Netflixin uusi hittisarja (Suomessakin viime aikoina toiseksi katsotuin) ottaa askeleen (tai pari) poispäin suoratoistopalvelun tyypillisestä romanttisesta osastosta, joka on aikaisempina vuosina perustunut pitkälti teinien ensimmäisiin ihmissuhdekokeiluihin. Sex/Life puolestaan kuvaa jo keski-ikää lähestyvää, lapsiperheen keskiluokkaista lähiöelämää.
Kotiäiti Billie (Sarah Shahi) on aikaisemmassa elämässään ollut manhattanilainen psykologian opiskelija, villisti juhliva biletyttö ja poikaystäviä kuin sukkia kierrättänyt elämästään nauttinut nuori, joka yhden liian suuren sydänsurun koettuaan päätti kuin päättikin asettua aloilleen kiltin, mukavan ja soveliaan miehen Cooperin (Mike Vogel) kanssa. He muuttavat Connecticutin esikaupunkialueelle ja ehtivät pyöräyttämään maailmaan jopa kaksi muksua ennen kuin Billie havahtuu nykyisen elämänsä tylsyyteen ja harmauteen. Erityisesti Brad-nimellä (Adam Demos) kulkeva vanha suola janottaa.
Millaiseksi Sex/Lifea oikein kuvailisi? Nimi tietysti jo kertoo paljon. Se on hämmentävä sekoitus melko villiäkin seksikuvausta yhdistettynä hieman saippuaoopperamaiseen parisuhde-elämän kuvaukseen. Ehkä sarjaa voisi mielessään sijoittaa jonnekin Fifty Shades of Greyn tiimoille, sillä tärkeällä erotuksella, että Sex/Life tuntuu oikeasti olevan sitä, mitä Fifty Shades of Grey lupasi olevansa, mutta josta oli kuitenkin hieman laimennettu versio.
Ajoittain kohtaukset ovat huomattavankin graafisia. Mikä tuntuu ehkä jopa ylättävästi todella virkistävältä. Jotenkin on vain tuntunut siltä, että Netflix oli valinnut linjakseen koko perheen viihdyttäjän roolin ja kun vuodet sitten Netflixin valtavirtaistumisen jälkeen vain kuluivat ja ainoat tuotokset, mitä sieltä maailmaan nimenomaan romanttisen genren tiimoilta putkahti, olivat juurikin teini- ja koulumaailmaan sijoittuvaa nuortensarjaa, sitä jotenkin tyytyi siihen ajatukseen, että aikuisempaan makuun nikkaroitua viihdettä saa sitten jostain muualta.
Päätellen Sex/Lifen suosiosta jotain, voisi ajatella, että myös muille tämä jollain tietyllä tapaa Netflixin uudempi aluevaltaus on tuntunut mukavalta vaihtelulta. Onhan Netflixillä tietysti ollut aikaisemminkin roisimpaa tuotantoa, mutta erityisesti tuntuu, että 2010- ja 2020-luvuilla juuri romantiikan parissa viihtyvät katsojat on unohdettu vähän taka-alalle. Ellei sitten ole ollut 13-vuotias teini.
Adam Demos ja Sarah Shahi ovat ilmeisesti oikeassakin elämässä pariskunta. Mikä on vain hyvä juttu, sillä katsojana ei ehkä tule niin suuri myötähäpeä näyttelijöitä kohtaan, kun tietää heidän olevansa varsin intiimisti tuttuja toistensa kanssa jo valmiiksi. Eikä sillä, rohkeatkin kohtaukset on ihan hyvin tehty ja tätä sarjaa katsoo mielellään sellaisella päiväuniasenteella. Näin upean näköisiä ihmisiä (kaikin puolin) katsoisi vaikka he tekisivät mitä.
Ihan myös pidin sarjan esittämästä pohdinnasta siitä, mitä elämässään saa haluta. Millaisiin rooleihin me kaikki tyydymme ja miten emme uskalla niitä haastaa. Loppua ehkä hieman vaan jää miettimään. Senkin voi toisaalta lukea voimaannuttavana ratkaisuna feminististiä kysymyksiä pohtivan päähenkilön elämässä, mutta toisaalta taas ei.
Ja onhan sarja siis hieman camp-henkinen, hyvän ja huonon maun välillä tempoileva, hieman tönkkö ja aivan liian käsikirjoitetun oloinen. Sarjan päähenkilö on tyypillinen romanttisten kuvausten klisee, joka ei osaa päättää, mitä hänen täydellisestä elämästään ikään kuin puuttuisi. Mutta ehkä näin helteisinä kesäpäivinä sitä kaipasi jotain näin aivotonta ja puhtaasti viihdearvot edellä kulkevaa sarjaa. Ja ehkä juuri siksi se viihdytti, koska se ei ottanut itseään todellakaan liian tosissaan. Ja ainakin saa silmänkarkkia enemmän kuin tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti