
Laurie Metcalf, Lady Bird
Octavia Spencer, The Shape of Water

___________

Tämä oli sitten suurin pettymys. Olen tässä jo muutaman viikon pelännyt, että parhaan naissivuosan kisasta ehtisi Oscareihin mennessä tipahtamaan Holly Hunter. Itse rakastin hänen roolisuoritustaan, mutta elokuva ei ole mikään kärsimysnäytelmä, mikään tosielämän biopicci eikä hahmolla ole mitään sairautta, mitään vikaa, yms. Joten hän on heti ulkona. Mary J. Bligen roolisuoritus tuntuu puolestaan päin vastaiselta. Pelkkää tuskaa ja kärsimystä elokuvan alusta loppuun asti. En tietenkään ole elokuvaa nähnyt, mutta sanonpahan vain. Hong Chaun matka näihin ehdokkuusgeimeihin tuntuu niin tutulta (Lupita Nyong'o ynnä muut kumppanit), että voisin jo laskea hänen ehdokkuutensa varaan. Ja ennustan myös sen, ettemme tule hänestä kuulemaan tämän vuoden jälkeen enää koskaan mitään. Mutta olen iloinen, että Octavia Spencer (jumalani) saa taas jalansijaa näissä palkintokahinoissa. Oma veikkauslistani Oscareihin näyttäisi tällä hetkellä tältä:
Laurie Metcalf, Lady Bird (varma voittaja, mistä olen iloinen)
Allison Janney, I, Tonya
Hong Chau, Downsizing
Octavia Spencer, The Shape of Water
Ja toiveeni olisi, että Holly Hunter, The Big Sick, mutta mitä varmemmin Mary J. Blige.


Willem Dafoe, The Florida Project
Armie Hammer, Call Me by Your Name
Richard Jenkins, The Shape of Water
Sam Rockwell, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Christopher Plummer, All the Money in the World

___________

Willem Dafoe, sanoisin nyt jo tässä vaiheessa varmistuneeni, on tuleva Oscar-voittaja. Armie Hammer, Sam Rockwell ja Richard Jenkins lienevät myös varmoja ehdokkaita ainakin, toivottavasti. Pidän ylikaiken Richard Jenkinsistä ja Armie Hammer on mielenkiintoisessa leffassa. Sam Rockwellista en välitä, mutta menkööt. Christopher Plummerin ehdokkuus on täysi vitsi. Hänhän korvasi Kevin Spaceyn tuossa leffassaan, sen jälkeen kun Kevin Spacey kärysi vuosikymmenien takaisesta skandaalistaan. Ohjaaja Ridley Scott käytti huhutusti monta miljoonaa kuvatakseen uudelleen Spaceyn kohtauksen Plummerilla. Veikkaan, että viiden ehdokas Oscareissa on joko Bob Odenkirk (The Post) tai Michael Stuhlbarg (CMBYN).


The Disaster Artist
Get Out
The Greatest Showman
I, Tonya
Lady Bird

___________

Mitä enemmän kuulen I, Tonyasta, sitä mielenkiintoisemmaksi elokuva käy. Olen kuullut tästä Tonya Harding - Nancy Kerrigan-skandaalista vasta jälkikäteen ja omassa mielessäni niputtanut Tonya Hardingin tarinan pahikseksi. Puheet elokuvan ympäriltä ovat kuitenkin saaneet minut ihmettelemään, että miksi olen näin kuvitellut. Ehkä täytyisi katsoa tuo elokuva, että ymmärtäisi paremmin, miten Tonya Hardingkin on saattanut olla tarinan uhri. En olisi yhtään epäileväinen, jos tämänkin tarinan taustalta löytyisi lehdistö (mustamaalava sellainen) piruna.


Dunkirk
The Post
The Shape of Water
Call Me by Your Name
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

___________

Three Billboard Outside Ebbing, Missouri ja Phantom Thread (ei jostain syystä ehdolla??) ovat tällä hetkellä minulle suurimmat mysteerit. Three Billboards on elokuva, joka on nyt kärkkynyt kaikissa näissä ehdokkuuksissa (Globet, Critics' Choicet sekä Los Angeles Film Critics Associationit, New York Film Critics Associationit yms.) mutta kukaan ei tunnu kannattavan elokuvan menestystä ihan sydän pakahtumaisillaan. Minun korviini ei ole kantautunut mitään puhetta elokuvan koskettavuudesta, ajattomuudesta, omaperäisyydestä. Kaikki vain sanovat, että se on hyvä elokuva. Toisin kuin esimerkiksi Dunkirk, Get Out tai CMBYN, joita ihmiset tuntuvat kannattavan ihan henkeen ja vereen. Myös tuo Phantom Thread on outo. Miksi se ei ole saanut ehdokkuutta, vaikka se on Daniel Day-Lewisin ja Paul Thomas Andersonin uusi ja viimeinen kollaboraatio. Tämän kombon yksinään luulisi takaavan kaikki ehdokkuudet, kun vielä leffa on saanut hyvät arvostelut. Onko leffa sittenkin vain keskinkertainen?? Ei nimittäin haittaisi yhtään, jos näin olisi. En usko, että Day-Lewisin eläköitymispuheet pitävät kutinsa, mutta toivon, että niin myös olisi. Hän on napannut jo tarpeeksi monta Oscaria muiden, ansaitsevien nimien, edestä.



Guillermo del Toro, The Shape of Water
Martin McDonagh, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

Christopher Nolan, Dunkirk
Ridley Scott, All the Money in the World
Steven Spielberg, The Post

___________

Olisi myös mielenkiintoista, jos The Post mustana hevosena (what?) nousisikin näiden kaikkien pystien napsijaksi. Kaikki vaan tuntuvat niputtavan sen mappi Ö:hön. "Taas yksi Spielberg-filmi, pääosassa Tom Hanks- saanee ehdokkuudet, mutta that's it" ja sitten se tulisikin ja voittaisi!




Boss Baby
The Breadwinner

Coco
Ferdinand
Loving Vincent

___________

Tuo Boss Baby oli joukossa outo. En ajatellut sitä ihan palkintoluokan tekeleeksi. Mutta mikä tahansa, missä on Lisa Kudrow, ansaitsee minun puolestani ehdokkuuden jos toisenkin. 




A Fantastic Woman
First They Killed My Father

In the Fade
Loveless
The Square

___________

Ihmiset aina valittavat, kuinka ärsyttävänä he pitävät, että ruotsalainen musiikki vetää maailmalla ja miksi ei Suomessa osata samallalailla. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään tämän valituksen aiheen. Nyt tämä alkaa nimittäin olemaan kolmas tai neljäs vuosi putkeen, kun ruotsalaiset kärkkyvät näissä Oscar-kahinoissa leffansa kanssa. Viime vuonna se oli A Man Called Ove  ja sitä edellisenä 100-vuotias (älkää pakottako kirjoittamaan minua enää leffan koko nimeä...). Ja nyt tänä vuonna The Square. Käsittääkseni se jotain pystejä jo napsi Cannesissa, joten miksei se olisi vahva ennakkosuosikki myös Oscareissa.




“Home,” Ferdinand 
“Mighty River,” Mudboumd
“Remember Me,” Coco

“The Star,” The Star
“This Is Me,“ The Greatest Showman

___________

Tässä kategoriassa toinen järkytyksen aihe (naissivuosan lisäksi), indie-rokkari Sufjan Stevensin käsittämättömän kauniit kappaleet CMBYN-leffan soundtrackilla jäivät ehdokkuuksitta. Itse olin aavistellut Mystery of Loven olevan parhaan laulun voittaja ensi vuoden Oscareissa. Siinä mielessä nämä Globet antoivat nyt osviittaa, että ainakin tässä kategoriassa muuttivat vähän peliä. Tosin en tiedä, kuinka uskottava tuo Mariah Careyn joululeffan The Star-kappale on, että en usko sen Oscar-mahiksiin alkuunkaan.




Carter Burwell, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Alexander Desplat, The Shape of Water

Johnny Greenwood, Phantom Thread
John Williams, The Post
Hans Zimmer, Dunkirk

___________

Hienoa, että Carter Burwell on nousemassa arvostettujen säveltäjien kaanoniin. Desplat voisi minun puolestani voittaa aina ja ihanaa, että Williamskin on noteerattu The Postista, vaikka jonkun arvostelun luinkin, missä nimenomaan Williamsin scorea lytättiin. 




The Shape of Water
Lady Bird

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
The Post
Molly’s Game


___________

Tämä kategoria on myös iso ammottava aukko. Lähteeni sanoisivat ennakkosuosikiksi Shape of Wateria tai Lady Birdia, mutta en jaksa uskoa. Veikkaan pystin menevän The Postille (Oscareissa - he rakastavat leffoja, joilla on tärkeä viesti.)


...=)

4 kommenttia:

  1. Hiiiii! Näitä postauksia taas :D kahmin suurella mielenkiinnolla, alkaa ollakin jo toistuvia nimikkeitä, jotka sit toivottavasti tulee nähtäville ennen Gaalaa!! The Squaren kävinkin katsomassa, en tiedä oliko se hyvä tai huono, mutta mieleen se jäi pyörimään, en oikein vieläkään tiedä ihan mistä se kertoi xD mutta tosiaan katsoin sen juuri näitä tulevia kisoja ajatellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Siniiii!
      Ihanaa, että palkintokausi houkuttaa samalla lailla vielä (ja käymään leffassakin) vaikka blogissa tauko onkin - mikäs tämän ihanampaa :DD

      Totisesti toivon todellakin, että tänä vuonna suurin osa ainakin leffoista ehtisi saapumaan tänne Suomenkin perukoille, kun on gaalakin vasta MAALISKUUSSA (miten me jaksetaan odottaa siihen asti!?!)

      Poista
    2. VAsta maaliskuussa??? NO EI MITENKÄÄN. Paitsi jäystämällä kynsinauhoja ja korkkaamalla elokuvia xD mukana menossa siis vaikka en blogin sisältöä tuotakaan, häiriköin sit mm. täällä :)

      Poista
    3. Olet aina tervetullut häiriköimään <3

      Poista