Olin siinä uskossa, että tämä olisi hyväkin elokuva. Näin kun muutama vuosi sitten jo ikääntynyt Goldie Hawn (pääsen tähän ironiaan kohta) oli Graham Nortonin chatti-ohjelmassa ja yleisöltä kysyttiin, mikä on heidän suosikkinsa Goldie Hawnin elokuvista. Jokainen, jolta kysyttiin, vastasivat yksinomaan hänen elokuvansa Kuolema pukee häntä. Ajattelin, että ai jaa! Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko Goldie Hawnin ura on ollut niin lattea ja epävaikuttava, että Kuolema pukee häntä on siksi surkeista elokuvista paras, tai että Kuolema pukee häntä on oikeasti vaikuttava elokuva. Tähän asti luulin, että kyseessä olisi vaihtoehto numero kaksi. Enää en ole niin vakuuttunut.Elokuva kertoo Meryl Streepin esittämästä diivasta, joka huolehtii kauneudestaa, kun ikää alkaa tulla vastaan. Hän on vanhoja ystäviä ja kilpakumppaneista Goldie Hawnin esittämän hiirulaisen kanssa. Kun Striippi kaappaa Hawnin aviomiehen, Bruce Willisin, on se viimeinen niitti Hawnin arkkuun ja hän päättää lähteä kostoretkelle. Molemmat naiset ovat kuitenkin juoneet Isabella Rossellinin taikajuomaa, mikä tekee heistä kuolemattomia ikinuoria. Kun siis Hawn naksauttaa Striipin niskat poikki ja Streep ampuu aukon Hawnin mahaan, on tragikomedian ainekset koossa.
Elokuvan taustalla on siis iva Hollywoodin kauneusihanteita vastaan ja siksi onkin kaksinkerroin ironista, kun ottaa huomioon, mihin kaikkeen Hawnkin on sortunut naamaansa tunkemaan tämän nimenomaisen ikuisen nuoruuuden eteen.
Kyseessä on liikaa yrittävä, tylsä komedia, jokseenkin näyttelijöidensä avulla toimiva elokuva, jonka kyllä unohtaa katsoneensa. Oma esimerkkinsä tästä on, että näin tämän muutama päivä sitten ja vasta nyt muistin kirjoittaa tästä arvostelun, kun yleensä olen heti elokuvan jälkeen rustaamassa sanoja ylös.
...=)
