Naapurini Totoro (My Neighbor Totoro)

Naapurini Totoro kertoo Satsukista ja Meistä, siskoksista, jotka muuttavat isänsä kanssa Tokion liepeille, maaseudulle. He rakastuvat vanhaan, puiseen taloonsa ja viereiseen metsään, täynnä taikaolentoja. Metsänhaltija on Totoro, lempeä ja hyvä, karvaisen pehmeä, jättiläis-peikko. Loppujen lopuksi siis todella pelkistetty tarina, mutta niin taianomainen.

Kyseessä on japanilainen anime-elokuva. Eli periaatteessa animaatiosta. Elokuvan on ohjannut legendaarinen Hayao Miyazaki. Ja täytyy sanoa, että onpa ihana elokuva. Se vangitsee täydellisesti lapsuuden ajan viattomuuden.

Miayazaki on kertonut (dokumentissa Unten ja hulluuden valtakunta), että ei käytä käsikirjoitusta. Hän hän ei halua työstää elokuviaan minkään kaavamaisten ohjesääntöjen mukaan. Täten elokuva ikään kuin muokkaa häntä eikä hän elokuvaa. Tämän kaiken kyllä havaitsee Naapurini Totorossa. Elokuvan rakenne on niin uniikki ja siten niin upea. Elokuva alkaa täyteen pakatun mopoauton kiitäessä pitkin japanin peltoteitä kohti uutta taloa. Sitten suuri osa elokuvan ensimmäisestä puoliskosta kuluu kuvatessa siskosten tutustumista uuteen taloon. Jokaisen oveen takaa löytyy jotain uutta ja ihmeellistä. Tässä vaiheessa on mahdotonta tietää, mihin elokuva on kulkemassa. Tietenkin heidän naapuri Totoro esitellään ja tästä alkaakin elokuvan valloittava toinen puolisko, jossa tytöt voivat kasvattaa jättiläismäisiä puita ja lennellä kissabussin kanssa yli japanilaisten peltojen.

Monesti kun kuvataan nuoria lapsia oppimassa ja kehittymässä, nauttimassa lapsuuden yksinkertaisista iloista, on elokuvissa se vaara, että se halutaan taivuttaa rikki. Jokin hahmoista kuolee tai muuta vastaavaa traagista tapahtuu, ikään kuin rikkomaan sitä viattomuuden kuplaa, jossa kaikki nuoret lapset elävät, jotka eivät vielä ole kohdanneet niin sanottuja elämän realiteettaja. Naapurini Totorossa ei onneksi ole tätä vaaraa. Kaikki on ihan perheystävällistä ja on onnellinen loppu ja hyvä mieli.

Sen sijaan, kuten tuo yllä mainittu Unten ja hulluuden valtakunta-dokumentti kertoo, niin samaan aikaan valmistunut Miayazakin studion, studio Ghiblin elokuva Tulikärpästen hauta (, jonka ohjasi Miayazakin kollega Isao Takahata) on huomattavasti synkempi aihemateriaaliltaan. Ilmeisesti (wikipedian mukaan), jopa niin synkkä, että kun koeyleisölle esitettiin ensin tämä pehmompi elokuva Naapurini Totoro, joka ilmeisesti siis ihastutti yleisön tähän koskettavan herkkään maailmaan ja sen perään esitettiin Tulikärpästen hauta, joka ilmeisesti (en ole ks. elokuvaa nähnyt) eivät katsojat pystyneet katsomaan sitä loppuun. Jos taas Tulikärpästen hauta esitettiin ensin, eli elokuva jossa päähenkilöt kuolevat ja sen perään Naapurini Totoro, pystyivät he katsomaan Naapurini Totoron loppuun. En usko, että itse pystyisin katsomaan edes Tulikärpästen hautaa, kun tiedän mistä se kertoo ja miten se siis loppuu, varsinkin kun melkein itken Naapurini Totoron puhtaudelle ja kauneudelle pelkästään.

Tämä on siis kaikin puolin suositeltava elokuva. Aito, puhdas kokemus, todelliselta mestarilta Hayao Miyazakilta. Totoro, Mei ja Satsuki ovat sympaattisia ja tuo Miayazakin niin loistavasti kuvaama vehreä maaseutumaailma on niin taianomainen, että sieltä ei halua poistua. Yksi parhaita animatioelokuvia, joita minä olen nähnyt, ja en edes hirveästi välitä animaatiosta.