Jos sinun pitäisi kuvailla maailmamme sitä koskaan kokemattomalle, mistä edes alottaisit? Niin paljon siitä, mitä pidämme omanamme, on kuviteltua. Mielikuvitus on maailman voimakkain ase. Värejä ei ole olemassa, se on aivojemme tuote. Mikä on toiselle ihmiselle rakasta, on toiselle vierasta. Onnellisuus on eri asia jokaiselle sen kokevalle.
Miltä tuntuu, kun ei pysty hengittämään? Vaikka kynnys tuntea asioita on jokaiselle ihmiselle eri, pystymme silti samaistumaan tuskaan yhtä määrin. Pieni lapsi erotettuna turvallisesta todellisuudestaan on niin yleisinhimillistä, että vain kaikkein kylmimmät ja kivisydämisimmät eivät tuntisi mitään. Room -nimistä elokuvaa määrittää vahvasti sen universaalius. Jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvon.
Pääosassa on Joy (Brie Larson) ja Jack (Jacob Tremblay) Newsome, jotka on lukittu pieneen puutarhavajaan. Tästä yhdestä huoneesta on muodostunut 5-vuotiaan pojan todellisuus. Hänen äitinsä yrittää suojella tätä Old Nick-nimiseltä kidnappaajalta. Kun pako huoneesta kuitenkin viimein onnistuu, oikeaksi kysymykseksi muodostuukin turvan käsite. Kipua on myös neljän seinän ulkopuolella.
Tremblay on loistava. Hän on nuori ja tuntuu kuin hän ei edes näyttelisi. Silti häneltä on vaadittu todella ankariakin kohtauksia, jossa hänellä on kyllä mahdollisuudet esittää suuri määrä tunnetta ja hän astuu tälle vaatimustasolle ja todellakin täyttää lupauksensa enemmän kuin uskaltaisi lapsinäyttelijältä toivoakaan. Brie Larson on näyttelijänä erittäin aito ja jopa arkinen, minkä takia hän on loistava roolissaan. Sen lisäksi Larson saa rikottua sen tyynen realistisuuden joka hänessä on, elokuvan tunteikkaimmisa kohtauksissa, joissa hän todella vie hahmonsa ihmisyyden syvimmille reunoille.
Eniten tarinaan on saatu syvyyttä keskittymälä äidin ja pojan suhteeseen tasapainoisesti sekä heidän ollessa kidnapattuina, että kokemuksen jälkeen, huoneen ulkopuolella. Koemme menetystä, Jackin tavoin, siitä huoneen fyysisestä turvasta että sen tarjoamasta viattomuudesta. Koska koemme elokuvan tapahtumat Jackin silmin, joudumme mekin totuttelemaan hänen kanssaan uudenlaiseen elämään. Elämä, jossa on mahdollista haavoittua, tuntea kipua, olla peloissaan - mutta juuri siksi nähdä toiset ihmiset silmästä silmään, hengittää samaa ilmaa, nähdä tähdet yötaivaalla ja kuulla heinäsirkkojen sirittävän kesäyössä. Vapaus on vain vapautta, jos tuntee oman vastuunsa.Pelottavinta kauhua on mielestäni aina ollut avata silmät omaan todellisuuteensa ja todeta senkin olevan kylmä, välinpitämätön, iso ja meluisa - pelottava paikka, jossa oma hyvinvointi täytyy luoda itse. Asiat eivät aina mene niin kuin haluamme ja se on osa ihmisyyttä - yhtä lailla kuin kivun kokeminen tai sydämen särkyminen. Vaikka Room tarjoaa elokuvallisesti ihan konkreettisesti monta täydellisen koskettavaa, jännittävää, pelottavaa, hauskaa hetkeä, on minusta elokuvan suurin saavutus sen kokonaisvaltainen ote elämän monipuoliseen syvällisyyteen. Kipukin on osa elämäämme, yhtä lailla kuin vapaus, onnellisuus tai pienet lapset ja koirat hymyilemässä toisilleen...
#elokuvahaaste2016 (45. Kauhuelokuva, jolla on mielestäsi hieno elokuvajuliste)
*arvostelu päivitetty 15.07.2016
...=)