Liittovaltion villieläin ja -luontoupseeri Cory Lambert (Jeremy Renner) metsästää työkseen karjaa syöviä villieläimiä Wyomingin hyisessä vuoristossa intiaanien reservaattien mailla. Hän löytää sattumalta nuoren naisen raadon metsästäessään vuorileijonia. Surmat intiaanien reservaattialueilla kuuluvat FBI:n toimivaltaan, joten paikallisesta poliisista ei ole paljon apua. Paikalle raahautuu nuori agentti Jane Banner (Elizabeth Olsen), jolla on suuri halu auttaa paikallisia saamaan oikeutta, mutta hän joutuu taistelemaan alueen hiljaista stooalaisuutta ja byrokratian verkostoja vastaan.
Jo heti ensimmäinen kohtaus vakuutti minut, mutta erityisesti minulle uskotteli, että katson hyvää elokuvaa, yksi kohtaus elokuvan alkupuoliskolta. Siinä Jeremy Rennerin hahmolle suodaan erittäinkin pitkä monologi, mikä on jo itsessään todella harvinaista. Kaikissa muissa elokuvissa Rennerin hahmo olisi mykkä tuppisuu, joka viestisi kovan elämän elänyttä miessankaria. Jos tämä tyypillinen miessankari saisi monologin elokuvassa, se annettaisiin hänelle vasta kliimaksissa. Mielestäni tämä on laiskinta mahdollista elokuvantekemistä. Käsikirjoittajan ei tarvitse oikeasti tehdä mitään, jos sankari on joku Mad Max esimerkiksi. Mutta sen lisäksi, että Sheridan suo miessankarilleen pitkän monologin heti alkuun - ja muutenkin käyttää elokuvissaan aikaa antaakseen roolihahmojensa oikeasti puhua, mikä tuntuu harvinaiselta nykypäivän elokuvassa - hän ei tee tyypilisiä peliliikkeitä voimistaakseen monologin tärkeyttä. Kuka tahansa muu ohjaaja olisi zoomannut Rennerin kasvoihin ja antanut lähikuvan tehdä katsojaan vaikutuksen. Sheridan ei tee näin. Hän pitää kameran etäällä Renneristä ja sen sijaan pitääkin linssin etureunassa toisen hahmon kuuntelemassa Rennerin monologia. Täten katsoja joutuu seuraamaan molempia hahmoja ja lukemaan paljon syvemmälle kohtaukseen, kun siinä samalla kerrotaan paljon kahden ihmisen välisestä suhteesta toisiinsa. Ah - sanoinko jo, että rakastan Sheridania elokuvantekijänä ja hän kuuluu ihan suosikkeihini?
Jeremy Rennerin roolityö on parasta, mitä häneltä on nähty. Huikeaa, miten paljon hän pystyy ilmaisemaan, vaikka roolityönsä on niin pelkistetty. Hän tulkitsee kauniisti teemaa anteeksiannosta. Elizabeth Olsen on vilpitön, suora ja rehellinen ja jotenkin onnistuu sitä kautta nappaamaan kiinni myötätunnosta ja aidosta lämmöstä näinkin kylmässä miljöössä.
Wind River hyötyy suuresti hyvin sykkivästä tunnelmastaan, jotain, minkä luomisessa Taylor Sheridan on ihan maailmanluokkaa. Itse uskon, että hän saa elokuvansa niin intensiivisiksi - jotain, mikä saa katsojan istumaan penkkinsä reunalla - siksi, että hän on kiinnostunut oikeista asioista. Nämä ovat henkilöhahmot. Hän kuljettaa tarinaansa aina hahmot edellä ja on kiinnostunut heidän menneisyydestä, tulevaisuudesta, motiiveista, toiveista, haluista ja niistä hän etsii lankoja, jotka muodostavat tarinaa eteenpäin kuljettavaksi voimaksi. Myös se, että hän ei paljasta koskaan tarinansa palasia samassa rytäkässä, vaan vähitellen avaa maailmaansa, henkilöhahmojaan ja esimerkiksi murhamysteeriä - Wind Riverin tapauksessa. Haluaisin, että kaikki elokuvantekijät ottaisivat oppia Sheridanista. Hän saa sen tuntumaan niin helpolta.
Rakastan elokuvantekemistä, jossa minun ei tarvitse keskittyä yksittäisiin osatekijöihin (kuten kuvaus, puvustus, ohjaus), vaan voin puhua kokonaisuudesta. Tässä kaikki osa-alueet toimivat niin hvyin, että tuntuu latteudelta jo itsessään eritellä jotain yksittäisiä tekijöitä. Mutta sen haluan sanoa, että on etuoikeus katsoa näin hyviä elokuvia. Erityisen kauniina pidän sitä tälläisistä elokuvista, kuinka vahvasti jokainen solu hengittää samaa viestiä. Tässä meidät sysästään Wyomingin kylmään osavaltioon ja jollain maagisella tavalla luihin pureutuva pakkanen muodostuu tärkeäksi osaksi tarinankerrontaa ja puhuu suurella volyymilla hahmoista, juonesta ja teemoista. Harvoin pääsen nauttimaan tälläisestä elokuvakokemuksesta, kun tuntuu, että hyvät elokuvat ovat aina jonkin piikkilanka-aidan toisella puolella ja niihin käsiksi pääseminen tuntuu edellyttävän läpi ryömimistä vaikka se tarkottaisi ihon verille repimistä.
...=)