Arvostelu: Wind River

Taylor Sheridan taisi itsekin kutsua Sicarion, Hell or High Waterin ja Wind Riverin muodostamaa jatkumoa hänen rajaseuturilogiaksi. En sitten tiedä, miten Sicarion jatko-osa mahtuu tähän joukkoon... Mutta harvinaisen täsmällistä työtä Sheridan elokuvillaan tekee. Kaikki onnistuvat nappaamaan kiinni jostain ihmisluonteelle perimmäisestä psykologiasta. Oli se sitten oikeudentaju, selviytymisvimma tai kostonhalu. Jo aikaisemmilla elokuvillaan, Sheridan on viitannut olevansa kiinnostuneempi ihmisen biologisista vieteistä - mitä tapahtuu, kun hän putoaa pohjalle ja kaikenlainen analyyttinen järkeileminen on liian arvokas hyödyke käytettäväksi. Riisutusta ihmisestä jää jäljelle vain perimmäinen biologinen eläimellisyys vaikean vastustuksen edessä. Wind Riverissä hän suoranaisesti yhdistää ihmisen luontoon ja rinnastaa villieläimeen.

Liittovaltion villieläin ja -luontoupseeri Cory Lambert (Jeremy Renner) metsästää työkseen karjaa syöviä villieläimiä Wyomingin hyisessä vuoristossa intiaanien reservaattien mailla. Hän löytää sattumalta nuoren naisen raadon metsästäessään vuorileijonia. Surmat intiaanien reservaattialueilla kuuluvat FBI:n toimivaltaan, joten paikallisesta poliisista ei ole paljon apua. Paikalle raahautuu nuori agentti Jane Banner (Elizabeth Olsen), jolla on suuri halu auttaa paikallisia saamaan oikeutta, mutta hän joutuu taistelemaan alueen hiljaista stooalaisuutta ja byrokratian verkostoja vastaan.

Jo heti ensimmäinen kohtaus vakuutti minut, mutta erityisesti minulle uskotteli, että katson hyvää elokuvaa, yksi kohtaus elokuvan alkupuoliskolta. Siinä Jeremy Rennerin hahmolle suodaan erittäinkin pitkä monologi, mikä on jo itsessään todella harvinaista. Kaikissa muissa elokuvissa Rennerin hahmo olisi mykkä tuppisuu, joka viestisi kovan elämän elänyttä miessankaria. Jos tämä tyypillinen miessankari saisi monologin elokuvassa, se annettaisiin hänelle vasta kliimaksissa. Mielestäni tämä on laiskinta mahdollista elokuvantekemistä. Käsikirjoittajan ei tarvitse oikeasti tehdä mitään, jos sankari on joku Mad Max esimerkiksi. Mutta sen lisäksi, että Sheridan suo miessankarilleen pitkän monologin heti alkuun - ja muutenkin käyttää elokuvissaan aikaa antaakseen roolihahmojensa oikeasti puhua, mikä tuntuu harvinaiselta nykypäivän elokuvassa - hän ei tee tyypilisiä peliliikkeitä voimistaakseen monologin tärkeyttä. Kuka tahansa muu ohjaaja olisi zoomannut Rennerin kasvoihin ja antanut lähikuvan tehdä katsojaan vaikutuksen. Sheridan ei tee näin. Hän pitää kameran etäällä Renneristä ja sen sijaan pitääkin linssin etureunassa toisen hahmon kuuntelemassa Rennerin monologia. Täten katsoja joutuu seuraamaan molempia hahmoja ja lukemaan paljon syvemmälle kohtaukseen, kun siinä samalla kerrotaan paljon kahden ihmisen välisestä suhteesta toisiinsa. Ah - sanoinko jo, että rakastan Sheridania elokuvantekijänä ja hän kuuluu ihan suosikkeihini?

Jeremy Rennerin roolityö on parasta, mitä häneltä on nähty. Huikeaa, miten paljon hän pystyy ilmaisemaan, vaikka roolityönsä on niin pelkistetty. Hän tulkitsee kauniisti teemaa anteeksiannosta. Elizabeth Olsen on vilpitön, suora ja rehellinen ja jotenkin onnistuu sitä kautta nappaamaan kiinni myötätunnosta ja aidosta lämmöstä näinkin kylmässä miljöössä.

Wind River hyötyy suuresti hyvin sykkivästä tunnelmastaan, jotain, minkä luomisessa Taylor Sheridan on ihan maailmanluokkaa. Itse uskon, että hän saa elokuvansa niin intensiivisiksi - jotain, mikä saa katsojan istumaan penkkinsä reunalla - siksi, että hän on kiinnostunut oikeista asioista. Nämä ovat henkilöhahmot. Hän kuljettaa tarinaansa aina hahmot edellä ja on kiinnostunut heidän menneisyydestä, tulevaisuudesta, motiiveista, toiveista, haluista ja niistä hän etsii lankoja, jotka muodostavat tarinaa eteenpäin kuljettavaksi voimaksi. Myös se, että hän ei paljasta koskaan tarinansa palasia samassa rytäkässä, vaan vähitellen avaa maailmaansa, henkilöhahmojaan ja esimerkiksi murhamysteeriä - Wind Riverin tapauksessa. Haluaisin, että kaikki elokuvantekijät ottaisivat oppia Sheridanista. Hän saa sen tuntumaan niin helpolta.

Rakastan elokuvantekemistä, jossa minun ei tarvitse keskittyä yksittäisiin osatekijöihin (kuten kuvaus, puvustus, ohjaus), vaan voin puhua kokonaisuudesta. Tässä kaikki osa-alueet toimivat niin hvyin, että tuntuu latteudelta jo itsessään eritellä jotain yksittäisiä tekijöitä. Mutta sen haluan sanoa, että on etuoikeus katsoa näin hyviä elokuvia. Erityisen kauniina pidän sitä tälläisistä elokuvista, kuinka vahvasti jokainen solu hengittää samaa viestiä. Tässä meidät sysästään Wyomingin kylmään osavaltioon ja jollain maagisella tavalla luihin pureutuva pakkanen muodostuu tärkeäksi osaksi tarinankerrontaa ja puhuu suurella volyymilla hahmoista, juonesta ja teemoista. Harvoin pääsen nauttimaan tälläisestä elokuvakokemuksesta, kun tuntuu, että hyvät elokuvat ovat aina jonkin piikkilanka-aidan toisella puolella ja niihin käsiksi pääseminen tuntuu edellyttävän läpi ryömimistä vaikka se tarkottaisi ihon verille repimistä.

 ...=)

Captain America: Civil War (Captain America: Civil War)

Ilmeisesti jenkkikäsikirjoittajat ovat siinä luulossa, että Lontoon ja Zürichin välillä on maksimissaan kymmenen minuutin välimatka - niin kätevän näpsäkästi tuossa tuokiossa hahmot vaihtavat kulissia. En muutenkaan pitänyt käsikirjoituksen systemaattisuudesta. Emily Van Campin esittämä Sharon Carter pitää hienon hautajaispuheen, joka päätyy olemaan ei hautajaispuhe ollenkaan vaan kuin preppauspuhe päähenkilön motivaation löytymiselle. Ja kuinka ollakaan Avengersit yllättää pahisten päätös hyökätäkin valtavan kokoiseen, biologisia aseita pursuavaan tutkintolaitokseen, eikä paikallisen kylän pahaiseen pikkupankkiin - I did not see that coming! Vaikka älykäs nainen. Alfre Woodard varmasti onkin, ei hän varmasti ole pystynyt laskelmoimaan Tony Starkin vessa-aikatauluja, niin että kuin sattumalta yllättää tämän tarjoten oman henkilökohtaisen tarinansa Starkin hahmon motivaation löytymiselle... Inhottava myös marmattaa aina samoista asioista, mutta on mielestäni myös hyvä huomata, että tässä on kymmenen supermiestä ja vain kaksi, maksimissaan kolme supernaista. En pitänyt elokuvan pääasiallisen tematiikan löytymisen miehisen egon pullistelusta ja vastakkainiskusta, kun Iron Man ja Captain America päättävät, yllätys, yllätys, vähän pullistella machoilun taidonnäyteillään.

Kaikesta huolimatta, rakastin taas tätä. Kukaan ei voi kieltää, etteikö Marvelin Cinematic Universe olisi vienyt supersankarielokuvia aivan uudelle tasolle. Se, että hahmoja on monta ja heidän välisiä suhteita mitataan puntarissa - ei ole yksinomaan pahikset ja hyvkset, vaan tässäkin hyvikset voi olla vastakkain ja sitten näille leffoille tunnusomainen huumori on piirteitä, jotka saavat toivomaan, että tästä otteesta ei luovuta koskaan.

Minulla ei ole paljon positiivista sanottavaa Raimin hämis-trilogiasta. Inhosin niitä leffoja, vaikka siistejä sarjis-leffoja olivatkin. Ne olivat mielestäni kuivia, tosikkoja, kankeita ja jo ennen niiden näkemistä tuntui kuin olisit nähnyt ne. Erityisesti inhosin Tobey Maguiren Peter Parkeria, joka oli niin myötähäpeää aiheuttava, epäsympaattinen ja välittömän antireaktion aiheuttava sankari. Siksi pidinkin ratkaisua tuoda MCU:hun oikeasti toimiva, mielenkiintoinen, sympaattinen, hauska hämis (Tom Hollandin loistavasti luotsaamana) ja siten kuin sinetöidä tämä uusi sarjakuvaelokuvaamisen aikakausi.

Enpä tosiaan olisi uskonut joskus sanovani, että Spider-Man oli eittämättä kivoin ja hauskin ja siistein hahmo leffassa, jossa niitä olisi täysi laidallinen tarjolla muitakin. Toivon tosissaan, että Tom Holland olisi näyttelijä, jonka nimen tulisimme kuulemaan yhä enemmän lähitulevaisuudessa, hänellä on karismaa vaikka muille jakaa. Mikä on vielä vaikuttavampaa, että mielestäni kaikki aina Scarlett Johanssoneista Elizabeth Olseneihin on niin loistavasti roolitettu. Uusi tulokas on myös Chadwick Boseman, erittäin lahjakas ja lupaava näyttelijä.

Captain American kolmosta on siteerattu kuin Avengers-leffojen kolmanneksi osaksi ja yksi hahmojen runway tämä kuin onkin. En tiedä onko näillä termeillä enää niin edes väliä. Kaikki limittyvät vähän toisiinsa yhden suuren Marvel-nimikkeen alla. Hienoimmaksi kohtaukseksi nousee mielestäni tämän leffan kliimaksi siellä lentokentällä, kun kaikki hahmot astuvat samalle pelikentälle ja ottavat voimistaan mittaa. Muistan ajatelleeni jo silloin Raimin hämistä läpi puskiessani, että olisipa kiva, kun nämä kaikki superit saataisiin samaan leffaan.

Dreams do come true.

#elokuvahaaste2016 (30. Sarjakuvaan perustuva elokuva)

...=)

Avengers: Age of Ultron (Avengers: Age of Ultron)

>Avengers-elokuvat
Avengers elokuvan odotettu jatko-osa Avengers: Age of Ultron valmistui vuonna 2015. Siihen palaa jo ennestään tutut kostajat: Iron man (Robert Downey Jr.), Kapteeni Amerikka / Steve Rogers (Chris Evans), Hawkeye (Jeremy Renner), Hulk (Mark Ruffalo), Musta Leski (Scarlett Johansson) ja Thor (Chris Hemsworth). Lisäksi he saavat kaksi uutta jäsentä kaksosista Wandasta ja Pietrosta eli Scarlett Witchista ja Quicksilverista. He kaikki kohtaavat mahtavan pahiksen Ultronin, joka on omalla tavallaan tekoäly.

Avengers 2 (kuten minä tykkään sitä kutsua, koska sehän se on) on niin ikään siis Marvelin "Phase Two":n elokuva. Muita "Phase Two":n elokuvia on Iron Man 3, Thor: The Dark World, Captain America: The Winter Soldier ja Guardians of the Galaxy. Lisäksi tuleva Ant-man elokuva kuuluu vielä "Phase Two":hon. "Phase 3" pitää sisällään elokuvat Captain America: Civil War, Doctor Strange (jota näytttelee Benedict Cumberbatch), Guardians of the Galaxy 2, Untitled Spider-man film, Thor: Ragnarok, Avengers: Infinity War (osat 1 ja 2), Black Panther (jota näyttelee Chadwick Boseman), Captain Marvel (joka on siis nainen, alunperin elokuvan nimi oli Ms. Marvel) ja Inhumans. Kaiken kaikkiaan Marvelilla on kuulemma suunnitelmat elokuvista vuoteen 2028! -Kyllä nyt rahastetaan toimivalla konseptilla!-

Sekavaahan kaikki tämä on. Ikävöin päiviä kun jatko-osat olivat nimeltään vain Jaws 2 tai vastaavaa. Mutta silti en paljosta voi syyttää näitä elokuvantekijöitä, sillä itse olen niin hyvin nauttinut ajastani näiden superviihdyttävien leffojen parissa. Ja Avengers: Age of Ultron jatkaa samalla, pettämättömällä linjalla.

Ensin pari huomiota: jotkin juonelliset ratkaisut tuntuivat vähän hätiköidyiltä. Mielestäni tämä Mustan lesken ja Hulkin häthätäinen romanssi oli vähän tuulesta temmattu ja näen sen lähinnä turhana keinona saada elokuvan lopulle lisää painoa. Elokuvasta myös hieman jäi sellainen vaikutelma, että kyseessä kuitenkin on vain väliosa tässä elokuvasarjassa. Mitään kantavaa elokuvasta ei siis käteen jäänyt tulevia osia ajatellen, paitsi muutama uusi kostaja...

Kaikesta huolimatta, pidin mahdottomasti tästäkin Avengersista. Joss Whedonilla on poikkeuksellinen kyky sävyttää tälläinen ajoittan jopa liiankin eeppinen toimintafantasia, todella purevalla huumorilla. Avengersin ykkösosa tuttu tunnelma jatkuu siis (onneksi!) tässäkin. Ei näitä kahta elokuvaa voi edes verrata. Ne ovat molemmat niin hyviä ja aidosti samanlaisia ja se on hyvä, sillä konsepti on viihdyttävä. Rakastan yli kaiken sitä, että kerrankin toimintaelokuvan pääosassa on monta sankaria. Kaikilla omat historiansa ja hieman myös omat motivaatiot ja tavoitteet ja sitten eri persoonat kohtaavat. Ja myös naisia on jokseenkin edustettuna. Tosin huudan vieläkin sen Mustan lesken oman elokuvan perään.

Olin kuitenkin tyytyväinen, että Mustalle leskelle annettiin taas lisää valotusta hänen menneisyyteen ja hahmoon, kuten Hawkeyenkin. Samanaikaisesti minun tekee mieli katsoa tämä leffa uudelleen ja jo nähdä seuraava osa leffasarjasta! Pidin paljon näistä uusista kostajista myös. Niillä oli mahtavat voimat ja Elizabeth Olsen on upea näyttelijä. En ole ennen nähnyt häntä missään, mutta olin kuullut hänen huomattavan upeista näyttelijänlahjoista ja nyt uskon kuulemani. Hänhän on valovoimainen! Toki pidän ironisena sitä, että Kick-Ass (Aaron Taylor-Johnson) on palkattu oikeaksi supersankariksi... Mutta hyvin hän veti!

No mitää tässä enää sanottavaa? Taattua laata, maittavaa viihdetä, loistava, toiminnantäyteinen elokuva, jota katsoessa saa ääneen nauraa ja ei varmana tylsisty. Jos pidit ykkösosasta, niin pidät varmasti tästäkin. Ja mitä tulee siihen, että vain tälläiset supersankarielokuvat vievät markkinatilaa niin sanoituilta "oikeilta elokuvilta", niin jos nämä supersankarielokuvat ovat näin hyviä ja ihmiset tykkäävät näistä niin en näe siinä ongelmaa. Toki koen, että elokuvatarjonta ei voi pelkästään olla tätä, mutta tätä ollaan tilattu ja tätä saadaan. Jaloillaan voi äänestää ja minun jalkani tulevat jatkossakin viemään minut Marvelin elokuvien pariin.

...=)