Katsoin The Hollywood Reporterin vuotuista Emmy-pyöreäpöytä-keskustelusarjaa, jossa Tracee Ellis Ross suositteli Fleabagia sarjana, jota itse palvoo polvillaan. Ja se oli ilmeisesti tarpeeksi suuri suositus minulle, sillä seuraavaksi löysin itseni katsomasta Fleabagia. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että sarjan henki, sielu ja sydän Phoebe Waller Bridge ponnahti sarjan jälkeen tähdittämään Star Warsia. Ajattelin, että kyllä tällaisen Tuhkimo-tarinan taustalla täytyy olla lahjakkuutta.Tämä on siis brittiläinen sarja, jossa Phoebe Waller-Bridge omistaa marsu-aiheisen kahvilan ja deittailee sekä etsii itseään.
Ensimmäisen kauden toinen jakso on ehkä hauskin tv-jakso, jonka olen nähnyt koko vuonna. Nauroin oikein ääneen ja välillä piti keskeyttää katsominen kokonaan ja oikein nauttia juuri tapahtuneesta kohtauksesta. Mikä on outoa sillä kauden ensimmäinen jakso oli aika pliisu ja kakkosjaksoa seuraavat jaksot lässähtävät täysin.
Tuotantokaudessa on kahdeksan jaksoa, joten ei vahinko niin suuri ollut. Jos olisin katsonut 23 jaksoa yhden hyvän jakson takia, niin siinä olisi saattanut mennä hermo.
Phoebe Waller-Bridgen koin oikein lahjakkaaksi. Hänellä on hyvä koominen ajoitus, muutenkin kun kauden toisessa jaksossa. Välillä hän tuntui sortuvan liiaksi omiin maneereihinsa, mutta käytännössä katsoen piti päänsä veden pinnalla.
Teknisessä mielessä sarjassa ei ole mitään ihmeellistä. Tuotantoarvo ei ole korkea. Tätä ei ole hyvin kuvattu, puvustettu, sävelletty, ohjattu, käsikirjoitettu, lavastettu tai valaistu. Kuvaa katsoessa tulee vain mieleen brittiläisyys. Tällaisia brittiteoksia on nähty ennenkin ja mielestäni ne kaikki edustavat samaa, kamalaa laatua, jota kärsiessä joutuu kaipaamaan Hollywoodin kiillotettua ja puhdistettua kiiltokuvaa. Siellä ainakin osataan laittaa puitteet kohdalleen.
Toisen tuotantokauden pariin en ole palaamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti