"I've learned to be ashamed of all my scars
Run away, they say
No one'll love you as you are
But I won't let them break me down to dust
I know that there's a place for us
For we are glorious"
Aloitetaan kronologisesti. Omassa Oscar-yössä meni tänä vuonna kaikki prikulleen nappiin. Ehkä vuosien harjoitus alkaa viimein tuottamaan hedelmää. Aikaisempina vuosina en ole pystynyt nukkumaan kaikelta jännitykseltäni ennen gaalaa, mutta viime yönä simahdin kiltisti siinä kahdeksan aikaa illalla ja heräsin noin tuntia ennen lähetyksen alkua. Siinä sitten väkersin kisakatsomon eväitä ja istahdin alas sohvan uumeniin juuri kun ah - niin tuttu Oscar-seremonia punaisine mattoineen ja selostamoineen lähti taas päälle.
Punaista mattoa oli ehkä ensimmäistä kertaa rento seurata. Se ei tuntunut niin skitsofreniseltä, jännittyneeltä, hikiseltä, täyteenahdetulta mitä aikaisempina vuosina. Ehkä #metoo-liikkeellä oli vaikutusta kaikkien rennompaan fiilikseen kun kaikki saivat olla omia itsejään. Asuja, mitä sen verran jaksoin seurata, oli mukava katsoa myös. Ei ollut törkeitä ylilyöntejä, mitä joskus on joutunut katsomaan myötähäpeässä. Kaikki näyttivät mukavasti tilaisuuteen sopivilta.
Sitten sain kokea ihan oman viisitoistasekuntiseni maailmanmaineessa, kun oman blogin nimi pääsi mukaan suoraan Oscar-lähetykseen. Voin siis kuolla onnellisena. Suomen jokavuotinen selostaja Anna Möttölä luki yhdessä vaiheessa somekeskustelua ja oma twiitti sattui kuin sattuikin ilmeisesti olemaan juuri hänen silmiensä edessä, kun hän päätti näin tehdä.
Itselle ehkä koko gaalan kohokohta oli punaisella matolla, kun Nicole Kidman hiipi Sandra Bullockin taakse kun häntä haastatteli Vanity Fairin toimittaja Krista Smith ja se oli vain hieno jälleen näkeminen ja he vielä puhuivat Practical Magic-leffasta, jolla on vieläkin paikka Nicolen sydämessä. Alkuillasta olin vielä intohimoisesti Twitterissa seuraamassa keskustelua, mutta jostain syystä alkoi myös trendiytymään häiritsevän rasistiset twiitit, jotka vähän pilasivat tunnelmaa. Ja nämä olivat nyt oikeasti todella ilkeitä mielipiteitä. Joten siihen se twiittailu sitten vähän niin kuin jäi.
En halua olla negatiivinen, kun puhun vuoden kohokohdasta, mutta sanotaanko näin, että olen vain avoin ja rehellinen. Ei ollut minun vuoteni. Koko elokuvavuosi 2017 on ollut todella suuri pettymys. Monet leffat, joista jengi on ihan pähkinöinä, ovat ajaneet minut hulluksi. Tätäkö porukka pitää taiteena? Lisäksi gaalassa oli vielä todella hienona teemana jonkin sortin patojen murtuminen ja useaan otteeseen kuultiin hienoja palopuheita ja nähtiin todella koskettava videoessee
uuden ajan Hollywoodista ja nuoresta sukupolvesta, joka ei tee vanhoja virheitä. Tämä todella resonoi minussa ja koin samaistuvani tähän uuteen aikaan. Pidin sitä todella hienona eleenä ja liikutuin oikein kyyneliin asti, että uutta verta nostettiin näillä eleillä esille, kuten Greta Gerwig, Dee Rees, Jordan Peele, Timothee Chalamet, Margot Robbie, Saoirse Ronan jne. Mutta sitten, mitä tapahtui? Lavalle kiipesi Frances McDormand, Sam Rockwell, Allison Janney, Gary Oldman, Guillermo Del Toro, Roger Deakins ja lukuisa määrä teknisten pystien voittajia, joiden kohdalla lähes säännönmukaisesti kuuluttajaääni aina julisti, että tämä on nyt näiden voittajien yhdeksäs ehdokkuus ja kolmastoista voitto ja jotain sinne päin.
Jäikö se uusi aalto siis vain tekopyhäksi puheeksi? Se ei vain tuntunut hyvältä, vaan siltä, että tässä on nyt petetty. Että minusta eikä kaltaisistani katsojista välitetäkkään...
Mutta pyh, pliis, plääh, nyt valituksesta eteenpäin positiivisiin asioihin. Itse gaala oli todella hyvä. Tuotantoarvo entistä korkeampi mitä viime vuosina on ollut. Erityisen kauniina pidin lavaa, josta heitettiinkin sitten vitsiä jo jossain vaiheessa, että ne räikeän pröystäilevät Swarowskin kristallit ovat symboli Hollywoodin "nöyryydestä". Mutta komelta se lava näytti. Jimmy Kimmelistä pidin taas. Ei ehkä mistään muusta syystä, mutta olen traumatisoitunut hänen edeltäjistään, joten perusturvallisen hyvä on paljon parempi kuin kontroversiaalisen tönkkö. Vaikka se ehkä tarkoittikin sitä, että nauruja ei irronnut kauhean paljon.
Oma yöni sujui kaikin puolin erittäin mukavissa merkeissä, kuten aina kun saan palata kaltaisieni pariin ja juhlistaa yksi yö sitä outoutta, mitä on olla tälläinen Oscar-fani.
 |
| Oma kisastudio |
Paras elokuva
The Shape of Water
~ Oli todella hienoa, että Faye Dunawayn ja Warren Beattyn annettiin tehdä homma uusiksi ja heille uusi mahdollisuus. Viimevuotinen fiasko ei missään nimessä ollut heidän vikansa - kuka tahansa olisi tehnyt samoin, ellei jopa surkeamman vedon kuin he silloin. Mutta nyt kaikki meni niinkuin pitikin ja he molemmat näyttivät todella hyviltä ikäisiksiin. Itse olisin ilahtunut Get Outin voitosta, jota oikeasti aloin pitämään jo mahdollisena sen jälkeen kun Jordan Peele nappasi käsiksen pystin. Mutta mitäpä uutta näissä minun tuntemuksissani on. Tämä meni nyt näin.
Paras ohjaaja
Guillermo Del Toro (The Shape of Water)
~ Tästä ei ollut epäilystäkään. Koko ilta muotoutui oudosti kuin vähän joksikin meksikolaisten ylistysjuhlaksi, nyt taas tänä vuonna - aina kun meksikolainen ohjaaja pääsee framille, niin hänellä on tietysti paikalliset elokuvantekijät posset mukanaan ja he tunnetusti kannustavat toisiaan. Olisi silti ollut kiva nähdä Greta Gerwigin tai Jordan Peelen nousevan lavalle - nämä nuoret elokuvantekijät, joista muuten oltiin kauhean kiinnostuneita, mutta ei kuitenkaan "tarpeeksi" kiinnostuneita.
Paras miespääosa
Gary Oldman (Darkest Hour)
~Olisin niin kovasti halunnut nähdä Timmyn nousevan lavalle. Ihmettelin pitkään, miksi miespääosan voitot menevät aina vanhoille miehille, kunnes yhdistin viivan tämän kategorian ja kaikkien muidenkin kategorioiden kohdalla: konservatiivisuus. Vaikka Akatemia on kovasti yrittänyt uudistaa itseään viime vuosina, kyllä siellä vielä kaikuja on vanhasta perinteestä. Valkoiset vanhat miehet haluavat palkita toisiaan. Mutta tämä gaala nyt ainakin valoi uskoa vähäksi aikaa, että ehkä muutos on tulossa. Edustuksella on väliä. Kumail Nanjiani siinä hienossa videoesseessä sen sanoikin, että hän on koko ikänsä osannut samaistua valkoisten heteromiesten tarinoihin, joten nyt on aika valkoisten heteromiestenkin oppia katsomaan elokuvia toisista näkökulmista.
Paras naispääosa
Frances McDormand (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)
~Osasin odottaa hienoa puhetta ja sen sain. McDormand pakotti kaikki gaalan naisehdokkaat seisomaan ylös penkeistään ja omisti palkintopuheensa heidän kunnioittamiseen.
Paras miessivuosa
Sam Rockwell (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)
~Sam Rockwell vaikuttaa aidosti mukavalta kaverilta, mutta se ei valitettavasti poista sitä, että hänen hahmonsa rasistisuus hoidetaan siinä leffassa tökeröllä tavalla. Pidän sitä lisäksi ironisena että hän voittaa nyt, kun on vanhennut konservatiiviseen ikään, sen sijaan, että hänet olisi palkittu aikaisemmin urallaan - hänhän on uskollisesti tehnyt töitä Hollywoodissa 90-luvun alusta lähtien.
Paras naissivuosa
Allison Janney (I, Tonya)
~Hän näytti mykistävän kauniilta ja piti tyylilleen uskollisesti hauskan puheen.
Paras alkuperäinen käsikirjoitus
Jordan Peele (Get Out)
~En vieläkään pääse yli, kuinka lävistävän älykäs Get Outin kässäri on. Jopa siihen pisteeseen asti, että sen syvällisyys on mennyt osalta katsojista aivan yli hilseen - mikä saa minut pohtimaan, että jos olet yksi näistä henkilöistä joka ei ymmärrä elokuvan terävää viestiä rasismista, oletko vähän rasistinen kenties itse?
Paras sovitettu käsikirjoitus
James Ivory (Call Me By Your Name)
~Olen vieläkin niin rakastunut tähän elokuvaan. Kun siitä näytettiin pätkiä gaalassa, olin ihan ilman happea.
Laulu
Remember Me (Coco)
~Nyt pyydän kaikkia istumaan alas. Lainatakseni Frances McDormandia: "I have things I want to say". Tämä voitto oli nimittäin huutava vääryys. En ole miesmuistiin suuttunut Oscareita katsoessani mistään niin paljon kuin tästä. Siinä vaiheessa, kun tätä laulua esitettiin gaalassa (Gael Garcia Bernal lauloi nuotin vierestä ja Miguel... en edes muista) oli pakko mennä napauttamaan kahvinkeitin päälle. Olin meinaan nukahtaa silmät auki. Enkä koskaan ole meinannut nukahtaa Oscareissa. Sen verran unelias kappale, joka kyllä täysin valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En vieläkään muista, miltä se kuulosti.
Ja sitten... This Is Me, vuoden ellei vuosikymmenen tai vuosisadan voimakkain poweranthemi, joka julistaa niin kauan kaivatun viestin maailmalle sellaisella voimalla, että polvet saa tuta - häviää. Keala Settle lauloi kappaleen hienosti tulkiten ja sai ainakin omat kyynelkanavani murrettua. Jollain tapaa tämä vääryys kyllä heijastui koko gaalan vaikutelmaan. Alan epäillä, että Akatemiassa on vain liikaa jäseniä, ketkä ovat täysin pois kosketuksesta. Yritän miettiä, että kuka hullu äänesti Remember Me:n voittoon, enkä vain pysty kuvittelemaan tälläistä ihmistä. Avainsana: ihmistä.
Sävellys
Alexandre Desplat (The Shape of Water)
~Tämä voitto oli täysin oikeutettu. Kaunis sävellys, joka toimi kuin ylimääräisenä henkilöhahmona elokuvassa. Desplat on nero.
Kuvaus
Roger A. Deakins (Blade Runner 2049)
~Tulihan se voitto sieltä viimein - niinkuin kaikki varmaan aaveilivatkin. Itse en ole suurin fani, mutta ei se mitään.
Lyhäri
The Silent Child
~Olin iloinen tästä voitosta ja vielä iloisempi kuullessani elokuvantekijöiden puheen, jonka he viittoivat. Tärkeä viesti kuurojen oikeuksista.
Lyhytdokkari
Heaven is a Traffic Jam on the 405
Editointi
Lee Smith (Dunkirk)
Erikoistehosteet
Blade Runner 2049
~Tämän kategorian ennakkosuosikkina pidettiin Planet of the Apesia, mutta kuten sanoin, tämän kategorian kanssa voi käydä mitä vain.
Animaatio
Coco
Lyhytanimaatio
Dear Basketball
~ Tämäkin on vähän outoa. Heti kun joku "kuuluisuus" marssii sisään tähän kategoriaa hän voittaa. Eikö se vähän halvenna muita alan tekijöitä. Ei Dear Basketball nyt niin hyvä ollut.
Vieraskielinen elokuva
A Fantastic Woman (Chile)
Lavastus
The Shape of Water
~ En ole mistään veikkauksestani lähes koskaan ollut yhtä varma kuin tästä. Takuuvarman täydellistä työtä kyllä näiltä ammattilaisilta.
Äänimiksaus ja äänieditointi
Dunkirk
Dokumentti
Käry / Icarus (Netflix)
Puvustus
Phantom Thread (Mark Bridges)
Maskeeraus
Darkest Hour
~ Japanilainen Kazuhiro Tsuji on legendaarinen omalla alallaan. Oldman ei suostunut tekemään Churchillia ilman häntä, joten hän palasi eläkkeeltään vain tätä filmiä varten.
____________________________
Oma veikkaussaldoni oli 16 / 24, mikä on enemmän, kuin olen koskaan onnistunut saamaan, mutta en silti välttämättä olisi hyppimässä ylös ja alas. Olisin kaivannut jotain yllätystä gaalassa.
Tunnelmia:
_____________________________
...=)
