...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Top-lista: 2010-luvun parhaan naispääosan Oscar-voittajat

Nyt kun edellinen vuosikymmen on päättynyt ja sen viimeisetkin elokuvat on saatu julki ja Oscarit jaettua vuosikymmenen viimeisen vuoden elokuville, pystyy vuosikymmenen Oscar-voittajat viimein rankkaamaan eli laittamaan parhausjärjestykseen. 

Tämä 2010-luku tulee todennäköisesti olemaan myös viimeinen vuosikymmen, josta voi tällaista pohdintaa merkityksellisesti tehdä. Kuluvan vuosikymmenen aikana Oscarit tulevat sääntömuutosten takia muuttumaan joksikin, mitä en itse ainakaan enää henkilökohtaisesti tule tunnustamaan, kun ei voida tosiallisesti puhua oikeista voittajista, jos sääntöjä muutetaan antamaan keinotekoisesti joillekin paremmat mahdollisuudet kuin toisille. Mutta se vain sivuhuomiona. Ja nautitaan nyt menneesta Oscar-huumasta vielä kun voidaan. 

Huomautettakoon, että Collider teki hiljattain vastaavanlaisen listan parhaan miespääosan Oscar-voittajista, joten idea on kopioitu heiltä.

Itse aloitan listaamisen parhaan naispääosan Oscar-voittajista, koska sen kategorian voittajat olen kaikki nähnyt. Tässä siis mielestäni parhaan naispääosan Oscar-voittajat rankattuna vuosilta 2010-2019:


 10.

Olivia Colman - The Favourite (2018)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Joanna Kulig, Cold War

On vieläkin vaikea uskoa, että näin typerä roolisuoritus on palkittu maailman arvostetuimmalla elokuvapalkinnolla. Colman rääkyy ja kirkuu läpi elokuvan vetäen lapsellisen naisen tulkintansa aina suoraan kohti hyperbolaa, karikatyyria ja kesäteatteria.

Kun taas Cold Warin sielukas ytimekkyys on jotain, mikä on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen ja sen keskiössä Kuligin vavahduttavan hienovarainen roolisuoritus.


09.

Emma Stone - La La Land (2016)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Isabelle Hupper, L'Avenir

Ei niin, että Emma Stone olisi La La Landissa erityisen huono, mutta ei tämä kuulkaa nyt mitään Oscar-tasoa ole vähän lauleskella ja tanssahdella pikkusievästi kuin jossain teinikomediassa, joiden maailmaan vieläkin sijoitan Emma Stonen enemmän kuin vakavasti otettavaan taide-elokuvaan.

Ja niin ikään Isabelle Huppert'n monitahoinen, ammattitaitoinen ja syvästi kerrostunut roolityö ja sen lävistävä älykkyys jättää haukkomaan henkeä. 


08.

Julianne Moore - Still Alice (2014)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Jennifer Aniston, Cake

Still Alice on oikein näyttelijän elokuva. Moorelle annetaan siinä mahdollisuus mahdollisuuden jälkeen demonstroida taitojaan oikein urakalla. Eikä hän välttämättä niitä jätä käyttämättä. Mutta hän on kovin käsitteellinen. Ei saa maadoitettua roolisuoritustaan. Se ei tunnu aidolta, vaan Mooren näyttelemältä.

Seitsemän vuotta on kulunut, enkä ole vieläkään antanut Oscar-akatemialle anteeksi, ettei Aniston saanut edes ehdokkuutta osastaan. Tämä on kyllä yksi näistä tapauksista, jotka on jääneet kalvamaan eniten Oscareissa. Anistonin roolisuoritus on jotain, mitä voi ajatella kerta kerran jälkeen ja yhä saada kylmiä väreitä pelkästä muistosta roolisuorituksen voimakkuudesta ja raa'uudesta.


07.

Frances McDormand - Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Kate Winslet, Wonder Wheel, Brooklynn Prince, The Florida Project, 

2017 oli yleisesti oikein pohjanoteeraus ja ehkä vuosikymmenen huonoin vuosi naispääosan suorituksille. Frances McDormand on huono. Oikein laiskempaakin laiskempi, kun käytännössä vain esittää itseään. Äkäinen mummo kun McDormand nyt vaan on. Joo, ihan kiva, että äkäinen mummokin saa rooleja ja propsit siitä. Mutta ei se hyvää näyttelemistä ole.

Mutta en tiedä kuka olisi pystin oikein ansainnut McDormandia enempääkään. Streepille olisi ehkä voitu antaa ura-Oscar The Postista (jossa ei suinkaan ollut huono, mutta ei parhainkaan roolisuorituksensa), myös Winslet ja Prince olivat ihan kivoja omissa filmeissään.


06.

Meryl Streep - The Iron Lady (2011)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Charlize Theron, Young Adult

Meryl Streep on ehkä ainut näyttelijä, josta voi oikeutetusti käyttää sellaista ylilausetta kuin kaikkien aikojen paras näyttelijä, eikä kovinkaan monen käsi nouse ylös vastalauseen merkiksi. Hän on yksinkertaisesti mestarillinen. The Iron Lady nyt on mitä on, mutta Meryl Streep sitäkin enemmän Meryl Streep.

Mutta harmi vain, että samana vuonna, kun hän voitti - oikeutetusti - kolmannen Oscarinsa, Charlize Theron antoi itsestään yhden kaikkien aikojen parhaista roolisuorituksista. Ja hänen olisi kuulunut voittaa.


05.

Renee Zellweger - Judy (2019)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Renee Zellweger, Judy

Jumaloin yhtä arvostelua, joka on kirjoitettu tästä Robert Gooldin ohjaamasta elokuvasta arvostelupalvelu Letterboxd:hen ja se on eittämättä muutaman lauseen pituudellaan parempaa, mitä minä tulen koskaan kynälläni raapustamaan, joten ei tästä sen enempää:

"BREAKING NEWS:

according to tmz, renée zellweger was recently hospitalized for urgent treatment due to severe back pain caused by the burden of carrying the entire judy (2019) movie on her back

we all wish her a speedy recovery.."


04.

Brie Larson - Room (2015)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Brie Larson, Room

Olen katsonut Roomin muutamankin kerran sen jälkeen kuin sen ensimmäisen kerran näin ja joka kerta itken kahta kauheammin. Joka kerta myös Larsonin roolisuoritus antaa itsestään enemmän, minkä luulisi jo ensimmäisen katselukerran jälkeen olevan mahdotonta. Hänet on täydellisesti roolitettu tässä. Hätkähdyttävän arkisen oloinen Larson täsmentää elokuvassa erikoislaatuisen tapauksen dramaattisuutta tekemättä siitä pateettista tai banaalia. Sinänsä on ollut niin surkuhupaisaa nähdä hänet ryntäämässä tämän jälkeen tekemään ison rahan Marvel-tuotantoja, joihin hän ei tietysti ollenkaan sovi. Marvelihärveleihin kuuluu vain ja ainoastaan anteeksipyytelemättömän pelkistämätön sirkusmaisuus.


03.

Natalie Portman - Black Swan (2010)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Natalie Portman, Black Swan

Useamman näyttelijän pitäisi olla opiskellut psykologiaa. Näillä näyttelijöillä tuntuu olevan joku ominaislaatuinen kyky sukeltaa syvälle tunnetilojen keskiöön ja raastaa rikki. Portmankin oikein herkuttelee kompleksisen naisen sisällä ja päästää kaiken tunteen ulos säälimättömällä armottomuudella.


02.

Jennifer Lawrence - Silver Linings Playbook (2012)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Jennifer Lawrence, Silver Linings Playbook

Kaipaisin enemmän Lawrencen kaltaisia näyttelijöitä nykyelokuviin. Tällaisia suuria näyttelijöitä, jotka näyttelevät karismallaan. Ensimmäisestä sekunnista lähtien, kun Lawrence astuu valkokankaalle, hän tekee tiettäväksi, kuka hän on ja että häntä ei sovi unohtaa. Muistuttaa ihan jotain 40-luvun valkokangastähtiä, Jimmy Stewartia tai Katherine Hepburnia. Vaikka tiedämme, että Lawrencesta on myös muuhun - hämmästyttävän syvälliseen ja ennen kaikkea aitoon tulkintaan. Vaikka ajattelen Lawrencea barokkinäyttelijänä, hän on niin uskottava, että vaikka tämä postmoderni nykytaiteen aikakausi ei välttämättä ota syleilyynsä Lawrencen laajoja siveltimenvetoja, se ei tunnu haittaavan, että hän on niin omassa ulottuvuudessaan. Päin vastoin, sitä ihailee silmät hämmästyksestä auki.


01.

Cate Blanchett - Blue Jasmine (2013)

Kenen olisi pitänyt voittaa: Cate Blanchett, Blue Jasmine

Tätä roolisuoritusta tullaan analysoimaan näyttelijätaiteen oppilaitoksissa vielä vuosikymmenienkin päästä. Millintarkkaa, hiottua, ytimekästä työtä Blanchettin taholta, joka tuntuu taitavan kameleonttimaisella luontaisuudella sävyn kuin sävyn, tyylin kuin tyylin, roolin kuin roolin. Hän on näyttelijän näyttelijä, joka heittäytyy rooliin antaen kaikkensa ja vielä enemmän saadaakseen aikaan jotain. Ja sen näkee hänen jokaisesta valinnastaan, jokaisesta harkitusta eleestä, jokaisesta hienovaraisesta yksityiskohdasta, että hän tähtää johonkin. Hänellä on päämäärä. Hän ei näyttele näyttelemisen ilosta, vaan sanoakseen jotain merkityksellisempää. Analysoidaakseen. Tutkiakseen, Paljastaakseen. Saadakseen jotain aikaan. Ja juuri sitä voi sanoa taiteeksi. 


2 kommenttia:

  1. Pakko heittää heti alkuun (vitsinä), että on muuten aika monta valkoista heteronaista voittanut... :D

    No joo. Mutta siis loistavia suorituksia on joukossa monta. Tosi usein ne oikeasti parhaimmat jäävät nimenomaan näissä pääosa kategorioissa huomiotta. Aina pitää olla Hanks, Streep, Day-Lewis ja McDormand ehdolla jos vain ovat elokuvan kyseisenä vuonna tehneet.

    Sääli, että akatemia tuntuu suosivan ison profiilin näyttelijää. Itsekin hieman skeptinen näiden kisojen tulevaisuuden kannalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis... totta, totta ja niin totta.

      Hienoja roolisuorituksia on joukossa monta, mutta kun nämä kaikki vuodet ynnäsi yhteen oli lopputuloksena kuitenkin pettymys. Näin kymmenen vuotta myöhemmin tätä ajanjaksoa taaksepäin tarkastellessa sitä vasta ymmärtää, kuinka sokeasti sitä on vaan vuosi vuoden jälkeen ollut aina niin "hypessä" mukana ja vaan jännännyt niitä lopullisia voittajia ja iloinnut kun joku suhteellisen hyvä on päässyt ehdokkuuksiin mukaan tai jopa voittanut. Mutta nyt sen näkee, että harvassa on olleet ne kerrat, kun oikeasti joku merkittävä roolisuoritus on oikeasti voittanut. Ei se Oscareiden osumisprosentti hirveän maaritteleva ole.

      Sinänsä yritykset tuoda uutta väriä (*köh, köh) voisivat olla ihan tervetulleet, jos ne tehtäisiin järkevämmin, mitä nyt on kaavailtu.

      Jonkinlainen tapa voisi nimenomaan olla saada tuntemattomampia nimiä esille Oscar-kahinoihin. Nyt kun elokuvan ja näyttelijän ympärille tarvitaan niin paljon pöhinää ja ison rahaa julkisuuskampanjaa, on siellä pakostakin samat tylsät nimet vain ehdolla. Ja vaikka ovat hyviä näyttelijöitä, ei sellaiset turvalliset ehdokasvalinnat kyllä historiankirjoihin jää.

      Saa siis nähdä, mitä tulevaisuus ja muutokset tuo tullessaan.

      Poista