...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Top-lista: 2010-luvun parhaat elokuvaukset

Haluaisin ymmärtää kuvauksesta aina vain enemmän ja enemmän. 2010-luvun elokuvaharrastustani määrittää suurelta osin yritykseni opiskella kuvaajan työn hienovaraisuuksia. Sen myötä olen alkanut arvostaa elokuvaajia suuressa määrin. Ymmärrän nyt paljon paremmin kuin vuosikymmenen alussa, että kuvaajan työ on ainakin yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää kuin näyttelijöiden, käsikirjoittajien ja ohjaajien. Mutta vielä on tietysti paljon opiskeltavaa kuvasta ja kuvailmaisusta.

Suuremmitta puheitta siis ajattelin esitellä nyt viisi minuun suurimman vaikutuksen tehnyttä kuvausta menneeltä vuosikymmeneltä. Olin jopa niin sadistinen itselleni, että pistin ne järjestykseen, tietysti taas sillä varoituksella, että tämä on mielipiteeni tällä sekunnilla. Seuraavalla se voi olla ja luultavasti onkin toinen.



#1
Palo Alto (2013)
Kuvaaja: Autumn Durald

Rationaalisen objektiivinen elokuvakatsojaminäni saattaa tunnistaa, että maailmassa on parempiakin elokuvia kuin Palo Alto. Mutta jollain lailla se on ehkä ainoa sukupolvifilmi, johon minä olen koskaan henkilökohtaisesti samaistunut. Itse kun olen 2000- ja 2010-luvun nuori, niin teini-iän kokemusten yhdistäminen tuohon Duraldin kameran kuvaamaan Tumblr estetiikkaan loksauttaa minun päässäni monia palasia kohdalleen. En usko, että muiden sukupolvien edustajat pystyvätkään täysin ymmärtämään Palo Altoa. Se on niin syvästi istutettu aikaansa. Nämä nuoret eivät ole enää Breakfast Clubin teinejä. Vaan sosiaalisen median aikakauden. He ovat tiedostavampia, hiljaisempia, reflektoivampia. Maailma ja tulevaisuus näyttäytyy heille (meille) erilaisemmalta kuin aikaisemmille ikäluokille. Se tietty asioiden suhteellisuus, relativismi tietotulvan aikana, on se mihin itse samaistun. Ja siitä tämä elokuva, kuvauksensa kanssa symbioosissa, nappaa kiinni. Ajattelisin, että ainakin Davide Sorrentin valokuvia on käytetty inspiraationa elokuvalle. Voin tietysti olla väärässäkin.






#2
Cold War (2017)
Kuvaaja: Łukasz Żal

Rakkaustarina kylmän sodan aikana luo uskomattoman elokuvalliset puitteet. Ja Łukasz Żal luo niin tasapainoisia, harmonisia asetelmia kuvallaan, että jo pelkästä kuvailmaisusta ymmärtää symboliikan ihmissuhteen kahdesta osapuolesta kuin maailmanpolitiikan kahdesta osapuolestakin. Sinänsä on ymmärrettävää, hyväksyttävää ja jopa oletettavaa, että elokuvassa ei paljon vuorosanoja olekaan. Niitä ei tarvita, kun kuva puhuu puolestaan. Ehkä kaunein elokuva, jonka olen nähnyt. Sitä katsoessa piti ihan keskittyä, että sai taas henkeä niin jumalallisen kauniiden kuvien keskellä. Todiste myös siitä, että mustavalkoista kuvaa voi tehdä onnistuneesti myös digitaalisesti.







#3
The Neon Demon (2016)
Kuvaaja: Natasha Braier

Visuaalista karkkia alusta loppuun asti. Ja kuten kaikkien valitsemieni elokuvien kohdalla, myös tässä, kuvasta muodostuu syvempi elokuvakerronnan taso. The Neon Demonin kuorrutettua, hapetonta, luonnotonta, keinotekoista visuaalista maailmaa käytetään elokuvan sanoman vahvistamiseksi konsumerismin, pinnallisuuden ja ulkonäkökeskeisyyden kritiikistä. Rikollisen aliarvostettu suoritus Natasha Braierilta.







#4
A Most Violent Year (2014)
Kuvaaja: Bradford Young

Mikään 2010-luvun parhaiden elokuvausten lista ei olisi täydellinen ilman Bradford Youngin kameratyöskentelyä. Rakastuin A Most Violent Yearin laajoihin, paksulla siveltimen vedoilla laveerattuihin kuviin, jotka seepian värisävyllään puskevat katsojan silmille 70-luvun New Yorkin maailman. Elokuva käy myös todella intensiiviseksi, mitä pidemmälle se kulkee ja silloin Youngin silmä todella ottaa kaiken irti kuvakulmista. 







#05
It Felt Like Love (2013)
Kuvaaja: Sean Porter

Pitkään elokuvan päätyttyä pyörii mielessä tuulessa heiluvat kaislat, loppukesän kuulas auringonpaiste ja polttavalla hiekalla tuoksuva aurinkorasva. Porterin kuvamaailmassa hienointa on nimenomaan leikki auringon- ja luonnonvalon kanssa. Ja se kontrasti, mikä syntyy, kun siirrytäänkin sisätiloihin. Kellareihin, keilahallin takahuoneeseen, tanssistudioon. Kuva kertoo taas kerran syvempää tarinaa. Päähenkilön, Lilan, nuoruus on päättymässä ja jonkinlainen luonnonlapsen viattomuus saamassa loppunsa, kun teini-iän uudet kokemukset ja aikuistumisen kynnys kalvavat mieltä. Kouriintuntuva kuvaus.





Golden Globe 2020

Järjestyksessään 77. Golden Globe-gaala järjestettiin viime yönä Hollywoodissa. Palkinnot jaettiin vuoden 2019 elokuville ja televisiosarjoille. Gaalan juonsi jo viidettä kertaa koomikko ja näyttelijä Ricky Gervais.

Itse katsoin gaalan Youtubesta! Se esitettiin siellä livestreamina.

Ehkä huomionarvoisinta gaalassa oli Gervaisin alkumonologi, joka oli jopa Gervaisille poikkeuksellisen kyyninen. Hän ei pelännyt kohdistaa tähtivierasyleisöön kritiikkiä. Ehkä sivaltavin huomio oli, kun hän yhdisti Applen ja muut suuret tuotantoyhtiöt kuten Amazonin ja Disneyn heidän ihmisoikeusrikkomuksiinsa. Etenkin Apple, joka siis on viime vuonna lanseerannut oman Apple TV + -palvelunsa, tunnetaan toki lapsityövoiman käytöstä Kiinan tehtaissaan (Applen toimitusjohtaja istui yleisössä). Ja tästä huomiosta Gervais veti analyysinsa julkkisten pitämiin, usein poliittisiksi muuttuviin kiitospuheisiin. Gervais sanoi, että heillä ei ole varaa kritisoida, tuomita tai saarnata kenellekään - varsinkaan tavallisille kansalaisille, joiden elämästä heillä ei ole mitään käsitystä - yhtään mitään.

Renee Zellweger palkittiin mykistävästä roolisuorituksestaan
elokuvassa "Judy"
Se ei kuitenkaan estänyt tähtiväkeä, tyypilliseen tapaansa, pitämästä poliittisia palopuheitaan kiitoslitanioiden yhteydessä.

Tilaisuuden koskettavin hetki oli, kun koomikko, talk-show-juontaja, näyttelijä ja esiintyjä Ellen DeGeneres palkittiin Carol Burnett Lifetime Achievement -palkinnolla, joka on voimassa vasta toista vuotta. Ensimmäisenä vuonna sen voitti Carol Burnett. Palkinnon DeGeneresille ojensi koomikko/näyttelijä Kate McKinnon, joka on itsekin avoimesti homoseksuaali ja käytti tilaisuutta hyväkseen puhuakseen Ellenin merkityksestä hänen omalle elämälleen.

DeGeneres piti hauskan puheen, mutta klipit hänen uransa varrelta tekivät suurimman vaikutuksen. (Päivitys 7.1. Ellen julkaisi montaasin omalla Youtube-kanavallaan.) Hänellä tosiaan on ollut huikea ura ja hän on omistanut paljon omaa energiaansa ja aikaansa hyvän tekemiseen, mikä ei tietenkään ole mikään uutinen meille hänen uraansa seuraaville.

Cecil B. DeMille -palkinnon voitti tänä vuonna kaikkien suosikkinäyttelijä Tom Hanks, joka oli myös ehdolla parhaasta miessivuosasta elokuvasta A Beautiful Day in the Neighbourhood.

Loput palkinnot ojennettiin seuraavanlaisesti (voittaja lihavoituna):

Best motion picture - drama

1917
The Irishman
Joker
Marriage Story
The Two Popes

Ajatuksia: Oscar-voittaja Sam Mendesin (American Beauty, Revolutionary Road, Skyfall) ohjaama ensimmäinen maailmansota -filmi nimeltään 1917 taisi ottaa hieman ylllätysvoiton. Elokuva sai ensi-iltansa suhteellisen myöhäisessä vaiheessa vuotta ja toisinkuin (hui!) kaikki muut kategorian elokuvat, se ei ole vielä saanut Suomen ensi-iltaansa. Siten näistä muista elokuvista ollaan ehditty keskustellla enemmän ja uumoilla palkintoa milloin millekin. The Irishmania taidettiin pitää ennakkosuosikkina, mutta ottaen huomioon kuinka elokuva on pitkä ja vaikea, hiljainen ja syvällinen ja muun muassa nuorennusteknologia herättänyt myös vastaääniä, lienee elokuvaa ollut vaikea palkita. Pakko kuitenkin huomioida, että sinänsä poikkeuksellista, että kaikki muut elokuvat kuin 1917 on voinut Suomessa jo nähdä. Kiitos Netflix.



Best actress in a motion picture - drama

Cynthia Erivo - Harriet
Scarlett Johansson - Marriage Story
Saoirse Ronan - Little Women
Charlize Theron - Bombshell
Renée Zellweger - Judy

Ajatuksia: Yhtään ylpeilemättä tai leveilemättä, voin sanoa, että kaikki näyttelijäkategorioiden voitot meni, kuten veikkasinkin. Zellweger tuntui kiitospuhettaan pitäessään itsekin hyvin tietoiselta siitä, että Judy lienee merkannut hänelle jonkinmoista paluuta Hollywoodiin pitkän tauon jälkeen. Hän sanoi: "Nice to see you all again". Hän oli Judyssa sen verran hieno, että palkinto meni mielestäni oikeaan osoitteeseen.



Best actor in a motion picture - drama

Christian Bale - Ford v Ferrari
Antonio Banderas - Pain and Glory
Adam Driver - Marriage Story
Joaquin Phoenix - Joker
Jonathan Pryce - The Two Popes

Ajatuksia: Joaquin Phoenix oli yksi heistä, jotka uhmasivat Gervaisin kieltoa olla pitämästä poliittista saarnaa. Illan mittaan erityisesti Australian palot olivat monen mielessä. Ja se tietysti yhdistettiin pitkään tapetilla olleeseen ilmastonmuutoskeskusteluun. Phoenix vei huomion lihatalouteen ja kasvissyöntiin osana taistelua ilmastonmuutosta vastaan. Puhuipa hän jotain myös mainoksista, konsumerismista ja Golden Globe-palkintojenkin varsinaisesti meriitistä, jos niiden kaupallisuuden ottaa pois yhtälöstä. Mielenkiintoinen persoona. Hän jatkoi omalla tyylillään myös backstage-haastattelussa, jossa piinasi yhtä poloista haastattelijaa, joka ilmeisesti kysyi liian kuluneen kysymyksen.

Anthony Hopkins ja Jonathan Pryce olivat ehdolla
elokuvasta "The Two Popes"


Best motion picture - musical or comedy

Dolemite Is My Name
Jojo Rabbit
Knives Out
Once Upon a Time In Hollywood
Rocketman

Ajatuksia: Once Upon a Time in Hollywood oli illan suurin voittaja. Mielenkiintoisesti myös kaikki tämän kategorian elokuvat ovat olleet Suomessa jo nähtävillä. Elämme tosiaan uutta aikaa, suoratoistopalvelujen kanssa. Oman blogin kannalta tämä on ainakin täysin poikkeuksellista, viime vuotta lukuun ottamatta, että oikeasti voi vähän jotain sanoakin ehdolla olleista elokuvista, eikä vasta puolen vuoden päästä pohtia tarkemmin menikö oikealle voittajalle. Itse olin tyytyväinen illan voittajiin. Tarantino on tehnyt yhden hienoimmista elokuvistaan.



Best actress in a motion picture - musical or comedy

Ana De Armas - Knives Out
Awkwafina - The Farewell
Cate Blanchett - Where'd You Go, Bernadette
Beanie Feldstein - Booksmart
Emma Thompson - Late Night

Ajatuksia: Illan voittajien keski-ikä taisi olla aika korkea. Kiva, että Awkwafina toi hieman edes tasapainoa keski-ikäisten taitelijoiden keskuuteen.



Best actor in a motion picture - musical or comedy

Daniel Craig - Knives Out
Roman Griffin Davis - Jojo Rabbit
Leonardo DiCaprio - Once Upon a Time... In Hollywood
Taron Egerton - Rocketman
Eddie Murphy - Dolemite is My Name

Ajatuksia: Kiva, että myös nuoret lahjakkuudet saavat välillä huomiota. Eiköhän Taronkin Oscar-lavalle vielä joku kaunis päivä kapua, vaikka Rockeman ei ehkä se rooli hänelle vielä olekaan. Mikään ei tietysti ole poissuljettua, mutta Phoenix ja myös Adam Driver elokuvasta Marriage Story vetivät niin intensiiviset roolisuoritukset, että kilpailu on tänä vuonna miespääosan kategoriassa kovaa. Myös DiCaprio veti mielestäni aivan äärimmäisen upean roolisuorituksen. Itse saattaisin jopa äänestää häntä, jos minulla sellainen oikeus jossain olisi.



Best motion picture - animated

Frozen 2
How to Train Your Dragon: The Hidden World
The Lion King
Missing Link
Toy Story 4

Ajatuksia: Aina, kun joku haastaa Disneyn hegemonian, se lienee hyvä juttu. Mutta outoa, että tämä lippuluukuilla suorastaan tuhoisan huonosti pärjännyt elokuva pyörii nyt yhä palkintoja päättävien tahojen mielessä.



Best motion picture - foreign language

The Farewell
Les Miserables
Pain and Glory
Parasite
Portrait of a Lady on Fire

Ajatuksia: Itsestäänselvää. Parasitea on ehditty jossain jo povata parhaan elokuvan Oscar-voittajaksikin.



Best actress in a supporting role in any motion picture

Kathy Bates - Richard Jewell
Annette Bening - The Report
Laura Dern - Marriage Story
Jennifer Lopez - Hustlers
Margot Robbie - Bombshell

Ajatuksia: Dern veti hyvän roolin Marriage Storyssa, se oli aidosti myös sivuosa, näin ei aina sivuosakategorian kohdalla ole ollut. Dernin kohdalla ei voi olla pohtimatta myöskään sitä, kuinka paljon häntä palkitaan nyt myös hänen urastaan. Tällaisia tapauksia tulee vastaan aina silloin tällöin, esimerkiksi kun Julianne Moore keräsi palkintoja osastaan elokuvassa Still Alice, sen sanottiin olleen myös osaksi kiitos hänen pitkän uransa. Myös Dern on rakastettu hahmo Hollywoodissa.

Brad Pitt osassaan elokuvassa
"Once Upon a Time in Hollywood". Elokuva
voitti kolme Golden Globe-palkintoa.


Best actor in a supporting role in any motion picture

Tom Hanks - A Beautiful Day in the Neighbourhood
Anthony Hopkins - The Two Popes
Al Pacino - The Irishman
Joe Pesci - The Irishman
Brad Pitt - Once Upon a Time in Hollywood

Ajatuksia: Myös Pittin kohdalla hänen pitkä ja vaikuttava uransa on varmasti ainakin osasyy nyt napsahtaviin palkintoihin. Pidin hänestä myös tässä elokuvassa. En näe roolissa ketään muuta. Pitt otti sen niin hyvin haltuunsa.



Best director in a motion picture

Martin Scorsese - The Irishman
Quentin Tarantino - Once Upon a Time In Hollywood
Bong Joon Ho - Parasite
Sam Mendes - 1917
Todd Phillips - Joker

Ajatuksia: Valtaosa näistä ohjaajista on jo moneen kertaan palkittuja. Jos minä olisin päättämässä niin ehkä haluaisin nähdä palkinnon lentävän päin jonkun uuden ohjaajan pläsiä.



Best screenplay - motion picture

Noah Baumbach - Marriage Story
Bong Joon Ho, Han Jin Won - Parasite
Anthony McCarten - The Two Popes
Quentin Tarantino - Once Upon a Time In Hollywood
Steven Zaillian - The Irishman

Ajatuksia: Tarantinon käsikirjoitukset ovat samaanaikaan niin älykkäitä ihan tekniseltä katsantakanntalta että niin huomattavan taiteellisia, että on paha nähdä kenenkään valitsevan kenenkään toisen käsikirjoitusta paremmaksi.



Best original score

Motherless Brooklyn - Daniel Pemberton
Little Women - Alexandre Desplat
Joker - Hildur Gudnadottir
1917 - Thomas Newman
Marriage Story - Randy Newman

Ajatuksia: Itse en ollut Jokerin vingutusvirsien suurin ystävä, mutta hienoa, että tällainen uusi tekijä on nostettu Hollywoodin arvostuksen huomioon. Gudnadottiria, islantilaista naissäveltäjää, on tituleerattu Johann Johanssonin (en jaksanut tuhertaa niitä viivoja nimen päälle) manttelin perijäksi, ja sellaista onkin kaivattu.



Best original song - motion picture

Beautiful Ghosts - Cats
I'm Gonna Love Me Again - Rocketman
Into the Unknown - Frozen 2
Spirit - The Lion King
Stand Up - Harriet

Ajatuksia: Ei sitten minkäänlaista. Tänä vuonna parhaan laulun kategoria todella heikko.

Dern vitsaili kiitospuheessaan, että viimein on annettu
kauan kaivattu huomio myös avioerojuristien tärkeää
työtä kohtaan. Hän voitti osastaan avioerojuristina Noah
Baumbachin elokuvassa "Marriage Story"


Best television series - drama

Big Little Lies
The Crown
Killing Eve
The Morning Show
Succession

Ajatuksia: Succession on katsottavissa myös Suomessa, HBO Nordicilla.



Best actress in a drama series

Jennifer Aniston - The Morning Show
Olivia Colman - The Crown
Jodie Comer - Killing Eve
Nicole Kidman - Big Little Lies
Reese Witherspoon - The Morning Show

Ajatuksia: Colman taitaa olla suhteellisen tykätty näyttelijä. Kiva, että monet ovat löytäneet hänestä suuren tulkitsijan. Tämä oli jo hänen toinen voittonsa ja vielä vuoden sisään. Hän voitti myös viime vuoden Globeissa, mutta pääosastaan elokuvassa The Favorite.



Best actor in a drama series

Brian Cox - Succession
Kit Harington - Game of Thrones
Rami Malek - Mr Robot
Tobias Menzies - The Crown
Billy Porter - Pose

Ajatuksia: Cox on näitä näyttelijöitä, jotka on olleet Hollywoodissa tyyliin aina. Jokainen lienee nähneen hänet jossain. Palkintohuomiota hän ei ole aikaisemmin nauttinut.



Best television series - musical or comedy

Barry
Fleabag
The Kominsky Method
The Marvelous Mrs Maisel
The Politician



Best actress in a television series - musical or comedy

Christina Applegate - Dead to Me
Rachel Brosnahan - The Marvelous Mrs Maisel
Kirsten Dunst - On Becoming a God in Central Florida
Natasha Lyonne - Russian Doll
Phoebe Waller-Bridge - Fleabag



Best actor in a television series - musical or comedy

Michael Douglas - The Kominsky Method
Bill Hader - Barry
Ben Platt - The Politician
Paul Rudd - Living With Yourself
Ramy Youssef - Ramy

Charlize Theron oli ehdolla roolistaan toimittaja Megyn
Kellynä elokuvassa "Bombshell". Myös televisiosarja
"The Loudest Voice" keskittyi Roger Ailesin ja Fox-tv-yhtiönsä
seksuaalinen häirintä skandaaliin.


Best television limited series or motion picture made for television

Catch-22
Chernobyl
Fosse/Verdon
The Loudest Voice
Unbelievable



Best actress in a limited series or TV movie

Michelle Williams - Fosse/Verdon
Helen Mirren - Catherine the Great
Merritt Wever - Unbelievable
Kaitlyn Dever - Unbelievable
Joey King - The Act

Ajatuksia: Voi... Olisin palkinnut Weverin. Williams oli yksi poliittisen puheen pitäneistä. Hän omisti oman puheensa aborttioikeudelle.



Best actor in a limited series or a motion picture made for television

Chris Abbott - Catch-22
Sacha Baron Cohen - The Spy
Russell Crowe - The Loudest Voice
Jared Harris - Chernobyl
Sam Rockwell - Fosse/Verdon

Ajatuksia: Crowe ei pystynyt osallistumaan gaalaan, sillä hän oli ilmeisesti kirjaimellisesti liekkien saartamana kotimaassaan Australiassa ja suojelemassa perhettään.



Best actress in a supporting role in a series, limited series or a motion picture made for television

Meryl Streep - Big Little Lies
Helena Bonham Carter - The Crown
Emily Watson - Chernobyl
Patricia Arquette - The Act
Toni Collette - Unbelievable

Lulu Wang ohjasi elokuvan "The Farewell"
Ajatuksia: Myös Arquette, kuten hän tekee aina, piti poliittisen puheen. Hän puhui äänestämisen tärkeydestä. Haluaisin nähdä Arquetten ja Phoenixin jossain tuotoksessa yhdessä. Heissä on jotain samaa. Molemmat syvästi poliittisia, Social Justice Warrior-tyyppisiä aktivisteja, jotka tekevät hyvin samankaltaista työtä myös näyttelytaiteen parissa. Haastavia, vaikeita, jopa inhottavia rooleja.



Best actor in a supporting role in a series, limited series or motion picture made for television

lan Arkin - The Kominsky Method
Kieran Culkin - Succession
Andrew Scott - Fleabag
Stellan Skarsgård - Chernobyl
Henry Winkler - Barry



Näkymiä punaiselta matolta:























Top-lista: 2010-luvun parhaat elokuvamusiikit

Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä 2020.

Juhlistaakseni vuosikymmenen vaihdetta, ajattelin julkaista blogissa yhteenvetoja loppuunsa kuluneesta 2010-luvusta erityisesti elokuvien näkökulmasta. Tarkoituksena on vähän koostaa 2010-lukua. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Ruudukko julkaisi omassa blogissaan listauksen menneen vuosikymmenen parhaista leffamusiikeista ja sen innoittamana minäkin uskallan nyt julkaista omia listauksiani. Ajattelin nimittäin tätä asiaa jo monta kuukautta sitten, mutta jotenkin vain tyrehdytin itseni julkaisemasta mitään. Ehkä nyt kun seuraan toisen esimerkkiä, voin sanoa itselleni, että tämä on sallittua. Vaikka en koekaan olevani mikään ehdoton asiantuntija, joka pystyisi sanomaan, että nämä ovat fundamentaalisesti 2010-luvun parhaat. Nämä ovat minun mielipiteitäni. Ja sinällään takuulla täysin vääriä. Tee sinäkin oma listasi. Vaikka tämän postauksen kommenteissa, jos ei muualla!


Arrival (2016)




#10
Last Night (2010)
Musiikki: Clint Mansell



Clint Mansell
on miltei kuusikymppinen, brittiläinen ja sittemmin amerikkalaistunut säveltäjä, joka muistetaan myös aikaisemmasta urastaan Pop Will Eat Itself - bändin laulajana. Hänen pianovetoiset elokuvasävellykset vetoavat niin paljon, että uskaltaisin melkein kutsua häntä suosikikseni elokuvasäveltäjistä. Jos arvioisin pelkästään musiikkia irrallisena elokuvista, olisi Last Nightin utuiset kappaleet lähempänä listan kärkeä. Last Night ei kuitenkaan elokuvana ihan yllä sille tasolle.



#09
Phantom Thread (2017)
Musiikki: Jonny Greenwood


Jonny Greenwood
on lähes viisikymppinen säveltäjä myöskin Isosta-Britanniasta. Hänetkin muistetaan rock-bändihistoriastaan, nimeltä Radiohead. Greenwoodin elokuvasävellykset Phantom Threadista edustavat puolestaan päin vastaista, mitä Mansellin. Yksinään, irrallisena tästä elokuvasta en kuuntelisi Greenwoodin hedelmällisiä, keväisiä, kuplivia kappaleita. Mutta elokuvaan ne sopivat niin täydellisesti. Ja niin ne on tarkoitettukin. Minusta elokuvamusiikki vakuuttaa nimenomaan sillä, miten se on räätälöity elokuvan kurveihin. 



#08
The Bridge of Spies (2015)
Musiikki: Thomas Newman


Thomas Newman
jenkki henkeen ja vereen on syntynyt ja kasvanut Los Angelesissa elokuvamusiikki äidinmaidossa. Hän kuuluu Newmanin elokuvasäveltäjäsukuun. Tunnetuimpia muita jäseniä lienee Oscar-voittaja isä Alfred sekä serkku, Randy Newman. En pitänyt Thomas Newmanista ennen. Vakoojien silta muutti tämän. Sai tajuamaan, että jopa Newmanin vähän tylsälle ja kliseisen klassiselle tyylille on paikkansa. Newman on ehdottomasti perinteisen elokuvasävellyksen kiistattomia taitureita, joka pystyy käyttämään imelyyttä hyväkseen. Samaa voi sanoa myös Steven Spielbergista, joten he ovat täydellinen parivaljakko.



#07
One Day (2011)
Musiikki: Rachel Portman


Rachel Portman
on britti ja maailmanhistorian ensimmäinen nainen, joka on voittanut Oscarin parhaasta sävellyksestä. Se tuli jo vuonna 1997 elokuvasta Emma, jota tähditti sen ajan supertähti Gwyneth Paltrow. Portman on säveltänyt musiikit yli sataan elokuvaan, mutta viime vuosina tuntuu vähän kadonneen kartalta. Harmi, sillä One Dayn musiikit ovat todistus hänen kyvystään puristaa musiikista niin paljon tunnetta. Kuin hänen musiikkinsa olisi tuntenut aina.



#06
The Intouchables (2011)
Musiikki: Ludovico Einaudi


Ludovico Einaudi
on italialainen pianisti ja säveltäjä. En tiedä kuinka paljon Koskemattomissa käytetyt biisit ovat räätälöityjä elokuvaa itseään varten ja kuinka paljon Einaudi on vain antanut lupaa elokuvantekijälle käyttää jo olemassaolevia ääniraitoja. Siksi en uskaltanut laittaa häntä listalla korkeammalle. Einaudi ei olekaan elokuvasäveltäjä ihan perinteisessä mielessä. Hän on enemmän taiteilija omissa oikeuksissaan. Mutta hänen sävellyksensä ovat aivan jumalattoman kauniita. Ja soivat Koskemattomien ontoissa käytävissä niin kaihoisasti, että melkein pahaa tekee.



#05
Carol (2015)
Musiikki: Carter Burwell


Carter Burwell
on vuonna 1965 syntynyt amerikkalainen elokuvasäveltäjä, joka tunnetaan erityisesti pitkäaikaisesta yhteistyöstään Coenin veljesten kanssa. Carolissa Burwell kuitenkin saavuttaa jotain niin paljon parempaa kuin ikinä Coenien kanssa on pystynyt tai pystyisikään. Todd Haynesin elokuva on kaunis kuin kyynel ja Burwellin hennot pianosävelet niin vavisuttavan herkkiä.



#04
Arrival (2016)
Musiikki: Jóhann Jóhannsson


Jóhann Jóhannsson
oli islantilainen elokuvasävellyksen pioneeri ja kiistaton nero. Hän kuoli vuonna 2018 vain alle viisikymppisenä, kokaiinin yliannostukseen. Tavallaan käy järkeen, että kun mieli on näin laaja ja rajaton kuin Jóhannssonin, että sitä pitää turruuttaa ja hallita huumeilla. Hän muutti pelin nimen. Erityinen suosikki on Arrivalin äänimaailmasta nämä sävelet, jotka on luotu kuin muistutttamaan alieneiden ääniä. Mutta koko Jóhannssonin liian lyhyeksi jäänyt tuotanto on niin tuskaisan täydellinen.



#03
If Beale Street Could Talk (2018)
Musiikki: Nicholas Britell


Nicholas Britell
on vasta alta nelikymppinen elokuvasäveltäjä, jonka tunnetuimpia teoksia lienevät nämä uuden ajan elokuvantekijän Barry Jenkinsin mullistavat elokuvat Moonlight ja If Beale Street Could Talk. Erityisesti Beale Streetin kukkaisat, hunajaiset, kuplamaiset musiikit jäivät mieleen pyörimään ja loivat yhdessä elokuvan kanssa niin oman tunnelmansa.



#02
Beasts of the Southern Wild (2012)
Musiikki: Dan Romer, Benh Zeitlin


Dan Romer
on L.A.:sta lähtöisin oleva elokuvasäveltäjä ja musiikkituottaja. Tuottajana hän on ollut esimerkiksi Christina Aguileran ja Shawn Mendesin hittien takana. Hänen tunnetuimmaksi elokuvasävellyksekseen noussee seuraava Bond, eli No Time to Die, jonka musiikkien parissa hän hääräilee tällä hetkellä.

Benh Zeitlin,
on nuori elokuvantekijä, joka saavutti valtaisan menestyksen jo ensimmäisellä kokopitkällä elokuvallaan Beasts of the Southern Wild, jonka hän ohjasi, käsikirjoitti ja johon sävelsi myös musiikkeja. Todella omaääninen ja luova tekijä siis, joka on jättänyt elokuvayleisöt odottamaan seuraavaa elokuvaansa. Tämän hetken tietojen valossa se olisi kuitenkin näkemässä päivänvaloa jo tämän vuoden aikana.

Beasts of the Southern Wildin musiikit ovat kuin sydämensykäyksiä.



#01
Burning (2018)
Musiikki: Mowg


Mowg
on etelä-korealainen elokuvasäveltäjä, joka lienee vielä tunnetumpi kotimaassaan kuin kansainvälisesti. Lee Chang-dongin elokuvaan Burning hän kuitenkin loi mielestäni vuosikymmenen parhaat musiikit. Rakastan tällaisia häiriintyneitä, kokeellisia, muodottomia elokuvamusiikkeja. Kuten monissa tämän listan suosikeissani, myös tässä ykkösessä nimenomaan musiikki ja elokuvakerronta kulkevat niin käsi kädessä, että ei voi kuin ihmetellä.