Aina välillä taiteilija nousee asemaan, jossa hän ylittää ne rajat, joissa hän olisi arvosteltavissa. Tämä saattaa kuulostaa kehulta, mutta se on kaikkea muuta. Tätä näkyy niin kirjailijoissa, muusikoissa, kuin ilmeisesti näyttelijöissä. Oli roolisuoritus miten keskinkertainen tai elokuva miten mitäänsanomaton tahansa, siitä keksitään ne ainoat hyvät puolet eikä edes mainita huonoja ja täten luodaan illuusiota nimenomaisen taiteilijan ympärille, ikään kuin hän ei voisi tehdä mitään väärää. Ehkä kuvitellaan, että jos kyseistä taiteilijaa haukkuisi tai kritisoisi, saisi osakseen huonon maineen tai olisi väärässä, sillä onhan kyseinen taiteilija aina ennekin tehnyt hyvää jälkeä. Julianne Moore on noussut sellaiseen asemaan. Hän voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon kerta kaikkiaan mitäänsanomattomasta roolisuorituksesta, korkeintaan keskinkertaisesta elokuvasta Edelleen Alice. Ja minusta tuntuu, että hän voitti Oscarin vain, koska. Vain, koska hän on Julianne Moore.Edelleen Alice, kertoo Alice Howlandista (Julianne Moore), 50-vuotiaasta psykologista, joka sairastuu Alzheimerin tautiin. Häntä tukemassa on hänen aviomiehensä John (Alec Baldwin) ja kolme lasta, joista nuorimmaista esittää Kristen Stewart.
Jos joku yrittää hetkeksikään uskotella itselleen, luoja paratkoon kenellekään muulle, että Edelleen Alice, Julianne Mooren säälimätön Oscar-kalastus-elokuva vuodelta 2014, olisi mitenkään erilainen tuiki tavallisesta tv-elokuvasta esimerkiksi, hän valehtelee. Elokuvan rakenne on suoraan sanottuna tylsä, perinteinen, kaavoihin kangistunut. Julianne Mooren roolisuoritus on tekstikirjan omainen eikä edes niin hyvä. Vaikka hän saakin hyvin kuvattua Alzheimerin tautiin sairastuvan naisen epätoivoa, hän ei saa luotua hahmostaan aitoa. Sen lisäksi, Moore esittää aina saman roolin. Hän on yleensä rikas, keskiluokkainen, elämässä onnistunut, hienostunut nainen, jonka kupla puhkeaa yleensä jossain vaiheessa elokuvaa ja Moore saa tulkita tätä romahdusta. Edelleen Alice on kuin jokainen hänen aikaisemmista rooleista. En tiedä, miksi monipuolisuutta ei pidetä enää näyttelijän hyveenä. Sitä sen tulisi olla ja sitä Moorella ei ole. Jos jotain positiivista elokuvasta haluaa huomata, on se Kristen Stewartin, yllättäen, hyvä roolisuoritus. Se on ennemminkin hän, joka pitää elokuvaa elossa ja saa muut näyttämään paremmalta.
...=)
Uskotko siihen, että näyttelijän suoritusta voi arvioida erillisenä elokuvasta? Sen kyllä tunnistan, kun joskus kuulee sanottavan, että "[tämä näyttelijä] pitää tätä heikkoa elokuvaa pystyssä," mutta eivätkö nämä kaksi asiaa useimmiten mene kuitenkin tosi pitkälle käsi kädessä? Usein saatan itse ylistää roolisuoritusta, jota kuka tahansa muu saattaisi pitää keskinkertaisena, ihan vain jos elokuva on jättänyt hyvän maun suuhun.
VastaaPoistaEpisodin jannu haukkui vastikään jollain podcastillä Sean Conneryn Lahjomattomissa aivan lyttyyn (eikä ole ainoa), mutta vaikea on kuvitella, että itse olisin Conneryä mollannut muuten kuin siinä tapauksessa, että elokuva on karsea.
En silti sano, että näin olisi mahdotonta.
Tätä Mooren suoritusta minun on juuri tämän vuoksi ihan suunnattoman vaikeaa arvioida. Tärkeällä aiheella siunatun elokuvan geneerisyys ei juurikaan antanut tälle apuja.