Mary Louise Streep (1949, USA) on amerikkalainen näyttelijä. Meryl Streep on elokuvahistorian rakastetuimmista ikoneista. Hän on todistanut uskomatonta repertuaariaan yli 30 vuotta kestäneessä näyttelijän urassaan. Hän on kaikkien aikojen eniten Oscar-ehdokkuuksia ansainnut näyttelijä kahdeksallatoista Oscar-ehdokkuudella ja omin sanoin "eniten hävinnyt" näyttelijä. Hän voitti parhaan naissivuosan Oscarin ansaitusti upeasta elokuvasta Kramer vs. Kramer (1979) ja parhaan naispääosan Oscarit elokuvista Sophie's Choice (1982) ja The Iron Lady (2011). Hän kouluttautui näyttelijäksi arvostetussa Yalen collegessa ja aloitti uransa teatterissa 1970-luvulla. Samoihin aikoihin hän seurusteli näyttelijä John Cazalen kanssa, mutta Cazale kuoli vain kolmen vuoden päästä, jolloin Streep avioitui nykyisen aviomiehensä Don Gummerin kanssa, he ovat olleet aviossa kohta 40 vuotta ja heillä on neljä lasta. Streep on pitänyt jalat maassa ja hänet tunnetaan erittäin lämpimänä, aitona ihmisenä, jolla ei ole suurta egoa. Streepin elokuvadebyytti oli vuoden 1977 elokuvassa Julia, Jane Fondaa ja Vanessa Redgravea vastapäätä. Hän saavutti omaa mainetta heti seuraavana vuonna näyteltyään Oscar-ehdokkuuden arvoisesti elokuvassa The Deer Hunter ja jatkoi siitä voittamaan Oscarin Dustin Hoffmania vastapäätä elokuvasta Kramer vs. Kramer. Hän sai vielä Oscar-ehdokkuuden elokuvasta The French Liutenant's Woman vuonna 1981 kunnes voitti parhaan naispääosan Oscarin elokuvasta Sophie's Choice (1982). Streep sai Oscar-ehdokkuuksia koko 80-luvun elokuvista Silkwood (1983), Out of Africa (1985), Ironweed (1987), A Cry in the Dark (1988) ja Postcards from the Edge (1990). Hän teki ikonisen kulttielokuvan Death Becomes Her Goldie Hawnin ja Bruce Willisin kanssa vuonna 1992 ja kolme vuotta myöhemmin sai taas Oscar-ehdokkuuden Clint Eastwoodin elokuvasta The Bridges of Madison County. Hän sai Oscar-ehdokkuudet myös elokuvista One True Thing (1998) Renee Zellwegeria vastapäätä ja Music of the Heart (1999). 2000-luvulla Streep onnistunut murtamaan naisnäyttelijöiden ikäesteitä tähdittämällä menestyneitä elokuvia ja ansaitsemalla yhä enemmän Oscar-ehdokkuuksia upealla työllään elokuvista Adaptation (2002) Nicholas Cagen kanssa, The Devil Wears Prada (2006) Anne Hathawayta vastapäätä, Doubt (2008) Amy Adamsin, Viola Davisin ja Philip Seymour Hoffmanin kanssa, Julie & Julia (2009) jälleen Amy Adamsia vastapäätä, The Iron Lady (2011), josta hän viimein voitti toisen parhaan naispääosan Oscar-palkintonsa, August: Osage County (2013) Julia Robertsin kanssa ja Rob Marshallin musikaali Into The Woods (2014).Streep teki uransa menestyneimmän elokuvan vuonna 2008 musikaalilla Mamma Mia! Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella. Hän on voittanut myös useita Emmy-palkintoja, viimeisimmin vuonna 2003 tv-elokuvasta Angels in America, Emma Thompsonia vastapäätä.
Mikä elokuvan kuitenkin erottaa massasta on Meryl Streep. Vain Meryl Streep voisi saada Oscar-ehdokkuuden tälläisestä elokuvasta. Hän kuvaa loistavasti arkisen julmaa Mirandaa. Elämän kovettamaa taistelijaa ja armotonta muotikuningatarta ja johtajaa. Streep kuvaa hahmon motiiveja täydellisesti luoden kompleksisen, monitahoisen, upean uskottavan roolihahmon. Streep myös vuodattaa koko vuosien kokemuksensa elokuvakarsimaansa ja luo valkokankaalle pelottavan, hyytävän ja julman hahmon, jota katsoja ei kuitenkaan vihaa. Hän on täysin tasapainossa ja hänen intohimonsa roolia kohtaan paistaa läpi. Kunnioitan todella paljon näyttelijöitä, jotka pystyvät pelkillä silmillään näyttämään tunteita, joita toiset ei tuhannella vuorosanallakaan, Meryl Streep paljastaa uskomattomat näyttelijäntaitonsa aina silmistä takin heittoihin asti. Hän tekee yhden kaikkien aikojen parhaimmista roolisuorituksista. Hän luo niin syvän draaman rakenteen niin vaivattomasti. Upeaa!
Trivia:
- Tunnettu kyvystään osata mikä tahansa aksentti.
- Usein näyttelee oikeita henkilöitä.
- Hän on tunnetaan perfektionistina, kun hän valmistautuu rooleihinsa.
- Ansiot: 45 miljoonaa
- Opetteli soittamaan viulua harjoitellen kuusi tuntia päivässä kahdeksan viikon ajan elokuvaan Music of the Heart
- Pelkää helikoptereita
- Toukokuun 27.päivä 2004 julistettiin Meryl Streep-päiväksi
- Katharine Hepburn huhuttavti ei pitänyt Streepin näyttelemisestä yhtään.
- Hänen aviomies Don Gummer on kuvanveistäjä.
- Hänen tyttärensä Mamie Gummer on myös näyttelijä
- Elokuva uransa aikana pisin aika, jolloin hän ei ole ollut Oscar-ehdokkaana on ollut vain viisi vuotta!
- Robert DeNiro on sanonut, että Meryl on hänen lempinäyttelijänsä jonka kanssa näyttellä.
- Hänet tunnetaan siitä, että hän iloitseen kun joku muu voittaa hänen ollessa ehdolla, hän on aidosti onnellinen toisen voitosta, vaikka itse häviääkin.
- Käyttää usein klassista musiikkia päästäkseen hahmoon sisälle, taktiikka, jota monet näyttelijät käyttävät.
- Ellen DeGeneres paljasti 16.1.2014 hänen talk-showssaan, että Meryl on uransa aikana voittanut 119 palkintoa näyttelemisestään, Meryl oli järkyttynyt.
- Hän on Leonardo DiCaprion suuri fani, jonka kanssa hän työskenteli vuonna 1996 Diane Keatonin kanssa elokuvassa Marvin's Room
- Hän on myös näyttelijä, jolla on eniten Golden Globe-ehdokkuuksia 25 ehdokkuudella.
- Allekirjoittaa sekkejä oikealla nimellään Mary Louise Gummer.
- Hän on Jane Fondan kuntoiluvideoiden ystävä.
- On yksi neljästä näyttelijästä, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden viidellä vuosikymmenellä, muut ovat Laurence Olivier, Paul Newman ja Katharine Hepburn.
- On näytellyt kolmessa parhaane elokuvan Oscarin voittaneessa elokuvassa.
- Henkilökohtainen kommentti: "I try to lead as ordinary a life as I can. You can't get spoiled if you do your own ironing."
![]() |
| Helen Archer, Ironweed (1987) |
![]() |
| Madeline Ashton, Death Becomes Her (1992) |
![]() |
| Joanna Kramer, Kramer vs. Kramer (1979) |
![]() |
| Janine Roth, Lions for Lambs (2007) |
![]() |
| Violet Weston, August: Osage County (2013) |
![]() |
| Miranda Priestly, The Devil Wears Prada (2006) |
![]() |
| Margaret Thatcher, The Iron Lady (2011) |
![]() |
| Sophie Zawitowski, Sophie's Choice (1982) |
![]() |
| Clarissa Vaughan, The Hours (2002) |
![]() |
| Francesca Johnson, The Bridges of Madison County (1995) |
![]() |
| Julia Child, Julie & Julia (2009) |








-large-picture.jpg)





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti