Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen (vuosi 2154). RDA-yhtiö on aloittanut Pandora-nimisen planeetan teollistamisen. Pandoran omat alkuperäisasukkaat ovat nimeltään navit. Pandoraa ensimmäisten joukossa tutkinut Tohtori Grace Augustine (Sigourney Weaver) yrittää pelastaa planeettaa ihmisten ahneudelta. Päähenkilönä toimii Sam Worthingtonin esittämä Jake Sully, entinen sotilas, joka myös oppii Pandoran ja sen asukkaiden, kuten Zoe Saldanan esittämän Neytirin, kauneuden.
Olihan se 3D vaikuttava, silloin. Sittemmin muun muassa Gravity on vienyt sen ihan toiselle tasolle. Muistan silti kuinka tuntui kuin itsekin olisi Navin nahkoissa, kun Jake Sully oppi uudessa Navi-kehossaan kävelemään. Tai kuinka Pandoran planeetta sykki kauneutta. Oli kuin oikeasti olisin astunut ruudun sisään. Siitä huolimatta, 3D:n vaikutus voi olla nopeasti aika turruttava. Kun uutuudenhohto on häiventynyt ja upea tekniikka tuntuukin taas jo vähän nähdyltä, mitä tästä jää jäljelle - ylipitkä, geneerinen tarina sekä mielenpainumattomat tapahtumat?
Luin, että James Cameron palkkasi silloin tuntemattoman Sam Worthingtonin pääosaan, koska halusi kustannukset alhaalla. No, eipä olisi tarvinnut elokuvan tuotosta murehtia. Koen silti ratkaisun järkevänä, sillä tässä ei kuuluisa naama kauheasti edukseen nousisi, sillä niin vahvat maskit on Worthingtonilla ja Saldanalla naamassaan, että ei heitä oikeasti tunnista, ellei oikein paljon siristä silmiään. Täten, heidän näyttelijätyönsäkin jää kovin yksipuoliseksi, kun suurimman roolityön tekee maskeerausosasto. Ainoa, joka tekee vaikutuksen näyttelijöistä on Sigourney Weaver. Hän on sydäntäsärkevä sekä uskottava, vahvan naislääkärin roolissa, joka on menettämässä vuosikymmenten pioneerisen työnsä ahneen suuryrityksen tarpeiden tieltä. Weaver ja hänen hahmonsa ovat syy, miksi elokuvan juoni toimii. Hänen hahmonsa kautta, mekin katsojina ymmärrämme planeetan ainutlaatuisuuden ja viattomuuden. Kosketamme myös syvempiä arvoja kuin maallisia, hedonistisia tarpeitamme. En ymmärrä, miksi Weaver ei saanut tästä roolista Oscar-ehdokkuutta, etenkin kun sellaiset roolisuoritukset kuin Penelope Cruzin mitäänsanomaton cameo-osa elokuva Nine (2009) tai Anna Kendrickin umpisurkea koominen lievite elokuvassa Up In The Air (2009) pääsivät ehdolle.Nyt kun Avataria ja sen saamaa huomiota pystyy tarkkailemaan vähän etäisyyden kanssa, moni on alkanut ihmetellä tosissaan sen saamaa valtaisaa suosiota. Moni tuntuu jopa unohtaneen elokuvan eikä sen ympärille ole muodostunut vankkaa kulttiseurausta, kuin joillekin muille supersuosikeille (kuten Titanicille, jota kukaan ei varmaan unohda koskaan.) Aiheesta on kirjoitettu lukuisia arvosteluja, mutta en nyt tiedä onko se niin ihmeellistä, että juuri Avatar on maailman menestynein elokuva. Itse viihdyin tätä katsoessa teatterissa oikein mainiosti ja olihan se 3D-tekniikka sekä Cameronin elokuvallinen kädenjälki todella mestarillista. Pidin tarinasta ja sen herättämistä teemoista sekä ihmiskunnan tulevaisuuden pohtimisesta niin ikään. Ei tule unohtaa kuitenkaan, että ihmiset tekivät itsemurhia elokuvan teatterilevityksen aikaan, koska eivät voineet elää Pandorassa - se olkoon selitystä tarpeeksi elokuvan vaikuttavuudesta.
...=)

Usko tai älä, mutta en ole vieläkään saanut tätä katsotuksi. Kerran se jopa löysi tiensä tuonne hyllyynikin, vaan vein sen vaihdossa silloinkin divariin muiden mukana. Sen lähemmäs en ole tätä leffaa päässyt siis.
VastaaPoistaHahaa, I love it! Että ostat vaan hyllyn täyteeksi kunnes korvaat sen toisella tilanviejällä!! XD
PoistaMutta ei tosiaan nyt niin maailmaamullistavateos, että en suutu yhtään jos ei tätä koskaan saa katsotuksi. Itselläkin on iso liuta sellaisia elokuvia, jotka tiedän että tulisi katsoa mutta en vaan saa aikaiseksi ja epäilen ettäkö koskaan saisinkaan. Jos vaan ei ole yhtään mielenkiintoa niin minkäs teet. Onneksi maailmassa on iso kirjo elokuvia!
Paljolti on leffoja maailmassa joo, kuten viimeisestä postauksestani blogini puolella ilmi käy, heh
PoistaJuu, luettu on kyllä postauksesi, kuten aina xD
PoistaGiovanni Ribisi käy minunkin hermoilleni ja olen jättänyt joitakin varmasti hyviäkin elokuvia kokonaan katsomatta saatuani tietää hänen olevan mukana. Sillä hepulla täytyy olla paljon sukulaisia elokuvatuottajina kun kerran saa töitä edelleenkin, koska nepotismin täytyy olla syy roolien riittämiseen.
VastaaPoistaJes, kohtalotovereita! Pirullista hänessä onkin että usein hän on niin pienissä rooleissa (kuitenkin hyvissä elokuvissa) ettei hänen osallisuuttaan tajua, ennen kuin hän plätkähtää ruutuun! Kyllä siinä tosiaan saa hermojen kanssa kamppailla ettei elokuva jää kesken xD
PoistaLiitynpä minäkin tähän Ribisin inhoamisklubiin. Kaveri esittää joka leffassa saman roolin yhdellä ja samalla naamanilmeellä. Ei jatkoon, kuten nykyisin on tapana sanoa.
PoistaVähä sama kuin Rhys Ifans, toinen hyypiö, jonka uraa en ymmärrä yhtään!
PoistaJa sitten olisi vielä Chad Lindberg, jonka on pakko olla jollain konstilla sukua Ribisille, sillä sen verran ärsyttävä tapaus on hänkin
PoistaHah - näitä löytyy xD
PoistaMinä en taas kestä Greg Grunbergin ilmiintymistä joka paikkaan! Uudessa Star Warsissakin hillui vaikkei mies edes osaa näytellä...Aargh! :D
PoistaSuloinen karmahan tässä keskustelussa on se, että varmasti nyt joku näistä miehistä voittaa vielä jonkun Oscarin...!!
PoistaTämä pitäisi kyllä todellakin katsoa uudestaan kun on jo monia vuosia kun oon nähnyt tämän. En siis muista tästä ihmeempiä että voisin ottaa mitään kantaa postaukseesi :/ Mutta todella hyviltä huomioilta vaikuttaa :)
VastaaPoistaHahaa xD Kiitos, joka tapauksessa :D
Poista