Traileri: Downton Abbey: A New Era

 Ruudukko on aina niin hyvä hypettämään tykkäämiään asioita, joten ajattelin itsekin kokeilla nyt, kun kerrankin jotain, josta itse olen innostunut sattui ilmoittamaan itsestään. Ei nimittäin ole montaa asiaa jäljellä, josta innostuisin niin paljon kuin Downton Abbeysta. Kirjaan hoitotahtooni: jos joskus menetän muistini, minut voi rauhassa lopunajan hoitokodissa istuttaa televisiossa pyörivän Downton Abbeyn eteen ja jättää siihen päivästä toiseen. Oikeastaan näin voi tehdä, vaikka muisti toimisi moitteettomasti.

Viimeksi olen katsonut Downton Abbeyn kokonaisuudessaan miljoonannen kerran läpi viime kuussa. Se kertonee jo jotain. 

Vaikka sarjalla on maine historiallisena hömppänä - mitä se tietenkin eittämättä on, siksi siitä niin pidän - mutta joka kerralla, kun sitä katsoo, sitä huomaa uusia asioita. Sen hienovireinen - joku voisi sanoa liiankin hillitty - yhteiskuntakritiikki paljastaa kasvonsa joka kerta enemmän ja enemmän. Ajankuvan pienet yksityiskohdat nousevat enemmän esiin. On myös hauska katsoa, miten viihdeala on muuttunut niiden vuosien aikana, kun Downton Abbey on alkanut, pyörinyt ja loppunut. Ensimmäisillä kausilla nimittäin jaksot koostuivat melko pitkälti yksittäisestä tai muutamasta illallispöydän ääreen sijoittuvasta kohtauksesta, jossa hahmojen välistä dialogia kuvattiin minuuttikaupalla. Viimeiselle kaudelle ehdittäessä illallispöytään hädin tuskin ehditään istumaan tai jos hahmot sinne siirtyvät, leikkautuu nämä kohtaukset pois - nykykatsojat eivät enää jaksa seurata rauhallista keskustelua pöydän ääressä. Tahti on tiuhentunut niin kovasti. 

Mutta nyt Downton Abbeysta on siis luvassa jo järjestyksessään toinen elokuva. Maaliskuun 18. päivä saa ensi-iltansa Downton Abbey: A New Era.

Traileri on jo julkaistu ja se näyttää taatulta Downton Abbeylta, höttöiseltä, hahmovetoiselta yläluokan ongelmiin pakenevalta kuvaukselta, jonka tahdissa omat murheet unohtuu. 

That's it. That's the whole tweet.

Kirjoitushaaste: Sano se sanonnalla

Yksi syistä, miksi tämä "elokuvablogi" yhä täällä henkitoreissaan köhii menemään on, että olen aina pitänyt sitä hyvänä välineenä kehittää omaa kirjoitustaitoani ja se onkin ollut enemmän kuin totta. Ainoa vaikeus piilee siinä, että kun ei tule elokuvia juuri katsottua, ei tule kirjoitettuakaan. Mutta kun blogi on ainakin jossain määrin laajentunut myös elokuvien ulkopuolelle - merkinnöiksi myös muista aiheista - ajattelin, mikäpä parempaa kuin käyttää tätä konkreettisesti kirjoitusalustana. Tämä teksti on siis vastaus Haastavaa kirjoittamista -blogin tämän viikon kirjoitushaasteeseen. En tiedä tulenko itse vastaamaan haasteisiin ihan joka viikko, mutta en myöskään tiedä ettenkö tulisi niin tekemään. Tässä nyt ainakin yksi teksti yhteen haasteeseen.

Arvoin itselleni sananlaskun umpimähkään ja se kuuluu:

Joka elon aikana makaa, se kesän aikana kerjää

Olin juuri saanut ripustettua takin komeroon ja oven suljettua, kun hän paljasti sen minulle. Sillä samaisella hetkellä Antarktiksella, kymmenien tuhansien kilometrien päässä, jäätiköstä halkesi irti valtava hylly. Tarpeeksi suuri aiheuttamaan hyökyaallon.

En ollut nainen, joka halkesi. Pidin itseni koossa. Istutin hänet alas olohuoneen vihreälle sohvalle, jota olin aina vihannut ja kysyin häneltä kysymyksen kysymykseen perään. Milloin se oli alkanut. Missä he olivat tavanneet. Kuinka usein sitä oli tapahtunut. Olivatko he tavanneet koskaan täällä.

Jäähylly mureni pian lohkeamisensa jälkeen vain pienempiin ja pienempiin osiin. Se aiheutti aina uusia ja uusia aaltoja, mutta ääni, jonka se vapautti kuolinprosessissaan ilmoille oli vihlovan hiljainen, vaikka sitä olisi seurannut läheltä, olisi voinut luulla sen tapahtuvan eriskummallisen kaukana.

Lopulta hän peitti vetiset silmänsä karheilla käsillään. Sanat vaihtoivat kulkusuuntaansa alas kohti ruokatorvea. Istuimme kaksin pitkään yöhön kellon tikittäessä orvosti taustalla. Sohvan saumat repsottivat. Menimme nukkumaan.

Se oli yksi hyisimmistä helmikuista vuosikymmeniin. Mietin, voisiko jäätiköt löytää täältä uuden kotinsa. En miettinyt häntä, enkä hänen tekojaan. Sen sijaan mietin lapsuuden kesiäni isovanhempieni maatilalla. Kuinka suuri joukko, koko kylän laajuinen, kerääntyi yhteen talkootöihin. Talsimme yhdessä kilometrikaupalla peltoalaa. Poimimme hukkakauraa suuriin, mustiin jätesäkkeihin, jotka polttivat paljasta ihoa. Jokaista keräämääni säkkiä vasten sain vaivanpalkaksi kaksi isoäidin paistamaa muurinpohjalettua. Koskaan ei pelloille jäänyt yksikään hukkakaura.

Kuun lopussa komensin, että hän ei lähtisi minnekään.

The Social Dilemma

 Lopetin sosiaalisen median käytön vuonna 2019. Kun koronaviruspandemia alkoi keväällä 2020 palasin sosiaaliseen mediaan, sillä se oli nopein tapa saada tietoa niinä ensimmäisinä päivinä, viikkoina ja kuukausina, kun tuntui, ettei mikään määrä tietoa ollut tarpeeksi. Nyt 2021 vuoden syksyllä olen irroitellut itseäni jälleen sosiaalisen median syövereistä.

Edellä mainituista syistä koin, ettei The Social Dilemma-dokkarilla olisi minulle paljonkaan uutta annettavaa. Olin kyllä tietoinen sosiaalisen median vaikutuksista, enkä kokenut, että jaksaisin katsoa, kun joku pappi saarnaa kuorolle. Osittain olin oikeassakin, The Social Dilemma käsittelee minusta aika pinnallisesti ja vain murto-osan kaikesta siitä, mitä sosiaalinen media ihmiselle ja -kunnalle aiheuttaa, keskittyen lähinnä kahteen näkökulmaan: teini-ikäisen itsetunto-ongelmiin sekä yhteiskunnalliseen disinformaationäkökulmaan. Mutta kyllä The Social Dilemma myös ruokki jo olemassa olevia ajatuksia.

Dokkari siis kertoo sosiaalisen median toimintamekanismeista ja sosiaalisen median vaikutuksesta ihmisille. Kerronta tapahtuu näiden teknologiayhtiöiden entisten työntekijöiden välityksellä, jotka ovat lähteneet työnantajiensa palveluksesta juurikin eettisistä syistä. Ja käyttävät nyt vapautuneen aikansa levittääkseen eettisemmän somen ilosanomaa.

Jos et tiedä, miten some toimii, suosittelen silloin ehdottomasti katsomaan dokkarin. Luota minua ja luota dokkarintekijöitä, kun sanomme, että tässä asiassa ei kannata olla sokea, aivoton lammas ja käyttää niinkin monimutkaista ja -ulotteista välinettä kuin sosiaalinen media tietämättä sen logiikasta oikeastaan mitään. On hyvä ymmärtää somen algoritmit, somen tekijöiden toimintamotiivit ja niiden tavat vaikuttaa ihmiseen. 

Pähkinänkuoressa: somen algoritmi laskee jokaisen klikkauksesi, jokaisen sekunnin jonka käytät kunkin postauksen katsomiseen, jokaisen tykkäyksesi, jokaisen jakosi, jokaisen ruudulla viettämäsi hetken ja kerää sinusta massiivisen määrän dataa, jonka se käytännössä luovuttaa mainostajien käyttöön, jotta mainokset pystytään räätälöimään sinun mieleiseksesi. Ja tällä logiikalla on tuhoisat seuraukset.

Itse olen tehnyt itse asiassa mainostoimistoaikoina töitä somemainonnan parissa, joten olen aikoinaan kuulunut näihin pahiksiin, jotka ovat hyväksikäyttäneet somekäyttäjiä. Somen toimintalogiikka on siis ainakin jokseenkin tuttu. Kukaanhan ei siitä varmaan kaikkea pysty ymmärtämään, ei edes Mark Zuckerberg tai Jack Dorsey itse. Dokumentti valottaa hyvin sitä eksponentiaalista kasvua, jolla tietokone on kehittynyt viimeisten vuosien aikana. Teknologiayhtiöillä on kokonaisia halleja täynnä pelkästään tietokonerautaa ympäri maailmaa prosessoimassa dataa. 

Minusta itsestäänselvä ja aika laajalti nykyään tunnistettu ja tunnustettu ongelma on nimenomaan tämä yhteiskunnallinen puoli, johon dokumentti käyttääkin valtaosan ajastaan. Kyllä näistä ongelmista puhutaan. Tai sitten on vain minun kuplani, jossa tieto tästä on ollut saatavilla. Mutta kyllä fake newsista nyt kaikki lienevät ainakin kuulleen. Kun algoritmi muokkaa somensisältöä kullekin käyttäjälle sopivaksi, se muodostaa kuplia, erilaisia todellisuuksia, joissa some ei todellakaan kuratoi sisältöä millään eettisillä periaatteilla. Jos käyttäjä on altis salaliittoteorioille, niitä käyttäjälle näytetään, välittämättä siitä, onko se oikein vai ei.

Eikä tarvitse edes mennä salaliittoteorioihin asti. Tavalliset ja ei edes tavalliset vaan jopa korkeastikoulutetut ihmiset kaivautuvat yhä syvemmälle poteroihinsa kykenemättä kuuntelemaan vastakkaisia mielipiteitä. Kyllä, juuri somen takia.

Itseä ehkä kiinnostaa tämän yhteisönäkökulman lisäksi yksilönäkökulma. Dokumentissa käytetään pieni osa kertomaan nuorten itsemurhatilastoista ja kasvavista masennusluvuista. Mikä on totta kai totta ja tärkeää. Mutta jaksaisin väittää, että some on ongelmallinen myös aikuisille ja paljon hienovaraisemmilla tavoilla kuin vain suoraan lisääntyneillä itsemurhaluvuilla, mikä on minusta aika surkuhupaisa mittari tai indikaattori kuvaamaan jonkun asian ongelmallisuutta. Ei kai asioiden tarvitsisi niin pitkälle aina eskaloitua ennen kuin jonkun asian haitat tunnustettaisiin?

Ja tähän olisi ehkä kaivannut dokumentilta enemmän ainesta pureskeltavaksi. Mitkä on vaikutukset ihmisten keskittymiskykyyn? Mitkä on vaikutukset ihmisten luovuuteen? Merkityksellisyyden kokemuksiin? Tiedonomaksumiskykyyn - aina ei ole käynnissä maailmanlaajuinen kriisi, jonka vuoksi ihminen tarvitsisi tai edes pystyisi omaksumaan sitä määrää tietoa, mitä some meille koko ajan syöttää. Nautinnon kokemuksiin - kun jatkuva dopamiiniryöppy somesta turruttaa meidän nautintosensoreita, sen on pakko myös turruttaa kokemusta somen ulkopuolisesta maailmasta. Tai ihan vaikka ajan kulumisen kokemiseen. Nyt kun en itse ole vähään aikaan enää ollut sosiaalisessa mediassa (mitä nyt tätä bloggeria tai esim. Youtubea lukuun ottamatta (lasketaanko nämä someiksi?)) huomaan, että aika kuluu paljon hitaammin. Mikä on ihanaa. Päivässä löytää hetkiä, kun on oikeasti aikaa ajatella. Ja jopa tylsistyä. Aikaisemmin kun on aina ottanut näihin hetkiin sen kännykän esiin ja skrollannut loputonta päivitysvirtaa, on oma olo ollut paljon ahdistuneempi ja aggressiivisempi. 

Kuin että pysähtyisipä maailma hetkeksi, että ehdin rauhassa selata somen loppuun.

The Social Dilemma on hieno herättelijä ja ensimmäinen askel toivottavasti monelle silmien avautumiseen. Pidin myös dokumentin haastateltavista, joista osa oli todella karismaattisia ja uskaltaisinko jopa sanoa sankarillisia, kun uskaltautuvat tämän keskustelun avaamaan. Toivoisin dokumentin saavan jatkoa tai ainakin aiheen säilyvän keskusteluissa, jotta pääsisimme syvemmällekin tasolle. Mitkä ovat ne kaikki, pienet ja suuret vaikutukset, jotka somella meihin on. Ja kun sanon kaikki, tarkoitan ihan kaikkea. Haluan kaikenkattavan listan. 

Ja ei voi olla myöskään miettimättä - ehkä vähän salaliittoteoriamaiseen sävyyn - mitkä ovat ne asiat, joita edes näiden teknologiayhtiöiden entiset työntekijät eivät tiedä ja joita salataan niin tarkkaan ja tiukkaan, ettei niitä julkisuuteen ihan hevillä saadakaan?