...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Bio: Jessica Chastain

Jessica Michelle Chastain (1977, USA) on Yhdysvaltalainen näyttelijä. Chastain syntyi ja kasvoi Kalifornian Sacramentossa ja opiskeli näyttelemistä arvostetussa Juilliard Schoolissa, josta valmistui vuonna 2003. Chastain muutti Venice Beachille, Kaliforniaan ja aloitti koe-esiintymiset. Muun muassa Cate Blanchettin, Penelope Cruzin ja Kate Winsletin agentti Hylda Queally huomasi hänet, mutta silti hän ei saanut kunnon rooleja ja joutui tyytymään pieniin television sivuosiin. Hän työskenteli teatterissa, kun hänen ohjaajansa suositteli häntä Al Pacinolle, joka etsi tuntematonta näyttelijää uuden näytelmänsä, Salome, pääosaan. Tästä saamansa huomion avustuksella, Chastain sai ensimmäisen elokuvapääosansa Jolene (2008) -nimisestä elokuvasta, joka perustuu Dolly Partonin samannimiseen lauluun. Vaikka elokuva itsessään sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta, Chastainin roolityötä kehuttiin. Vuonna 2011 Chastain kuitenkin vasta saavutti lopullisen läpimurron. Hän esiintyi kaiken kaikkiaan seitsemässä kriitikoiden ylistämässä elokuvassa ja hänet julistettiin kertaheitolla Hollywoodin uudeksi A-listalaiseksi ja vuotta 2011 kutsutaan Chastainin vuodeksi, elokuvapiireissä. Ensin hän näytteli Michael Shannonia vastapäätä elokuvassa Take Shelter, sitten Ralph Fiennesin ohjaamassa ja näyttelemässä Shakespearen Coriolanuksessa, Terrence Malickin mestariteoksessa The Tree of Life Brad Pittia ja Sean Pennia vastapäätä, elokuvassa Piiat Emma Stonen, Viola Davisin ja Octavia Spencerin kanssa, elokuvassa The Debt Helen Mirrenia ja Sam Worthingtonia vastapäätä, Pacinon teatterituotantoon perustuvassa elokuvassa Wilde Salome sekä Texas Killing Fields. Hän lopulta sai Oscar-ehdokkuuden sivuosastaan Piioissa, mutta kriitikoiden keskuudessa valitsee yksimielisyys, että Chastain olisi voinut saada ehdokkuuden mistä tahansa näistä seitsemästä elokuvasta. Seuraavana vuonna Chastainin oli helppo jatkaa menestystään ja näytteli onnistuneesti Tom Hardya, Gary Oldmania, Shia LaBeoufia vastapäätä elokuvassa Lawless. Samana vuonna Chastain kuitenkin todisti maailmalle pääosan näyttelijän taitonsa, näytellessään ikimuistoisen, täydellisen roolisuorituksen Katherine Bigelown Oscar-ehdokkuuksia kerääneessä ylistetyssä trillerissä Zero Dark Thirty (2012), josta Chastain saikin parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden. Hän todisti myös lippukassakuningattaruutensa kauhuelokuvalla Mama (2013) ja laajan repertuaarinsa keräten ylistystä draamoissa The Disappearence of Eleanor Rigby (2013) ja elokuvissa Miss Julie (2014) Liv Ullmanin esikoisohjauksessa, Interstellar (2014) Christopher Nolanin ison budjetin elokuvassa Oscar-voittajien Matthew McConaugheyn, Anne Hathawayn, Michael Cainen, Ellen Burstynin ja Matt Damonin kanssa sekä A Most Violent Year (2014) Oscar Isaacia vastapäätä.
    Chastainia on ylistetty yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi näytteljäksi, häntä on tituleerattu muoti-ikoniksi ja hänen kauneuttaan on ihailtu ympäri maailman. Nykyisin hän asuu Manhattanilla kolmijalkaisen koiransa Chaplinin kanssa. Hän seurustelee italialaisen Gian Luca Passi de Preposulon kanssa ja hän on vegaani.



Jessica Chastain on täydellinen. Haluan korostaa tätä täydellisyyttä niin voimakkaasti kuin pystyn, sillä hänen henkeäsalpaava hahmonsa on moitteettomasti näytelty. Hän luo virheettömän hahmokaaren, antaa hahmonsa hengittää, sen kasvaa, tehden siitä kuitenkin aidon, oikean ja realistisen persoonan, ei vain hahmon, vaan persoonan. Samalla aikaa hän tuo katsojan todella lähelle, hän vie tunteensa vereslihalle ja silti pysyy yhteinäisenä hahmolle, ei missään vaiheessa antaudu ylinäyttelemiselle ja silti tuo dramaattista henkevyyttä, elokuvan vähemän toiminallisiin kohtauksiin, tehden koko elokuvasta sykähdyttävän mielenkiintoisen matkan. Hänen nyanssit, joita harvoin näkee näin sulavina, näin hienostettuina, ovat jostain toisesta maailmasta. Hän on sisällä hahmossaan. Elokuvan lopussa, jolloin hänen hahmonsa on saavuttanut päämääränsä, hänen aistillisuutensa on herkkää ja koskettavaa. Chastain on kuitenkin niin älykäs näyttelijä, että syvällisten kohtauksien lisäksi hän saa niitä tasapainottamaan kevyemmät kohtaukset, joissa hän kuvaa meille hahmonsa persoonallisuutta ja tapoja, yksilöllisyyttä. Mikä tekee Chastainista hyvän näyttelijän, on, että hän uskaltaa tuoda hahmoonsa itseään. Hän uskaltaa heittää itsensä hahmonsa hyväksi ja se tekee siitä niin läsnäolevan, niin... täydellisen. Toisin kuin monet muut näyttelijät, Chastain ei ole niin heikko, että antaisi painottaa hahmonsa vain tunnepitoisiin kohtauksiin, vaan luo niihin tiettyä harkittua voimaa, mikä kertoo hänen hahmon tarkoituksista, mutta antaa myös tilaa hahmon kehityksen yhtenäistymiselle. Vain muutama näyttelijä koko elokuvan historiassa on pystynyt tähän.
Trivia:
-Ansiot: 2 miljoonaa dollaria
-Al Pacino suositteli Chastainia The Tree of Life -elokuva ohjaajalle Terrence Malickille.
-Voitti monia tunnustuksia vuonna 2012:
the Sexiest Smile by Victoria Secret's "What Is Sexy" list , the Next Future Icon award at The Elle Style Awards ,  Elle Women in Hollywood Awards with the Calvin Klein Collection's Emerging Star Spotlight Award , #86 on Ask Men's list of Top 99 Women, the ambassador for Manifesto, the Yves Saint Laurent fragrance , Vanity Fair's International Best-Dressed List for women , Runner-up for Esquire magazine's Sexiest Woman Alive , #5 on the Forbes list of Best Dressed Women Of 2012. 
Ja vuonna 2013;
#76 on Ask Men's list of Top 99 Women of 2013 , the Sexiest Actress by Victoria Secret's "What Is Sexy" list, #72 in Maxim Magazine's Hot 100 of 2013 list , the Nova Award at the 2013 Maui Film Festival for the "range of characters she has brought to life in her chameleon-like silver screen performances", one of the "The Top 10 Style Stars of the Year" by People magazine in 2013 , Elle Annual Hollywood Power list, Vulture's 100 Most Valuable Stars of 2013 list at #75 for 2013, "Sexiest Woman In The World" by the Hungarian magazine Periodika
-Oli aikoinaan Michelle Williamsin kämppis.
-Oli kiinnitetty Iron Man 3, Diana ja Obilivion -elokuviin, mutta joutui perääntymään aikatauluongelmien vuoksi.
-The Sopranos on hänen suosikkiohjelmansa ja Englantilainen potilas (1996) hänen suosikkielokuvansa. Chastain näytteli The Sopranos elokuvan pääosan esittäjän James Gandolfinin kanssa elokuvassa Zero Dark Thirty ja Englantilainen potilas -elokuvan miespääosan esittäjän Ralph Fiennesin kanssa elokuvassa Coriolanus.
-Kaiken elokuvakiireidensä ohella, Chastain jostain löysi aikaa myös näytellä Broadwaylla näytelmässä The Heiress vuonna 2012.
-Hänen nuorempi sisarensa Juliet teki itsemurhan vuonna 2003.
-Henkilökohtainen kommentti: 1) "[on rehearsals] They'll say, "Save it, save it". I tell them: "Don't worry. I have a bottomless well of tears." 2) "I'm inspired by people who are so sensitive and vulnerable that they try to cover it up."


Celia Foote, The Help
Rachel Singer, The Debt 
Mrs. O'Brien, The Tree of Life
Virgilia, Coriolanus
Annabel, Mama
Maya, Zero Dark Thirty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti