...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

The Shape of Oscars

Oscar-palkintoja juhlitaan 90. kertaa Hollywoodin kukkuloiden kupeessa tänä sunnuntaina. Joka vuosi maailman huomio kääntyy yhdeksi yöksi tuota elokuvateollisuuden kehtoa kohtaan. Oscarin voittaneet elokuvat voivat odottaa kymmenien miljoonien dollarien lisätulot lippuluukuilta ja elokuvantekijät ikuistavat itsensä kuolemattomiksi legendoiksi.

Oscar-palkintojen jakoa odotellessa, myös Cinema Lozenge-blogi juhli järjestemällä varjoäänestyksen. Vastauksia tuli hirmuisen hieno määrä, mistä olen todella, todella kiitollinen. Tämä ylitti odotukseni ja tein päätöksen jopa sulkea kyselyn etuajassa. Muutama teistä jopa innostui kommentoimaan syitä, miksi äänestitte tiettyä ehdokasta, mistä olin erityisen otettu.

Useampi vastaajista huomautti, että ehdolla olevat elokuvat ovat huonosti nähtyjä. Tätä aavistelinkin ja ymmärrän kritiikin hyvin. Ihan typerää, että Oscar-leffat rytkähtää leffateatteriin aina samalla sysäyksellä ja joku kuka on ahkerasti koko viime vuodenkin elokuvissa käynyt voi silti olla ihan pihalla ehdolla olevista elokuvista. Jaan siis murheenne.

(Sidenote: pahoittelen grafiikoiden huonoa laatua. Jos minulla olisi koko päivä aikaa omistaa blogille, niin jälki olisi huomattavasti parempaa. Pelkästään tähän meni kolme tuntia aikaa, kun niitä väkersin töiden jälkeen.)


○

○

○





Raatimme valinta: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri


"Halusin antaa ääneni tälle vähän erilaisemmalle leffalle [The Shape of Water]." - Ruudukko

"Mieleenpainuva musta komedia upeilla näyttelijäsuorituksilla [Three Billboards Outside Ebbing, Missouri]." - Nimimerkki: Korkkinado


"On harvinaista että kauhuelokuva edes pääsee ehdokkaaksi, joten jo sen takia valitsen tämän. Get Out on virkistävällä tavalla valtavirrasta poikkeava kauhu/jännäri, jossa on jopa sanomaa ja viisas juoni. Elokuva on tehty hyvällä maulla, vaikka tämän tyylisessä aihepiirissä olisi helposti saattanut mennä homma yli. Henkilöhahmot ovat virkistävän erilaisia, jo sen takia että miespääosassa on tumma mies, sillä heidät on kauhugenressä totuttu näkemään vain statisteina. Elokuvassa ei myöskään ole kauhulle tyypillisesti avuttomia uhreja, vaan kaikki henkilöt ovat kyvykkäitä puolustamaan itseään, eivätkä naishahmotkaan ole heikkoja uhreja, päinvastoin." - La muse de poupée Docteur

○

○

○




Raatimme valinta: Greta Gerwig (Lady Bird)

"Dunkirk ei juhli tarinankerronnassa tai mullistavissa näyttelijäsuoriutksissa. Se on visuaalinen taidonnäyte ja ohjauksen juhlaa, minkä vuoksi [Christopher] Nolan ansaitsisi omansa." - Korkkinado

"Parhaan ohjauksen kategoriassa pidetään varmana ennakkosuosikkina meksikolaista auteur-ohjaajaa Guillermo Del Toroa, joka kuljettaa meidät fantasiaseikkailunsa avulla 60-luvun ennakkoluulojen maailmaan. Tämä raati kuitenkin virkistävästi valitsi ainoan naisehdokkaan voittajaksi. Greta Gerwig on intohimoinen Oscar-fani itse ja järjestää joka vuosi Oscar-bileet kotonaan." - Waltsu

○

○

○




Raatimme valinta: Frances McDormand (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)


"Mykän näyttelemisessä on omat haasteensa, mutta [Sally] Hawkins suoriutuu erinomaisesti." - La muse de poupée Docteur

"Frances McDormand on aina hyvä, mitä tekeekin. Mutta tässä hän oli oikea luonnonvoima." - Korkkinado

○

○

○



Raatimme valinta: Timotheé Chalamet (Call Me By Your Name)

"Gary [Oldman] muuttuu roolissaan täysin toiseksi ihmiseksi. Jos saisi valita kaksi, toinen olisi ehdottomasti nuori Timothèe Chalamet." - Korkkinado


"Timothée Chalamet on nuori miespääosan ehdokas 80 vuoteen. Tämä fakta mielestäni kuvaa paremmin kuin hyvin syyn, miksi Gary Oldman tulee myös voittamaan tänä vuonna. En tiedä miksi Akatemia on tykästynyt vanhojen pappojen rooleihin, mutta niin se vain on. Chalamet on hävinnyt pelinsä jo ennen kuin se alkoi." - Waltsu

○

○

○



Raatimme valinta: Octavia Spencer




"I, Tonya ei ole nähtynä, mutta [Allison] Janneyn roolisuoritus vakuutti täysin jo pelkästään trailerien ja klippien perusteella." - Korkkinado


"Ehkä suurin ennakkosuosikki tässä kategoriassa on Allison Janney." - Waltsu

○

○

○


Raatimme valinta: Willem Dafoe (The Florida Project)



"Kivan virkistävä rooli, olen tottunut näkemään [Willem] Dafoen vain pahisrooleissa ja tästä ei tullut sellaisia viboja." - La muse de poupée Docteur

"[Sam] Rockwell näytteli inhottavaa rasistia, rooli mikä saattaisi mennä helposti läskiksi mutta Sam onnistuu siinä. Hän onnistuu myös tuomaan esille dramaattisen puolen hahmosta." - Korkkinado


"Dafoe tekee kiistatta parhaimman roolin näistä ehdokkaista. Ja Dafoen hillitty vähäeleisyys tekee vaikutuksen. Totta puhuen kuka tahansa olisi hyvä vaihtoehto." - Waltsu

○

○

○




Raatimme valinta: Get Out
"Elävöitti kauhua kiitettävästi [Get Out] ja muutenkin kässäri oli älykäs satiiri." - Korkkinado

"Oma ääni menisi The Big Sickille, mutta en itke, jos Get Out voittaisi. Hyytävän nerokas käsikirjoitus leffassa kyllä on, mikä vielä niin pistävästi katkaisee rasismin ja valkoisen etuoikeuden tematiikat. Harmittavaa, että Lady Bird ei ole vielä saanut ensi-iltaansa. Ennakoin siitä kovaa leffaa, jota olisin saattanut jopa kannattaa näissä geimeissä, jos olisin sen nähnyt." - Waltsu

○

○

○




Raadin valinta: Call Me By Your Name


"Ainoa Loganin ehdokkuus, siksi äänestän sitä. Call Me By Your Name olisi seuraava valinta. Elokuvassa nähtävä loppumonologi ansaitsee yksinäänkin palkintoja." - Korkkinado

"Kaksi suurinta suosikkiani tänä vuonna on ollut Call Me By Your Name ja Phantom Thread. Call Me By Your Name tulee voittamaan onneksi tämän pystin edes ja samaa mieltä on raatimme. James Ivory ei yllättävää kyllä ole koskaan vielä voittanut Oscaria. En vieläkään käsitä, miten yli 80 vuotias mies on kirjoittanut niin eläväisen ja lävistävän elokuvan kuin Call Me By Your Name." - Waltsu

○

○

○



Raadin valinta: Loving Vincent & Coco (tasapeli)


"Tällaista [Loving Vincent] animaatiota harvoin näkee, todella isotöinen projekti takuulla ollut. Van Goghin visuaalisuutta mukaillaan erinomaisesti. Se, miltä elokuva näyttää, korvaa sen että juoni on melko simppeli." - La muse de poupée Docteur

"Kunhan The Boss Baby ei voita" - Nimimerkki: Jii

"Tämä kategoria voisi ihan hyvin olla 'vuoden paras tai vähiten huono Disney/Pixar -elokuva.' " - Elokuvia listalla

"Vihaan tätä kategoriaa kun mitään kilpailua ei useinkaan edes ole. Pyhpah." - Ruudukko

○

○

○




Raadin valinta: Faces Places



○

○

○




Raadin valinta: The Square



"[The Square on:] Moniulotteinen, ajatuksia herättävä elokuva. Audiovisuaalinen puoli on upeaa, kuten myös roolisuoritukset."  - La muse de poupée Docteur

○

○

○



Raadin valinta: Dunkirk


"[Äänestän Star Wars: The Last Jedi...] Koska John Williams" - Jii

"[Hans] Zimmer on ollut melko kaavamainen ja maneerinen viime vuosina. Dunkirkiin hän kuitenkin onnistui luomaan jotain uutta ja karmiva score elävöitti elokuvaa." - Korkkinado

○

○

○



Raadin valinta: Mystery of Love




"Kaunis kappale [Mystery of Love], jota hyräilee vielä paljon elokuvan jälkeenkin. "Visions of Gideonin" olisi myös kuulunut olla ehdokkaana." - Korkkinado


○

○

○



Raadin valinta: Dunkirk



"En oikein tajua/huomaa näiden kategorioiden eroa, joten Dunkirk molempiin. Sen leffan äänimaailma oli toiselta planeetalta." - Korkkinado

○

○

○



Raadin valinta: Star Wars: The Last Jedi & Dunkirk (tasapeli)


○

○

○



Raadin valinta: Darkest Hour


"[Wonder] näytti mukavan värikkäältä" - Jii

"[Gary] Oldman näytti oikeasti [Winston] Churchilliltä." - Korkkinado

○

○

○



Raadin valinta: Beauty and the Beast


"Eiköhän tämä silti Phantom Threadille mene, vaikka meidän raatimme toisin määräsikin". - Waltsu

"Tämä elokuva [Phantom Thread] kertoo puvuista. Eikö se jo riitä?" - Korkkinado


○

○

○


Raadin valinta: Blade Runner 2049


"Olisihan sekin tietty tavallaan hauskaa, jos Deakins häviäisi TAAS." - ilkikurinen Waltsu


"Roger Deakinsin 14. ehdokkuus ja paras työ. Oscarin pitäisi viimeistään nyt irrota." - Korkkinado


○

○

○


Raadin valinta: The Shape of Water


"Richard Jenkins on puhunut paljon siitä, että The Shape of Water oli ensimmäinen elokuva, jossa työskenteli lavasteissa, jotka olivat sellaisia, kuin hän oli kuvitellut kaikkien elokuvalavasteiden olevan ennen uraansa." - Waltsu

"[Blade Runner 2049:ää] katsoessa tunsi olevansa oikeasti toisessa maailmassa." - Korkkinado

○

○

○



Raadin valinta: The Shape of Water


"[Christopher] Nolanin vakioleikkaaja [Lee Smith] ei ole vielä saanut ansaitsemaansa kunniaa. Ja myös tällä osa-alueella elokuva loisti." - Korkkinado


○

○

○



Raadin valinta: Star Wars: The Last Jedi

"Minulla oli kova tavoite katsoa kaikki tämänkin kategorian elokuvat, mutta väsyin klassisesti kalkkiviivoille päästessä. Varmasti Star Warsit ja Apesit tulee kuitenkin katsottua jossain vaiheessa...Oma sivistynyt veikkaukseni olisi, että War for the Planet of the Apes voittaa tämän kategorian, mutta tämän kategorian kanssa ei koskaan tiedä." - Waltsu

○

○

○

Raadin valinta: Knife Skills

○

○

○


Lyhytelokuva: The Silent Child



○

○

○

Raadin valinta: Lou
"Näihin lyhärianimaatiopätkiin puolestaan tykkään paneutua. Ehkä koska ystäväni on töissä alalla, sitä katsoo näitäkin ihan erilailla. Muutaman näistä katsastin ja ehdoton suosikkini on Negative Space. Mutta veikkaan, että pysti menee Revoltin Rhymes-rainalle, koska se toteuttaa tämän kategorian kirjoittamatonta sääntöä, että voittaja on eläinleffa. " - Waltsu

○

○

○


Haluan kiittää kaikki vastanneita ja äänestykseen osallistuneita. Erityiskiitos kaikille kommentoijille. Nyt ei kun jännittämään viikonlopun loppua. Toivottavasti mahdollisimman monella on suunnitelmissa valvoa koko yö ja juhlia sekä nauttia vuoden kohokohdasta!

○

○

○

Loppuun vielä muutamia mietteitä Oscareista tänä vuonna yleensä:


"Hienoa, että Oscar-ehdokkaissa on tänä vuonna monipuolisuutta niin naisohjaajaehdokkaan kuin monen tummaihoisen ehdokkaan muodossa. Tänäkään vuonna ei voi syyttää Oscar-gaalaa whitewashingista." - La muse de poupée Docteur

"Ihan hyvä linjaus ehdokkaita. Kuitenkin moni suosikkielokuvani (mm. Wind River) jäi kokonaan ulkopuolelle. Toivoisin Oscareiden olevan tulevaisuudessa enemmän avoimempia kaikkien lajityyppien suhteen. Nyt se suosii niitä tiettyjä. The Post ja Darkest Hour ovat mielestäni ylivoimaisesti heikoimmat parhaan elokuvan kategoriassa ja molemmat tuntuvat olevan ehdolla, koska historiallisten epookkien on aina oltava ehdolla. Silti Akatemia valitsi kauhuelokuvan tänä vuonna, joka on sentään hivenen poikkeavaa. Toivon vain enemmän avoimuutta kaikenlaisille leffoille tulevina vuosina. Sama koskee näyttelijöitä." - Korkkinado




...=)


9 kommenttia:

  1. Tämä oli kiinnostava lisä Oscar-viikonloppuun, toteuttajalle kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Vannon, että jos tänä vuonna parhaaksi elokuvaksi kruunataan mikä tahansa, jonka jälkeen tulee "Oho, hups! Vahinko. Get Out on oikea voittaja!" -lopetan elokuvien katsomisen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee - jostain kuulin, että Faye Dunaway ja Warren Beatty jakavat palkinnon tänäkin vuonna.....

      Itse voisin tehdä saman lupauksen, mutta lopetan elokuvien katsomisen jos ensi vuosi yhtä surkea näiden Oscar-kuvien saralla, mitä tämä vuosi oli. Muutama poikkeus toki löytyi, mutta päällimmäinen fiilis on nyt syvä pettymys.

      Poista
  3. Ei saakeli, tääl ois ollut tälläin :D liian myöhään huomas et ois kerennyt vastaamaan xD mutta mielenkiintoinen ja kiitos tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi - itsekin olisin mielelläni lukenut vastauksiasi... Ensi vuonna sitten! :DD

      Poista
    2. Pitää olla skarpimpana!

      Poista
  4. Mäki jotenki missasin kyselyn! :(

    Mutta mielenkiintoista lukea vastauksia! :) Olen yrittänyt pitää itseni pimennossa kaikista mahdollisista ennakkoveikkauksista ja suohonhan veikkaukseni todennäköisesti menee, mutta aina yhtä hauskaa vuodesta toiseen se on! :D Jaksamista yöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin - otan kyllä syyni itsellenikin - varoitusaika oli vähän lyhyt...

      Poista