...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Näytetään tekstit, joissa on tunniste orphan black. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste orphan black. Näytä kaikki tekstit

Orphan Black, 3. tuotantokausi


Ensimmäisen kauden ensimmäistä jaksoa aloittaessa ei todellakaan tiedä mihin päätyy kolmannen kauden viimeisen jakson jälkeen. Niin paljon tässä sarjassa tapahtuu. Tai ainakin se tuntuu siltä, sillä sarjan rakenne on vähän sellainen, että paljastetaan vähän kerrallaan ja tuntuupa, että seuraavaksi kaudeksi jo istutettiin tällä kaudella iso annos siemeniä - lisää salaisuuksia paljastettavaksi.

Päällimmäisenä tunteena kolmannen kauden jälkeen on ihailu. Mielestäni kolmas kausi on selkeästi ollut Oprhan Blackin paras kausi. Tälle kaudelle saatiin jopa mielenkiintoista rakennellista kerrontaa, jossa käytetään hyväksi takaumia ja oikeasti tuodaan ilmi, minkä takia ja minkä puolesta nämä hahmot "taistelevat". Tämä mielestäni elintärkeää tälläiselle seikkailusarjalle, sillä jos sankaria ei aja mikään tai motivoi mikään, niin katsojakaan ei ole yhtä investoitunut hyvän voittamiselle, kuin mitä nyt - kiitos kolmoskauden. Koin, että ykköskaudella ja kakkoskaudella kerronta oli vähän liiankin verkkaista ajoittain, että asioita ei kauheasti jääty ihmettelemään, vaan tämä päähenkilö Sarah vaan liisi välienselvittelystä toiseen. Nyt kolmoskaudella pystyttiin jo vähän katsomaan taaksepäin ja sitä kautta saatiin lisää painoarvoa nykyhetkelle.

Erittäin hyvin siis tehty sarja. En kuitenkaan täysin uskonut Delphinen juonikuviota. Oli erittäin vaikea nähdä häntä hänen uudessa asemassaan ja etenkin koin sarjan päätöksen todella epäuskottavana hänen kannaltaan. En oikein ymmärrä, mitä siinä edes tapahtui. Myös Helenan hahmosta tehtiin järkyttävän irrationaalinen tällä kaudella. Nimittäin samalla kun hänelle esiteltiin korkeampia arvoja, kuin minkä mukaan eli kahdella ensimmäisellä kaudella, tarvittiin häntä kuitenkin joka paikan ongelmien ratkaisijaksi ja annettiin vapaat kädet ratkoa niitä ongelmia näiden uusien arvojen päinvastaisesti osoittamalla tavalla. Onneksi Kira ja Cal viimeinkin sivuttiin syrjään, koin sen lähinnä turhauttavana, kuinka heitä tavallaan pidettiin jo muutenkin sivussa siellä asuntovaunussaan ja tyhmissä kohtauksissa aina muistettiin katsojalle, että ovathan hekin vielä matkassa mukana. Siobhan on vieläkin loistavampi, mitä edellisellä kaudella ja minulla on suuri kunnioitus hänen näyttelijää, Maria Doyle Kennedyä kohtaan. Järkytyksekseni tajusin myös, että sama nainen esitti Vera Batesia Downton Abbeyssa!

Mutta suurin kiitos kuuluu edelleenkin Tatiana Maslanylle. Siis, ei vain käsitä, pieni ihminen, miten yhdessä näyttelijässä makaa noin suuri skaala ja repertuaari. Aina jakson päätyttyä sitä havahtuukin pienestä koomastaan tajuamaan, että ai niin - sehän on yksi ja sama näyttelijä kaikille noille hahmoille. Oikeasti häntä seuratessa sitä unohtaa, että hän näyttelee molempia ruudussa olevia hahmoja ja kuvittelee, että sarjan näyttelijäkaarti olisi paljon isompikin ja sitten hölmistyneenä ihmettelee ja raapii päätään, että miten on mahdollista? Oikeasti, miten on mahdollista?

*päivitys: muutin tuon otsikon Oprhanista Orphaniksi, pahoittelen jos virhe toistuu myös muualla tekstissä, kirjoitan kymmensormijärjestelmällä, ja jotenkin Orphan-sana on sillä vaikea kirjoittaa, että siitä tulee väkisin oprhan




Orphan Black, 2. tuotantokausi

Yhä erittäin vangitseva, mielenkiintoinen, jännittävä sekä sympaattinen sarja. Kakkoskauden ongelma lähinnä on se, että kun tarinaa yritetään saada kulkemaan eteenpäin, niin joudutaan punomaan aikamoista verkkoa. Se tulee ongelmalliseksi siinä suhteen, että menee vähän monimutkaiseksi. Sitä on siksi vaikea seurata ja lisäksi tuntuu, että jo tapahtuneella on vähemmän painoarvoa. Tulee entistä vaikeammaksi selittää kaikki juonenkäänteet, kun niitä on niin paljon. Osa ei millään lomitu keskenään, vaan juonenkäänteet joutuvat toimimaan päällekäin. Eli aukkoja löytyy juonenkulusta.

Onneksi muutamasta ärsyttävästä hahmosta luovutaan, mutta valitettavasti muutamaa inhokkia raahataan mukana. Ykköskauden ensimmäisistä jaksoista tuttu Victor on ihan turha enää tässä vaiheessa. Muutenkin Allisonin tyhjänpäiväisiin ongelmiin keskittyminen on triviaalista, sillä muualla tapahtuu niin paljon ja niin paljon tärkeämpää. Pidän siitä, että Siobhanin eli Mrs. S:n hahmoon keskitytään enemmän ja ihanan salamyhkäinen naikkonen on kyseessä. Pakko siirtyä heti kolmannelle kaudelle, jotta häntä valotettaisiin enemmän.

Kira on vieläkin todella sympaattinen. Minusta tuntuu, että olen nähnyt Michiel Huismanin nyt jokaisessa seuraamassani sarjassa aina Game of Thronesista Nashvilleen. Hänellä on selvästi hyvä maku tv-sarjojen suhteen, jossa esiintyy. Paul Dierden onneksi pidetään mukana kuvioissa - hän on kanssa mielenkiintoinen. Alunalkaenkin en pitänyt tästä uskonlahkon mukanakuljettamisesta tarinankulussa ja tällä kaudella eritoten aika utopistiseksi meni. Olisi voinut ihan hyvin jättää heidät menosta pois.

Nyt, jos joku ei ole nähnyt ykköskautta, niin ei ole mitään hajua, mistä puhun. Ehkä voisin vähän yleisimmin puhua sarjan laadusta. Tämähän on ihan saippuaoopperaa, ehkä osaltaan myös teiniviihteen tapaista. Mutta pirun koukuttavaa. Ehkä tunnin jaksot ovat vähän liian pitkiä, että puolellakin tunnilla selvittäisiin, kun nyt asiat junnaavat aina vähän paikallaan ja jakson lopussa vasta alkaa tapahtumaan. Mutta en valita, että on pidempi aika oikein mutustella sarjan herkullisuutta. Eikö tätä ole viihde parhaimmillaan, ettei voi sekunniksikaan kääntää katsetta ruudusta, kun pelkää, että jotain menee ohi? Tatiana Maslany on vielä parempi kuin ensimmäisellä kaudella. Etenkin päätösjaksossa todella vetää pidemmän korren. Ehdottomasti kestosuosikki, jonka tulevia tuotantokausia odotan innolla.





...=)





Orphan Black, 1. tuotantokausi

Viime vuonna Emmy-gaalan aikoihin nousi suuri kohu, kun Orphan Black-sarjan päätähti Tatiana Maslany ei saanut Emmy-ehdokuutta osastaan, ei yhtenä henkilönä, vaan peräti viitenä hahmona. Emmy-akatemia korjasi virheensä tänä vuonna, 2015, kun Maslany oli parhaan naispääosan ehdokkaana häviten Viola Davisille (How To Get Away With Murder). En kyllä yhtään ihmettele miksi ihmiset niin tulistuivat Maslanyn ehdokkuutta jäämisestä. Se, että hän esittää viittä täysin eri henkilöä, on vaikuttavaa.

Oprhan Black kertoo Sarah Manningista (Tatiana Maslany), joka varastaa itsensä näköisen naisen identiteetin, saadaksen tämän rahat ja paetakseen oman tyttärensä kanssa pois väkivaltaisen poikaystävänsä, Victorin, luota. Käy ilmi, että siihen oli syy, miksi tämä toinen nainen näytti Sarahilta; he ovat klooneja ja eivät suinkaan olleet ainoita.

Sarja toimii hyvin trillerinä. Se on jännittävää ja ajoittain saa ihan penkin reunalla pidättää hengitystä, kun sarjan vauhti käy oikein kovaksi. Joka jakso loppuu myös aina melkoiseen cliffhangeriin, että aina on pakko jatkaa seuraavaan. Itse ole bingewatchannut jaksoja Netflixista, että onneksi ei olet tarvinnut noudattaa mitään television ohjelma-aikoja ja odottaa tyyliin viikkoa seuraavaa jaksoa.

Mielenkiintoisinta sarjassa on luonnollisesti nämä kloonit. Sarja on myös hyvin rakennettu siten, että katsojaa pidetään täysin tietämättömänä, Sarahin tavoin, jolloin into katsoa enemmän ja enemmän jaksoja kasvaa, jotta saa tietää näistä klooneista ja heidän luojistaan ja siitä, miksi kloonit ovat luotu, enemmän. Eli todella koukuttava sarja.

Parhaimpana itse pidän Allison Hendrixin hahmoa, joka on tälläinen esikaupungissa elävä futisäiti, joka kuskaa lapsiaan kouluun perheauton kanssa. Jotenkin hauskaa, että tälläinen nainen onkin sitten aika kovis ja osaa pistää hanttiin häntä jahtaavia uskonnollisia kiihkoilijoita ja ihmisiä, jotka haluavat tutkia häntä. En paljasta liikaa, mutta sanonpahan vain, että kun on kyseessä kloonit, niin luonnollisesti monenlaiset ihmiset haluavat päästä heihin käsiksi.

Sitten taas, minkä koen ekan tuotantokauden heikkoudeksi, etenkin ensimmäisten jaksojen, että päähenkilö Sarah eli tämä klooni, joka on kaiken keskiössä, ei ole hirveän mielenkiintoinen hahmo. En vain itse ainakaan pidä häntä näistä klooneista mielenkiintoisimpana. Mutta tämä on pieni haitta, sillä kuten sanottu, Sarah adoptoi toisen klooninsa identiteetin, joten se siitä...

Jos haitoista lisää maristaan, niin jotenkin haittaavia on aina selvästikin katkoille tarkoitetut välit, joissa kuvataan vain rakennuksien ulkoseiniä tyyliin, mutta kun Netflixissa ei ole katkoja, niin sitten katsoja ikään kuin turhaan irtaantuu jakson sykkivästä temmosta, joka totisesti siis on todella kiivas.

Tehokeinona käytetty kauhumusiikki aina kun yksi klooneista (spoiler alert) Helena tulee ruutuun käy myös tuhannen kerran soitettuna vähän väsyneeksi, kun aina kun tämä klooni tulee ruutun niin pärähtää soimaan tämä sama musiikki.

Orphan Black ei ole täydellinen sarja. Sitä on selvästi käsikirjoitettu periaatteella, että jakso kerrallaan ja yritetään sitten sitoa seuraavassa jaksossa nämä ja nämä tapahtumat yhteen jollain oudolla juonenkäänteellä. Tämä, pakostakin, aiheuttaa pahoja aukkoja juonessa ja saa katsojan raapimaan päätään kun jotkin tapahtumat eivät saa päätöstä ollenkaan, esimerkiksi. Mutta päärooli on hieno ja hienoa, että on valittu kloonin sukupuoleksi nainen. Sehän voisi ihan yhtä hyvin olla mieskloonit kyseessä, mutta pelkäänpä, että sarja ei silloin olisi niin vaikuttava. Maslanyn kyky etenkin kuvata äärimmäisiä tunteita kasvoillaan on hyvin upeaa katsottavaa ja onhan se hienoa kun hän pääsee leikittelemään näin monella erilaisella hahmolla. Ja ne cliffhangerit...