...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Arvostelu: Good Luck to You, Leo Grande

Inhottavaa tietysti ottaa näin sukupuolisidonnainen katsantakanta, mutta en usko, että tätä elokuvaa olisi voinut mieskäsikirjoittaja tai miesohjaaja tehdä. Sen sijaan ohjaaja Sophie Hyden ja käsikirjoittaja Katy Brandin kädenjäljestä näkee, että tässä on saanut nyt se paljon puhutta female gaze pääroolin. 

Good Luck to You, Leo Grande kertoo Emma Thompsonin esittämästä, hiljattain leskeytyneestä entisestä uskonnonopettajasta, joka ostaa seksityöntekijän (Daryl McCormack) palvelut ensin yhdeksi yöksi, sitten toiseksi. Elokuva sijoittuu käytännössä kokonaan yhteen hotellihuoneeseen.

Elokuvan katsottuani mieleeni jäi etenkin yksi kohtaus. Siinä Thompson pyytää McCormackia ottamaan paitansa pois ja McCormack - toisin mitä yleensä elokuvissa, huomauttaisin - alkaakin kertoa Thompsonille, miltä se hänestä tuntuu. Jotenkin ainakin omaan mieleeni on piirtynyt tämä kohtaus aivan toisenlaisena. Mies korkeintaan tuhahtaa miehekkäästi jotain tai virnistää omahyväisesti naisen katseen alla. Tässäkin Thompsonin hahmo tietysti alkaa kuola suu pielessä jumaloida McCormackin lihaksikasta vartaloa, mutta mikä tekee kohtauksesta poikkeuksellisen on McCormackin hahmon reaktio. 

Hän ei suinkaan esitä coolia ja machoa, vaan sen sijaan avoimesti myöntää, että kyllä, Thompsonin reaktio tuntuu hyvältä, miksi ei tuntuisikaan, mutta että hän myös tekee paljon töitä lihaksikkaan ulkomuotonsa eteen. Eikä siksi, että se olisi hänelle helppoa, hauskaa tai kaikkein pahin tekosyy; terveellistä. Vaan hän sanoo, että hän käy salilla, koska tykkää naisten reaktioista.

Anteeksi suoruuteni, mutta ah. Miten virkistävää, että elokuvat ovat nykyään tällaisia. Kuinka monta vääristynyttä kehonkuvaa, kuinka monta itsetunto-ongelmaa, kuinka monta masennusta pystyttäisikään välttämään, kun mediassa näkyvät esikuvat olisivat oikeasti rehellisiä ja saisivat suunsa vielä auki. Että asioita oikeasti käsiteltäisiin niiden oikeilla nimillä.


Jotenkin uskallan myös väittää, että juuri tässä näkyy myös naiselokuvantekijöiden jälki. Kuten myös elokuvassa kauttaaltaan. Tämä oli kohtaus, joka resonoi itsessäni. Mutta naiskatsojat saanevat puolestaan paljon irti Thompsonin hahmon käsittelystä. Miten hän puhuu avoimesti naisille asetetuista rooleista ja niiden muutoksesta hänen lapsuudestaan tämän päivän avoimuuteen, joka sekin voi omalla laillaan tuntua ahdistavan vapautuneelta. Miten elokuvassa suhtaudutaan hänen kehoonsa, miten hän ei ole anteeksipyytelemättömän itsevarma edes varttuneemmassa iässä, vaan jotkut asiat ovat myös hänelle uusia ja niiden navigoimisessa hän tarvitsee ammattilaisen apua. 

Niin moni elokuvan piirre on niin älykkäästi kudottu, etten voi olla kuin kumartamatta elokuvan suuntaan. Ihanaa, että seksistä voidaan puhua näin. Ja toisista ihmisistä. Ja heidän peloistaan, suruistaan, vaietuista asioista, joista tuntuu, ettei näin oikeastaan edes saisi sanoa. Vaikka se on vain inhimillistä. Tässä on luotu jotain aidosti uutta ja oivaltavaa.

Ja pääosanesittäjät saavat niin uljaasti kiinni näistä hahmoista. Thompson eritoten tekee uskomattoman rohkean roolisuorituksen. Paljastaessaan hahmonsa hyvät ja huonot puolet kokonaisvaltaisesti. Eikä Thompson tunnu pakenevan roolinsa taakse. Ja tätä on vaikea selittää, mutta koska hänen näyttelytyylinsä tässä on niin luonnollinen ja raaka, on kuin katsoja seuraisi häntä itseään, jolloin epämiellyttävien piirteiden näyttäminen tuntuu suorastaan julkealta. Mutta samalla tietysti niin katarttiselta. Maailmanluokan roolityö.


Eikä McCormack jää sekuntiakaan jälkeen Thompsonin tikintarkasta rytmistä. Tapa, jolla hän puhuu suoraan ja aristelematta, miten hän rakentaa hahmonsa seksityön ammattilaiseksi, mutta silti inhimilliseksi mieheksi, jolla on omat kipupisteensä, joita hän valottaa ammattilaisuuden verhon takaa hienovaraisesti. Katsojana sitä melkein rakastuu, Thompsonin tavoin, tähän mieheen, joka on antaa niin paljon itsestään toisen vuoksi. Tällainen hahmo jäisi myös todella helposti epäuskottavaksi, mutta McCormack tuohon siihen myös paljon kaivattua maanläheisyyttä.

Jos jotain, jäin kaipaamaan elokuvaan ehkä vielä hitusen verran enemmän uskallusta sukeltaa myös ihmisen rumimpia puolia päin. Elokuva jää ehkä vielä hieman liian hollywoodilaiseksi, vaikka siitä on selvästi pyritty pyristelemään irti. Kuva on kovin filtteröity ja pehmeästi valaistu. Ja kertoakseen seksityöstä, ihmisen ruumiillisuuden käsittely jää silti kovin siloitelluksi. 

Mutta joka tapauksess, aivan uraauurtavan kaivattu askel eteenpäin. Toivottavasti ovet pysyisivät auki samanlaisille elokuville ja elokuvantekijöille, joilla olisi oikeasti jotain sanottavaa. Kaipaamme sitä enemmän kuin koskaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti