A Good Day to Die Hard (A Good Day to Die Hard)

A Good Day to Die Hard on järjestyksessään viides instalmentti Die Hard-elokuvasarjaan, se valmistui vuonna 2013.

Tälläisistä jatko-osien jatko-osista minulla ei tyypillisesti ole paljon sanottavaa. Jokin silti ajoi minua sitä katsomaan ja sitä miettimään. Olisiko kysymys jopa niin filosofinen, kuin, että miksi näitä elokuvia katsotaan? Pidänkö itse näistä tusinatuotetoimintapätkistä?
    A Good Day to Die Hard on huono elokuva. Uskon hyvin, että se iskee joihinkin Die Hard ystäviin, mutta olen ymmärtänyt, että hekin ovat valikoiva joukko ja tykkäävät nimetä suosikkejaan elokuvien listassa, johon kuuluu kaikki Die Hardit. Joka tapauksessa se on merkittävää kuinka pitkälle Die Hard on päässyt. Harva toimintaelokuva saa neljä jatko-osaa ja lisää tulossa. Onko tästä kiitos Bruce Willisin?
     "One-liner" on englanninkielen sana, joka kuvaa tätä elokuvaa paremmin kuin hyvin. Willis a.k.a John McClane laukoo suustaan sutkautuksia minkä suinkaan ehtii ja erikoistehosteet paukkuvat. En tiedä, tässä räjähtävässä 97 minuuttisessa on kaikki hyvän toimintaelokuvan edellytykset: vanha tuttu karismaattinen macho-kovis, epäsuskottava juoni liittyen venäläisiin, kaikkein naurettavimmat erikoistehosteet, mitä kukaan on keksinyt yhteen elokuvaan pistää, iso liuta pahiksen "aion tappaa sinut kohta, mutta odotan tarpeeksi kauan, jotta saat aikaa miettiä, miten pääset pälkähästä"- puheita sekä jälleen epäuskottavuutta - tällä kertaa stunttien kohdalla.

 "Jai Courtney esittää upeasti roolinsa."

     John McClane (Willis) lähtee Moskovaan etsimään poikaansa Jackia (Jai Courtney), joka paljastuu CIA-agentiksi, joka yrittää saada "listaa" rikolliselta, sitten paljon hämääviä juonenkäänteitä ja pam! Räjähtävä loppu, jonka jälkeen hyvikset kävelevät kohti auringonlaskua. Minun käy sääliksi käsikirjoittajaa Skip Woodsia. Eniten minua ihmetyttää kuitenkin ohjaus. Jokaikinen klisee! Jokaikinen klisee.
     Sanoinko jo, että pidän Bruce Willisistä? No varmuudeksi totean sen uudelleen, pidän Bruce Willisistä. Vaikka hänen hahmonsa on hirvittävän puinen, stereotyyppinen klisee, nostaa hän karismallaan siitä legendaarisen. Hänessä on tiettyä rauhaa, mikä sopii hektiseen toimintapätkään ja siksi häntä on helppo katsella. Useat näyttelijät ryntäävät toimintaelokuviin järkyttävällä kiireellä ja lopputuloksesta tulee yritelmä. Willis kuitenkin pystyy sitomaan langat yhteen roolityöllään, pitämään jalat maassa ja siksi elokuva on niin viihdyttävä. Jai Courtney esittää upeasti roolinsa. Olin erittäin tyytyväinen hänen ja vastanäyttelijän Bruce Willisin luomaan kemiaan - tähän isä-poika-suhteeseen, johon koko juoni perustuu. Heitä on helppo katsella ja heidät uskoo sukulaisiksi. Courtney on luonteva, varma ja kykenevä näyttelijä, joka pitää pintansa ja tekee roolinsa omakseen. Häneen on helppo samaistua ja hän, Willisin tavoin, säteilee tiettyä karismaa, tiettyä rauhallisuutta, jota päärooli osakseen vaatii. Courtney siis omalta osaltaa kantaa elokuvaa ja upeasti sen tekeekin. Muuten niin ala-arvoinen elokuva nousee uudelle tasolle, kun siihen tuodaan näin henkilökohtainen, maanläheinen ja hauska ote.
     Kokonaisuus nousee kuitenkin vain keskinkertaiseksi, sillä se, mitä Courtney ja Willis omalla valovoimallaan tuovat pottiin hajoaa muiden osatekijöiden puutteen vuoksi. Kuitenkin hyvää viihdettä jaksaa katsoa aina - etenkin tälläistä, jossa ei tarvitse juuri ajatella. Suosittelen kuitenkin.