TV Thursday #21: Kehuttu, mutta ei iske

PÄIVITYS! Tämän tekstin kirjoittamisesta on jo aikaa, mutta on jotenkin hauskaa lukea minun inhoani Orange is the New Black-sarjaa kohtaan tuolloin, sillä nykyään rakastan kyseistä sarjaa! Se on noussut nopeasti yhdeksi suosikeistani ja todellakin suosittelen sitä kaikille! Oikeasti, nimenomaan sarjan hahmot tekevät siitä niin ainutlaatuisen, kukin isosta näyttelijäkaartista saa hahmolleen paljon aikaa ja oman taustatarinan ja yhtäkään hahmoa ei jätetä ns. heitteille, vaan kaikkiin keskitytään tasapuolisesti. Myöskin minusta vankilamiljöötä käytetään todella upeasti oikean elämän ns. koelaboratoriona, eli aiheet, joita ohjelma käsittelee ovat täysin heijastettavissa oikeaan maailmaan. Upeaa, upeaa, upeaa! Mutta jätän tuon alkuperäisen valitukseni tuohon, sillä se vain osoittaa kuinka väärässä joskus ihmiset (myös minä!) saattaa olla!

Tällä kertaa kysäistäänkin eroasi makuasioissa - mitä sarjaa olet kuullut kehuttavan, mutta itse perehtyessäsi kyseiseen sarjaan, se ei vain iskenyt? Oliko sarja mielestäsi vain totaalisen tylsä, vai kenties vain vastoin omaa makuasi?

Mieleen tuli tietenkin ensin sarjoja, josta en vain tykkää kuten lähes kaikki CSI:t ja Greyn Anatomia, mutta sitten mietin, että onko ne muka ylistettyjä... Joten päädyin seuraavanlaiseen listaan:

• 30 Rock -- En vain ymmärrä sarjaa. Olen jopa muutaman jakson katsonut, olihan han se ihan katsottava, mutta ei siinä mitään hauskaa ollut. Itse asiassa, se oli niin epähauskaa, että se arpeutti Tina Feyn minulle täysin. Se vaati Date Nightin ja kahdet Golden Globe-gaalan juonnot, jotta lämpenin hänen koomikalleen täysin. Sarjassa 30 Rock hän ei vain toimi.
• Frasier -- ja nyt saan varmaan koko internetin vihat päälleni, mutta en ymmärrä sarjaa lähes ollenkaan. Myönnän, että en ole istunut jaksoa läpi alusta asti aina loppuun asti, mutta olen esimerkiksi nähnyt jakson jakson keskeltä jakson loppuun, enkä pitänyt sitä kovin hauskana. I don't get it.
• Simpsonit -- Nyt ainakin saan koko internetin vihat päälleni, ja simpsoneita olen katsonut useita jaksoja, eri tuotantokausia ja minusta ne ovat vain ärsyttäviä ja 12-vuotiaan tasolle sopivaa huumoria. Sama pätee muihin ns. aikuistenpiirrossarjoihin kuten Futurama, Family Guy, South Park ja mitä näitä nyt on Pasila. King of the Hill-sarjaa olen katsonut useita jaksoja ja silloin pidinkin sarjasta, että siitä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Mutta ehkä tämä koko aikuistenpiirretty-genre on minulle täysin outo juttu. 
• Vielä viimeisenä Orange is the New Black -- jatkan nyt sitten provosoivalla linjallani, olen pahoillani, jos joku listastani suuttuu, tämä on siis vain minun mielipide ja onkin hyvä, että joku toinen tykkää ja joku toinen ei... Katsoin ensimmäisen kauden ensimmäisen jakson, koska olin kuullut vain hyvää sarjasta. Monet sanoivat sen olevan paras tv-sarja ikinä. Mutta jakson puolessa välissä minulla oli niin tylsää. En ymmärtänyt tätäkään sarjaa. En oikein tiennyt pitäisikö nauraa vai mitä? En tajunnut, mihin sarja johti, en pitänyt siitä yhtään. Lisäksi se oli todella realistinen ja ahdistava, kaksi piirrettä, jota ehkä elokuvissa kunnioitan, mutta valitettavasti minun tv-makuni on sitcom-painoitteinen plus muu ns. viihde-ohjelma-painoitteinen, eli katsojaystävällisten sarjojen ystävä, mikä on sinänsä mielenkiintoista, koska se on juuri mitä en hae elokuvista...???
   

Gravity 3D (Gravity 3D)

Gravity 3D on vuonna 2013 julkaistu sci-fi-trilleri. Sen ohjasi Alfonso Cuaron ja pääosissa on Oscar-voittajat Sandra Bullock ja George Clooney. Alfonso käsikirjoitti elokuvan yhdessä poikansa Jonas Cuaronin kanssa. Elokuva oli ehdolla 10 Oscar-palkintoon mukaan lukien paras elokuva, paras ohjaus, paras naispääosa (Bullock) ja parhaat erikoisefektit, voittaen kuusi Oscar-palkintoa. Elokuva on tuottanut lähemmäs 700 miljoonaa dollaria.
     Gravity kertoo tri. Ryan Stonesta (Bullock), joka on avaruudessa korjaamassa Hubble-avaruusteleskooppia. Hänen kanssaan avaruudessa on veteraaniastronautti Matt Kowalski (Clooney). Samaan aikaan venäläiset räjäyttävät oman satelliittinsa, joka vahingossa synnyttää romupilven, joka kiertää maata kovalla vauhdilla. Aluksi heillä ei ole hätää, mutta pian Houstonista ilmoitetaan pilven osuvankin juuri heihin. Heidän mukanaan ollut kolmas astronautti kuolee heti ja Stone ja Kowalski päätyvät ajelehtimaan avaruuteen. He yrittävät pärjätä vähäisellä happimäärällä ja pienellä polttoaineella ensin kansainväliselle avaruusasemalle ja sieltä jatkaa Kiinan avaruusasemalle, josta pääsisivät kotiin.
     Mitä sanoa elokuvasta Gravity? Ainakin, että ei sitä kannata muuta kuin 3D:nä katsoa. Elokuvan jälkeen minulla yllättäen oli olo, kuin itse olisin ollut avaruudessa. Se painottomuuden tunne on luotu mestarillisella taidolla. Erikoisefektit ja kaikki editoinnit, kuvaus ovat toteutettu täydellisesti. Teknisesti parhain elokuva, mitä minä olen katsonut. Ainakin Gravity on enemmän kuin keskivertoelokuva, sitä ei voi kukaan kieltää. Yritin kuumeisesti etsiä vikoja Gravitystä käveltyäni ulos elokuvateatterista 3D-lasien takaa. En keksinyt. Yhtäkään. Elokuvan on täydellinen. Se koskettaa. Kun elokuva on parhaimmillaan, se on elämys. Vain harvat elokuvat kykenevät tähän. Toki hyvä elokuva voi olla täydellisesti toteutettu ja nautinto sinänsä, mutta siihen tarvitaan jotain enemmän, jotta se kohoaisi ajattomaksi mestariteokseksi. Gravityssä on sitä jotain enemmän. Se on tunnelma ja teema, joka tekee Gravitystä niin hyvän. Tunnelma, joka on luotu uskomattomilla erikoisefekteillä, 3D-tekniikalla, henkeäsalpaavalla ohjauksella ja teemat, joita elokuvassa tutkitaan, kuten toivo ja irti päästäminen sekä eteenpäin astuminen. Olen sanaton.

     Monet kuulemma ovat löytäneet elokuvasta jopa kristillistä symboliikkaa. Itse en havainnut sellaista yhtään. Pikemminkin elokuva oli evolutiivisesti symbolinen. Alfonso Cuaron on ohjannut elokuvan sellaisen antaumuksella, että ei tule kysymykseenkään, etteikö hän olisi yksi kaikkien aikojen upeimmista elokuvaohjaajista. Moni varmasti ajattelee Gravityn olevan pelkkää sci-fiä, pelkkää tehostetta. No se ei ole. Se on niin paljon muuta. Itse juoni on mielestäni mielenkiintoinen. Se on syvällinen ja filosofinen, aito. Se on koskettava. Katsoja on Ryan Stonen saappaissa koko elokuvan. Tätä lähemmäs avaruutta ei ihminen pääse. En siis tiedä miksi se, että elokuvassa on todella hyvä tekninen toteutus olisi jotenkin huono juttu. Tiedän vain, että Gravity täytyy nähdä, ei, kokea, jotta sen voi ymmärtää. Ehkä se on enemmän jopa kuin elokuva.
     Sandra Bullock vetää elokuvaa eteenpäin sellaisella voimalla, että ei ole ennen nähty. Hänen ajoituksensa on täydellinen. Hän on fyysisessä roolissa ja on kaikkea muuta kuin epäuskottava. Hän todella onnistuu roolissa. Uskon, että se on vaativa rooli. Koko elokuva on varmasti ollut vaativa. Siitä kaikki kunnia tekijöille, että ovat pystyneet tämän urakan suorittamaan virheettömästi ja antamaan katsojille kokemuksen. Bullock on myös paljon muuta kuin teknistä ja fyysistä tarkkuutta. Hän saa hahmoon tuskaa, tunnetta, syvyyttä, hän eläytyy rooliin. Hän myös tekee hahmosta persoonallisen, hän on ihminen kaikkinen vikoineen ja omine luonteenpiirteineen. Bullock myös saa muutamiin tärkeisiin kohtauksiin juuri oikean määrän sympatiaa, toivoa, uskottavuutta ja luontevuutta. Voisi jopa sanoa, että Bullock pitää elokuvaa koossa. Bullock on elokuvan pääosa. Kirjaimellisesti.
    Gravity on aistien haaste. Se on tarkan näyttelemisen ja juuri oikean tunnelman kehto. Tekniseltä puolelta elokuva on enemmän kuin elokuva, kokonaisuutena se on elämys. Se koskettaa ja elokuvan tuntee. Siinä ei ole virheitä, vaikka niitä kuinka yrittäisi keksiä. Loppujen lopuksi se on elokuva. Yksi parhaimmista.

10

...=)

Philomena (Philomena)

Philomena on Stephen Frearsin ohjaama draamaelokuva vuodelta 2013. Sen nimiroolissa on Judi Dench ja toisena pääosanesittäjänä Steve Coogan joka myös kirjoitti elokuvan käsikirjoitusta. Elokuva on ehdolla neljään Oscariin, mukaan lukien elokuva ja Denchin roolisuoritus.

     Philomena Lee joutui luopumaan aviottomasta lapsestaan 1950-luvun Irlannissa. Paikallinen nunnaluostari auttoi häntä synnyttämään lapsen, kylläkin niin, että Philomena joutui tekemään sen kivuissa "kuten Jumala sen on määrännyt" ja myöhemmin nunnat myivät lapsen adoptoitavaksi Amerikkaan. Philomena on etsinyt poikaansa 50 vuotta, kunnes saa apua toimittajalta tai siis entiseltä toimittajalta Martin Sixsmithiltä. Käy ilmi myös, että nunnaluostari on tiennyt pojan olinpaikan koko ajan, mutta eivät vain ole kertoneet sitä Philomenalle.
       Tarina elokuvalle on elokuvan pääasia. On hyvä, että tarinasta on tehty elokuva ja hyvä elokuva se onkin. Kuitenkin minusta tuntuu, että lopussa ei katsojalle jää mitään muuta kuin se tarina ja senkin huonommassa valossa kuin mitä se ansaitsisi. Elokuva jättää siis paljon toivomisen varaan. Tarina jää heppoiseksi. Olisin halunnut tuntea tarinan vielä syvemmin, olisin halunnut sen vaikuttavan minuun. Näin ei kuitenkaan käy. Oli vika sitten käsikirjoituksessa tai ohjauksessa, ainakaan vika ei ole Judi Denchissä.
     Judi Dench on elokuvan valo. Hän pelastaa sen täydeltä tuholta ja on syy, miksi elokuva toimii. Hän saa luotua aidon persoonan, mielenkiintoisen, elämänmyönteisen ja Dench tekee hahmosta uskottavan. Hän antaa motiviin hahmolleen. Se on järkeenkäypää, miksi Philomena on valmis anteeksi antamaan kaikkien kauheuksien jälkeen, mitä hänelle on tehty. Dench kuvaa meille yksityiskohtaisen, aidon tulkinnan upeasti näyttelemästään hahmosta. Hän herättää Philomenan henkiin ja saa tunnetta hahmoon. Hän saa tunnetta elokuvaan. Hän herättää katsojan myötätunnon. Hän luo elokuvaan draaman. Hän luo elokuvaan komedian. Erityisesti kohtaus loppupuolella nunnaluostarin hautausmaalla on upeaa, henkeäsalpaavaa näyttelemistä. Vaikka ei saattaisi uskoa, että Dench pystyy tuomaan joka kerta valkokankaalle uuden hahmon - hän tekee sen. Hän on uusi ihminen. Eri ihminen, joka kerta kun näemme hänet. Denchin Philomenaan ei myöskään voi olla rakastumatta. Mikä on ehkä hienointa hänen näyttelemisessä, että hän näyttelee roolin tuomitsematta sitä. Hän heittää omat ennakkoluulonsa täysin pois ja kuvaa meille minkä ikinä hahmon täysin sieluin, yhtään tuomatta siihen omaa mielipidettä. Hän antaa hahmon puhua puolestaan. Ja se tekee Denchin käsittämättömästä näyttelemisestä niin inhimillistä. Roolisuoritus on paras hänen uraltaan, ja siinä on ollut monia upeita roolisuorituksia. Hänen Philomenansa kantaa koko elokuvan. Jos haluatta todistaa todella uskomatonta näyttelemistä katsokaa Philomena ja siinä Judi Dench!
      Ohjaus sen sijaan, jos mahdollista, yrittää tuhota Denchin työn. Stephen Frears tekee upeita elokuvia, upeine tarinoineen, mutta Philomenalla hän ampuu ohi. Frears tappaa elokuvan tahdin pitkillä, uuvuttavilla, ylidramaattisilla otoksilla, jossa keskittyy enemmän tunteet verestämiseen kuin sen esille tuomiseen. Hän yrittää aivan liikaa ja tuloksena on täysi ylidramaattisuus. On eri asia tehdä hiottua draamaa ja ylipursuavaa, ahdistavaa ja suoraan sanottuna tylsää draamaa. Frearsilla on selvästi ollut tietty visio, mutta tappaa upea tarinan tekemällä siitä tylsän. Hän tekee viisaasti keskittyessään Denchin roolisuoritukseen, mutta siitäkin yrittää karistaa kaikki luonnollisuuden rippeetkin tähtäämällä liian ylös. Yrittäen liikaa. Elokuva musiikki on paikoin aivan liian ylidramaattista ja verestävää. Se on oikea sana kuvaamaan sitä.
     Philomena on upea tarina, elokuvan huumori toimii, käsikirjoitus on luonut upean hahmon, Dench tekee pääosassa sympaattista, henkeäsalpaavaa työtä, ehdoitta, mutta elokuvan ohjaus ei toimi ja siten koko elokuvan on liian heppoinen. Se ei anna katsojalle tarpeeksi.

7+

...=)