Milk (Milk)

Pidän Gus Van Santia yhtenä parhaista dramaattisista ohjaajista. Teokset kuten My Own Private Idaho (1991) ja Good Will Hunting (1997) todistavat, että hän hallitsee draaman kaaren. Hän osaa tehdä mielenkiintoisia elokuvia, tyylilajin ajoittaisesta hidastempoisuudesta huolimatta. Milk ei ole poikkeus.

Tarina kertoo poliittisen aktivistin, Harvey Milkin (Sean Penn) elämänkerran. 40-vuotiaana hänen elämänsä lähtee kulkemaan eri suuntaan hänen tavattuaan Scott Smith (James Franco) nimisen nuoren miehen, joka uskoo Harveyn potentiaaliin ja on päättänyt tukea häntä tavoitteissaan. Milk nousee muutamassa vuodessa San Fransiscon johtavaksi poliittiseksi nimeksi ja käynnistää koko maanlaajuisen ihmisoikeusliikkeen.

Elokuvan olisi voinut tehdä hyvin monella eri tapaa. Siitä olisi hyvin helposti saanut kliseisen, saarnaavan ehkä jopa puisen idealistisen kertomuksen, mutta kiitos Van Santin, tarinankerronta pysyy inhimillisenä. Huomio on koko ajan Harvey Milkin päähahmossa ja tämän elämässä, ei niinkään hänen marttyyrin omaisissa teoissaan. Tässä tuodaan toki hyvin pistävästi ilmi hänen elämänsä merkitys isommassa kontekstissa, mutta elokuva rakentuu pienempien hetkien varaan - hetkiin Harveyn läheisten, ystävien ja elämänkumppaneiden välillä. Isompaa kuvaa sen sijaan saamme tarkastella lähinnä vanhojen, aitojen filmiklippien tai ääniaudioiden kautta - mikä oli tekijöiltä loistava valinta, sillä täten nämä tapahtuma pysyvät etäämpänä ja katsojaa lähellä on juurikin hyvin kuvatut henkilöhahmot.

Lähes kaikki näyttelijäkaartista ovat todella vahvoilla. Kärjessä tietysti loistaa Sean Pennin vahva pääosa, johon hän käytännössä katoaakin. Alussa hänen hyvin vahvat maneerinsa häiritsevät hieman, mutta elokuvan kuluessa hän pystyy pitämään hahmonsa kehityksen yhtenäisenä ja hahmon persoonan hyvin mielenkiintoisena. James Franco on loistava - aito ja läsnäoleva, ilman suurta teatraalisuutta. Diego Luna uhkaa varastaa shown ja Emile Hirsch on täysi kameleontti. Ainoa häiritsevä tekijä on Josh Brolin, mikä on sääli, sillä olen pitänyt hänestä muissa rooleissaan (kuten loistavasta roolisuorituksestaan vuoden 2015 Sicariossa). Hän ei tee täysin selväksi kuka tämä hänen hahmonsa on ja roolisuoritus jää valitettavan yksipuoliseksi.

Elokuvalla on tärkeä viesti ja se on yleensä vaara tämän lajityypin elokuvissa. Uhrataanko tarinankerronnasta liikaa jonkin agendan saarnaamiseen, oli se agenda kuinka hyvä tahansa. Uskon, että tässä on onnistuttu harvinaisessa tempussa, että ollaan saatu yleisö välittämään tästä tärkeästä hetkestä historiassa, ilman, että sitä on pitänyt maalata katsojan kasvoille ja samalla tehty aidosti kiinnostava draama.

...=)

Will Hunting (Good Will Hunting)

Draama on sekä paras tyylilaji elokuvissa, että vaikein tyylilaji hallita. Gus Van Sant hallitsee draaman. Matt Damonin ja Ben Affleckin eloisa käsikirjoitus pitää katsojan mielenkiinnon kahlittuna tyylilajiin, joka on sekä paras että vaikein tyylilaji hallita.

Good Will Hunting kuulostaa tylsältä. Älykködraama, jossa vitsit ymmärtääkseen täytyy olla yliopistotutkinto. Näin ei missään nimessä kuitenkaan ole. Rakenne on luotu niin, että elokuvan liikkuu syvällisemmän materiaalin ja esimerkkien välillä. Totta, teemat, joita päähenkilöt käyvät läpi elokuvassa ovat syvällisiä ja vaativat paljon pohdintaa ja jotain aivoliikettä korvien välissä. Kuitenkin elokuvantekijöillä on ollut tarpeeksi älyä varustaa tämä paketti täyteen kiinnikekohtia, joihin yleisön on helppo takertua. Oli ne kiinnikekohdat sitten rakkaustarina, veljestarina, tulevaisuudennäkökulma tai aito henkilömaailman kuvaus. Matt Damon esittää elokuvan nimiroolia. Will Hunting on älykäs ilman yliopistotutkintoa. Hänen älykkyytensä kuitenkin huomaa eräs professori, jota esittää Stellan Skarsgaard, matematiikan lahjakas osaaja, joka on niin älykäs, että on yksi harvoista, jotka ymmärtää kuinka älykäs hän itse ei kuitenkaan ole verrattuna Williin. Willillä on ollut rankka lapsuus ja siksi hän epätoivoisesti yrittää takertua siihen maailmaan, jossa ei joudu kokemaan hylkäämistä. Hänellä on hänen kaverit, muun muassa Ben ja Casey Affleckin esittämät Chuckie Sullivan ja Morgan O'Mally, jotka puolustaisivat häntä tilanteessa missä hyvänsä. Will on myös rakastunut Minnie Driverin esittämään yliopisto-opiskelijaan Skylariin. Siinä piilee Willin ongelma - hän ei pysty heittäytymään Skylarin mukaan tai professorin mukaan, koska hän pelkää. Hän on liian älykäs.

     Gus Van Sant on ollut juuri täydellinen valinta ohjaamaan Affleckin ja Damon käsikirjoitus. Hän on niin syvällinen, niin taitava, niin älykäs ohjaaja, että ei sorru heti alkumetreillä, mikä olisi voinut olla vain yksi monien joukossa-tarinaan, vaan hän melkein jopa leikittelee elokuvalla. Hän ei sorru tuomitsemaan yhtään osapuolta, hän ei ota kantaa, vaan ymmärtää nousta ylemmälle tasolle, jolloin hänellä on varaa leikitellä, niin elokuvan teeman kuin sävynkin kanssa ja hän saa kokonaisuudesta kutsuvan, pikemminkin kuin ankaran, vaateliaan tai edes paatoksellisen. Käsikirjoitus toimii, koska se on niin elävä ja monimuotoinen. Elokuva itsessään hengittää, kiitos käsikirjoituksen. Affleck ja Damon ovat saaneet siitä niin moniulotteisen, että se ei takerru vain yhteen aiheeseen vaan käsittlee luontevasti ja kokonaisvaltaisesti aihetta ja aukkojen syntymisen mahdollisuutta ei edes synny. Motiivit ja johdonmukaisuudet ovat kaikki toteutettu harkitusti. Elokuva hengittää.

"Kolme upeaa roolisuoritusta vakuuttavat katsojan"

     Matt Damonin polttava roolisuoritus tekee elokuvasta vielä täydellisemmän. Hän saa tehtyä hahmosta uskottavan. Damonin Will Hunting on aito, se ei ole epäuskottava, vaan inhimillinen. Hän saa tehtyä kokonaisuudesta yhtenäisen ja tuotua jokaiseen kohtaukseen aitoa voimaa ja tekee roolista henkilökohtaisen. Hän käyttää omia vahvuuksiaan hyödyksi. Hahmo on hänen käsittelyssään luonteva. Hän on todella lähellä täydellisyyttä, ellei jopa saavuta sitä. Van Sant ohjaana käyttää Damonin upeaa hallintaa hyväkseen ja antaa tälle intensiivisiä lähikuvia, joita Damon käyttää kuin kokenut ammattilainen. Avainkohtaus roolisuoritukseen mielestäni on kohtaus loppupuolella elokuvaa, jossa Will lähtee Robin Williamsin esittämän psykiatrin toimistolta ja psykiatri sanoo "Good luck, champ" ja Van Sant suuntaa kameran lyhyeksi aikaa Damonin kasvoille ja sanomatta mitään, hahmo sanoo kaiken. Näin vähäeleinen täydellisyys tekee roolisuorituksesta mielenkiintoisen, elävän, syvällisen ja nerokkaan. Damon ei vain näyttele hahmoa vaan saa siihen energiaa ja luonnetta. Hän tekee siitä aidon persoonan, mikä on saavutus, jota ei tule vähätellä. Yksi harvoista roolisuorituksista, jossa pääsemme tarkastelemaan oikeaa elävää ihmistä, kuitenkin "vain" näyttelijän tulkitsemaa.

     Minnie Driver on täynnä eloa itse. Hän käyttää loistavasti hyödykseen kaikkea aina käsikirjoituksesta ohjaukseen. Hän saa hahmoonsa pirteyttä ja väriä. Kuitenkin hän näyttää myös hahmostaa toisen puolen, syvällisen, emotionaalisesti raa'an ja aidon. Ehdottomasti upea roolisuoritus. Driver hioo hahmon täyteen nyansseja ja hallitsee valkokangasta. Hän vangitsee katsojan mielenkiinnon armottomasti ja käyttää myös sitä hyväkseen. Hän tekee hahmostaa monimuotoisen ja samalla yhtenäisen. Hän on täydellinen elokuvanäyttelijä. Osaa samaan aikaan olla haavoittuvainen ja raaka ja samalla sympaattinen ja mielenkiintoinen. Driver saa vielä kaiken tämän näyttämään helpolta. Upeaa.

    Robin Williams on myös upea. Hän hylkää täysin oman koomikkopersoonansa ja esittää katsojille armottoman pelkistetyn, uskottavan ja syvällisen hahmon, josta paljastaa kerroksen toisensa jälkeen. Hän on täydellinen. Roolisuoritus niin vahva ja niin läsnä. Williams on elämänsä roolissa.

      Good Will Hunting on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Kolme upeaa roolisuoritusta vakuuttavat katsojan jo ohjaajan Gus Van Santin luomasta tunnelmasta ja elokuvan kokonaisuus on väkevä, sydämmellinen ja hengittävä.

...=)

Matkalla Idahoon (My Own Private Idaho)

Elokuvaa arvostellessa tulisi olla tunteeton. Arvostelijan pitäisi puolueettomasti osata erottaa elokuvan hyvät ja huonot puolet ja näistä vetää johtopäätöksen, onko elokuva hyvä vai ei? Elokuvakriitikon tulisi olla analyyttinen ja selkeä. En pysty siihen. Etenkään, koska Matkalla Idahoon on koskettava ja hyvin epäselkeä elokuva. En voi kritioida elokuvaa sen huonoista puolista, sillä Matkalla Idahoon on kokemus ja sitä minä arvostan elokuvassa eniten. Vuonna 1991 valmistunut draama nousee luultavasti yhdeksi parhaimmaksi elokuvaksi, jonka olen nähnyt. River Phoenix ja Keanu Reeves ovat Gus Van Santin ainutlaatuisen elokuvan, Matkalla Idahoon pääosissa.
      Matkalla Idahoon kertoo Mike Waterista (River Phoenix), joka asuu Portlandissa, myyden itseään rahaa vastaan. Hän sairastaa narkolepsiaa. Eräs vanhempi rouva ottaa hänet kyytiinsä ja vie talolleen, jossa kaksi muuta naisen palkkaamaa prostioitua. Toinen heistä on Scott Favor (Keanu Reeves), joka on varakkaasta perheestä, mutta harjoittaa silti ammattiaan ja elää kadulla. Mike saa narkolepsia-kohtauksen ja herää seuraavana päivänä Scottin seurasta. He ystävystyvät ja Mike toivoisi, että heidän välilleen kehittyisi jotain muutakin. Scott on heteroseksuaali. Mike ikävöi äitiään ja he matkustavat Idahoon häntä etsimään, josta heidän matkansa johtaa Italiaan. Sinne päästyään he kuulevat Mike äidin palanneen kuitenkin takaisin Yhdysvaltoihin. Scott tapaa italialaisen naisen, johon rakastuu ja Mike palaa Yhdysvaltoihin yksin. Scott ja Carmella palaavat noutamaan Scottin perintöä ja kun Scottin entiset kaverit kadulta yrittävät saada kontaktia tähän, hän torjuu heidät. Scott on jättänyt katuelämänsä taakseen.
     Elokuvassa on niin paljon hyviä puolia. Van Santin ohjaus on ennen näkemätöntä. Koko elokuvan tunnelma ja tyyli ovat taidetta. Van Sant ohjaa visiolla. Hän on luova ja ennalta-arvaamaton ja edustaa neroutta. Elokuva on mielenkiintoinen. Se tutkii erilaisella tavalla hahmojen motiiveja ja antaa katsojan kokea jotain ainutlaatuista. Elokuva on jo niin upea, että siitä ei pysty puhumaan, se täytyy katsoa. Minun silmiini se loistaa virheettömänä. Jokainen osa elokuvaa on tarkaan harkittu ja jokainen osa sopii yhteen. Kliseisyydestä ja teennäisyydestä ei ole tietoakaan. Elokuvaa ei voi olla ylistämättä tarpeeksi. Se on surullinen, koskettava mestariteos, jossa riittää ihailtavaa ikuisuuksiksi. Elokuva on ehkä hienoin, jonka olen nähnyt.
     River Phoenix on komeetta. Hän loistaa kirkaammin kuin kukaan näyttelijä häntä ennen tai hänen jälkeensä. Hänen roolisuorituksensa on puhdasta laatua. Se sisältää uskottavaa luontaisuutta ja hän heittäytyy paremmin rooliinsa kuin kukaan muu näyttelijä. Hänen upea karismansa tekee elokuvasta unohtumattoman. Phoenix paljastaa hahmostaan niin paljon niin täydellisesti. Hän tulkitsee hahmoa kuin parhaaksi katsoo ja tekee roolisuorituksesta oman näköisensä. Hän on realistinen, tarkka ja koskettava. Hän tekee roolisuorituksesta parhaan mitä siitä voisi tehdä. Phoenix luo uusia tasoja näyttelemiseen. Hän on varma ja roolsuoritus ainutlaatuinen. Hänestä ei voi kirjoittaa tarpeeksi, sillä hän on niin täsmällinen ja samalla luova. Hän ottaa hahmon syvälliseen käsittelyyn ja hioo hahmosta taidetta. Yksi parhaista roolisuorituksista koskaan, ehdottomasti. Hän ymmärtää loistavasti sekä elokuvan että hahmon ja saa siihen aikaan niin paljon vaihtelua. Hän näyttelee tunteella.
     Keanu Reeves jää todella Phoenixin jalkoihin. Hän on uskottava ja persoonallinen ja eläytyy rooliinsa hyvin. Hänen intohimonsa näkyy ja hänestä huokuu selvää kunnioitus elokuvaa kohtaan. Reeves on syvällinen ja mielenkiintoinen sekä myös karismaattinen. Hän pelaa hyvin yhteen Phoenixin kanssa ja yrittää parhaansa pysyä hänen vauhdissa.
     Matkalla Idahoon on ainutlaatuinen, täydellinen, koskettava kokemus. Gus Van Sant ja River Phoenix tarjoavat meille unohtumattoman mestariteoksen, joka jokaisen tulee nähdä itse.

10

...=)