...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lena Olin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lena Olin. Näytä kaikki tekstit

Yöjuna Lissaboniin (Night Train to Lisbon)

Olen pahamaineisen tunnettu siitä, että minulla ei ole mitään ongelmaa jättää elokuvaa kesken, jos koen, että se ei ole aikani arvoista. Niin olisi käynyt nytkin, mutta unettomana yönä ei ollut muutakaan tekemistä.

Henkilökohtaisesti minulle elokuvien suurin helmasynti on takaumat. Sinun pitää olla mestarillinen ohjaaja tai käsikirjoittaja, jotta ne saa toimimaan ja vain ja ainoastaan harvat valitut ovat elokuvissaan saaneet ne osaksi kokonaisuutta, ilman, että lopputuloksena on turhan alleviivaava, selittävä, epäuskottava tuotos. Nimittäin kun kerronnassa koko ajan palataan jo tapahtuneeseen, eritoten kaukaiseen menneisyyteen, hidastaa se älyttömästi elokuvan vauhtia ja saa aikaan sellaisen tunteen, että katsojalle halutaan liian yksityiskohtaisesti selittää mitä oikein tapahtui, kun asian voisi rustata yli parilla lauseella, jossa kertoja nykyhetkessä vain yksinkertaisesti toteaa mitä joskus tapahtui. Lisäksi takaumat ovat elokuvallisesti ongelmallisia. Usein tyydytään lätkäisemään jokin korni seepia sävyinen filtteri kuvan päälle ja nuorempien näyttelijöiden roolittaminen vastaamaan vanhempaa näyttelijää on järkyttävän haasteellista ja ei melkein koskaan onnistu. Ei kaksi ihmistä vaan näytä toisiltaan, jos he eivät ole sukua.

Sitten tämä elokuva vielä sortuu toisen iänkaikkiseen emämokaan, mikä on sijoittaa elokuva ulkomaille (lue: ei jenkkilä) ja antaa heidän puhua sitä aina niin tuttua enklantia. Ei portugalilaiset puhu englantia keskenään! Ja nämä ovat vain kaksi suurimmista virheistä, mitkä heti puskivat minua pois elokuvan tunnelmasta. En edes mainitse sitä, että elokuvan juoni on naurettavinta soopaa, mitä olen nähnyt vähään aikaan. Se on kuin jonkun lasten salapoliisiromaanin juoni. Kuinka tämä random-heppu vaan hyppää junaan Lissaboniin ja haastattelee joitain ihan tuiki tuntemattomia henkilöitä, jotka tunsivat jonkun kirjailjian, jonka kirjaa tämä päähenkilö on lukenut. Jos minun ovelleni tulisi kolkuttamaan joku vieras hyypiö kyselemään jostain vuosikymmeniä sitten tapahtuneista asoista, soittaisin poliisit. Meille ei koskaan edes tutustuteta päähenkilöä sen tarkemmin, joten pitkän aikaa on hyvin epäselvää, että mitä tämä ukkeli oikein Lissabonissa haahuilullaan edes yrittää saavuttaa. En edes muista hänen nimeään. Kaiken kaikkiaan erittäin turhauttava, pitkästyttävä ja huonosti tehty - eritoten käsikirjoitettu elokuva, jonka kohdalla voi vain ihmetellä, että miten joku Jeremy Irons, Lena Olin, Melanie Laurent, Jack Huston, Charlotte Rampling, Tom Courtenay ja Bruno Ganz tälläisessä elokuvassa oikein maleksivatkaan.



...=)

Awake-Kohtalon armoilla (Awake)

Okei, aloitan nyt valittamalla hieman aiheesta, josta en tykkää hirveästi valittaa, koska aihe on samaatekevä, loppujen lopuksi. Nimittäin elokuvan suomennettu nimi!
"Awake-Kohtalon armoilla".
     Toivon, että kuka tahansa on keksinyt elokuvan suomennoksen, joutuisi samanlaiseen kohtaloon kuin elokuvan päähenkilö.
No ei nyt ihan, mutta on aivan naurettavaa lisätä elokuvan perään tuollaisella ajatusviivalla joku "kohtalon armoilla"...
    Noin, nyt kun pakollinen valitus on hoidettu pois alta, itse aiheeseen. Awake (kyllä, viittaan elokuvaan ihan vain sanalla Awake!) valmistui vuonna 2007, pääosissa Hayden Christensen, Jessica Alba ja Lena Olin sekä Terrence Howard. Elokuva on luokiteltu rikos-, yliluonnollis-, salaliittotrilleriksi. Joby Harold ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan.
     Elokuva kertoo Clay Beresfordista, joka asuu äitinsä kanssa Manhattanilla, kattohuoneistossa. Clay johtaa isoa yritystä isänsä jalanjäljissä. Clay on rakastunut naiseen nimeltä Sam. Sam on hänen huolehtivaisen äitinsä henkilökohtainen assistentti ja hänen äitinsä ei hyväksy heidän seurustelua. Clay tarvitsee sydämensiirron ja sen sijaan, että antautuisi äitinsä palkkaaman, luotettavan lääkärin käsiin, Clay antaa uuden ystävänsä operoida hänet. Ennen leikkausta Clay menee vielä naimisiin Samin kanssa, huolimatta äitinsä mielipiteestä. Leikkaustilanteessa, Clayn nukutus ei onnistu täydellisesti vaan hän tajuaa koko ajan mitä tapahtuu, pystymättä kuitenkaan tekemään mitään, kuten liikkumaan. Clayn lääkäriystävä paljastuu pahikseksi ja hän aikoo tappaa Clayn saadakseen tämän rahat juonessa mukana olevan Clayn uuden vaimon kautta.
      Awake on tiheä tunnelmainen. Se on sen puolen onnistunut trilleri. Mielestäni se ei liikaa yritä kauhistuttaa katsojaa vaan pikemminkin hioo tunnelmaa. Tässä kohdin ohjaus on varsin onnistunut. Awake on tunnelmallinen. Itse pidin kovasti elokuvan sävystä ja maailmasta. Lukuisia juonenkäänteitä oli hupaisa seurata. Loppujen lopuksi juonessa on kuitenkin aivan liikaa epäuskottavuutta ja aukkoja täysin vakuuttaakseen katsojaa. Myös ohjaus ontuu perusvirheissä ja käsikirjoitus nojaa liian pitkälle lopun varaan.
     Hayden Christensen on huono näyttelijä. Hän ei ole kykenevä ilmaisemaan minkäänlaista tunnetta kasvoillaan ja katsoja on täysin tietämätön hahmon persoonasta. Roolisuoritus on suorastaan kammottava. Ei pelkästään se ole huono syvällisyyden suhteen, vaan se oikeasti jättää katsojan ihmettelemään kuka hän oikein oli? Christensen ei omaa minkäänlaista paloa, hänen keskittymiskykynsä on olematon ja hänen karismansa on välinpitämätön. Häntä ei kovin kauaan jaksa katsoa ja roolisuorituksen huonous jopa ärsyttää.      Jessica Alba jopa kilpailee Christensenin kanssa huonoudesta. Roolisuoritus ei ole kuullutkaan sympaattisuudesta ja nojaa pitkälti Alban perusilmeeseen. Hänestä tulee ylimielinen ja pröystäilevä vaikutus, suoranaan laiska. Pinnallinen hahmon tulkinta ja intohimoton tarttuminen hahmoon ovat Alban pahimmat virheet. Hän ei tunnu edes yrittävän.
    Luojan kiitos elokuvan roolittaja on tajunnut pyytää edes yhden kunnollisen näyttelijän elokuvaa, sillä Lena Olin on ihastuttava. Hän on täydellinen. Sympaattisuus, intohimo, mielenkiinto ja syvällisyys yhdistyvät kaikki tässä upeasti rakennetussa, tarkasti tulkitussa roolisuorituksessa. Olin onnistuu pelastamaan elokuvasta edes hiukan ja hänen karismansa on sädehtivää.
     Terrence Howard yrittää parhaansa. Hän ei kuitenkaan Olinin tavoin pysty nousemaan elokuvan yläpuolelle ja jää pahasti elokuvan tason ansaan. Roolisuorituksesta tulee tavallinen ja jopa tylsä. Howard saa luotua hahmoon jonkinlaista vastavuoroisuutta ja syvyyttä, mutta kuten sanottu ei onnistu tuottamaan hahmoon paljon paloa.
     Awake olisi niin hyvä, jos näyttelijät, ohjaaja/käsikirjoittaja vaihdettaisiin. Lena Olin jäisi tietenkin mukaan parempaan versioon. Tunnelma on mielenkiintoinen ja jännitysefekti toteutuu edes jotenkin. Elokuva kuitenkin kaatuu omaan typeryyteensä.

6+















...=)