Andy Dufresne (Tim Robbins) tuomitaan syyttömänä vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta kahteen elinkautiseen. Vankilassa hän tapaa Ellis Boyd "Red" Reddingtonin (Morgan Freeman), jonka kanssa hän ystävystyy. Tarina kertoo Andyn matkan ensimmäisistä vankilavuosistaan läpi vuosikymmenien kiven sisässä istumista. Tähän liittyy ylenemistä vankilan sisäisessä kastijärjestelmässä sekä selviytymistä sadististen vartijoiden ja vankilanjohtajan alaisuudessa. Suuren merkityksen tarinalle luo Brooks Hatlenin (James Whitmore) ikää kerännyt vanki, joka on viettänyt kiven sisässä jo Andyn ja Redin sinne tullessa silmin nähtävän ikuisuuden. Puhutaan termistä laitostunut, mikä tulee erittäin selväksi Brooksin päästessä viimein vapaaksi. "I'm tired of being afraid all the time", toteaa hän vapaudesta. Tämä symboloi myös Andyn ja Redin sisäistä kamppailua, jossa he kyseenalaistavat elämänsä merkityksen. Kun tulevaisuudelle ei voi asettaa arvoa, mikä tekee tästä hetkestä elämisen arvoisen? Get busy living or get busy dying...Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption) nauttii Imdb:n 250 parasta elokuvaa-listan ykkösaseman suosiota. En itse perusta pahemmin kyseisen listan olemassaolosta, mutta en voi kieltää sen vaikutusta elokuvayleisöjen kollektiiviseen ali-/tajuntaan. Voisi kuvitella, että elokuva ei ainakaan huono ole, jos se tämän listan kärkikahinoihin pääsee kamppailemaan.
Ensimmäinen ajatus, mikä elokuvasta nousi oli sen pituus. Katsominen tuntuu ajoittain kuin nälkävuodelta, kun narratiivisesti siinä ei juuri tapahdu vankilan arjen ohessa sen ihmeempää. Yli kahdentunnin kesto olisi muutenkin pitkä, mutta vankilaolojen karu kuvaus ei ainakaan helpota ajan kulumista. Oikeastaan vain yhdellä kortilla pääsee ulos vankilasta, jos on tehnyt pitkän elokuvan - sen on oltava todella hyvä.Loppu antoi odottaa itseänsä. Mutta sen sanottuani, ymmärrän täysin, miksi elokuvassa käytettiin niinkin paljon aikaa jokapäiväisen, tapahtumattoman ja passiivisen elämän kuvaamiseen. Tämä antoi katsojalle aikaa sitoutua näihin hahmoihin. Tämän elokuvan pääosassa on Redin ja Andyn (Freeman+Robbins) suhde. Heidän syvä kaveriside, joka on muodostunut monen vuosikymmenen ajan, kun heillä ei ole ollut mitään muuta tekemistä, kuin tutustua toisiinsa. Loppu tuo tähän mielenkiintoisen kontrastin, kun katsoja joutuu puntaroimaan heidän suhteen merkitystä - paljastamatta liikaa: silloin kun he ovatkin erossa.
Tämä saattaa kuulostaa hyvin laimealta tavalta luoda elokuvaa, mutta jokin erityiinen taika tähän on onnistuttu luomaan. En muista koska viimeksi olisin tuntenut elokuvan sydänjuuriani myöden, suurin piirtein hengittämättä katsonut elokuvan viimeisiä sekunteja sormet ristissä, vaikka tässä ei edes ollut jännityselementtejä. Todella hienosti kudottua draamaa, eritoten kahden hienon näyttelijän luotsaamana.
Hyvän elokuvan tunnistaa myös siitä, että sen kohtaukset jäävät pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Rakastuin elokuvaan tulisesti juuri siksi. Vankilaolojen hyvin autenttinen kuvaus on käsinkosketeltavaa. On kuin olisimme itse olleet siellä, kaikki nämä vuodet ja sen takia Se Tunne, elokuvan lopussa on niin syvä. Tämän takia olikin vähän sääli, kuinka paljon katsojaa aliarvioitiin. Mielestäni elementti, jossa Andyn (Robbins) lopun ratkaisuja käytiin läpi takaumien kautta oli turhaa, sillä katsoja oli tässä vaiheessa jo täysin sitoutunut hahmoihin ja luotti heihin.
...=)