...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Bio: Diane Lane

Diane Lane (1965, USA) on amerikkalainen näyttelijä. Lane syntyi New Yorkissa yökerholaulajaäidilleen ja taksinkuljetta-, näyttelemisen opettajaisälle. Hänen vanhemmat erosivat, kun Lane oli 13 päivää vanha. Hänen äiti oli hänen huoltajansa hänen elinikänsä ensimmäiset kuusi vuotta, kunnes äiti muutti Georgiaan, jolloin Lane asui isänsä kanssa muun muassa useissa motelleissa New Yorkissa. 15-vuotiaana Lane karkasi isältään ja lähti viikoksi Los Angelesiin ystävän kanssa.
Lane sanoo itse sen johtuneen liian suuresta vapaudesta liian nuorena. Lane tuli takaisin New Yorkiin ja asui ystävän perheen luona, maksaen heille vuokraa. Hänen äitinsä kidnappasi hänet Georgiaan hänen hoitoonsa, mutta Lane yhdessä isänsä kanssa haastoivat ädin oikeuteen ja Lane oli kuusi viikkoa myöhemmin takaisin New Yorkissa. Lane näytteli paljon teatterissa koko lapsuuden muun muassa jonkun aikaa Meryl Streepin kanssa. 13-vuotiaana Lane teki läpimurtonsa Oscar-voittaja Sir Laurence Olivieriä vastapäätä elokuvassa A Little Romance (1979). 80-luvulla Lane siirtyi onnistuneesti lapsirooleista enenmmän aikuisempiin rooleihin. Hän tähditti ikimuistoisia elokuvia kuten The Outsiders (1983) ja Rumble Fish (1983), molemmat Francis Ford Coppolan ohjauksessa. Hän oli oman sukupolvensa suuri tähti ja näistä elokuvista hänet muistettaisiin pitkän aikaa. Seuraavana vuonna hän näytteli Richard Geren kanssa elokuvassa The Cotton Club, joka ei menestynyt niin hyvin. Tämän jälkeen Lane muutti Georgiaan ädinsä luokse paikkaamaan heidän suhdettaan. Lane teki menestyksekkään comebackin television puolella vuonna 1989, jolloin oli ehdolla Emmy-palkintoon minisarjasta Lonesome Dove. Hän näytteli elokuvissa kuten Chaplin (1992), Robert Downey Junioria vastapäätä ja Indian Summer (1993), Alan Arkinin kanssa. Lane sai ylistystä osastaan elokuvassa A Walk on the Moon (1999). Hän näytteli suurmenestyksessä A Perfect Storm (2000), George Clooneyn ja Mark Wahlbergin kanssa. Hänen ylisetyin roolisuorituksensa on Connie Sumnerin rooli, jälleen Richard Gereä vastapäätä elokuvassa Unfaithful (2002). Hän oli ehdolla muun muassa parhaan naispääosan Oscarin.
Diane Connie Sumnerina
Hän jatkoi Unfaithfulin jälkeen elokuviin kuten Toscanan auringon alla (2004), Must Love Dogs (2005), Hollywoodland (2007), Oscar-voittaja Adrien Brodyn ja Casey Affleckin kanssa, Jumper (2008), Nights in Rodanthe (2008), taas Richard Gereä vastapäätä, Secreteriat (2010), TV-elokuva Cinema Verite (2011), josta sai taas paljon ylistystä kriitikoilta ja oli ehdolla muun muassa Emmy-palkintoon. Vuonan 2013 hän näytteli kesän ehkä menestyneimmässä elokuvassa Man of Steel (2013), Oscar-voittajien Russell Crowen ja Kevin Costnerin sekä Oscar-ehdokas Amy Adamsin & Henry Cavillin kanssa. Hän näyttelee Hillary Clintonia tv-elokuvassa Hillary (2014) ja samana vuonna, 2014, näyttelee elokuvassa Every Secret Thing.
     Diane Lane oli naimisissa näyttelijä Christopher Lambertin kanssa. Heillä on tytär. Lambert ja Lane erosivat vuonna 1994. Lane meni uudelleen naimisiin Oscar-ehdokkaan, näyttelijä Josh Brolinin kanssa vuonna 2004. He erosivat vuonna 2013. Lane voitti osastaan elokuvassa Unfaithful muun muassa New York Film Festivalin parhaan naisnäyttelijän ja Satellite palkinnon.


Diane Lane. Hän on likimain täydellinen. Hän ei edes tarvitse ohjausta, ei tukea muilta näyttelijöiltä, hän täysin johtaa koko elokuvan sen hyvyyteen. Hän näyttelee koko kehollaan ja käyttää häikäilemättömästi tätä hyväkseen. Hän omaksuu Connien roolin ja onnistuu muuttamaan ehkä hieman kliseisetkin kohtaukset täydeksi kullaksi. Lane todistaa näyttelijäntaitonsa maailmalle ja myös luo todella paljon uutta ja menee sinne, minne kukaan ei ole aiemmin mennyt. Hän on koko elokuvan selkäranka. Elokuva on hänen oma taidonnäytteensä ja ilman häntä se olisi täysi katastrofi. Peter Hall sanoi, että ollakseen elokuvanäyttelijä täytyy kohtaus kohtaukselta rakentaa hahmoa, ei pidä paljastaa koko hahmoa yhdessä kohtauksessa vaan vasta elokuvan loputtua katsojalle muodustuu kaikista kohtauksista hahmosta yhtenäinen kuva. Diane Lane onnistuu tasaisesti jokaiseen kohtaukseen lataamaan yhtä paljon karismaa, jännitystä ja psyykettä. On kuin Connie heräisi eloon. Niin uskottava Diane Lanen roolisuoritus on.

Trivia:
-Oli multimiljonääri kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä.
-Francis Ford Coppolan suosikkinäyttelijä. Lane on näytellyt neljässä hänen elokuvassaan.
-Tykkää matkustamisesta, ratsastuksesta, joogasta ja kävelystä.
-Keräilee antiikkihuonekaluja.
-Elizabeth Perkinsin hyvä ystävä.
-Ashland, Massachusettsissa on tie nimeltä Diane Lane.
-Hylkäsi roolin elokuvassa The Accused (1988) ja Risky Business (1983).
-On valittu muun muassa People-lehden maailman kauneimmat ihmiset listalle.
-Henkilökohtainen kommentti: "I think that anybody that smiles automatically looks better."
Diane Christina Cotterina

Diane Elizabeth Wilkesina

Diane Vera Cicerona

Diane Sarah Nolanina



Bio: Bruce Willis

Walter Bruce Willis (1955, Saksa) on amerikkalainen näyttelijä. Willis syntyi Saksassa, koska hänen sotilas-isänsä tapasi siellä Willisin saksalaisen äidin. Perhe muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1957. Willis kärsi lukiossa änkytyksestä. Willis löysi helpotusta änkytykseen teatterista ja liittyi draamakerhoon. Willis työskenteli ennen näyttelijänuraansa vartijana, kuljettajana ja yksityisetsivänä. Willis pääsi draamalinjalle Montclair State Yliopistoon. Hän jatkoi yliopistosta New Yorkiin, jossa elätti itseään baarimikkona. Willis kuitenkin lähti New Yorkista Kaliforniaan koe-esiintyäkseen useisiin tv-sarjoihin. Hän voitti pääroolin 3000:n hakijan joukosta tv-sarjaan Konnankoukkuja kahdelle (1986-1989), Cybill Shepherdiä vastapäätä. Sarjasta tuli suuri menestys ja avasi Willisin uran. Elokuvien puolella Willis pääsi näyttelemään Oscar-voittaja Kim Basingeriä vastapäätä Blake Edwardsin elokuvaan Blind Date (1987). Willis työskenteli uudelleen Edwardsin kanssa elokuvassa Sunset (1988). Lopulta tuli hänen maailmanlaajuisen läpimurron aika elokuvassa Die Hard (1988). Die Hard on yhä yksi maailman tunnetuimpia toimintaelokuvia. Bruce esittää elokuvassa ikonista John McClanea mm. Alan Rickmania vastapäätä. Die Hard teki Bruce Willisistä toimintatähden ja yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista näyttelijöistä. Die Hard nousi eräänlaiseen kulttimaineeseen, Rambon tapaan. Sitä seurasi Die Hard 2 (1990), Die Hard - Koston enkeli (1995), Die Hard 4.0 (2007) ja A Good Day to Die Hard (2012). Die Hard-elokuvasarjasta on tehty myös videopelejä ja sarjakuva.
    90-luvulla Die Hard-elokuvasarjan ohessa Willis näytteli monessa epäonnistuneessa ja pahasti flopanneessa elokuvassa. Fanit pitivät hänestä John McClanena. Mahtui joukkoon kuitenkin muutama onnistunut ja hyvin menestynyt elokuva kuten Quentin Tarantinon ylistetty Pulp Fiction (1994), Brad Pittiä vastapäätä; Twelve Monkeys (1995) ja Milla Jovovichia vastapäätä sci-fi-elokuvassa The Fifth Element (1997). 90-luvun lopussa Willis kuitenkin näytteli roolin, joka vakuuttaisi maailman siitä, että hän kykenisi muuhunkin kuin John McClaneen. Rooli oli tohtori Malcolm Crowen rooli M. Night Shyamalan ylistetyssä ja upeasti menestyneessä elokuvassa Kuudes Aisti (1999), Toni Collettea ja Hayley Joel Osmentia vastapäätä. 2000-luvulla Bruce on näytellyt useassa menestyneessä elokuvassa kuten Bandits (2001), Cate Blanchettin kanssa, Koko potti ja Koko potti 2 (2002, 2004), Robert Rodriguezin ylistetty Sin City (2005), RED (2010), Moonrise Kingdom (2012),  The Expendables 2 (2012) muiden toimintatähtien kanssa kuten Sylvester Stallone, Jet Li ja Jason Statham, Looper (2012), Joseph Gordon-Levittiä vastapäätä ja jatko-osa RED:ille, RED 2 (2013), Oscar-voittajia Helen Mirreniä, Morgan Freemania, Catherine Zeta-Jonesia ja Anthony Hopkinsia sekä John Malkovichia vastapäätä.
      Willis on myös laulaja ja julkaissut muutamia albumeja. Willis oli naimisissa Demi Mooren kanssa ja heillä on kolme tytärtä. Nykyään Bruce on naimisissa Emma Hemingin kanssa ja heillä on yksi tytär.

Bruce Willis jää täysin Haleyn jalkoihin. Hän onnistuu jossain määrin luomaan hahmoaan elokuvan juoneen kiinni. Hän on oikeassa suhteessa rauhallinen ja uskottava. Hän näyttelee realisitsesti ja sulavasti. 

Trivia:
 -Bruce on näytellyt useita kertoja sotilaallisia hahmoja.
-Bruce on New Jersey Netsin innokas fani.
-Hänen hahmonsa ovat tunnettuja ivallisista sutkautuksista.
-Ensimmäinen näyttelijä, joka on "näytellyt" videopeliä varten. Hän äänitti repliikkejä ja toimi mallina hahmon liikkeille.
-On tukenut paljon republikaanisia presidenttiehdokkaita, paitsi Bob Dolea, joka teki asiattomia kommentteja, Willisin silloisen vaimon Demi Mooren elokuvaa kohtaan.
-Voitti Emmyn sivuosastaan muutamassa jaksossa tv-sarjassa Frendit (1994-2004).
-Asuu Idahossa.
-Soittaa huuliharppua.
-Hän oli vieraana hänen entisen vaimonsa, Demi Mooren häissä Ashton Kutcherin kanssa.
-Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.
-On näyttelijä Julia Robertsin hyvä ystävä.
-Hän on ollut mukana perustamassa Planet Hollywoodia mm. Sylvester Stallonen kanssa.
-Henkilökohtainen kommentti: "You can't undo the past... but you can certainly not repeat it."
Butch Coolidge

John McClane


Korben Dallas

John Hartigan

James Cole

Tri. Malcolm Crowe

Awake-Kohtalon armoilla (Awake)

Okei, aloitan nyt valittamalla hieman aiheesta, josta en tykkää hirveästi valittaa, koska aihe on samaatekevä, loppujen lopuksi. Nimittäin elokuvan suomennettu nimi!
"Awake-Kohtalon armoilla".
     Toivon, että kuka tahansa on keksinyt elokuvan suomennoksen, joutuisi samanlaiseen kohtaloon kuin elokuvan päähenkilö.
No ei nyt ihan, mutta on aivan naurettavaa lisätä elokuvan perään tuollaisella ajatusviivalla joku "kohtalon armoilla"...
    Noin, nyt kun pakollinen valitus on hoidettu pois alta, itse aiheeseen. Awake (kyllä, viittaan elokuvaan ihan vain sanalla Awake!) valmistui vuonna 2007, pääosissa Hayden Christensen, Jessica Alba ja Lena Olin sekä Terrence Howard. Elokuva on luokiteltu rikos-, yliluonnollis-, salaliittotrilleriksi. Joby Harold ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan.
     Elokuva kertoo Clay Beresfordista, joka asuu äitinsä kanssa Manhattanilla, kattohuoneistossa. Clay johtaa isoa yritystä isänsä jalanjäljissä. Clay on rakastunut naiseen nimeltä Sam. Sam on hänen huolehtivaisen äitinsä henkilökohtainen assistentti ja hänen äitinsä ei hyväksy heidän seurustelua. Clay tarvitsee sydämensiirron ja sen sijaan, että antautuisi äitinsä palkkaaman, luotettavan lääkärin käsiin, Clay antaa uuden ystävänsä operoida hänet. Ennen leikkausta Clay menee vielä naimisiin Samin kanssa, huolimatta äitinsä mielipiteestä. Leikkaustilanteessa, Clayn nukutus ei onnistu täydellisesti vaan hän tajuaa koko ajan mitä tapahtuu, pystymättä kuitenkaan tekemään mitään, kuten liikkumaan. Clayn lääkäriystävä paljastuu pahikseksi ja hän aikoo tappaa Clayn saadakseen tämän rahat juonessa mukana olevan Clayn uuden vaimon kautta.
      Awake on tiheä tunnelmainen. Se on sen puolen onnistunut trilleri. Mielestäni se ei liikaa yritä kauhistuttaa katsojaa vaan pikemminkin hioo tunnelmaa. Tässä kohdin ohjaus on varsin onnistunut. Awake on tunnelmallinen. Itse pidin kovasti elokuvan sävystä ja maailmasta. Lukuisia juonenkäänteitä oli hupaisa seurata. Loppujen lopuksi juonessa on kuitenkin aivan liikaa epäuskottavuutta ja aukkoja täysin vakuuttaakseen katsojaa. Myös ohjaus ontuu perusvirheissä ja käsikirjoitus nojaa liian pitkälle lopun varaan.
     Hayden Christensen on huono näyttelijä. Hän ei ole kykenevä ilmaisemaan minkäänlaista tunnetta kasvoillaan ja katsoja on täysin tietämätön hahmon persoonasta. Roolisuoritus on suorastaan kammottava. Ei pelkästään se ole huono syvällisyyden suhteen, vaan se oikeasti jättää katsojan ihmettelemään kuka hän oikein oli? Christensen ei omaa minkäänlaista paloa, hänen keskittymiskykynsä on olematon ja hänen karismansa on välinpitämätön. Häntä ei kovin kauaan jaksa katsoa ja roolisuorituksen huonous jopa ärsyttää.      Jessica Alba jopa kilpailee Christensenin kanssa huonoudesta. Roolisuoritus ei ole kuullutkaan sympaattisuudesta ja nojaa pitkälti Alban perusilmeeseen. Hänestä tulee ylimielinen ja pröystäilevä vaikutus, suoranaan laiska. Pinnallinen hahmon tulkinta ja intohimoton tarttuminen hahmoon ovat Alban pahimmat virheet. Hän ei tunnu edes yrittävän.
    Luojan kiitos elokuvan roolittaja on tajunnut pyytää edes yhden kunnollisen näyttelijän elokuvaa, sillä Lena Olin on ihastuttava. Hän on täydellinen. Sympaattisuus, intohimo, mielenkiinto ja syvällisyys yhdistyvät kaikki tässä upeasti rakennetussa, tarkasti tulkitussa roolisuorituksessa. Olin onnistuu pelastamaan elokuvasta edes hiukan ja hänen karismansa on sädehtivää.
     Terrence Howard yrittää parhaansa. Hän ei kuitenkaan Olinin tavoin pysty nousemaan elokuvan yläpuolelle ja jää pahasti elokuvan tason ansaan. Roolisuorituksesta tulee tavallinen ja jopa tylsä. Howard saa luotua hahmoon jonkinlaista vastavuoroisuutta ja syvyyttä, mutta kuten sanottu ei onnistu tuottamaan hahmoon paljon paloa.
     Awake olisi niin hyvä, jos näyttelijät, ohjaaja/käsikirjoittaja vaihdettaisiin. Lena Olin jäisi tietenkin mukaan parempaan versioon. Tunnelma on mielenkiintoinen ja jännitysefekti toteutuu edes jotenkin. Elokuva kuitenkin kaatuu omaan typeryyteensä.

6+















...=)