One for the Money (One for the Money)

Olen pisteyttänyt blogini historian aikana 149 elokuvaa neljän tähden arvoiseksi, 101 elokuvaa kolmen, 96 viiden, 63 kahden ja 30 yhden tähden arvoisiksi elokuviksi. Vähän aikaa sitten ryhdyin todella neuroottisesti seuraamaan noiden lukujen suhdetta toisiinsa. Ärsyynnyin siitä, että olin arvostellut elokuvia kolmella tähdellä enemmän kuin viidellä tähdellä ja aloinkin tietoisesti antamaan viittä tähteä ehkä jopa neljän tähden elokuville. Yhdessä vaiheessa sain tilaston ylöspäin viiden tähden osalta ja niitä viiden tähden elokuvia olikin vähän aikaa arvosteltuna enemmän kuin kolmen tähden. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Minulle on vain muodostunut pienimuotoinen fobia näitä elokuvan tähteytyksiä kohtaan. Inhoan näitä välilukuja, kuten neljää tähteä ja kolmea tähteä, koska ne eivät oikein kerro mistään mitään. Eniten inhoan sitä, kun johonkin elokuvajulisteeseen tyrkätään neljän tähden pistetytys ja sen pitäisi mukamas olla hyvä arvosana... Kolme tähteä on vielä epämääräisempi. Enkä tee itselleni nyt siis mitään palvelusta, mutta One for the Money on niin keskinkertainen elokuva, että en pysty kolmesta tähdestä arvosanaa liikuttamaan suuntaan taikka toiseen. Ihan viihdyttävä Katherine Heigl-elokuva, jos niistä tykkää...

...=)

Home Sweet Hell (Home Sweet Hell)

Joissain rooleissa olen pitänyt Patrick Wilsonista paljonkin. Hänessä on sellaista neutraalia jokamieheyttä, jonka ansiosta hän sopii hyvin päärooleihin. Mutta huh huh, kun on poika hukannut näyttelijän lahjansa tässä jonnekin paskapellon laitaan.

Katherine Heigl on näyttelijä, josta haluaisi pitää. Joissain rooleissa hän on ihan sympaattinen, mutta sitten tulee vastaan tälläinen Pyhä Horna, josta oikeasti lahjakkaankin näyttelijän olisi vaikea rämpiä ulos ehjin nahoin.

Home Sweet Hell on yksi huonoimpia elokuvia, joita olen nähnyt vähään aikaan. Tämä alkaa mennä jo osastolle, jossa tekee mieli huutaa naapurin lapsille, että "juoskaa muksut! Juoskaa nopeasti ja kauas pois tämän elokuvan luota! Se tulee ja myrkyttää teidän sisuskalut!" Itse naureskelin ja tuhahtelin pidemmän aikaa elokuvan ylitseampuvuudelle, joten kai siitä jotain pisteitä voi paiskoa tätä elokuvaa päin.

...=)

Jackie & Ryan (Jackie & Ryan)

Kuin ylipitkä musiikkivideo. En missään vaiheessa edes päässyt tarinaan sisälle. Ben Barnes on suhteellisen ontto näyttelijä. Ohjaaja Ami Canaan Mann on Michael Mannin tytär.

...=)

Jenny's Wedding (Jenny's Wedding)

Katherine Heigl tähdittää tyypilliseen tapaansa romanttisen hömpän naispääosaa, mutta rakastuukin tällä kerralla naiseen (Alexis Bledel). Oikeasti elokuvahan kertoo Heiglin esittämän Jennyn vanhemmista ja kuinka heidän pienissä ympyröissä vietetty elämänsä murentuu, kun valheiden verho nostetaan heidän ja tyttärensä välistä.

Jossain vaiheessa elokuvan pohdinta pääsee itse asiassa todella hyvää alkuun. Jenny on valehdellut vuosia perheelleen seksuaalisesta suuntautumisestaan ja etenkin hänen vanhempien ensimmäiset reaktiot tyttärensä kaapista ulostulemiseen ovat hyvin kuvattuja. Näennäisesti he yrittävät uskotella itselleen ja muille, että rakastaisivat lastaan ehdoitta. Mutta kaksi ihmistä, jotka ovat koko elämänsä ajan eläneet niin sanotussa kuplassa, jossa heidän ei ole tarvinut käsitellä kaavojen rikkomista, käykin se erittäin vaikeaksi myöntää itselleen kuinka paljon on loppujen lopuksi valehdelleet itsellensä. En usko, että suurin osa homofobisista ihmisistä myöntäisi olevansa homofobisia ja sen tulkinnan tämä elokuva nappaa hyvin.

Mutta valitettavasti tämän käännekohdan jälkeen, jäämme hyväksi aikaa vellomaan eikä juonessa liikuta juurikaan eteenpäin, ennen varsinaista loppua. Sen sijaan saamme tusinoittain kohtauksia, jossa Jennyn vanhemmat pohtivat yhtä sun toista, imelien pop-kappaleiden pauhatessa taustalla.

Oli vähän harmillista, että tärkeät teemat oli vähän raiskattu pehmeämmän, siirappisen ja kuorrutetun katsannan aiheeseen, takia. Suurin synti leffalla kuitenkin on se, että nämä hahmot jäivät auttamattoman yksipuolisiksi. Äiti-hahmo oli äiti-hahmo ja isä-hahmo oli tyypillinen isä-hahmo. Pikkusisar oli kateellinen ja isoveli hiljainen, mutta miehekäs sivustaseuraaja suvun naisten hömpötyksille. Mikä on aika ironista ennakkoluuloista kertovalle elokuvalle. Mutta ehkä tämä olikin ennemmin leffa niistä häistä...

#elokuvahaaste2016 (19. Elokuva, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä)

...=)